Ajamalla uurnalle

Tiesittekö, että ihmisen äänestyskäyttäytymisen näkee aukottomasti autonajotyylistä? Juu, kyllä näkee; tämä on niitä harvoja asioita, joista ei ole poikkeuksia.

Ne, joilla ei ole autoa eikä ajokorttia, äänestävät luonnollisestikin vihreää tai punaista. Valitettavasti väestö pakkautuu yhä enemmän kaupunkeihin, joten yhä useampi on sitä mieltä, että "jos sinne ei pääse pyörällä, on toki aina metro".

Ne, joille nopeusrajoitukset, liikennevalot ja suojatie- ynnä parkkeeraussäännöt ovat vain viitteellisiä, äänestävät luonnollisestikin kokoomusta tai ärkoopeetä.

Ne, jotka ajavat rajoitusten ja muun säännöstön mukaan, äänestävät keskustaa ja perussuomalaisia.

Ne, jotka ajavat mittarin mukaan (siis alinopeutta), äänestävät demareita ja kristittyjä.

Ne, jotka eivät kiinnitä mitään huomiota ympäröivään liikenteeseen, eivätkä omaan ajamiseen – nopeudet voivat olla yli- tai ali-mallia täysin riippumatta siitä missä ollaan; valojen vaihtuminen tulee aina yllätyksenä; kaistan leveys ei meinaa riittää kun pitää pysyä mahdollisimman keskellä (paitsi kun joku tulee vastaan, jolloin täytyy hankkiutua mahdollisimman reunaan); ryhmittyminen on tuntematon käsite; turvaväli on vain sana –, nämä ovat nk. "liikkuvia" äänestäjiä, jotka valitettavasti ratkaisevat vaalit.

Sitten on vielä ne, jotka ajavat tilanteen mukaan – jotka eivät äänestä, koska puoluedemokratia ei ole demokratiaa koskaan nähnytkään.

Ja lisäksi on ne, jotka perustavat uusia puolueita. Miten nämä liikkuvat? Liftaamalla? Vai ovatko nämä niitä, jotka tööttäilevät ja vilkuttelevat valoja ja kaikenlaisin elkein "opettavat" muita tielläliikkujia?

Romutta

Sitä ei tule ajatelleeksi. Ainakaan itse en tullut. Nimittäin kun pihastossa on majaillut pari liikennekäytöstä poistettua autoa, on tullut kuviteltua, että eihän niistä mitään vakuutuksiakaan tarvitse sitten maksaa.

No, ei liikennevakuutuksia niin. Mutta kaskot siellä edelleen rokottavat tiliä.

Tämä kävi ilmeiseksi kun syynäsin viimeisen vuoden ajalta menoerät, ja tulin vilkaisseeksi että mitäs nämä vakuutusmaksut oikeastaan sisältävätkään. "Kas tässäpä harvinaisen hyödytön rahareikä!" riemastuin.

Joku optimistipälli sisälläni on herutellut sellaista ajatusta, että noista molemmista saisi vielä kulkukelpoisen vehiikkelin - mutta totuus on kyllä se, että vain, jos sattuisin olemaan auton remppaamiseen intohimoisesti suhtautuva räplääjä, tuo olisi mahdollista. Mutta tässä todellisuudessa auton remppaamiseen kohdistuva intohimon liekki loimuaa siinä vihassa, jota tunnen kaikkea ruuvinvääntelyä ynnä muuta hinkkailua kohtaan. Eli ei; mitä minä oikein olen kuvitellut kuvittelevani?

Joten tilasin molemmille kuljetuksen tuonpuoleiseen. Kätevästi voi netissä tehdä semmoisen, ja sitten vain hakevat pois. Mitä nyt kannattaa muistaa tyhjentää autoissa mahdollisesti lojuvat sinne kuulumattomat mutta toisaalla merkitykselliset artefaktit. 

Ja semmoinen mutka tässä voi olla vielä, että tuon varhaisemman rekisteriotteessa saattaa olla myöskin exän nimi. Tämä pitänee tarkistaa. Tai kaipa ne sieltä soittelevat ja mainitsevat asiasta. Valtakirjaanko tässä vielä pitää puumerkki käydä hakemassa? Sen näkee.*

Tuottamuksettomuuksissammekaan

Tuottamuksellisuus on jännän ambivalentti sana. Kuten tuossa jokin aika sitten noottasin, oli sakkoa odotettavissa. Ja tuosta vein sitten skoudestatsuunille paperin, jolla vastustin rangaistuspäätöstä.

Konstaapeli siinä jo vastaanottaessa veikkasi bumerangia, ja sellaiseksihan pumaska osoittautui. Edelleenkin voisin vastustaa päätöstä, mutta toisaalta taidan olla donquijotena byroo-automaatin sisällä: vastaus näyttää siltä kuin omaa vastinettani ei olisi edes luettu - kirjattu kyllä, muttei luettu.

Ihan ”huvikseni” siis tsekkasin mitä aiheesta löytyy sanalla tuottamuksellisuus. No, löytyy sellaista, että liikennerikkomuksen kohdalla tuottamuksellisuudella ei ole merkitystä:

[…] joidenkin säännösten on katsottu tarkoittavan myös tuottamuksesta rankaisemista. Liikennerikkomus on tyypillinen esimerkki tästä: myös punaisia päin vahingossa ajamisesta saa sakkoja, vaikka pykälä sanoo vain "muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo". Tavallaan tämä on järkevääkin, mutta monimutkaistaa säädösviidakon selailua huomattavasti.

Jos olet kameran tallentama, ei harkintaa juuri käytetä. Paitsi että kyllä käytetään. Olen kerran aikaisemmin laukaissut saman kameran saamatta siitä sakkorangaistusta. Tuolloin kyse oli ohitustilanteesta, mikä on varmaankin käynyt räpsystä ilmi: rekka takana, ja ohitus juuri kohdassa, jossa nopeusrajoitusta ei ole voinut huomata.

Tällä kertaa ongelma lienee siinä mahdollisuudessa, että epäilty kenties vain yrittää selittää itseään ulos rangaistuksesta. Väittämä siitä, että vastaantulija on häikäissyt strategisesti krusiaalilla hetkellä, on vain väite jota ei voi todistaa. Toisinaan olen kyllä vakaasti harkinnut kameran laittamista sekä eteen että taakse, juurikin tällaisia tilanteita varten.

Mutta toisaalta: lakihan ei ole sama kuin oikeus, kuten olemme monessa yhteydessä saaneet todeta...

Tuplailluminaatio

Nämä on käteviä, sakkorysät. Koko matkan olet ajellut rajoitusten mukaan, kuten aina, ja sitten vastaan tulee joku pässi pitkät päällä - pistää lyhyet vasta kun olet sokea, ja uudestaan pitkät tietystikin ennen kuin olette ohittaneet toisenne - ja sitten tajuat olevasi siinä sadan metrin pätkällä, jota ei voi huomata jos sattuu olemaan sopiva häiriötekijä juuri hollilla. Aikaa reagoida on noin sekunti.

Räps. On niin tyytyväisen näköinen kuski varmastikin siinä kuvassa.

Tuplavarmistus, tuo belsebuubin keksintö

Ottaa pattiin. Parkkinappiin nimittäin jossain vaiheessa ilmaantui tuplavarmistus, mikä eilen tuli maksamaan allekirjoittaneelle 40 euroa enemmän kuin olisi syytä. Viisi parkkia, joista neljä onnistunutta.

Sikälihän homma jäi voiton puolelle – jos nyt optimisteja halutaan olla – että olin juuri käynyt tinkimässä musiikkivermehankinnasta seitsemisen kymppiä alaspäin, joten tavallaan tämä oli melkein kuin sijoitus...

Mutta kauheasti ei hymyilyttänyt että sen kymmenminuuttisen pitstopin jälkeen huomasin parkkivirkailijan seisoksivan autoni vierellä – koskapa olin tällä kertaa unohtanut, että ParkMan tätä nykyä ei usko selvää käskyä.

Kun painan näytöltä ”Pistä parkkiin” (vai mikä se sanamuoto nyt onkaan), niin sen sijaan että parkkiaika lähtisi juoksemaan, laite kysyykin että ”Ihanko varmasti haluat nyt laittaa parkkimittarin päälle? Oletko nyt absoluuttisen varma, että tarkoituksella avasit ohjelman, merkitsit parkkiaika-arvion ja näiden kahden vaiheen lisäksi vielä vasiten painoit parkkiajan käyntiin? Ihanko varmasti? Ettet skoijaa kuitenkin? Tai tullut hulluksi?"

En ollut muistanut kuitata olevani tietoinen, suht täysjärkinen olento, jonka valinnat (myös kännykän näytöllä) enimmäkseen ovat valideiksi katsottavia. Kas kun eivät ole vielä spämmifiltteriäkin siihen lisänneet (jotta voitaisiin olla varmoja että kyseessä ei ole nk. "taskuparkki”…).

Liikenneviestintää juohevoittamassa

Sarjassamme ”Päheitä keksintöjä auttamaan kaikkien autoilijoiden elämää ihan hirmusti” pälkähti päähän tänään – yllättävää kyllä, ratin takana – keksintö, joka välttämättä pitäisi olla… jos nyt ei kaikilla, niin ainakin minulla.

Itse asiassa olen haaveillut jo piii.iiitkään kommunikointivälineestä, jolla voisi viestiä vaikkapa taaksepäin: ”Tuoko todella on käsityksesi turvavälistä?” ja muuta hyödyllistä. Mutta olen näihin asti aina vain ajatellut jotain erillistä tekstipaneelia, johon voisi aina laittaa nämä – toki mielellään sarkastiset, ironiset, parodiset sekä satirisoivat – tekstit näkymään.

Mutta tänään tulin yhdistäneeksi nerokkaasti teleprompteritekniikan ja auton lasit (mielessäni; en fyysisessä todellisuudessa, valitettavasti). Ei tarvita kuin semmoinen pikkuinen videotykki joka kääntyisi tarpeen mukaan mihin tahansa akkunaan! Nerokkaasti laite myös kääntäisi tekstin peilikuvaksi jos viesti olisi suunnattu edessä ajavalle, vaikkapa.

Ihan turha tulla selittämään että ei voi toimia. Kyllä voi! Vähän saattaa vaatia teknisten yksityiskohtien hinkkaamista ynnä muuta käytännön probleemien ratkomista, mutta varmalla toimisi jos vain laittaisi toimimaan. Suomi nousuun! Nyt joku härpäkefirma toimeen siitä.

Ja niin olisi taas viestintä kirjavoitunut kun voisi kivasti huomauttaa kun joku ajaa kuin pässi vähän höhlästi – niin kuin monilla joillakuilla on tapana saattaa joskus hajamielisyyttään päästä sattumaan:

• ”Oliko sinusta todellakin vihreä valo siinä?” 
• ”Ihanko oli pakko tunkea juuri siihen väliin?” 
• "Sulla on pitkät päällä.”
• ”Aika reipasta alinopeutta köröttelet siinä…”
• ”Oletko ryhmittymisestä kuullut?"

Kaikenmoisia tekstejä voisi olla esiohjelmoituna, ja ne löytyisivät tarvittaessa ääniohjauksella tai jostain pikavalintapaneelista. Tai sitten voisi olla vastaavasti näppäimistö ratissa jos sattuu iskemään inspiraatio kesken ajon (niin kuin monesti käy). Ei olisi yhtään vaarallista se jos kuski osaisi kymmensormijärjestelmän (tuota varten tarvitsisi ajaa konekirjoituskortti tosin: todistaisi ettei tarvitse tuijottaa sitä näppistä samalla kun kirjoittaa). 

Tuossa toki voisi olla vaarana se, että nykyään nettiraivona tuntemamme ilmaisun karkeus karkaisi myös rattiraivon pariksi, mutta kyllä se siitä helpottaisi varmaan, jooko. Kun saisi ihan sanallisesti kerrottua että mikä kaihertaa siinä toisen toilailussa. Eikä tarvitsisi pelkästään pitkillä tai jarruvaloilla tahi ääni-, saati sormimerkein viestiä.  Eikä irvistelläkään tarvitsisi niin kovasti. Kyllä olisi mukavaa liikennöidä kommunikoivasti.

Niin! Joku saattaisi joskus antaa jopa ihan positiivistakin palautetta; mikäpä tuon estäisi? Mentaliteetti saattaisi estää, mahdollisesti – mutta noin teoriassa… Ja jos ei positiivinen viestintä kuitenkaan ottaisi ihan tuulta siipeinsä alle, niin melkoisen varmasti saataisiin ainakin haastettua enenevissä määrin ihmisiä käräjille niinkutsutun ”vihapuheen” takia. Edistystä kai se olisi sekin, vai?

Naamanäkkäri

Kiusallista. Satuin olemaan eilen Honkkarissa sompailemassa, kun tulin syrjäkorvalla kuulleeksi presentoivaa nauhoitusta, joka meni jotakuinkin näin: ”Tuulilasin puhdistaminen on hankalaa, ja lopputulos usein pettymys…” ja välittömästi näin sieluni silmillä useita autonsa klaseja hinkanneita, elämäänsä pettyneitä hahmoja:

”Njjeihh! Miten tämä nyt näin meni?! Mitä mä kuvittelin?! Miksi mä menin tekemään tämän? Eihän tuosta näe enää läpi lainkaan! Ggnnägh!  Minkä takia mä kuvittelin pystyväni tähän?” jne.

Ja, no, en sitten saanut ajatusta pois päältä, vaan koko matkan ulos samotessani hymyilin kuin joku onnellinen idiootti. Kyllä hävetti. Läheltä piti etten nauramaan ruvennut, vaikka huumorin taso ei varsinaisesti taivaita edes hiponut.

Varmaan kaikki ihmiset katsoivat että ”Mikä tuokin luulee olevansa? Parempi kuin me muut vai? Mistä se on karannut? Onko se juuri harrastanut seksiä jossain hyllyvälikössä? Eikö sillä ole arkisia huolia? Onko se voittanut lotossa? Mikä arrogantti paskiainen.” jne.

En tiedä mitään niin epäilyttävää kuin itsekseen hymyilevät ihmiset. Sitäpaitsi tuulilasin puhdistaminen on oikeasti hankalaa. Omassa kiesissäni on puolet näkyvyydestä sangen utuisena ollut ties kuinka pitkään kun ei sitä jumprahuiti saa millään kunnolla transparentiksi. Että ei pitäis paljon naurattaa.

Rajoita talvi (kun on sen aika)

Näin suht paljon ratin takana istuessa on väistämättäkin pannut merkille, että viime viikkoina noin 45% autoilijoista on irtisanoutunut nopeusrajoituksista. Tämä ei tokikaan ole ihme sikäli, että tuntuu idioottimaiselta noudatella talvinopeusrajoituksia kelillä, joka on selvästikin syksyä eikä talvea. Aivan suotta venytellään matka-aikoja tässä hei.

Hienoa on taas sekin, miten rekkakuskit, joita nopeusrajoitukset eivät koske minään vuodenaikana, ovat ottaneet jälleen tavakseen rynniä mielenosoituksellisesti ohi harjoitettuaan muutaman kilometrin ajan ensin fellaatiota pakoputken kanssa. On se niin tarpeellista aina.

Mutta minulla on tähänkin ratkaisu! No, ei rekkakuskien omavaltaiseen ”ajan aina yhdeksääkymppiä” -metodiin, vaan tuohon puolivuosittaiseen nopeusrajoituspelleilyyn.

Nimittäin.

On varmasti mahdollista maalata rajoituskyltit kahdella eri maalilla: toinen näkyy plusasteiden puolella (100) ja toinen miinusasteiden (80). Siis kemiallis-automaattisesti (taianomaisesti suorastaan, alkemistisesti peräti) vaihtuvat nopeusrajoitukset aina silloin kun sille oikeasti on tarvetta! Eipä huikeaa! Päheää kerta kaikkiaan!

Loppuu se ääliömäisiin aikoihin (”Kalenteri sanoo että nyt on”) suoritettava plakaattien vaihtelu (ja saadaan potkittua lisää väkeä kilometritehtaalle! mikä on kaikkien terveiden infrastruktuurien perimmäinen tehtävä toki) ja voidaan noudatella järjellisiä rajoituksia järjettömien sijaan. Jihuu! Kyllä on kiva tommonen systeemi! Heti maalaamaan siellä Destialla vai missä nyt sitten maalaillaankaan noita.

Pakko säätää

Luppoaika tulee kalliiksi. Varsinkin toisten luppoaika.

Käytin vastikään auton katsastuksessa. Mitään isompaa häikkää siinä ei pitänyt olla, eikä ollutkaan. Eihän tuossa uusimmassa kiesissä ole koko aikana mitään ongelmia ollut. Mutta yksi pikku bugi.

Ja kun siinä katsastusinsinöörillä sattui olemaan hetki joutoaikaa, kun edellistä hyrysysyä vielä lepuuteltiin pukilla, niin keksi hän sitten aikaa tappaakseen räplätä vähän ajovalojen korkeuden säädintä. Että ropellanpa tästä kun vähän käy aika pitkäksi vissiin.

Sillä lailla. Eihän se oikeanpuoleinen valo ole koko aikana mitenkään reagoinut, mutta ei sitä ole kyllä ennen räpellettykään. Ainakin kaksi katsastusta on jo selvitty ilman turhia sormeiluja. Saakura.

Kakssataakolkeet euroo! Kakssataa ja kolkeet! Pelkkä osa. Työt päälle.

Hetken kyllä harkitsin kumpi tulee halvemmaksi, sakot vai osa, mutta totesin että viimeistään seuraavassa katsastuksessa siihen taas pitää jonkun yli-innokkaan katsastelijan mennä kajoamaan kun kerran rekisteriotteestakin nyt maininta löytyy, että pentele, korjataan sitten. Juukeli. Kyllä liikenneturvallisuus kohenee kummasti.

Kiitti. Tiedänpä taas yhden katsastuskonttorin johon en tule enää menemään. Pannahinen.

Navigoi missä aurinko ei

Hmm, siitä on näemmä neljättä vuotta, kun jo otin esiin TomTomin todella, todella huonon päivityssoftan. Hermoani venytin siis kunnioitettavan pitkään, mutta pohja se on miunkii säkissäin:

Tämä lopputulos siis ei tullut hetkellisessä raivonpurkauksessa. Kyllästyin vain lopullisesti siihen, että ensin koitan tunnin ajan saada päivitystä toimimaan parillakin eri koneella, ja kun lopulta operaatio on valmis, kone kertoo kadottaneensa kartan, ja neuvoo että kannattaisi päivittää laite.

Ikinä en osta tomppaa enää, enkä todella suosittele sitä kenellekään. Paitsi ehkä sille arkkiviholliselle, jos sellainen sattuu löytymään.

Tässä on tietysti se huono puoli, että nyt tarvitsee käyttää Nokian seikkailunavigaattoria, joka ei kunnioita yksityisteitä lainkaan, ja joka käyttää nettiä jos ei moista erikseen blokkaa – mikä ei ole erityisen kätevää sikäli, että irtisanoin juuri mokkulasopimuksen, jonka mukana taisi mennä rajoittamaton netinkäyttö (ei voi tietää koska liittymäsopimuksista ei ota tolkkua kukaan), eikä ohjelman karttapäivitykset oletettavasti ilman nettiä juuri futaa. Paljonko tuosta sitten laskua tulisi? Ei voi tietää, koska liittymäsopimukset tosiaan tehdään tarkoituksella mahdollisimman tolkuttomiksi.

Pitääkö tässä nyt muka ruveta pitämään holttia siitä mihin ajaa? Ihan omilla aivoilla? Ei tule onnistumaan.

Ja pohkeet laulaa pinkeää hallelujaa

Olen nimittäin taas palaillut taivaltamaan henkkohtaista viadolorosaani, eli juoksumattoa. Joltinenkin tauko on tehnyt sen, että ihan pienellä kipuilulla ei dolorosan ulkopuolella tallustella, mutta väliäkö tuolla: pääasia että on taas päästy tekemisen makuun.

Mikä ihme siinä oikein onkaan, että. Siis tätähän olen taivastellut loputtomiin jo, mutta mihin katoaa tarmo aina epämääräisin väliajoin? Oikeasti täytyy olla olemassa jotkut mittaustaan odottavat biorytmit jotka kenties lienevät jotain vähän monimutkaisempaa kuin ne, joihin harvempi vakavasti suhtautuu.

Mutta toistaakseni itseäni: täytyy olla jokin hormonaalis-välitysaineellinen syklisyys, jonka voisi näppärällä laskutoimituksella selvittää? Joohan? Että voisi kalenteriin merkitä milloin on ihan turha kuvitella saavansa aikaan tällä ja tällä saralla mitään, mutta sen sijaan toisella taholla menee tosi lujaa.

Rupesin tuossa kaupassa käydessäni katselemaan, että pyöräilykelit lähestyvät. Haaveilemaan, että kohtapuoliin rupean kauppareissut taivaltamaan sykkelillä, koskapa asfaltoidut osuudet ovat jo ihan sitä vailla.

Hiekkatietaipaleet kylläkään

Ensin vasemmalle, sitten oikealle, ja sitten vielä kerran...

Ovat Destiassa äityneet luoviksi. Ilmeisesti hirvivaarasta varoittavat merkit eivät ole estäneet riittävästi hirvikolareita, joten nyt on pystytetty hirville autovaaramerkkejä.

En viitsinyt erikseen pistää parkkiin ja käydä tarkistamassa josko juuri tästä oli kyse, mutta eihän tuolle mitään muutakaan selitystä voi olla... Toivottavasti homma toimii ja symbolit on pidetty hirville sopivan simppeleinä – ei niin että tyhmiä olisivat, en minä sillä, mutta että huomaavat sitten oikeissa kohdissa pysähtyä kertomaan jälkipolville: "No niin, tässä tultiin nyt justiinsa noiden peltilehmien vaellusreitille. Muistakkos miten vaarille kävi kun sattu aamunhämäristä vaellusreitille eikä muistanu kattoa että tuleeko sieltä peltilehmiä? Joo. No nyt ne peltilehmät on ruvenneet mainostamaan itseänsä, joten ihan piruuttaan laitetaan silmät kiinni aina tällasissa kohdissa ja juostaan ihan miten sattuu!"