2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

torstai 21. toukokuuta 2020

Lisää kierroksia paniikinlietsontaan

Iltakoronapornolehti WHOn torvena:

Koronavirus leviää nyt maailmanennätystahdilla – inhimillisen kehityksen mittarit kääntyvät pakkaselle

Haudankaivajilla on niin kiire, ettei meinaa statuspäivityksiä ehtiä tehdä
– Meillä on vielä pitkä matka kuljettavanaan tätä pandemiaa, WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi tiedotustilaisuudessa.
Epäilemättä. Jos johtava terroristi näin sanoo, sen täytyy olla totta. Hän on kuitenkin kotimaansa entinen terveysministeri, joka hautasi kolme koleraepidemiaa piiloon virkakautensa aikana. Ghebre-yesus tietää kaiken siitä, miten inhimillinen kehitys käännetään pakkaselle.

Ei kommentteja: