2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Vastuunpakoilijat ja käskyntottelijat

Vastuuta fasismiotteista lykätään nyt sitten alemman tason käskyntottelijoille: Uudenmaan protektoraatin rajalla on oltu liian innokkaita sakottelemaan liikkumisesta ("sehän oli vain suositus että ei liikuta"), ja Tornion-Haaparannan välillä ei ole päästetty ihmisiä kulkemaan – ja edelleenkin siitä tehdään mahdollisimman vaivalloista.
– Emme me voi ketään Suomen kansalaista estää tulemasta maasta tai poistumasta. Tämä on ollut linja jo alusta asti. 
Tottahan toki. Vaikka ei voida estää, estetään kuitenkin – vaikka linja alusta asti on muka ollut toinen.
Eli Suomi otti vain rajatarkastukset käyttöön, eikä sulkenut rajoja?– Ei, sehän on väärää puhetta, että raja on suljettu. Sehän ei ole näin. Se on niin, että hallitus on päättänyt, että olemme palauttaneet sisäiset rajatarkastukset.
Eli että ihmisiä ei ole päästetty läpi. Se, miten tämä estäminen on tehty  – ja edelleen tehdään –, kierretään saivartelemalla:
– Olemme suositelleet ja ohjeistaneet, että koronaviruksen takia emme suosittele matkustamista. Rajatarkastus on prosessi asiakkaan ja rajavartiomiehen välillä. Sen perusteella, mitä infoa rajamies saa, hän tekee sen päätöksen päästääkö yli vai ei. Käydään se keskustelu koronavirusepidemiasta, jonka vuoksi moni kansalainen on perunut aikeensa ylittää se raja.
Eli rajanylittäjälle on jankattu valetiedettä "viruksista" niin pitkään, että rajanylitysaikeet on saatu vaimennettua silkalla jankkaamisella. Toisin sanoen ylittäminen on estetty.

Viranomaisten toimintaan liittyy aina tietty määrä "asiakkaan" suostumusta – mutta se suostumus taas on silkkaa sumutusta. Katsotaanpa miten normaalia kulkemista edelleen estetään, vaikka muka ei estetäkään:
Tuolla on paljon ihmetelty sitä kaavaketta, joka pitää täyttää. Mikä se oikein on se kaavake?– Se on oire- ja sitoumuslomake.
Mitä se tarkoittaa?– Se tarkoittaa sitä, että sitoudut olemaan 14 vuorokautta karanteenissa. Tämä on väliaikainen rekisteri, joka perustuu tartuntatautilakiin. Sen säilytyksestä ja jatkokäsittelystä vastaa Tornion terveystoimi sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaisesti.
Eli sitoudut olemaan liikkumatta – valetieteeseen perustuvan kauhumaalailun takia. Tämä on liikkumisen rajoittamista, mutta se esitetään vapaaehtoisena, mitä se tietenkään ei ole.
Mitä jos kieltäytyy allekirjoittamasta?– Niistähän paljon täällä kiistellään. Uskon, että kaikki sen on lopulta allekirjoittaneet. Jos asiakas ei suostu, otamme yhteyttä päivystävään lääkäriin. Keskustelu jatkuu siitä sitten. En tiedä mitä sanktioita he tekevät, mutta sitäkin on tehty, ja kyllä asiakas on sitten allekirjoittanut.
...Eli "asiakas" yksinkertaisesti pakotetaan sitoutumaan idioottimaiseen karanteeniin, koska todellisuudessa vaihtoehtoa ei ole: rajasta ei pääse yli jos ei suostu pokkuroimaan riittävästi.

Tämä tilanne toki on yli-innokkaiden käskyntottelijoiden ansiota, mutta siihen heille on valtuudet annettu fasistihallituksen toimesta. Näiden valtuuksien antamiseen ei Arkadianmäellä ole itsellään valtuuksia – mutta vallassa on se jännä puoli, että se aina yksinkertaisesti otetaan olemalla piittaamatta aiemmista sopimuksista; sitä ei koskaan saa pyytämällä tai anomuksilla.

Hallitus ei ole toiminut lähimainkaan omien toimivaltuuksiensa sisällä – eikä näitä diktaattorien ohjeita kenenkään tarvitse kuunnella. Berliinin muurikin rikottiin ihan vaan sillä, että väki lakkasi piittaamasta siitä – ja tämä kaiken järjenkäytön vastainan käränteeni voitaisiin rikkoa täsmälleen samalla tavalla.

Kun lainsäätäjät säätävät idioottimaisuuksia, niitä säätäjiä ei tarvitse kuunnella – eikä virkavallalla ole mitään mahdollisuutta estää järjenkäyttöä. Heillä voi olla univormut ja tussarit, mutta heitä on aika paljon vähemmän kuin meitä muita – ja tämä touhu tulee eskaloitumaan ihan fyysiseen väkivaltaan vaikka miten haluttaisiin kuvitella että näin ei tule käymään.

Varsinkin nyt, kun naaman edessä heilutellaan jo muutaman viikon päästä kajastelevaa melkein-vapautta, on houkutus kuvitella, että kyllä tämä tästä; että tämähän on melkein ohi – mutta kun se ei ole. Tämä kevät on ollut vasta alkusoittoa fasismin vyörylle, ja se tulee jyräämään kaikki – mutta meidän "suostumuksella".

Kun narratiivi on sopivan järjetön – sellainen että se melkein tuntuu "järkevältä", mutta todellisuudessa vedotaan primaaliin kuvotuksen tunteeseen (tämä on ihan klassinen joukkojenohjailutaktiikka, niin kuin jokaisen pitäisi muistaa, muttei muista) – ihmiset saadaan suostumaan ihan mihin tahansa niin kauan kun pidetään huoli, että kriittinen massa ei ehdi ajatella mitä on tapahtumassa.

Toistaiseksi tämä sumutus on ilmeisesti valtaosin onnistunut – vaikka toisaalta ihmiset näyttävät palanneen maisemaan toimimaan melko lailla normaalisti, mikä se osoittaa jonkinasteista toivonhitusta tässä pelleilyssä. Saas nähdä kuin käy sitten kun siitä "toisesta aallosta" ruvetaan rummuttamaan.

Yksi asia, joka olisi syytä huomioida: vaikka lehdistö nyt onkin olevinaan se "vallan vahtikoira", koko tämä tilanne on meedian syytä. Meediot ovat lietsoneet sekä paniikkia että kyttäysmentaliteettia. "Journalistit" ovat vallan vahtikoiria vain siinä mielessä, että räkyttävät kaikille, jotka kyseenalaistavat jalustalle nostettujen puheita ja tekoja. Kansanpettureita, siis, ihan luontaisen taipumuksensa mukaan.

Ei kommentteja: