2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Koska lennoilla vaarallisinta on hengittäminen

Finnair osallistuu kilpaan lennon aikana tapahtuvien "koronakuolemien" aiheuttamisessa:

”Lennolle omat maskit mukana” – Finnair haluaa kaikkien olevan koneessa koko matkan maski päässä, tässä yhtiön uudet ohjeet 

Sillä lailla. Koska yläilmoissa ilmanpaine on jo valmiiksi jotain muuta kuin maan päällä, maskin aiheuttama happisaturaation keinotekoinen laskeminen varmaankin edistää tavoitetta suuresti. Onneksi yläilmoissa myös säteilyannos on moninkertainen, ja paikallaan istuminen heikentää verenkiertoa, joten tavoite on näin ollen pykälän verran lähempänä.
Ihmisyysvajeinen matkustamo hohkaa kylmää "rationalismia"
Valetiede se vain jatkaa voitonmarssiaan ihmisten terveyden kustannuksella. On todella hienoa elää tämän rationaalisen ajattelun huippuaikana.
”Kun matkustus vähitellen elpyy ja matkustajamäärät kasvavat, haluamme kaikkien voivan tulla lennolle luottavaisin mielin,” sanoo Finnairin asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Piia Karhu yhtiön tiedotteessa.. 
Kiitti, Piia. Matkustajien luottamus varmaan kasvaa kummasti leikkiviruksen "aiheuttamassa" vainoharhaisessa ilmapiirissä, joka on omiaan nostamaan kortisolia.
”Myös Finnairin asiakaspalvelijat lentoasemalla ja Finnairin matkustamomiehistö käyttävät suu-nenäsuojuksia. Olemme päätyneet tähän käytäntöön, sillä maskien käyttö yleistyy kaikkialla ja ne suojaavat koneen matkustajia mahdollisilta pisaratartunnoilta. Kun kaikki käyttävät maskia suojaamme näin toinen toisiamme.”
...Terveen immuniteetin muodostumiselta, kyllä. Hienoa! Uusi Uljas Maailma hahmottuu eteemme steriilimpänä kuin koskaan.

Ei kommentteja: