2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

torstai 7. toukokuuta 2020

Ei voi olla mikään muu

Virusjahtia kosmisessa mittakaavassa:

Astronomit löysivät mustan aukon yllättävän läheltä maapalloa: "Ei voi olla mikään muu"

Näkymätön vihollinen, joka ilmaantuu aina silloin kun selitysmallit muuten loppuvat. Mustat aukot ovat paikkaamassa matemaattisia malleja, joihin todellisuus ei millään tunnu sopeutuvan. Joten keksitään tarinoita, joilla voidaan jatkaa tsiljardiluokan tutkimusta mielikuvitusentiteettien parissa.

Tämä politisoidun tieteen ongelma on läpäissyt koko kentän mikrosta makroon: perusoletukset ovat raskaasti pielessä, mutta sen sijaan että tunnustettaisiin asia, kehitetään yhä monimutkaisempia tapoja selittää loputtomat epäonnistumiset piiloon.
Tässä kaksi kiertotähteä kisailee eittämättömän mustan aukon ympärillä.
– Näkymätön objekti, jonka massa on ainakin neljä kertaa suurempi kuin aurinkomme, ei voi olla mikään muu kuin musta aukko, totesi tutkimusta johtanut Thomas Rivinius tiedotteessa. 
Eipä tietenkään voi olla. Koska sitä ei näy, sen täytyy olla.
Tutkijat uskovat, että samanlaisia löytöjä tehdään jatkossa lisää. 
Aivan varmasti tehdään.

Tieteestä puheen ollen: kun neljäsataa vuotta sitten oli Maunderin minimi tuloillaan ja pikkujääkausi jo menossa – jolloin siis Thames otti ja jäätyi... Sattumoisin Skotlannissa oli (muistaakseni 1623) 13 päivän yhtäjaksoinen lumipeite – joten maassa aloitettiin noitavainot. Ilmeisesti kyse oli siis antropogeenisestä ilmastonkylmenemisestä.

Kuka muu pidätettiin keskemmällä Eurooppaa noituudesta? Keplerin mutsi. Siihen oli varmaan joku tosi hyvä syy. ...Enihuu, keiden keksintöä oli alkuräjähdysteoria? Katolisen kirkon. 

Jep. Uskontoa korvaamaan tullut "tiede" saatiin kirkolta.

Mitäs muuta neljäsataa vuotta sitten tapahtui? Mayflower lähti kohti uutta mannerta – mutta joutui palaamaan kahteen kertaan telakalle. Ei siksi, että Mayflowerissa olisi mitään vikaa ollut, mutta sen völjyssä ollut Speedwell osoittautui kahteen kertaan vuotavaksi paatiksi. Ehkä tämän takia Speedwell ei ole kenenkään tuntema, ja se toinen botski on.

Mutta ehkä tämä vuotava sisarlaiva halusi synkronistisesti kertoa jotain? Nimittäin pari vuotta settlementin asettumisen jälkeen inkkarit tulivat ja teurastivat puolet koko porukasta. 

...Ehkä he taas tekivät virheen siinä, että jättivät puolet henkiin? Nimittäin näiden "pyhiinvaeltajien" jälkeläiset valtasivat koko mantereen, sotivat pariin otteeseen itseään vastaan, ja naapureita (myös Kanadaa, mikä on yhtä hassu ajatus [varsinkin nyt kun valtio otti ja riisui kansalaiset aseista viimeisimmän joukkoampumisen "takia"] kuin sotiminen Ruotsia vastaan – joskin silloin neljäsataa vuotta sitten meikäläiset hakkapeliitat olivat kolmenkymmenen vuoden sotaretkellä pitkin Eurooppaa juurikin Ruotsin riveissä... Mikä se oli sikäli pientä, että mantereen toinen maratonisota oli juuri palailemassa viidentoista vuoden tulitauolta jatkamaan kahdeksankymmenen vuoden sotaansa...]) – ja jotka siis ovat tällä hetkellä kolonialisoineet koko maailman.

Tehokkaasti nämä Mayflowerin jälkeläisetkin jatkavat maratonisotia tosi hyvistä syistä: parikymmenta vuotta Afganistanissa siksi, että talebanit olivat jo melkein onnistuneet hävittämään kaikki oopiumipellot. Esimerkiksi.

Tjah, olikohan tällä assosiaatiorimpsulla jokin suunta? Ehkä. Neljänsadan vuoden välein ihmiskunta tuntuu buuttaavan itsensä – koska aurinkokunta ei juuri jätä valinnanvaraa. Tätä buuttautumista ei välttämättä huomaa sen keskellä ollessa, mutta minusta ihan näyttää siltä, että sellainen on juuri nyt menossa – ja vasta aluillaan. Saas nähdä mihin maailmaan herätään sitten kun ei yksinkertaisesti enää voi olla huomaamatta, että narratiivit on olleet todella pahasti solmussa vähintään viimeiset neljäsataa vuotta.

Ei kommentteja: