Mitä syötäisiin tänään?

Netflixissä on näemmä alkanut sarja, jossa tehdään komediaa kannibalismista. En ole katsonut – viime aikoina juuri mitään itse asiassa, mutta tuota en siksi, että sen esittelykuvassa näyttäisi olevan joku pariskunta menossa piknikille hirmu keskiluokkaisen eetoksen vallassa (en edes vilkaissut niin tarkkaan, että olisin huomannut kylmälaukusta valuvan veren). 

Keskiluokkainen eetos ei juuri meikäläistä hetkauta. En siis edes harkinnut katsomista ennen – enkä harkitse nytkään, kuultuani mikä on jutun twisti.

Käytännössähän  tuossa on kyse kannibalismin normalisoinnista. Tabuja rikotaan vähä vähältä, kunnes niitä ei enää ole. Mehän olemme jo tottuneet siihen, että "laatudraama" tarkoittaa sumeilematonta oman edun tavoittelua, graafisen yksityiskohtaista väkivaltaa ja spontaaneja nyrkkitappeluita joissa aivovammoja ei synny, sekä luonnollisestikin piittaamatonta panemista.

Ylempi kuva on wikiliikatuista sähköposteista, jossa satanistisista teemoistaan tutuksi tullut Maria Abramovic – mm. tervehenkisestä imagostaan tunnetun Lady Gagan ja Jay Z:n "spirituaalinen" mentori – kyselee josko pizzagate-porukkaa olisi tulossa enemmänkin viettämään iltaa kivan kokkailun parissa.

No, tuo "henkikeittely" ei liene ihan niin saatanallista touhua kuin mitä moni haluaa ajatella (ylempi kuva on taideteoksesta, jossa mm. nuo sanat on sianverellä seinälle kirjoitettu – mutta itse kokkailu taitaa olla joku vanha tiibetiläinen safkanduunailusessio, eli ihan jotain muuta). Mutta se, että melko lailla luonnottomia asioita aletaan popularisoida...

Tämä tässä on kakku – gaalassa jossa pääruokana tarjottiin pitsaa ja hodaria.

Ja tämä sitten on eri bileistä. Kannibalismi on taidetta.

...se kertoo, että joillekin yhteiskunnassa on tilausta asenteiden muokkaukselle. Ja miksi joku haluaisi muokata asennetta suopeammaksi ihmissyönnin suhteen?

Niin, te varmaan ajattelette, että kannibalismiahan ei oikeasti harrasta kukaan enää – paitsi ehkä jotkut sekopäät. Mutta moniko sekopää on jatkanut touhujaan vuosikymmenet jäämättä kiinni?

Ja toisaalta: mitä tarjota bileissä heille, joilla on jo kaikkea? Joilla tuppaa olemaan vähän tylsää kun mistään ei oikein enää adrenaliini ala erittyä.

Ne, jotka pitävät itseään eliittinä, katsovat voivansa tehdä ihan mitä vain; rajana on ainoastaan oma uskallus.

Mitä jos kakun sijaan tarjolla olisikin ihan ehtaa kanssakulkijaa? Ihanko oikeasti kuvittelette, että Hannibal-sarja on pelkkää fiktiota? Tai Hostel? Tai Santa Clarita Diet? Näillä tuodaan vain ennalta kuvottavina pidetyt asiat esikoettaviksi sen verran läheltä, että niitä jatkossa pidettäisiin pikemminkin jännittävinä "henkisen kasvun" siirtymäriitteinä.

Näiden oman elämänsä keisareiden rinnalla Caligula oli ihan vain räpeltävä diletantti.

Failuurispektaakkeli

Olen tullut vahvasti siihen tulokseen, että futismatsit kannattaa katsoa tuplanopeudella; tällöin pelaaminen näyttää erehdyttävästi siltä kuin kentällä tapahtuisikin jotain.

Jalkapallo on yksi tylsimpiä teeveelajeja: puolitoista tuntia parikymmentä tyyppiä säntäilee ympäri aivan liian isoa kenttää, ja lopputuloksena ei välttämättä ole yhtään maalia – vaikka pelissä luulisi olevan kysymys nimenomaan maalin tekemisestä.

