2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Eeppistä epidemiologiaa

Nuorsuomalaisten Koronapornosanomat jatkavat hysterisointia, koska eivät muutakaan osaa:

Yli sata ihmistä sai tartunnan yökerho­alueella Etelä-Korean Soulissa – Koronatilanteensa vakauttanut maa selvittää tartunta­ketjua kännykkä­tietojen avulla

Ettäkö yli sata ihmistä? Eli montako tuhatta ei saanut tartuntaa, vaikka olisi tämän ninjakoronafaabelin mukaan pitänyt saada? Ihassama, tärkeintä on se, että ihmisiä voi jäljittää yksityisyydestä piittaamatta fiktiivisen partikkelin varjolla. Jihuu.
Etelä-Korea sulkee nyt tuhansia baareja ja yörkerhoja ja lykkää lukioiden avaamista.
Kyllä sitten Suomenkin pitää kaikki sulkea, koska Etelä-Koreassa on "sairastunut" sata ihmistä. ...Ai niin, mutta meillähän on tosiaan kaikki kiinni muutenkin (paitsi konglomeraatit, joihin körönäth ei jotenkin voi iskeä). Huh, heti helpotti.
Tartuntojen keskiössä on 29-vuotias mies, joka oli vieraillut viidessä eri yökerhossa 1. ja 2. päivän toukokuuta välisenä yönä. Viranomaiset ovat arvioineet, että noin 1 500 ihmistä vieraili samoissa yökerhoissa kyseisenä yönä, uutistoimisto Yonhap kertoo.
Yksi lepakkomies, joka onnistui "tartuttamaan" pelkällä läsnäolollaan melkein kymmenen prosenttia kaikista jotka ovat joskus olleet samoilla huudeilla ehkä. Vakuuttavaa tartuttelua. ...Mistä sitten tiedetään että juuri tämä yksi ihminen tartutti kaikki – ja mistä ihmeestä moiseen teoriaan edes päädyttiin? Sitä ei turhaan kerrota.
Soulin pormestari Park Won-soon kertoi tiistaina CNN-kanavan mukaan, että 7 272 ihmistä oli testattu liittyen yökerhoalueen tartuntoihin. 
Jahans. Lukema on nyt sitten 7272, kun pari kappaletta aiemmin se oli 1500. Mitäpä tuosta. CNN tietää aina kaiken, ja on ennen kaikkea tooo.ooodella luotettava. Tarvii vaan ruuvata sitä fantasiatartuntaprosenttia vähän alaspäin, mikä harmillista.
Etelä-Korean koronastrategiassa laajat testaamiset ja tartuntaketjujen jäljittämiset ovat tärkeitä selittäjiä sille, miksi maan tartuntatilanne on saatu hyvälle tolalle.
Selittäjiä tälle kaikelle on kyllä riittänyt. Taktiikat eivät yksiselitteisesti eroa toisistaan ninq millään tavalla – koska kyseessä on ihan tavallinen flunssakausi, joka siis on kuudessa viikossa ohi jos maltetaan olla hysterisoimatta –, mutta siinä sitä selittämistä tosiaan riittääkin.
Tartunnalle mahdollisesti altistuneita jäljitettiin myös turvakamerakuvien avulla. Lisäksi viranomaiset saivat tietoonsa lähes 500 ihmistä, jotka olivat maksaneet luottokortilla jossain tartuntaryppään viidessä yökerhossa.
Kameravalvontaa ja rahaliikenteen valvontaa – sun parhaaksex! Miksei meitä suomalaisia kytätä koko ajan kaiken suhteen?
Korea Herald -lehden mukaan tartuntaketjujen jäljittämistä vaikeuttaa se, että yökerhoalueella on ollut ainakin kaksi tartunnan saanutta, jotka eivät näytä liittyvän suuren tartuntaryppääseen.
Jotka että mitä? Että ovat saaneet tartunnan, vai että heillä on ollut tartunta, joka ei ole tarttunut eteenpäin, vai mistä tässä nyt puhutaan? Että pitääkin olla näin hankalaa tämän, vaikka koko ajan tosihyvin tiedetään mitä ollaan tekemässä – huolimatta siitä että yhtäkään virusta ei tosiaan ikinä ole oikeasti varmennettu minkään syyksi, ja niitä syntyy ihan jokaisen omissa soluissa... Mutta jatketaan ihmeessä tätä yksittäisen tartuttajan saagaa:
Uutistoimisto Reutersin mukaan joillakin ihmisillä saattoi olla vaikeuksia saapua testeihin, koska jotkut tartuntaryppään yökerhot tunnetaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kohtaamispaikkoina.
Jaha? Eli tältäkään osin ei tiedetä mitään, siis sitä moniko ei tullut testeihin eikä sitä monenko olisi ylipäätään pitänyt – puhumattakaan että tiedettäisiin mikä osuus "varmistetuista" positiivisista (jotka noin yleensä on siis 80% pielessä) on todellinen osuus kaikista yhden-ihmisen-paikalla-joskus-olemisen uhreista.
Ennen uusia tartuntoja Etelä-Koreassa on kirjattu viime viikkoina vähän uusia tartuntatapauksia, joskus vain muutamia per päivä. Joinakin päivinä ei ole tavattu yhtään ”paikallista” tartuntaa, eli uudet tapaukset ovat tulleet maan ulkopuolelta.
Tai sitten näitä koronaninjaviruksia tosiaan löytyy suunnilleen kaikilta (mitä ne 80% väärässä olevaa testiä eivät kykene havaitsemaan – mutta kuten Tansanian kepposteleva presidentti osoitti: labrat voivat löytää juurikin tätä ihmevirusta vaikka papaijasta otetusta näytteestä). 

Joten ilman muuta voidaan olla luottavaisia sen suhteen, että kaikki mitä näistä koronapornolehdistä saa lukea, on ehdottoman tieteellistä. Niin kuin vaikkapa tämä loppuun läntätty kaavakuva, jonka mukaan tauti kaataa yhtä tasaisesti ties monettako viikkoa väkeä – mikä ei noudata minkään tartuntataudin normaalia kulkua:
Epidemiologisesti täysin mahdoton käyrä. Ninjavirukselta onnistuu kyllä ihan kaikki!

Ei kommentteja: