Älä nykyisyyteen takerru; tuijota herkeämättä menneeseen, joka on hirmu tosi

Nyt kun meediat näyttävät olevan täynnä holokaustia – en tiedä miksi – lienee paikallaan vilkaista, mitä Israel duunailee valtaamillaan alueilla.

Kun Hesari katsoo asiakseen kertoa, miten Gestapo kävi tarinoiden mukaan vuonna -42 hakemassa kahdeksan juutalaista Suomesta tuhoamisleireille... Tässä hiukan tuoreempi tapaus, jossa Israelin sotilaat hakevat kymmenvuotiaan palestiinalaisen koulusta – verukkeenaan kivien heittely.

Israelin etnisten puhdistusten jäljiltä vangittuna on rapiat kaksisataa alaikäistä – näistä viitisenkymmentä alle viidentoista. Ja miksikö? Koska sattuvat olemaan väärää rotua.

YK:n ihmisoikeusneuvosto on juuri nostanut Israelin sotarikokset tapetille – mutta tätähän ei Suomen mediassa huomata, koska halutaan rypeä holokaustiharhassa.

Seuraavassa klipissä Israelin sotilas ampuu vaarallisesti paikallaan seisoskelevan palestiinalaisen – kuten heitä on ohjeistettu: ampukaa lapsia, toimittajia ja lääkintähenkilökuntaa siellä avoilmavankilan puolella. Gaza on keskitysleiri, jossa Israel testailee aseistustaan siviileihin.

Mutta siis se holokausti. Se se vasta oli kauhea. Ja kaikin puolin tosi.

Ennen tiedettiin, että Birkenaussa murhattiin 4000000 juutalaista...

...Nykyään tiedetään, että eikäku Birkenaussa murhattiinkin 1500000 juutalaista. Se, että lukua on pudotettu yli puolella, ei yhtään herätä epäilyksiä – vaan tähän lukuun voi ehdottomasti luottaa (vaikka sitäkin on pudotettu sittemmin alle miljoonan)... Huolimatta siitä, että "kaasukammiosta" ei löydy jälkeäkään Zyklon-B:stä – toisin kuin vaatevarastosta, jonne aine on tarkoitettukin.

Aijai, kyllä lehdistö on se, jolta mä haluan kuulla totuuden siitä, miten maailma makaa. Koska lehdistö osoittaa luotettavuutensa joka ainoa päivä.

Disney muuten osti juuri Foxin, joten Trump taitaa vastedes olla ihan kaikkien kanavien ykköskonna...

Teoriat sulavat sylin lämpöön

Tällä kertaa jääkarhuilla ratsastaa tiedetoimittaja Mikko Puttonen:

Tiedekriittiset blogit pyrkivät niitä analysoineen tutkimusryhmän mukaan poimimaan tieteellisistä tutkimuksista yksittäisiä havaintoja kantaansa tukemaan.

...toisin kuin tieteeseen kritiikittömästi suhtautuvat blogit – jotka poimivat yksittäisiä havaintoja jostain muualta kuin tieteellisistä tutkimuksista? Vai nimenomaan kaihtavat yksittäisiä havaintoja? ...kuten vaikkapa havaintoja jääkarhujen määrästä?

Puttonen jotenkin onnistuu olemaan ymmärtämättä, miten fantasia ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole tiedettä – ja laventamaan kyseisen larppauksen kritisoinnin "kaiken-tieteen-vastaisuudeksi".

Tutkimusryhmä tarkasteli yhteensä 90 blogia, joissa on kirjoitettu jääkarhuista ja ilmastonmuutoksesta. Näiden väitteitä he vertasivat siihen, mitä aiheesta kirjoitetut 92 tieteellistä artikkelia asiasta sanovat.

...eli siis että jäätilanteesta ynnä -karhuista on kirjoitettu tasan 92 tieteellistä artikkelia? Tämäkö on kaanon tällä hetkellä? Jos aiheesta on kirjoitettu noiden artikkelien ulkopuolella, se ei ole tiedettä?

Blogit jakautuivat jyrkästi kahteen leiriin. Puolessa välitettiin tietoa, joka piti yhtä tieteellisten tutkimusten kanssa. Puolet sitä vastoin oli ”tieteen kieltäjien” blogeja, jotka viittasivat lähinnä toisiin ilmastokriittisiin blogeihin.

Tieteen kieltäjät. Ei jumalauta, Puttonen. Kukaan ei omista kaanonia nimeltä Tiede. Kukaan ei päätä mitkä tosiasiat lasketaan mukaan ja mitkä ulos tieteessä (tai no, juuri sitähän nämä Tieteen omistajiksi julistautuneet lipunryöstäjät tekevät...). 

Kirjoittajilla on tapana viitata evidenssiin, joka tukee heidän omaa kantaansa – myös, ja varsinkin, Tieteessä. ...Kun siis – yleensä – omaa kantaa korjataan sitä mukaa kun sitä vastaan ilmaantuu vastakkaista todistustaineistoa. Harvemmin jatketaan vääräksi osoitettujen ajatusrakennelmien julkista tuuttausta, viitaten sen tueksi aineistoon saatteella: "...ja tässä jotain, mikä selvästikin kumoaa koko hataran ja helvetin kalliiksi tulevan hypoteesini..."

Puttonen kuitenkin rohkeasti valitsee toisen linjan:

Jotkut muistuttavat, että jääkarhuja on nyt paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. He ovatkin oikeassa.

Siis:

Jotkut muistuttavat, että jääkarhuja on nyt paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. He ovatkin oikeassa.

New Scientistin artikkelin mukaan yksilömäärät ovat kasvaneet selvästi sitten vuoden 1973. Tuolloin napa-alueiden maat sopivat metsästyskielloista.

Puttonen siis valistaa meitä jääkarhujen määrän katastrofaalisesta vähentymisestä – kertomalla jääkarhujen määrän viisinkertaistumisesta. Mielenkiintoinen strategia. Ei toki ilmastointiskientologian piirissä mitenkään epätavallinen, kun ennusteita kumoavaa evidenssiä pitää jatkuvasti selitellä oikein päin.

Metsästyskieltoa edeltävästä jääkarhujen määrästä on vain epämääräisiä arvioita. Niitä saattoi olla kuutisen tuhatta. Se on monta tuhatta vähemmän kuin nykyisin.

Toisin sanoen: jälleenkään ei tiedetä mistä puhutaan – mutta selvästikään ei ainakaan siitä, mistä kuvitellaan puhuttavan. Ei tiedetä, mikä jääkarhujen määrä oli, mutta oudon paradoksaalisesti näyttää siltä, että pienempi kuin vähentymisensä jälkeen. ...Mistä voidaankin hirmu pätevästi ennustaa tulevaisuutta, ja kertoa varmaksi, että sukupuuttohan siellä luuraa.

Voidaan myös jättää mainitsematta se, että pohjoisnavan jääpeite on viime vuosina lisääntynyt. Kun kerran narratiivi on lukkoon lyöty, siitä ei lipsuta.

Sitäkään ei kerrota, että navat itse asiassa liikkuvat koko ajan – yhä kiihtyvällä tahdilla. Tämäkin on varmaan hiilidioksidin vaikutusta? Mikäpä ei olisi.

Tuo musta viiva ei taas oikein tue Puttosen panikointia.

...mutta tokikaan jääkarhut eivät ihan suorinta reittiä pääse vaikkapa Grönlannista Kuolan niemimaalle. Eli nälkäkuolemahan siitä seuraa, ilman muuta.

Totuus(ko) siitä miten tunnistaa totuus

Mmkay. Liitän tähän klipin, jota on hyvin helppo uskoa – mutta jossa jokin ei ole ihan kohdallaan. Kyseisessä pätkässä joku, jonka ehkä joskus ennenkin olen tuubissa bongannut, koittaa syventyä siihen, miten voi varmistaa levittävänsä oikeita uutisia – eikä siis vale-sellaisia.

Sekä juontaja että haastateltava molemmat lienevät täysin vilpittömiä puheissaan – mutta ilmeisen tietämättään johtavat harhaan luottaessaan siihen, mitä "luotettavat lähteet" kertovat.

"Reputable sources", "fact checkers"... Sanoja, joilla on aivan liikaa painoarvoa – koskapa ne ovat vain väittämiä, joilla vedotaan vanhaan kunnon auktoriteettiuskoon. Jokatap, metodiksi esitellään kolmivaiheinen, sinänsä hyvä strategia – mutta aivan liian usein kaikki tarkistelu tuntuu alkavan automaattisesti sanoilla: "googlaa tämä"; "käytä Googlen käänteistä kuvahakua"...

Molemmille näyttää olevan täysin vieras se tosiasia, että Google on raskaasti sensuroitu alusta, jolta siivotaan näkymättömiin kiireesti kaikki mikä sotii virallisia narratiiveja vastaan – ja jolla priorisoidaan "luotettavia lähteitä" haun etusivulla. Luotettavaksi lähteeksi tuntuu luotettavuusasiantuntija laskevan Washington Postin – mikä kertoo melkoisesta kritiikittömyydestä.

Pahamaineinen "sosiaalinen media" tuntuu saavan vahvistusta pahamaineisuudelleen sillä, että ihmiset tuppaavat linkkaamaan artikkeleita ilman taustojen tarkistelua. Mainitsematta kuitenkin jää se, että nämä sosiaalisessa mediassa julkaistut artikkelit ovat linkkejä syndikoituun materiaaliin. Joten kun ongelmaksi esitetään se, että toimittajat puuttuvat välistä, todellisuudessa ne eivät sieltä puutu.

Toisinaan julkaiseva syndikaatti on muutaman hengen nyrkkipaja, joskus jopa vain yhden ihmisen jurtta – mutta tämä pätee erityisesti todella moniin "faktantarkistajiin" ja "järjestöihin". Snopes on kahden ihmisen (ja lukemattomien kissojen) kansoittama talous jossain jenkkilässä. Syrian observatory for human rights on tasan yksi ihminen jossain päin Englantia. White helmets on al-qaidan propagandasiipi. Kaikkia näitä pidetään meediassa kuitenkin luotettavina lähteinä.

Kun mediakriittiseltä näyttävä matsku esitetään hyväntuulisena jutusteluna, on ihmisillä taipumus nyökytellä – mutta yleensä juuri silloin kannattaa olla kohtuullisen tarkka siitä, mille tulee nyökytelleeksi.

Eli pähkinänkuoressa: kun klipissä sanotaan Google, se on syytä korvata vaikkapa Duck Duck Go:lla – ja sittenkin kannattaa kelata vähän kauemmas kuin ensimmäiset hakutulokset... Ja tämäkin nyrkkisääntö pätee vain niin kauan kuin ensimmäinen firma ei osta jälkimmäistä.

Minun eduskuntani

 

...Jos siis äänestäisin, mitä en edelleenkään aio tehdä, koska D'Hondtin menetelmä ja puoluejärjestelmä – ylipäätään koko hallintohimmeli – on painotettu toimimaan nimenomaan kansalaista vastaan. Ja ei, tätä järjestelmää ei voi korjata sisältäpäin.

...Puhumattakaan nyt siitä, että vaalikoneissa on aina jokunen kysymys liikkumassa ihan eri akselilla kuin annetut vastausvaihtoehdot. ...Tai että vastattavina ylipäätään on kysymyksiä, joita meediot pitävät oleellisina, mutta jotka eivät ollenkaan välttämättä kosketa reaalimaailmaa missään kohtaa.

Vaaleissa on kysymys nimenomaan hallitsemisesta – kulloisenkin hallintojärjestelmän vaalimisesta eli hellimisestä. Vaalikarjaa jonotutetaan antamaan suostumuksensa ainakin sadalleyhdeksällekymmenelleyhdeksälle sellaiselle, joita et äänestänyt.

Jos haluttaisiin edes jotakuinkin kansan mielipidettä vastaava eduskunta, pitäisi jokaisella olla kaksisataa ääntä – ja saman verran miinusääniä. Tai sitten vaalikone olisi koko ajan käynnissä, ja sen sisältö muodostuisi kansalaisaloitteista. Asioita hoitamaan valikoituisivat ne, jotka ajavat enemmistön haluamia asioita enemmistön haluamaan suuntaan.

Vaalikausia ei olisi, vaan hallinnoinnin (+ mielistelyn) sijaan tehtäisiin sitä, mitä kansa haluaa tehtävän.

Teknisestihän tämä olisi täysin mahdollinen järjestelmä – ja myös käytännössä. Äkkiseltään voisi kuvitella, että systeemistä tulisi kaoottinen pyöröovikaruselli – mutta koska kukaan ei jaksa olla jatkuvasti potkimassa väkeä pihalle, ja miettimässä että kukapa sitten tilalle, eduskuntaan asettuisi enemmän tai vähemmän vakituiseksi juuri ne ihmiset joita siellä halutaankin nähdä. Jotka tekisivät juuri niitä päätöksiä, joita juuri tämä kansa tarvitsee.

Puoluejärjestelmä sen sijaan... Tuossakin vaalikonekuvassa mukaan näyttäisi livahtaneen neljä sinisen tulevaisuuden ehdokasta, vaikka petturien äänestäminen tuskin on kenenkään tavoite. Ja jollain ilveellä sinne on myös kristillisdemokraatit itsensä muiluttaneet, vaikka lahkoajattelulla ei lainsäädännässä pitäisi olla mitään sijaa. Keskusta ja kokoomus on mukaan ahtautuneet vain siksi, että kyseessä on mahtipuolueet – koska vaaleissa ei äänestetä asioista, vaan brändeistä.