ja jotta sä voit pelaa, sun tarvii toistaa yhtä sun toista.
Huomenta, maailma!
Ei tod. ole ollut aikaa päivitellä blogia. Menossa on tämän kalenterivuoden neljännen näytelmän esitykset. Putkeen on tullut viisi, ja kuudes on kevääksi vielä tekeillä - eli suht täpöillä on tullut haahuiltua lavalla vaihteeksi. Tai siis enemmän kuin ikinä.
Harmillisesti juuri piti perjantaina peruuttaa yksi esitys, varsinkin kun esiintyjien kirjoittamattomana sääntönä on hankkiutua stagelle aina jos ei satu olemaan kuollut. Mutta kun kyseessä on farssi, ja allekirjoittanut pääosassa, niin paskimmalla mahdollisella ajoituksella iskenyt flunssa ei kerta kaikkiaan sallinut lavalle menoa.
Esityksestä olisi varmaankin vielä hengissä selvinnyt (joskin reploista ja iskuista olisi unohtunut puolet, ja silti juttu olisi kestänyt normaalia pidempään), mutta sen jälkeen olisi iskenyt korkea kuume - tuo rooli nimittäin fyysisyydessään vastaa mitä tahansa urheilusuoritusta, ja muistan elävästi miten kävi kun edellisestä flunssasta luulin jo parantuneeni ja kävin tekemässä hyvin kevyen punttisalitreenin: useamman viikon puoliteho.
Shöystä olisi tullut huono, ja päälle päätteeksi seuraavana esityspäivänä olisi taas saanut miettiä josko lavalle kykenee - huonossa lykyssä koko loppuvuosi olisi samaa arvontaa. Joten koko päivän pähkittyäni päädyin peruutukseen… Mikä olikin hyvä, koska illaksi nousi kuume, vaikka olin koko päivän pysytellyt punkassa, ja ainoana aktiviteettina oli ollut sähköpostien naputtelu kyseisestä peruutusvaarasta.
Nyt olen aika vakuuttunut, että seuraavaan esitykseen tulen olemaan toipunut - eikä tarvinnut tartuttaa tautia muuhun työryhmään (eikä yleisön edustajiinkaan). Siltikin: tämä taisi olla ainut kerta ikinä, kun esitys peruttiin meikäläisen vuoksi. Harmittaa.
Mutta niin, fyysisyydestä: hyvä että aloitin punttitreenailut vaihteeksi - saisin varmaan tajunnan rajamailla vedellä esityksiä jos päällä olisi ne parikymmentä kiloa, jotka vuodenvaihteessa vielä mukana kulkivat.
Ei niin että punttailemalla olisin kahtakymmentä kiloa pudottanut. Kun vuodenvaihteen kieppeillä huomasin ylittäneeni (taas kerran) sadan kilon rajapyykin, rupesin katsomaan ruokavaliota. Tai itse asiassa tuon eteen ei juuri tarvinnut mitään ihmeempää kyyläystä harrastaa; tiesin jo kokemuksesta, miten paljon jatkuva hiilarinapostelu tuo painoa päälle, ja miten paljon sitä voi pudottaa ihan vain proteiinipitoisempaan ruokavalioon siirtymällä, ja jättämällä kaikki herkutteluun tarkoitetut kahisevat pussit ostamatta.
Joten kun syksyn mittaan aloitin treenaamisen, sain viimeiset indeksin päällä olleet kilot putoamaan sangen iisisti. Ei ole tarvinnut hirmuista kieltäymysten kurimusta kärsiä kun ei vain tee enää (useimmiten) mieli - ja silloin kun sattuu olemaan sikäli heikko hetki, että haluaa mässyttää jotain, sen on voinut tehdä ilman että homma on riistäytynyt käsistä.
Mutta eikö olekin jännää, että kirjoitan näistä asioista vain silloin kun kuntokuuri on päällä? On, se on kyllä! Vaan jatketaan nyt vielä sen verran, että tällä kertaa hommasin ohjelman ihan rainerilta.
Aikaisemminhan olen itse omat ohjelmani valmistanut - mikä on siis tarkoittanut fiilispohjaista duunailua, joka ei ole ainakaan nopein keino kropankompressointiin. Pakko myöntää, että tulokset näkyvät nyt ennätysvauhdikkaasti kun vain kiltisti teen sitä kaksijakoista ohjelmaa jonka olen saanut, ja ainoastaan sen verran muilannut, että olen lisännyt vastusta tarpeen mukaan.
Vähänkö oli vänkää edellisellä bändikeikallakin havahtua siihen, kun roudaa rappusissa bassovaffarin nuppia toisella kädellä, ja toisella jotain muuta, että hetkinen, tämä on nyt se kaikkein painavin boksi koko setistä. Että tätä on toisinaan kanneltu kirosanojen ryydittämänä kahden miehen voimin, ja nyt tämä ei tunnu yhtikäs missään. Hieno hetki oli tuo.
Huomenta, maailma!
Ei tod. ole ollut aikaa päivitellä blogia. Menossa on tämän kalenterivuoden neljännen näytelmän esitykset. Putkeen on tullut viisi, ja kuudes on kevääksi vielä tekeillä - eli suht täpöillä on tullut haahuiltua lavalla vaihteeksi. Tai siis enemmän kuin ikinä.
Harmillisesti juuri piti perjantaina peruuttaa yksi esitys, varsinkin kun esiintyjien kirjoittamattomana sääntönä on hankkiutua stagelle aina jos ei satu olemaan kuollut. Mutta kun kyseessä on farssi, ja allekirjoittanut pääosassa, niin paskimmalla mahdollisella ajoituksella iskenyt flunssa ei kerta kaikkiaan sallinut lavalle menoa.
Esityksestä olisi varmaankin vielä hengissä selvinnyt (joskin reploista ja iskuista olisi unohtunut puolet, ja silti juttu olisi kestänyt normaalia pidempään), mutta sen jälkeen olisi iskenyt korkea kuume - tuo rooli nimittäin fyysisyydessään vastaa mitä tahansa urheilusuoritusta, ja muistan elävästi miten kävi kun edellisestä flunssasta luulin jo parantuneeni ja kävin tekemässä hyvin kevyen punttisalitreenin: useamman viikon puoliteho.
Shöystä olisi tullut huono, ja päälle päätteeksi seuraavana esityspäivänä olisi taas saanut miettiä josko lavalle kykenee - huonossa lykyssä koko loppuvuosi olisi samaa arvontaa. Joten koko päivän pähkittyäni päädyin peruutukseen… Mikä olikin hyvä, koska illaksi nousi kuume, vaikka olin koko päivän pysytellyt punkassa, ja ainoana aktiviteettina oli ollut sähköpostien naputtelu kyseisestä peruutusvaarasta.
Nyt olen aika vakuuttunut, että seuraavaan esitykseen tulen olemaan toipunut - eikä tarvinnut tartuttaa tautia muuhun työryhmään (eikä yleisön edustajiinkaan). Siltikin: tämä taisi olla ainut kerta ikinä, kun esitys peruttiin meikäläisen vuoksi. Harmittaa.
Mutta niin, fyysisyydestä: hyvä että aloitin punttitreenailut vaihteeksi - saisin varmaan tajunnan rajamailla vedellä esityksiä jos päällä olisi ne parikymmentä kiloa, jotka vuodenvaihteessa vielä mukana kulkivat.
Ei niin että punttailemalla olisin kahtakymmentä kiloa pudottanut. Kun vuodenvaihteen kieppeillä huomasin ylittäneeni (taas kerran) sadan kilon rajapyykin, rupesin katsomaan ruokavaliota. Tai itse asiassa tuon eteen ei juuri tarvinnut mitään ihmeempää kyyläystä harrastaa; tiesin jo kokemuksesta, miten paljon jatkuva hiilarinapostelu tuo painoa päälle, ja miten paljon sitä voi pudottaa ihan vain proteiinipitoisempaan ruokavalioon siirtymällä, ja jättämällä kaikki herkutteluun tarkoitetut kahisevat pussit ostamatta.
Joten kun syksyn mittaan aloitin treenaamisen, sain viimeiset indeksin päällä olleet kilot putoamaan sangen iisisti. Ei ole tarvinnut hirmuista kieltäymysten kurimusta kärsiä kun ei vain tee enää (useimmiten) mieli - ja silloin kun sattuu olemaan sikäli heikko hetki, että haluaa mässyttää jotain, sen on voinut tehdä ilman että homma on riistäytynyt käsistä.
Mutta eikö olekin jännää, että kirjoitan näistä asioista vain silloin kun kuntokuuri on päällä? On, se on kyllä! Vaan jatketaan nyt vielä sen verran, että tällä kertaa hommasin ohjelman ihan rainerilta.
Aikaisemminhan olen itse omat ohjelmani valmistanut - mikä on siis tarkoittanut fiilispohjaista duunailua, joka ei ole ainakaan nopein keino kropankompressointiin. Pakko myöntää, että tulokset näkyvät nyt ennätysvauhdikkaasti kun vain kiltisti teen sitä kaksijakoista ohjelmaa jonka olen saanut, ja ainoastaan sen verran muilannut, että olen lisännyt vastusta tarpeen mukaan.
Vähänkö oli vänkää edellisellä bändikeikallakin havahtua siihen, kun roudaa rappusissa bassovaffarin nuppia toisella kädellä, ja toisella jotain muuta, että hetkinen, tämä on nyt se kaikkein painavin boksi koko setistä. Että tätä on toisinaan kanneltu kirosanojen ryydittämänä kahden miehen voimin, ja nyt tämä ei tunnu yhtikäs missään. Hieno hetki oli tuo.
