Historian dosentti: Vain harvat tapahtumat ovat todella historiallisia – nyt ennennäkemätön ilmiö on täällä
Tämä on totta sikäli, että koko maailman kaikkia terveitä ihmisiä ei ole koskaan pistetty kotiarestiin – koska siitä on pelkkää haittaa. ...Yhtäältä poliittiset päätökset eivät koskaan synny tavallisten ihmisten hyöty mielessä – joten sikäli tässä ei ole mitään uutta.
Puheenvuoro: Jos koronakriisi saa meidät uskomaan kollektiiviseen kykyymme kohdata äärimmäisiä haasteita, sillä voi olla myönteisiä seurauksia.
"Koronakriisi" on fasistinen manööveri. Se haaste, johon "kollektiivinen kykymme" [fasces] pitäisi [paradoksaalisesti] suunnata, on mielivallan tukahduttava puristuminen ihmisoikeuksien ympärille. Jaakko Tahkokallion on siis syytä ruuvata näkemystään ulos keskitien narratiivista ja pistää asioita hiukan konteksteihin.
Emme voi tietää, missä määrin koronapandemia muuttaa tulevaisuuden kulkua.
Sikäli voimme, että kun mitään pandemiaa ei ole, niin jokin muu tässä on sitä tulevaisuuden kulkua muuttamassa. Mahtaisiko olla ylenpalttinen autoritäärisuuden pönkitys? Diktatuurin silkinpehmeä ote on juuri se poikkeuksellinen momentti.
Historiallinen tapahtuma ei vajoa menneisyyteen, vaan jää elämään nykyhetkeen osana kertomusta, jonka kautta ymmärrämme paikkamme maailmassa.
Sopii toivoa, että kollektiivisesti todella alamme ymmärtää mitä tässä tapahtuu ihan silmien edessä.
Vaikka ihmiset eivät nytkään ole tasa-arvoisessa asemassa, tilanne on silti harvinaisella tavalla sama kaikille.
Eikä ole. Juuri tässä tilanteessa on alkanut eriarvoisuus kukkia ennennäkemättömästi. Miljoonat ovat menettäneet toimeentulonsa ja ruokapulaa tehdään (sitäkin) byrokraattien käskyillä. Lisäksi joka maan hallituksella on erilainen lähestymistapa kuin kaikilla muilla. Tässä ei ole mitään tasa-arvoista.
Jotain samankaltaista tapahtui Ranskan suuressa vallankumouksessa.
Valistus oli kyseenalaistanut vallitsevan maailmanjärjestyksen, epätasa-arvoisen sääty-yhteiskunnan, teoreettisella tasolla. Vallankumous näytti, että maailma todella voi muuttua radikaalisti.
Ranskan giljotiinivallankumous oli ensimmäinen kommunistinen testikenttä. Siinä rikottiin koko maa mittayksiköitä myöten, teollisin teloituksin. Jakobiinit, jotka saivat eniten ruumiita aikaan, olivat myöhemmiten Nuori Eurooppa -liikkeen taustalla – jonka unelman jatkeena saamme katsella EUta sekä Helsingin Sanomia (joka oli siis Nuorsuomalaisten Päivälehti alunperin). Tämäkään vallankumous ei lähtenyt kansasta, vaan pienestä utopistien piiristä – kuten aina.
Samoin "valistuksen" sädekehää on hinkattu niin antautuneesti, että sen häikäisyltä ei tule nähneeksi mitä on jyrätty formaalisen materialismin alta. Valistus kehittyi lopulta funktionalismiksi ja post-modernismiksi, tyhjyyttään kumiseviksi käsitehimmeleiksi jotka painovoiman piiristä irronneine ideoineen sotkevat ja musertavat ihmisluontoa dada-konseptien liukuhihnoilla.
Olemme saaneet nähdä valtion neuvottomana talouden globaalien voimien ja uhkaavan ympäristötuhon edessä.
Kuten sanottua: dadaa. Itse asiassa koko kirjoitus on vain retorista valtion pakkotoimien hymistelyä – joka pintatasolla on saatu kuulostamaan siltä kuin valtio olisi sama kuin kansa, mitä se ei todellakaan ole.
Jos kriisi saa meidät uskomaan omaan kollektiiviseen kykyymme kohdata äärimmäisiä haasteita, sen myönteiset seuraukset voivat olla yhtä suuret kuin kielteiset.Tämä on totta, mutta eri merkityksessä kuin mitä kirjoittaja siunailee.
Tämä usko on sidottu käsitykseemme historian luonteesta, ja tuo käsitys on jo keskellä muutosta.
Käsitys historian luonteesta on aina keskellä muutosta – ja oletettavasti jokaisessa sukupolvessa saavat tarkkasilmäisimmät todeta, että "historia" on lähes kokonaan sepitettä. Se on väestönhallinnan väline siinä kuin kaikki muukin tieteeksi ylevöitetty. Aina kyse on tietoon vihittyjen (hierofanttien) vallasta, ja otteen tiukentamisesta – narratiivien voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti