Pilatus-hankkeita, ja muuta mihinkäänliittymätöntä

 Jotain ihan muuta vaihteeksi ajatellakseni: <ja tämä saattaa nyt mennä hiuuukan tajunnanvirran puolelle> Autoa rapiat kolmekymmentä vuotta ajeltuani alkaa ratin takana haaveiluttaa se lentävä auto

Tämä nyt vielä on noita ropelli-malleja, mutta jokainenhan toki tietää, että elohopeamoottorilla saa kumottua painovoiman...

– joka olisi jo olemassa, mutta politiikkahan tuotakin on jarruttanut (ja myös/varsinkin suuryhtiöiden ROIt sun muut; ei kannata liian käteviä tuotteita kehittää kun paskemmillakin saa tuohet nyhdettyä

Juuri on ruvettu kampittamaan sähköpotkulautoja! Tyypillinen kuvio: jostain ilmaantuu valmis liikeidea, joka jouhevoittaa ihmisten kulkemista paikasta toiseen – ja sitten kolmantena vuonna yhtäkkiä alkaa selkeästi masinoitu meteli liikenneturvallisuudesta: "Kulkevat liijjan lujaa, liian hiljaa [öh: äänettömästi siis]... Kännissä ajelevat siellä ruojat!"

Niin on tuore keksintö, että häthätää joudutaan liikennesääntöjä ru(n)kkaamaan uusiksi noille.

Samoilla argumenteilla ei polkupyöriä vastaan ole hyökätty; polkupyörille vallataan kaistatilaa autoilta, jolloin liikkuminen nimenomaan kaupungeissa vaikeutuu – mitä auttaa sähköpotkulaudat, mutta sehän ei enää käykään päinsä, se.

...ja samaa sarjaa itsestään ajavien autojen kanssa. Onko niillä onnistuttu ajamaan peräti kahden käden sormilla laskettava määrä onnettomuuksia? ...kun samaan aikaan päivittäin täysin päättömät kuskit ottavat itsejään ja muita hengiltä sillä, etteivät seuraa liikennettä yhtään – toisin kuin itsestäänajavat autot, joilla on samaan aikaan kamerat joka suuntaan, ja tutka siihen päälle niin, että onnettomuuden väistää vaikka katalysoiva erhe tapahtuisi pari autonmittaa edellä ajavan rekan edessä. (Toki näissä vempeleissä on se vika, että totalitarismi... mutta ei nyt mennä sinne.) 

) – ja siinä helposti tulee mieleen, että kuski on sitten pilotti.

Näitähän ei sitten muuten varmasti päästetä markkinoille ikinä.

Mutta mikä se semmoinen pilotti on? Mistä sana juontaa – ja sitten siellä ratin takana maantiehypnoosissa unohtuu, että miten englanniksi kirjoitetaan pontius pilatus; tiedät kyllä miten se lausutaan (ja sen mukaan sen voisi kirjoittaa Pontius Pilot, mutta sehän olikin Pilate, josta tulee mieleen lähinnä pilates.

Ou nou, olen selkeästi Bisquitin (miksi aina ensin kuvittelen Origon, ja sitten joudun tarkistamaan että kuka nyt oli mitä – ja nyt en saa päähäni... eikös joku pakinoitsija ollut nimenomaan Origo?) jäljillä taas. Siis Seppo Ahtin (eihän sukunimiä taivuteta, vai taivutetaanko?) nimimerkki...
    Milleköhän ikäluokalle tämä kappale ei nyt sano yhtikäs mitään?

Enihuu, niin sitten tulee mieleen, että minkä ihmeen takia – kun siis englannin kieli on käytännössä yhteenniputettu vulgaariversio sekä kreikasta että latinasta (puolikkaalla germaniaa (saksia? kelttiä?) höystettynä 

[englannissa on siis yli tuplasti enemmän sanoja kuin muissa kielissä... ja joku on varmaan joskus tutkinut miksi eläimistä puhutaan eri kielellä riippuen siitä onko kyseessä elävä otus vai ruokalaji...] – 

...niin minkä ihmeen takia sekä latinalaisista nimistä että kreikkalaisista pudotetaan lopu(kkee?)t pois?

Aristoteles - Aristotle

Platon - Plato

Herodes - Herod

Paulus - Paul

...ja miksi nyt latinankielisistä tulee vain raamatulliset fantasiahahmot mieleen. Juu, Pontius Pilotti oli kyllä olemassa, mutta tokihan te tiedätte että ei ihan siihen aikaan kuin hänen väitetään käsidesiä hinkanneen...

Ja miksi "pilottiohjelmaa" kutsutaan juurikin pilottiohjelmaksi? Tautologian "välttämiseksi"kö: "ohjausohjelma" (tai oikeammin[ko]) "ohjaajaohjelma"? Miksei pikemminkin vaikkapa pioneeriohjelma? Kuskihanke?

Ai niin! Nyt tajusin miksi sanojen merkitykset ja niiden limittymiset on liehuneet mielessä. Joku runon ja suven päivänä (en tiennyt että sellainen oli meneillään) heitti haiku-haasteen vitterääriön puolella, joten piti sitten pari sellaista pyöritellä – ja siinä (transsissa; keskittyminen on transsi) allekirjoittaneen pää alkaa tuottaa alluusioita & pettävän illusorisia ensivaikutelmia

vähän niin kuin joku toinen siellä vitterääriössä (josta en juu osaa nykyään olla puhumatta kun on niin vänkä mesta ja uusia eri koleita kavereita) jekutti ihmisiä sanoilla "mandatory vacation", ja useimmat eivät vain nähneet mitä siinä oikeasti lukee...

 kaikelle, jolloin melkein joka rivin voi lukea useammassa kuin yhdessä merkityksessä (jotka hyvinkin saattavat olla toisilleen vastakkaisia – jolloin kokonaisuus kääntyy omaksi kontrapunktikseen; painotukset siirtyilevät jossain sfumaton härmeessä). Häilyvää kieltä. Piilorustoisasti niveltyviä lauseita, joista löytää merkityksiä juuri niin paljon kuin... no, ehkä enemmän kuin mitä niitä on sinne kirjoitettu edes.

Antautukaamme; vieteltäköön suveni – löylytyksettä. --- Asfaltti, menneen piiloon haipuu, taaksesi haravoida sees.

Onnistuin mielestäni melko kivasti liudentamaan noihin melkoisen määrän ristikkäisiä merkityksiä – ja siitä hetkestä alkoivat aivot pyöriä lyyrisemmällä vaihteella. ...mikä kaiken proosallisuuden keskellä onkin vallan... huojentavaa ehken. 

Hengähdystauko tilanteeseen, jossa rautakangesta vääntäminenkään ei tunnu menevän enemmistössä millään lailla jakeluun.

Paniikkia paniikin päälle, aina vainen

Ah, se tunne – kuten nykyään taajaan sanotaan – kun otsikko on tavallaan oikeassa, ja kuitenkin tiedät, että loppu jutusta tulee olemaan pikemminkin kaikkea muuta:

"Perussuomalaiset ovat vihreiden toistaiseksi näkyvin tulos" - Kirjailija Risto Isomäki haluaa ravistella ilmastokeskustelua

Luin aikanaan Sarasvatin hiekkaa – saatoin jopa jotain blogatakin siitä (oletettavastikin jotain tähän suuntaan: "Isomäki ei juuri henkilöitä tai dialogia osaa kirjoittaa, mutta ihan mielenkiintoinen skenaariohan tuo..." [Tuohon aikaan vielä kuvittelin meedialla olevan jotain totuusarvoa, ja tämä nykykailotuksen hatara oletus näytti olevan jotenkin mahdollisuuksien rajoissa, muka.]) – ja otsikon nähdessäni oli helppo arvata mihin suuntaan oltaisiin menossa. Toki olisi mahdollista, että Risto olisi vaikkapa havahtunut siihen että on raskaasti väärässä, mutta näin ei näytä (vielä?) käyneen.

Muistin virkistykseksi tämä kuva:

Kuten huomataan, kaavakuvassa pitää erikseen suurentaa "kasvihuonekaasujen" osuus, jotta ihmisen nippa nappa havaittavissa ehkä oleva vaikutus saadaan edes jotenkin tussattua mukaan...

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos™ on jo lähtökohtaisesti puhdasta cli-fiä, mutta jälleen puhutaan ikään kuin kyseessä olisi olemassaoleva ilmiö. Suomen Kuvalehdessä! Kyllä näyttää niin pahalta tämä meidän dzurnalismin tila että.

SE oli kolkko havahtuminen.

Uuh! Lupaavan tieteellisellä luisulla aloitetaan: "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Jostain kuului kolahdus? 

Elettiin uuden vuosituhannen alkua, eivätkä maapallon kolme mannerjäätikköä käyttäytyneet niin kuin niiden olisi pitänyt.

Voi herramunperkele. Oliko herrain mielestä jäätikön käyttäytymisessä jotain moittimista? Etikettivirhe kenties? 

Grönlannin, Länsi-Antarktiksen ja Itä-Antarktiksen jäät alkoivat menettää massaansa, vaikka tutkijat olivat ennustaneet, ettei sellaista tapahtuisi ennen vuotta 2100.

Ennustavia tutkijoita. Kuten muistetaan, ennustavat tutkijat profetoivat, että napajäät katoavat viimeistään vuonna 2014. Katosivatko? Itse asiassa niiden katoamista oli veikattu jo vuoteen 2000. Katosivatko? Mikä mahtaa olla jäätilanne tänään? 

Vähän niin kuin olisi lisääntymässä... Mutta kun siis jään määrä ei ole mikään vakio. Maapallo elää, joten olosuhteet muuttuvat. Se, mitä tapahtuu juuri sinun elämäsi aikana, ei kerro mitään siitä mitä tulee tapahtumaan jatkossa. Miten yksinkertaisia nämä ihmiset oikein ovat?

Samoihin aikoihin brittiläisten ja yhdysvaltalaisten sukellusveneiden keräämät tiedot osoittivat, että Jäämeren kelluvasta jäästä oli kadonnut yli puolet kahdessakymmenessä vuodessa.
Jäämeri saattaisi lainehtia elo-syyskuussa sulana vuonna 2030, ehkä jopa aikaisemmin.
”Nämä rajut muutokset tieteellisissä tilannearvioissa saivat minut ymmärtämään, että olemme siirtymässä kartoittamattomille vesille ja että ilmastonmuutoksesta saattaa tulla yhtä iso uhka kuin ydinsodasta edellisille sukupolville”, Risto Isomäki muistelee.

Muistuuko Riston mieleen, mitä ydinsodan uhalle kävi? Kuolivatko kaikki? Minä hetkenä hyvänsä saattoi ydinpommi räjähtää koululuokan ulkopuolella, mutta räjähtikö? Kun Risto nyt vertaa ilmastokauhua ydinsodan uhkaan, niin tajuaako hän mitä tulee sanoneeksi?

 ..."Rajut muutokset tieteellisissä tilannearvioissa..." Jos tieteelliset tilannearviot heittelevät laidasta laitaan, saattaa kyseisessä "tieteessä" olla vähän jotain pielessä.

”Ajattelin, että jos osaisin kirjoittaa romaaneja, joiden avulla ihmiset pystyvät kuvittelemaan ilmastonmuutoksen seuraukset, uhkakuvista tulisi heille totta myös emotionaalisesti eikä vain jollakin hyvin etäisellä ja teoreettisella tasolla.”

Onneksi olkoon, Risto. Unelmista on tullut todellisuutta! Fiktion todellisuuteen sekoittavien ihmisten ahdistus on viraalisti trendaava Ilmiö. Jipii.

[Toinen fiktiokirjailija Emma] Puikkonen kokee kirjoittaneensa Lupauksen erilaiseen keskusteluympäristöön kuin missä se tuli ulos.

”Kirjoittamisen aikoihin pari, kolme vuotta sitten ilmastonmuutoksesta ei vielä puhuttu yleisissä tilanteissa puolituttujen kanssa. Lehtiartikkelitkin olivat yksittäisiä, ikään kuin ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen olisivat tiettyyn osa-alueeseen rajautuva ongelma”, Puikkonen sanoo.

Viime vuonna Puikkonen havaitsi muutoksen. Nyt ilmastonmuutoksesta puhutaan koko ajan ja kaikenlaisissa tilanteissa, niin taksijonoissa kuin vanhempainilloissa. Uutisointikin on muuttunut, sillä ilmastonmuutos läpäisee eri yhteiskunnan alueet taloudesta kulttuuriin.

Juu-uh. Vittu että voi olla väsyttävää. Nyt kuulemma juuri tänään katoavat hiekkapiitsit (varsinkin Australiasta, missä hiekkaa ei muutenkaan ole tarpeeksi) koska meri nielee ne. Melkein metrin nousee Ahdin valtakunta, herrajjestas – jos siis taulukkolaskelmat pitävät paikkansa paremmin kuin tähän saakka. Näihin astihan kaikki ennusteet on menneet aivan metsään siitä huolimatta, että tilastoja muilataan jatkuvasti vastaamaan paremmin fiktiota. 

Kirjoittamaan ruvetessani ajattelin ruotia koko jutun pyrstöön saakka, mutta enhän minä edes kykene lukemaan koko horinaa loppuun asti, en sitten millään. Sen verran harhaisessa maailmassa nämä itkijä-ämmät elävät, että eipä juuri muuta tule mieleen kuin henkisesti taputtaa olalle ja sanoa: "Kyllä se siitä vielä. Sulla näyttää olevan vähän kasvamista vielä edessä, mutta kyllä se siitä joskus ehkä kirkastuu vielä tuo... Tai sitten ei. Saas nähdä. Toivotaan parasta. Eikös toivotakin? Toivotaan vaan. Snif."

Nikkikseissä jumankauta

Swaippailua hiukan postuumisti (varoitus herkkähipiäisille, sattumoisin mukaan on eksynyt *kauhist* kirosanoja *aikkauheeta* kun siinä nyt tuppasi olemaan vähän hermot pinnassa); lopussa konkluusiota:

Miten voi olla että vielä viidentenä päivänä on nikkikset? Minä kun muistelin että nikotiini on jo kolmen vuorokauden jälkeen poistunut elimistöstä.muistanko muka väärin? Ei voi olla. [Kyllä voi: sikäli muistin väärin, että nikotiini poistuu jo kahdessa vuorokaudessa, ja häkä yhdessä...] Tämän täytyy olla psykosomaattista.

Milloin minä sitten oikein lakkaan kärvistelemästä? Vituttaa [*aikkauheeta mitä kielenkäyttöä*] tämmöinen. En oikein edes muista millaista on elämä ilman röökiä, vaikka siitä ei ole kuin rapiat vuosi kun vasta aloitin, ja kuinkas pitkään minä nyt ennen sitä ehdinkään olla polttamatta? En sitäkään muista; pari vuotta?

En tosiaan muista. Milloin minä viimeksi oikein lopetin? Ja saanko minä nyt pidettyä tästä kiinni? Vähän meinaa olla tylsää. Jotenkin vaatii nikotiinia kehoon, ja jatkuvia taukoja. Pitäisikö ruveta pitämään kirjoituspausseja aina kun sauhututtaa? Se olisi eittämättä invigoroivampaa - paljon enemmän aktivoisi aivoja ja ajattelua, ja varmastikin  stimuloisi koko olemusta paremmin kuin tupakointi.

Ja kun tuumii sitä, että lakkaamatta joku ajatus ajukoppaa kiertää... Miksipä niitä ei jäsentelisi ihan konkreettisiksi konstruktioiksi (vaikka se vähän työlästä täällä swaippailulla tuppaakin olemaan kun ei tajua taivutuksista hevon helvettiä [*aikkauheeta taas tota kielenkäyttöä*] tämä, ja sanasto on kyllä perin kapea...)

Sehän tässä tietty on, että kirjoittamiseen menee aina paljon pidempi tovi kuin röökaamiseen. Että huomaa käyttäneensä puoli tuntia parin minuutin sijaan. Sehän vasta harmillista meitsin hektisessä elämässä on. Ja että sitten on tapahtunut kenties jotain hyödyllistä sen tovin aikana. Huh huh.

Niin, swaippailu on tullut savuninhaloinnin sijaan pysäyttämään muuta arkea. Kun tuntuu että pitää ottaa vähän henkeä, niin helposti hakeutuu sormi täppärin pinnalle. Ja nyt vihdoin, vajaan kahden viikon jälkeen, ei enää ole yhtään omituinen olo. Mikä oli jännää sikäli, että kun tässä on tuo röökailu lopetettu aikas monta kertaa, muistelin että tosiaan parissa päivässä homma olisi pulkassa.

Vaan hengityselinten korjausliikettä helposti tulkitsee nikotiininhimoksi silloinkin kun aine on jo poistunut elimistöstä ja reseptorit lakanneet puutettaan mekastamasta. Sähkötupakalla (nikotiinittomalla! Ei kuulkaa ole mitään järkeä mitään korvaustuotteita käyttää kun se koukku on nimenomaan nikotiini) vähän lievensin erotuskaa jonkin aikaa, mutta tänään en edes tiedä missä moinen höyrytin on...

Swaippausanalyysi jatkuu, nukahtelu onnahtelee

Tämä on kyllä kätevä kirjoitustapa sikäli, että normaalista näppäimistökirjoittamisesta puuttuu tämä samanlainen pelillisyys, tai leikkisyys. Sellainen uuden löytäminen on kymmensormikirjoittamisesta puuttunut pitkän aikaa, kun siinä ei enää juuri tarvitse itse kirjoittamisen prosessiin kiinnittää huomiota. Jää vain ajatus, joka pitäisi saada välittymään, ja kun ajatusta ei lopultakaan tunne alusta loppuun sitä aloittaessa, tuntee olevansa tyhjän päällä. 

Tässä swaippailumetodissa taas pitää jahdata ajatusta kirjain kerrallaan - tai oikeastaan hieman nopeammin, niin että ajatusta hieman pitää hidastaa, mutta niin että se ei käy työlääksi vaan pikemminkin meditatiiviseksi. Virtaavaksi kuin tuo sormen jälkeensä jättämä käärme.

Ja sekin, että aika ajoin pitää pysähtyä opettamaan näppäimistölle mitä sanaa haetaan, on oikeastaan sangen tervetullut syrjähdys (tiettyyn pisteeseen; ei minulla nyt niin laaja tahi anarkistinen sanasto ole, että koko ajan pitäisi muka olla opettamassa että kyllä tällainen sana vaan meikäläisessä universumissa existoi...).

Väärillä sanoilla "korjattu" ajatus ei pääse kelaamaan samoja uomia, mutta siltikin pitää yrittää pitää ajatus kasassa. Kyllä, tämä on omassa epätäydellisyydessään nimenomaan meditatiivista maailman hahmottamista, jossa väkisin joutuu vaihtamaan sisäisen ja ulkoisen spektion välillä, mundaanin ja selestiaalisen taistellessa huomiosta. Runollista suorastaan!

Jotenkin tätä ei malta koskaan lopettaa sen jälkeen kun on sormensa päästänyt vaeltelemaan. Jotain maagista, ritualistista tässä on. Rukouksenomaista kenties? Manauksen kaltaista? Voodoota? Manifestoidaan jotain, josta ei voi tietää mitä on syntymässä - eikös se liene melko lähellä luovuuden perimmäistä määritelmää?

Joten tässä on tosiaan se addiktoiva piirre, jonka takia näin (muutenkin aivan liian myöhään) nukkumaan mennessä ei kylläkään kannattaisi tablettiin juuri kajota; ei tule nukkumisesta mitään kun vain sukeltelee syvemmälle omaan neuronitarhaansa. Olin huomattavasti paljon väsyneempi kun aloitin tämän kirjoituksen, vailla mitään käsitystä siitä, mitä olin kirjoittamassa. Ei ollut mitään asiaa, mutta niin vain rivikaupalla tyhjästä kumpusi sanoja, uusia sekä vanhoja, toinen toisensa perään.

Pitäisi lopettaa. Univelka, nähkääs. Huomenna (so. tänään) hankitaan kyllä melatoniinia taas, ei tule mitään tämmöisestä semivalveesta.

Huomaan, että lähes kuukauteen

että lähes kuukauteen en.
Että en lähes kuukauteen ole kirjoittanut mitään. En mitään!
Eikö minulla ole mitään asiaa?
Onko minulla ollut?
Asiaa? Minulla?
Enkö tahdo jakaa maailmani kanssa mitään? Enää?
Olenko minä jakanut? 

Enkö minä välitä enää?

Vai eikö minulle tapahdu mitään?
Ehkä minulle tapahtuu niin paljon, että hienotunteisuussyistä? Ehkä en halua retostella glamorööseillä detaljeilla? Sehän olisi rahvaanomaista, semmoinen. Minä taas en ole. Vai olenko?

Onpas tämä. Ei tosin ihan ensimmäistä kertaa. Aina välillä tulee näitä. Ja sitten taas muuta. Ja noin.
Tämäpä vasta. 

Gotta be a skugi

Remuenglanti rulasi eilen. Vaikka päiväkaupalla tankkasin omatekemiäni sanoja  – kokobändin treenejähän kerkisi olla vain viisi (5) kertaa, jossa ajassa ei lunteista ehdi luopua – unohdin keikalla puolet niistä. Jatkuvasti sai olla hoilaamassa "englantia", jossa on se hyvä puoli, että yleisö ei ollenkaan välttämättä huomaa (ihan koko aikaa, toivottavasti, ainakaan) mitään.

Sanoittajille vinkiksi: jos tekstit on hyvin pitkälti tajunnanvirtaa, ja riville mahtuu sanotaanko 28 tavua (vähempikin saattaisi olla ihan tavoiteltavaa), joiden kaikkien pitää osua oikeaan kohtaan toisinaan hyvinkin synkopoidusti… Anna se laulettavaksi jollekulle muulle. Eipähän tarvitse itse kärvistellä. Taidan jatkossa tehdä vain "I lav juu, staars aar shaining" -tyyppistä lyriikkaa...

Ei vaan, kaikesta huolimatta oli perin hauskaa, ja mukavaa se, että vaikka

Teknoraivo

Sähkölaitteet on perkeleen aprillipila. Allekirjoittaneella on omituinen viha-rakkaussuhde kaikenlaisten vempeleiden kanssa: jos se toimii sähköllä, se pitää hankkia – mutta jo oletuksena on se, että laite ei toimi, ainakaan kunnolla ja heti.

Eikä se kyllä useimmiten toimikaan. Joten useimmiten värkki kiehuttaa sisäisiä virtapiirejä jo pakkausta avattaessa. Harmillisesti myös ennakko-odotukset toimivat itseään toteuttavina ennusteina, ja tulee toisinaan tulkittua vempeleen kuttuiluna sellaisetkin asiat, jotka ovat vain omaa tumpelointia.

Vaan tietokoneet ne vasta veikeitä ovat! Niissä nimittäin diagnostiikka vaihtelee ennalta-arvaamattomalla viehkeydellä. Esimerkiksi eilen, ja toissapäivänä. Hirmu sattuvalla tavalla.

Rupesin nimittäin aprillipäivän aattona duunaamaan vaihteeksi uutta biisiä. Aina välillä tulee mieleen lähteä kartoittamaan, että mitenkä yksinkertaisista elementeistä saisi kasattua hillittömän hittipiisin, ja kilkuttelin kiippaireilla kuvion, jossa

Diletantin erhe!

Hähähä. Koirat juoksee siitä veräjästä jossa aita on matalin… eikäku. Mutta jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, on seuraavassa sarjiksessa suopeasti laskien 32 päivän duuni:

86/100 Vakkuumijournalismin joustinlaulu

Ei helevetti, nytpä tekkee meinnaan tiukkaa ko eijjoo nimittäin mittään asijan tynkkääkkään mielesä. Niin taittaa olla tuhhoon tuomittu tämä yritys, joustinlaulu menneillään katoppakö alakaa ottaa aivoon tämmöne pakkotahtine… Jaa, nythämminä keksinki: alan kirjottaa yhtys sanat eriksensä; siinähä tuplaanttuu sanojen määrä! Eipä kätevä, heti helepottaa kummasti eikä yhttää puristele vantteet päätä.

Ja sitte ko vielä muka murretta koittaa väänttää, en kkait minä ossaa mittää pohjos pohojan maan murretta vaikka muka sielä oon syntynä. Väkisin tulloo siihe mukkaan kaikemmaaliman savonvänkäystä (emminä jaksa enemppää nuita yhyssanoja runnella, menkköö yhttee) ja karjallaa mitä kaikkia. Minä ehtiny ku puol vuotta siellä asua himputti, opettele siinä sitten eksakti murre ku ei ossaa vielä muutenkkaa kovin juohevasti porista. Häjintuskin oppinu kääntymmää vattalleen niin heti pitäs muka osata tuommosia nyvansseja erotella, ei kuulkkaa tämä peli ei nyt vetele.

Niettä mutta mitäpä sitä alakas muka jutujjuurta ko ei ou kyllä niimminkään moista tiäkkönä mielen päällä täsä justiisa että

87/100 Rasismia, kehitysapu

Rasismi on moniulotteisempi asia kuin miksi se mielletään. Valitettavasti asiaan joutuvat ottamaan kantaa nekin jotka eivät ole asiaa juuri ajatelleet, mutta jotka haluavat – tietysti – antaa itsestään moraalisesti hyväksyttävän kuvan. Siinä ollaan ristitulessa, jossa oikeiden ongelmanratkaisujen sijaan kiistellään siitä kumpi on missäkin poterossa ja kuinka syvällä.

Mutta jos asiaa rupeaa urakalla avaamaan, leimautuu helposti saivartelijaksi – ja tietystikin rasistiksi (mutta sellaiseksi joka ei tunnusta olevansa rasisti: siis samalla vieläpä valehtelijaksi [joka ei edes ymmärrä miten selvästi muut näkevät hänen valehtelevan – kieltää todellisuuden moninkertaisesti, koijari]).

Eli kun sanon, että kehitysavun kannattajat ne vasta rasisteja ovatkin, on hyvin epätodennäköistä että siitä eteenpäin kiinnostaa ketään enää kuulla perusteluja väitteelle. Kerrotaan ne silti.

Kehitysapuhan on jotain, jota kerätään hyvinvoivilta, ja josta (olemattoman pieni) murto-osa päätyy kriisialueille. Tätä apua kerätään vuosikymmenestä toiseen koska ei uskota heikäläisten pärjäävän ilman. Ovat niin reppanoita että eivät osaa järjestää omia asioitaan.

Joten kohdealueilla on kokonaisia sukupolvia

89/100 Niukin naukin, mutta rytmikkäästi

Juu kato. Kasasinpa sitten rummut vaihteeksi tuonne yläkertaan ja rupesin paukuttelemaan. Yllätyksekseni parin vuoden paussi on tehnyt lähinnä hyvää soitannalle. Ei niin että mikään Bonham olisin yhtäkkiä, hyvä jos edes Remu… Ei kun tuokin on vielä elvistelyä. Ehkä yhtä hyvä rumpali kuin Elvis? Ei kauhean kaksinen.

Mutta kuitenkin kun ajattelin että tatsi olisi täysin kateissa, niin ei kyllä ollut. Ehkä tuo kropan treenaaminen on parantanut kehonhallintaa? 

Tämä operaatiohan lähti liikkeelle siitä kun kuuntelin niitä vanhoja biisejäni ja totesin että jotain tars tehdä, ja toimeen tarttuessani totesin, että en tosiaan jaksa enää midirumpukeekoilua – että ohjelmoinnin sijaan on syytä vain soittaa raidat sisään…

No, tuossa on toki pari mutkaa.

Nimittäin kun peltejä ei ole enää ainuttakaan tässä taloudessa: kiikutin zymbaalit reenikämpille, ja siellä ovat sen verran kovassa käytössä olleet, että ainakin toinen muistuttaa lähinnä reikäjuustoa, ja toinen foliota. Soundit jostain noiden väliltä: äänekkäämpi kuin edam, ryhdittömämpi kuin uunipotun kääre.

Että jos haluaisi soitella narulle

Enää 90000 sanaa

Jos tamperelaislehti otsikoi, että "Turkulaismies ajoi humalassa Lahdessa", niin mitä tässä oikein koitetaan viestiä? Että on ne turkulaiset sitten pöljiä; onneksi ajoi harhaan eikä osunut tänne mansesteriin vaikka varmasti yritti – vai että tällaista ei ole koskaan ennen sattunut (ja taas sattui (ehehe))? "Turkulainen? Lahdessa? Autolla? Kännissä? Nuo neljä eivät mahdu samaan yhtälöön mil-lään! Siitähän seuraa aikaparadoksi ja universumi romahtaa itseensä muodostaen yhden kvanttimallisen mustan aukon."

---

HBOlla on tärkeä tilaukseeni liittyvä tiedote (kursiivit ympätty):

Hyvä tilaaja,

Toivomme, että olet tyytyväinen HBO-tilaukseesi ja nautit 28.2. päättyneestä ilmaisesta tutustumisedustasi.

Veloitamme sinulta pian