Vaan kyse on pikemminkin maalin tekemisen ehkäisemisestä. Enintäänkin viisi minuuttia koko peliajasta ollaan maalintekosektorilla, ja sielläkin enemmistö pelaajista on nimenomaan estämässä maalintekoa – ja myös hyökkääjistä enemmistö on samaan aikaan ehkäisemässä vastahyökkäystä.

Mitä lähemmäs hyökkäyspäätyä siirrytään, sitä todennäköisemmin kuljetus epäonnistuu – tai jos kuljetus onnistuu, epäonnistuu syöttö – tai jos syöttö onnistuu, epäonnistuu haltuunotto – tai jos haltuunotto onnistuu, epäonnistuu keskitys – tai jos keskitys onnistuu, epäonnistuu laukaus.

Tai jos laukaus onnistuu, sen torjuu maalivahti – mikä tekee tyhjäksi kaikki siihen johtaneet onnistumiset. Onnistuminen kumoaa onnistumisen.

Tai huomataan että ollaankin paitsiossa, tai joku muu rike on tapahtunut – ja tuomarithan enimmän aikaa näkevät rikkeitä joita ei tehdä, tai sitten eivät näe rikkeitä joita tehdään. Vaikka miten harjaantuneilla silmillä katsoo, on sallitun ja virheellisen toiminnan erottaminen toisistaan enimmäkseen mahdotonta.

Joten katsojille tarjotaan sarja jatkuvia epäonnistumisia hillittömän hitaaseen tahtiin. Vaikea on ymmärtää miksi lajia seurataan enemmän kuin mitään muuta; selittyykö se ihan vain kentän koolla? Kun on iso kenttä, on myös katsomot isoja – mikä puolestaan mahdollistaa voimakkaamman massapsykoosin?

Ja katharsis jostain jossa ei tapahdu mitään... Ehkä kyse on siitä, että kun aikaa on kuitenkin tullut törsättyä pari tuntia, sille alitajuisesti annetaan kohottava merkitys siitä huolimatta, että oikeasti mitään ei olekaan tapahtunut?

Ilmaa ÄO:ssa

Eivätkö telkkarinerot oikeasti olekaan neroja? Kääk. Ainakin yhteen aiheeseen tuntuvat suhtautuvan omituisen kritiikittömästi he, ollakseen neroja siis.

Ensinnäkin Herlokki Solmunen. Pari jaksoa sitten tuo nyyjorkkiin muuttanut deduktion mastodontti oli ryhtynyt suhteeseen klimatologin kanssa - mikä on kyllä ää-rim-Mäisen epäuskottavaa. 

No-shit-sherlockillahan on tapana varsin suoraan ilmaista, mikäli jonkun kannattamat maailmaasyleilevät prinsiipit leijuvat fiktiivisten pylväiden varassa - ja aivan varmasti päähenkilömme ei olisi malttanut olla mainitsematta klimatologille, miten pahasti ilmastonmuutosparadigma riitelee todellisuuden kanssa. 

Joten tuskin klimatologi olisi seksisuhteen tasolle asti lämminnyt (sic!) - tai ainakin suhde olisi muodostunut vähemmän seesteiseksi kuin miltä se nyt näytti. Mutta ei, siinä vain kädenlämmintä dialogia väännettiin maailman pelastamisesta yksityissuihkareilla, heh heh. Ehkä Herlokin verenkierto oli jossain ihan muualla kuin aivoissa.

Ja toisekseen Scorpion. Siinä vastikään se neroporukan psykologisesti neroutunut tyyppi ensin ruoti pääneron mahdollista (ilmiselvää) lätkiintymistä päänaisroolihenkilöön, johon päänero totesi: "That's proposterous", johon psykologinero voitonriemuisena: "...Sanoi ilmastodenialisti nähtyään todisteet!"

Huoh.

Itsehän en ole nero, joten ehkä siksi en ymmärrä tuota dialogipätkää. Todellakin, kun ilmastoon ei-alarmistisesti suhtautuva näkee ilmastoalarmistin "todisteet", hyvinkin saattaa tulla mieleen juurikin "That's proposterous", koskapa ne faktisesti eivät todista mitään muuta kuin että teoria on pielessä - mutta että sitä kaikin mahdollisin/ttomin keinoin yritetään kammeta uskottavaksi. Kuitenkin psykologinero kaneetillaan kokee naulaavansa teesinsä, todistavansa sen oikeaksi, sanomalla jotain joka väittää päinvastaista.

Kuten sanottu, olen itse enintäänkin jotakuinkin tolkuissani, joten voi olla etten vain ymmärrä - mutta minusta näyttää ihan siltä, että käsikirjoittajilla (tai ehkä tuottajilla) vain tuppaa olemaan tarve nostaa itseään moraalijalustalle helpolla vehiikkelillä, jonka todenperäisyyteen harvalla lopulta on tietoon pohjautuvaa vakaumusta, mistä johtuen liikoja funtsimatta tyydytään (itsetyytyväisesti) toteamaan: "Tämä kuulostaa jalolta, joten sen täytyy olla sitä - ja olen muuten hirmu kuohuksissani siitä miten joku voi olla [pahuuttaan] meitä oikeamielisiä kyseenalaistamassa vaikka viime joulunakaan ei ollut (sikäli kuin oikein muistan) lunta!".

Se aika vuodesta

Joka ainoa vuosi. Onpa kiva jos jostain syystä tänä vuonna tulee maailmanmestaruus - meitsi nimittäin on katsonut tasan yhden erän. Siellä oli kuohuttavasti Komarov ajettu ulos valheellisin perustein, ja häviöllä oltiin mutta tasoihin noustiin. Jäi sitten näkemättä se kun (me!) noustiin voittoon.

Ei nimittäin jaksa joka vuosi tuijotella sitä samaa kiekonsiirtelyä - varsinkin kun aina koetaan vääryyttä ja pelataan eri tavalla kuin pitäisi. Kyllä olisi syytä olla lätkänkin ämmämmät vain joka neljäs vuosi, ja niin että änhooällät ei ole enää samaan aikaan käynnissä.

Että saa kiittää sitten meikäläistä jos se mestaruus sattuu tulemaan. Se tulee johtumaan vaan siitä että meitsi ei kattonu.

Ja hei, pyhäpäivä keskellä viikkoa taas. Edellisestä on kaksi viikkoa. Ja edellisestä kauppojen sulkemisesta alle viikko! Kamaan, joku roti näitten juhlapäivien kanssa.

Pakkomainontaa

Tämäpä vasta kuulostaa reilulta idikseltä: iptv:ltä ohjelmiansa katsovat halutaan pakottaa jatkossa vasiten joka ainoan mainoksen syynäämiseen. Nyt vähän kyllä herää taas kysymyksiä siitä, minkä instanssin hyötyaspektia tässä ajetaan takaa.

Voisiko saman tien velvoittaa vaikka telkkarivalmistajat duunaamaan sellaisia töllöjä, jotka menevät päälle aina kun joku mainoskatko lähtee käyntiin? Olisi varmaan jotain kansanvalistuksellista hyötyä siitä, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan saa olla rauhassa ja valita haluavatko markkinointiviestintää seurata? 

Muutenkin menossa jatkuva tuputtaminen kivaan suuntaan kun kaiken maailman bannerit viuhuvat ohjelmien päällä. Nelosellako oli sekin neronleimaus äskettäin, jossa juontaja vielä rupesi hölisemään, vaikka ohjelmantekijät olivat lopputekstien alle ihan ohjelmallistakin matskua laittaneet?

Kukaan ei vissiin ole tullut ajatelleeksi sitä, että väki kaikkoaa tuon alttarin ääreltä suurelta osin juuri mainonnan karkottamina? Ulkomaiset streamauspalveluthan tästä nettoavat, mikä katsottaneen kaikkien eduksi, ilmeisesti.

Että mua korpeaa tämä tämmöinen pelleily. Vai korpeaako? Ehkä mä en vaan ole vielä ymmärtänyt haluavani eksessiivistä aivopeseskelyä?

Ei tässä maailmassa

Harmi ettei tuota jaksoa ole tarjolla tässä maailmassa…

FilmNet voisi ehkä jollain futuristisella vippaskonstilla kertoa jo siinä linkin kohdalla, milloin se linkki on oikeasti käytettävissä, mutta tokihan nämä toimimattomat linkit jollain odotusta lietsovalla tasolla kuitenkin… toiminevat? Matalan tason hypetystä lienee semmoinen pettymysten tuottaminen? "Jätkä luuli! Ottaako päähän? Koitapa huomenna taas uudestaan! Hähähä!"

Joo no, tämä taitaa olla näitä ensimmäisen maailman ongelmia...

Säädyttömiä tutkimuksia

Sattuipa HBO:lla tulemaan vastaan sarja Masters of Sex, joka siis kertoo tutkijasta (nimeltään Masters), joka viiskeetluvulla lähti avaamaan orgasmin salaisuutta. Siis että tyyppi nyt vain oli tieteelliseltä kannalta hyvin kiinnostunut siitä mitä tapahtuu kun… touhutaan ja sitten… sattuu hassusti. Että varsinkin naisilla mitä siinä tapahtuu, kun ei niistä oikein ota selvää.

Henkkohtaisesti en viime aikoina ole ollut lainkaan kiinnostunut mistään jutuista, jotka on ajoitettu tapahtumaan ennen syntymääni. Jotenkin ei millään jaksa liikuttaa yhtään semmoiset, mutta tässä nyt aihepiiri sattuu olemaan… Enkä nyt puhu pelkästään seksistä, vaan nimenomaan siitä miten joskus on tosiaan erikseen pitänyt taistella oikeudesta tutkia sitä että mistäs tuossa kiihottumisessa oikeastaan on kyse. Että tutkimus on pitänyt aloittaa salaa ja sitten vängätä kyseisen tutkimuslaitoksen johtajan kanssa, että kyllä tämä nyt ihan oikeasti on ihan vakavastiotettavaa tutkimusta.

Mutta tottahan on se, etten olisi ehkä ruvennut sarjaa katsomaan, jos ei silmiin olisi sattunut naispääosanesittäjä ihan ensimmäiseksi. Hän johon on tullut retkahdettua jo jossain aiemmassa audiovisuaalisessa tuotannossa. Siltikin, ihan tieteellishistoriallisesta uteliaisuudestahan minä vainen; tämähän on oikeastaan yhdenlainen jatko-osa tälle elokuvalle, josta kirjoitin vajaa vuosi sitten.

Joko HBO huomaa vihdoin ottaa ohjelmistoonsa jotain sellaista mitä ei FilmNetin kautta jo näe? Eli mahtaneeko käydä niin, että en lakkautakaan tilaustani siinä vuoden tullessa täyteen? Ans kattoo.

Niin, ja saas nähdä eteneekö kyseinen sarja pilottia pidemmälle, vai onko se heristelty kuoliaaksi heti ensimmäisen jakson jälkeen.

Juurten imperialistinen salakuljetus

Siinä kun olet ripustanut painokoneen nilkkaasi – rikkoaksesi vinojen vatsalihasten säikeitä jotta ne korjaantuisivat eksponentiaalisella jämäkkyydellä –, ja kesken operaation taljan kiinnitys on irronnut, mistä johtuen olet lyönyt polvesi ovenkarmiin, herää helposti kysymys: "Oliko Johnny Weissmuller oikeasti Itävalta-Unkarin propaganda-agentti?".

Heureka-kokemus, selkeästi: kipu aktivoi heuristista ajattelua. Mutta antakaas kun mä vähän avaan tätä ajatuskehikkoa: Weissmuller. Kuulostaa vähän saksansukuiselta tuo nimi, eikö? Ettei olisi Alppien kupeelta kotoisin tyyppi, kuten se toinenkin vähissä kuteissa kirmaillut "näyttelijä"?

Ja sitten se Tarzanin huuto (jokainen heti muistaa tuon, paitsi ehkä yhekskeetluvulla ja sen jälkeen syntyneet [mutta siis kaikki aikuiset {eikö jännää miten aikuisuuden rajapyykki seuraa kuin laahus}]):

ilmiselvää jodlausta.

Siis, oliko Johnnyn tavoitteena aivopestä ihmiset itävaltalais-unkarilaisen keisarikunnan ekspansiiviselle paluulle suopeiksi? Ihan relevantti kysymys: salakavalasti jodlaaminen ujutetaan ihmisten alitajuntaan positiivisena valkoisen miehen invaasiona sinne mihin ei kandeis ilman kunnon suojakerrointa (ja sandaaleja edes) hankkiutua.

Yhtään ei ole pitkälle vedeltyjä johtopäätöksiä nyt! Hiljaa siellä takarivissä.

Nimittäin piti ihan ruveta wikipedoimaan tilannetta. Johnny otti ja syntyi kuin syntyikin Itävalta-Unkarissa. Yhtään ei nyt anneta häiritä sen, että hän ei syntynyt varsinaisesti Sveitsin (joka ei edes kuulunut Itävalta-Unkariin) suunnalla, josta jodlauksen mielletään olevan kotoisin, vaan Timisoaran kieppeiltä, eli nykyisestä Romaniasta. No, kai sitä nyt yksi jodlaus muotivirtauksena kulkee keisarikunnan läpi siinä kuin joku hip-hopkin ympär maailman; lähempänä musiikkiahan se sentään on. Jodlaus siis.

Lisää spekulointia kyseisestä Tarzan yellistä löytyy: villejäkin spekulaatioita siitä mitä kaikkia ääniä on sulautettu toisiinsa, mutta siis meitzi on ainakin aikanaan opetellut tuon äänimerkin ihan omilla palkeilla, että ei siihen nyt varsinaisesti tarvitse hyeenoja ja sopraanoita yms. sekoitella.

Hyödyllisiä taitoja sitä itselleen opettelee. Kuuden miljoonan dollarin mieheltä apinoin sen, miten toista kulmaa kurtistetaan ja toista nostetaan samanaikaisesti (näin napsautetaan päälle sisäinen kiikari, kuten aikuiset elävästi muistavat…).

Ostosurheilua

Hei muistakste kun lätkän ämmämmät tuli telkkarista? Saattoi ihminen katella hermojensa lepuuttamiseksi muitakin kuin Suomen matseja? Ilman mainoskatkoja?! Huikeeta.

Nykyään tulee mainoksia, joutavia jorinoita, mainoksia, jonkin verran Suomen matsia, mainoksia, joutavia jorinoita, mainoksia, mainoksia, mainoksia, mainoksia… 

Yritin katsoa jenkkimatsia suorana, mutta ensimmäisen erän jälkeen lopetin. Ei kukaan täysjärkinen kykene katsomaan sitä, että jokainen eräkin pitää pätkäistä mainoksilla kahteen kertaan, ja jokainen erätauko myös pariin otteeseen. Enkä todellakaan maksa erikseen jostain urheilun seuraamisesta.

Joten palasin siihen systeemiin, jossa katson matsit lievällä tai pidemmällä viiveellä, hypin mainosten ja höpinöiden yli, ja nakkaan lopultakin pipanat koko touhulle.

Milloinkahan bisneshaukat tajuavat jyrsivänsä omaa oksaansa loputtomalla tuputtamisellaan? Voisiko median mainostulojen laskeminen olla kytköksissä siihen, että ihmiset vihaavat mainoksia? 

---

Ai juu, sehän täss systeemissä on pienenä kompastuskivenä, että kolmannen erän tallennus on kolmeen kertaan alkanut pari minuuttia myöhässä, ja siinä välissä vastustaja on ehtinyt jo tehdä maalin. No, mitä välii – ei pal jaksa liikuttaa...

Digitaalinen elämänkaari

Digiboksi lakkasi toimimasta. Tai oikeastaan kake. Tai sitten boksi lakkasi reagoimasta säätimeen. Joka tapauksessa: napeista ei tapahtunut mitään. Hetki sitten olin vielä kelannut kivasti, ja sitten ei mitään. Seuraavan illan vielä sulattelin onnettomuuden kriittisyyttä. Ilman kaukoa en pystynyt tekemään muuta kuin vaihtamaan kanavia – ja sekin piti tehdä seiskytlukulaisittain kävelemällä koko monen askeleen taival boksille. Järjetön duuni! Tallentaminen ei onnistunut, tallennettujen katsominen kyllä – ilman kelausta. Kaatuiko maailmani tuohon? Oliko kuvavirrassa jotain niin korvaamatonta että olisin halunnut varsinaisesti tehdä mitään asialle? Eikö tuossa boksissa ollutkin tallennettuna aika monta ohjelmaa joita en vain ollut viitsinyt lopultakaan katsoa? Olenko koskaan kaivannut jotain näkemättä jäänyttä ohjelmaa, ylipäätään muistanut enää seuraavana päivänä että jotain lipesi okuläärien ohi? Eikö tavakseni ollut tullut siirtää katsominen sellaisiin hetkiin kun ei sattunut olemaan energiaa mihinkään järkevään? Ja keskeyttää toljottaminen alkuunsa tylsistymisen vallatessa keskushermoston? Mutta eikös teeveelupa kohta veloiteta myös niiltä jotka eivät telkkaria toljota? Pakkohan se sitten olisi ratkaista tämä näkymäödeema! Kertoisiko netti jotain – jonkin helpon tavan oikaista ongelmakohta ja palauttaa kaikki ennalleen? Ei ihan helpolla, mutta viidakkoveitsellä ryteikköä samotessa se kertoi ainakin sen, että minua on ostaessani kusetettu – mikä ei sinänsä ole yllätys kun prosessorilla toimivasta vehkeimestä kyse on. Kyseisessä Kaonin boksissahan on usb-liitin mm. ohjelmiston päivittämistä varten. Se vain ei toimi ennen ohjelmiston päivittämistä. Siis: boksissa on usb-liitin ohjelmiston päivittämistä varten. Se vain ei toimi ennen ohjelmiston päivittämistä. Pitäisi olla vanhemmanpuoleinen sarjaportilla varustettu pc jotta päivittäminen siis onnistuisi. Kummallista: muistelen vanhemman ja simppelimmän boksin napanneen päivitykset antennin kautta, ihan automaattisesti niitä tyrkyttäneen aina kun tarjolla jotain oli. Tässäkin näyttäisi sellainen mahdollisuus teoriassa olevan, paitsi että mitään ei tunnu löytyvän – ja taajuudet pitäisi arpomalla löytää. Vaivannäkö nykyisen kertakäyttökulttuurin orjana tuntui ihan liian haastavalta. Voisiko huoltoon viedä ensin pelkän kaken, ja jatkaa rampautunutta hypnoosissa istumista toivoen ongelman hoituvan? Pitäisi vain muistaa mistä oli ostoksen tehnyt, mikä taas ei oikein tuntunut pälkähtävän. Ja kuitti, semmoiset menevät yleensä hyvin hyvään talteen, kukin ihan omaan piiloonsa. Takuuaikaa kuvittelin olevan vielä jäljellä, mutta kuittia ei tosiaan löytynyt, enkä millään saanut päähäni mistä olin rotiskon raahannut. Voisiko kaupan tilitysuumenista löytyä viite meikäläisen ostosta? Jostain alle kahden vuoden takaa – täytyyhän takuuajan olla kaksi vuotta? Ei ainakaan yhdessä kolmesta mahdollisesta Cittarista onstunut, enkä lopulta jaksanut kaikkia puolta tusinaa vaihtoehtoa lähteä kahlaamaan. Viitsisinkö siis maksaa huollosta, kun kyseinen boksi oli kuitenkin aika lailla paska. Tämähän oli oikeastaan onnenpotku! Kuinka monta kertaa olin kiroillut värkin tallennettua silkkaa pikselimössöä. Pääsipähän siitäkin riesasta. Mutta voisiko tehdasasetusten palauttaminen auttaa poloisen visuaalisesti rajoittuneesta tilastaan? Monesti homman alkuun buuttaaminen poistaa ongelman näissä nykyvempeleissä. Aina kannattaa kokeilla? Paitsi että tehdasasetuksienkin loppuunviemiseksi tarvittaisiin kaukosäädintä – minkä tajusin siinä vaiheessa kun olin pannut operaation jo liikkeelle. Prkl. Enää ei auttaisi kuin huoltoon vienti – vaan ilman kuittia huollon hinnalla tod. näk. kustantaa koko boksin. Ja korjattua odotellessa joutuisi varmaankin olemaan puolisen vuotta ilman minkäänmoista näköyhteyttä. Näin ainakin haluan tässä vaiheessa ajatella, uuden värkin ostaneena. Liikkeitä kierrellessäni huomasin, ettei koko Kaonia enää myydä missään. Ylipäätään digibokseja ei juuri ole myynnissä kun nykyään myytävissä töllöissä on viritin itsessään. Vähän pitkin hampain ostin tuon diVisionin boksin, jossa ei ole yhtään enempää tallennustilaa, ja joka ei ole testien kärjessä paljon kiikkunut. Takuutakin sille annettiin vain vuosi. Toisaalta, Kaon oli TMn testivoittaja. Ja siis paska. Ainakin toistaiseksi uusi vempele on toiminut paljon kivammin. Edelleen voi ihminen nuutua väräjävän ruudun ääressä kuin lehmä pilttuussaan.