iSisyfos

 Kaikkihan tietävät Sisyfoksen; hänet, joka syntiensä vuoksi joutuu vierittämään suurta kiveä vuoren huipulle joka ainoa päivä, vain löytääkseen sen taas mäen alta seuraavana päivänä. Pölönen teki tästä leffan Kivenpyörittäjän kylä. Tai ei nyt ihan juuri tästä – ja perustuiko se Turusen kirjaan? –, mutta siihen oli jöllitty tämä kreikkalainen ulottuvuus.

Jokatap, nykyään lähes jokainen on tuomittu tähän Sisyfoksen (Sisyfoon?) kohtaloon: itse kukin vierittää tekstiä puhelimessa, täppärissä ja ATK:lla päivästä toiseen joka ainoa luppohetki, ja monesti silloinkin kun pitäisi keskittyä johonkin muuhun (vaikkapa keskusteluun läsnäoli(j)oiden kanssa).

---

Seuraavan päivän lisäys [kun vallan unehtui tämä pointti] aamusella alkaen klo 9.36: Nämähän on tarkoituksella sorvattu niin, että ihmiset jahtaavat dopamiinipyrskeitä vierittämällä näyttöä loputtomasti alaspäin löytääkseen jotain, josta tunteet pääsevät kuohahtamaan. Jotain. Mitä hyvänsä. Jotain uutta! ...mutta ei liian uutta. Jotain, joka tukee omaa maailmankuvaa (joka on parempi kuin muiden), mutta mielellään riitelee sen kanssa. Kuohahdus, se on se tärkeä.

Ei sitä edes tule miettineeksi, että mitä tässä oikein jahdataan. Sisältöä. Elämään, joka jää elämättä siinä vieritellessä. Ihan automaattisesti päätyy heti aamusta tarkistelemaan josko jotain. Illalla pitää vielä tarkistaa. Ja pitkin päivää. Jotain oisko mulle täällä nyt? Ja nyt. Ja nyt.

Ja kun jotain löytyy, siihen pitää reagoida. Peukku, sydän, jako tahi kommentti. Hymiö ehkä. Meemi! 

Addiktiota on tämä. Joko joku reagoi omaan reaktiooni? Trolli vai sielunkumppani? Siinä tanner tömisee, virtuaalisesti, samalla kun tuijotan ruutua transsissa ja jahtaan yhä uusia mielipidetörmäyksiä.

Dopamiinivajeessa metsästetään jutun juurta, kannanottoja, ollaan nokkelia. Korjataan vääriä ajatuksia. Parannetaan maailmaa – jossa päivästä toiseen onkin  yhä enemmän korjaamista. Ruojat väärämieliset. Hullu maailma. Ottaisinko kahvin niin jaksaa vieritellä vähän lisää. Ja vielä vähän lisää.

Pitikö sitä jotain ihan oikeaakin tehdä välillä? Vaikka koko maailma on vinossa.

---

"Ei," huudahdin tarmokkaasti itsekseni sisäisellä karjahduksella. "Minähän en kuulkaas alistu tähän mielivaltaiseen raadantaan!"

"Raadanta" on ehkä vähän liioiteltu ilmaus tässä yhteydessä, mutta kamaan: me olemme konglomeraattien orjia! Orjia, minä sanon. Pontevasti.

__________teorian mukaan nämä helvetilliset algoritmit mustissa peileissä on nimenomaan suunniteltu tekemään ihmisistä apaattisia kyömyniskoja – koska addiktio on tehokas tapa pitää väki harhautettuna olennaisista asioista. Sivustakatsojina elämän laitamilla. 

Kriittinen massa pidetään pois barrikadeilta sillä, että Vitterissä saa purettua kumuloituvan turhautumisen huutelemalla keskenänsä virtuaaliin. ...Ei niin että miekkareista mitään hyötyä olisi; niillä ehkä saadaan aikaiseksi muutoksia, mutta lähinnä vain sellaisia joita haluavat ne jotka eivät itse kaduille jalkaudu.

Mielipidemuokkausta on kansankokoukset, ja niitä ohjaillaan ylhäältäpäin vaikkapa niin, että "ilmastonmuutos"pellet saavat ihan rauhassa istuksia missä haluavat, mutta todellisen maailman ongelmista protestoivat saavat täyslaidallisen joka suunnasta: mellakkaskoudet kimpussa, meediosto mustamaalailemassa – ja jos muu ei auta, ujutetaan sekaan valepukuisia polliiseja tai muita maksettuja agitaattoreita (Antifa), jotka rupeavat rikkomaan paikkoja ja sytyttelemään tulipaloja.

Mutta vierittämisestä piti puhumani. Laitoin itselleni rajoituksen: en voi käyttää Vitteriä virka-aikana. Enkä Juutuubia. Alkajaisiksi nämä. Fesekin on rajoitusten piirissä, mutta enhän minä siellä juuri koskaan ole käynyt aikoihin muutenkaan. 

Monella on kytättävänä vielä Tikkentokkenit ja Instergrammerit ja mitä kaikkia alustoja noita nyt onkin. On mistä kimpaantua, pillastua, innostua. On missä päteä ja peukuttaa.

Tokihan bloggeerauskin kuuluu tähän pahamaineiseen "sosiaaliseen mediaan", joka journalistien [päiväkirjailijoiden] mielestä on alemman kastin toimintaa kuin "oikea" journalismi [päiväkirjailu] – vaikka toki itsekin ovat sosiaalisessa mediassa metelöimässä päivätyönsä ohella (ja joillekinhan maksetaan myös tästä mielipidevaikuttamisesta).

Vaan blogauksessa on vissi ero noihin muihin. Se vaatii huomattavasti pidempijänteistä ajattelua. Pitää ajatella huomattavasti isompaa kokonaisuutta kuin lyhyet "Kattokaa nyt tätäkin!" -ulvahtelut.

---

Vielä pitää lisäillä tähän kohtaan seuraavan päivän klo 10..01, että sittenhän on toki tämä vanhemman kansan transsimeediosto: telkkari, raadio, lehdet. Kaikki toistavat samoja mantroja: Puuttinilla on ihan varmalla syöpä. Niin vetelee viimeisiään tuo viimeinen diktaattori, joka väärryyvellä siellä Ukrainassa [suom. "Raja-alue"] mellastaa. Niin on julma tsaari ja kukaan ei kyllä ole yhtä julma... Ja ei mitään natseja ole Ukrainassa! Hys hys, ei ole maailman korruptoitunein maa. 

Pakolaisia. Naisia ja lapsia. Ihan haluaa enemmistö suomalaisista lisää partalapsia, korkean tason osaajia pitämään pystyyn kuolevaa (mutta erinomaisen rikasta ja onnellista) maatamme demokratian kehtona ja itsenäisenä ja mitäs siellä Brysselissä nyt onkaan taas päätetty meidän puolesta? Niin ja aurinko on vaarallinen. Punkit hyppivät niskaan joka puskasta ja levittävät kuolemaa. Oisko jotain ovelasti piileviä oireita että voisi käydä "ilmaiseksi" etsimässä jotain kremppaa kropasta? 

Oisko jotain mitä olen aina tehnyt väärin, syntinen? Oisko Yle taas maailman luotettavin Pravda vähintään kaikkien mielestä? Onko sananlehdistönvapaus jossain uhattuna, koska populismi? Hulluja foliohattuja ihan vaikka täällä kotinurkilla? Kehopositiivisia trans-ihmisiä riutumassa cis-öyhöttävien valkonaamojen patriarkaatin puristuksessa? Ville-nimisiä entisiä nuorisorikollisia katumassa han-suomalaista temperamenttiaan? Joku syyttelemässä somea siitä?

Oisko jotain verojuttuja muistuteltavaksi? Maailman vähiten korruptoituneessa maassa, jossa jatkuvasti tulee vastaan "eräänlaista" melkein-korruptiota, jota siis ei ole. Eikä varmaan ikinä sivuta sitä, että verotus on laillistettua ryöstöä. Suojelurahoja ulkomaalaislle jaettavaksi. 

Ihan kuin ihmisten haluttaisiin puhuvan epäolennaisista olennaisten sijaan? Pysyvän kiireisinä ahtaissa karsinoissaan?

---

Huomasin pinnani lyhentyneen drastisisssa määrin melko pian sen jälkeen kun Vitteriin itseni kirjasin. En alunperinkään nähnyt mitään pointtia koko tuuleenhuutelussa, mutta lienen jossain tuolla alempana perustellut, miksi sinne päädyin.

Ja samalla lakkasin blogaamasta – joten ajatteluni alkoi hapertua yhä kiihtyvää vauhtia. Näytön vierittäminen vie aikaa kaikelta oikealta tekemiseltä niin paljon, että lopulta pahimmillaan kaikki tekeminen on täysin virtuaalista.

Ihminen voi valita mihin keskittyy – ja valitseekin, mutta enimmäkseen alitajuisesti. Täytätkö tajuntasi nega- vai positiivisella sisällöllä? Jos valitset nähdä pelkkiä epäkohtia, elämäsi on pelkkää murheen alhoa. Jos taas valitset vaientaa kaikesta metelistä sen jolle et voi mitään, voit keskittyä asioihin jotka todella vaikuttavat ihan reaalimaailmassa.

Onko blogaaminen sitten "vaikuttamista reaalimaailmassa"? Ei varmasti samoissa määrin kuin vaikkapa talon remppaaminen, mutta kun tässä nyt on tarkoitus ottaa taas oman pään sisällöstä holtti... Se on reaalimaailmaa. Päässä liikkuvat omat ajatukset, eivätkä toisten kirvoittamat impulssit. Siirtymä reaktiivisesta proaktiiviseen on reaalista. ["Todellista". Pitää ruveta vähentämään myös vierasperäisten ilmaisujen käyttämistä.]

Aionko ruveta blogaamaan taas? Ehkä. Anskattoo. Oman kieroonkasvamisen oikominen on prosessi [Mikä on tämän sanan suomenkielinen vastine? tapahtumasarja? menetelmä? kehityskulku? Rosessi? Ajauma? siirtymä?] – ja pitkällinen, mahdollisesti loputon sellainen.

Blogauksen ulkopuolella on lisäksi vielä se ehta [äh, tämä on sitten käännös ruotsista, förbannade], aito taktiili [käsinkosketeltava!] maailma, johon voi tehdä muutoksia jotka eivät kaikkoa sähkökatkon myötä. Kahdeksassa tunnissa tulee harhauduttua peräti ulkomaailmaan aina välillä. Villiin luontoon. Ilman aurinko'suojaa'*, kapinallisesti.

*yksi monista täysin valheellisista konsepteista, mutta ei nyt puhuta niistä tänään. Laitetaan vain kuvituskuva, jonka tulen postaamaan myös sinne Vitteriin jahka kello lyö.

Tautinen meediosto

Tekniikan hysteriamaailma panikoi tällä kertaa tällaista:

Ebola leviää taas Kongossa – WHO: Tapausten määrä on lähes 2-kertaistunut kuukaudessa, ja koronapandemia vaikeuttaa ebolan torjuntaa

Miten mahtaa olla, löytyykö tämänkin "epidemian" keskeltä jenkkien bioaselaboratorio? Joka kerta aiemmin on löytynyt – mutta sekös toimittajia kiinnostaisi.

Jälkikäteen väritetty mustavalkoinen elektronimikroskooppikuva jostain, joka ei ole virus. (Toisaalta virukset eivät muutenkaan ole viruksia, vaan eksosomeja.) Tämän tuomiopäivänmadon pitäisi jollain ilveellä mahtua solun sisälle. Jotenkin se monistuu. Missä se on kuvan ottohetkellä? Kukaan ei tiedä; tämä potretti vain herättää sopivasti kuvotusta ja pelkoa.

Lisää kukkua:

Vuosikymmenien työ tuotti tulosta: Villi poliovirus on hävitetty Afrikasta

Villistä poliosta puhuminen on makaaberia sikäli, että tutkitusti polio on jo pitkään ollut rokotuksilla aiheutettua. Siitä siis ei olisi ollut mitään haittaa, mutta sitä on pidetty yllä nimenomaan sillä, millä sitä on oltu ehkäisevinään.

Lukemattomien lasten elämä on tuhottu juuri näin.

Ja Iltakoronalehti jatkaa lempparivalehteluaan:

Nyt varma tieto: Koronan voi saada uudelleen - kaksi tapausta Euroopassa

"Varma tieto". Tässä plandemiassa ei ole ollut mitään varmaa koko aikana, mutta toivottomuuden lietsominenhan tässä on koko ajan ollut tähtäimessä: "Mikään ei auta! Kaikki kualee! Vaikka paranet, sairastut uudestaan". Nämä ihmiset ovat mielisairaita.

Yhtäältä: flunssa tosiaan saattaa iskeä vaikka sen olisi sairastanutkin. Koska kysymys on siitä, että keho poistaa myrkkyjä. Ei ninjaviruksista.

Valehtelijoiden klubi

Ihmiset haluavat uskoa, että heille puhutaan totta; se on meillä geeneissä. Varsinkin systemaattista valehtelua on ilmeisesti niin vaikea hyväksyä, että sitä kerrassaan ei nähdä vaikka miten selvästä tapauksesta olisi kyse. 

Harmi vain, että joukossa kulkevat ne, joille valehtelu on helpompaa kuin rehellisyys. Nämä nimenomaan hakevat mielekkyyden elämäänsä katsomalla miten suuren valheen saa menemään läpi – mielellään katsomalla uhria suoraan silmiin.

Joku Mike Pompeo on kohtuullisen pätevä valehtelija. Hän toistaa valeita jotka on moneen otteeseen todettu valheiksi – ja pohjustaa seuraavat valheet aiemmilla valheilla. Kun vain jatkaa, viesti menee läpi halutulla tavalla siitä huolimatta, että se ei perustu mihinkään. Brute force kräkkää logiikan.

Tyyppi on entinen KeskusÄlytysToimiston johtaja, joten hän on vähintäänkin muodollisesti pätevä nykyiseen duuniinsa – mutta kysymys on myös luontaisesta taipumuksesta: tyyppi valehtelee ihan koko ajan, siitä huolimatta että jokainen asioita yhtään tutkinut tietää tämän. 

Mike valehtelee vaikka hän tietää, että yleisöstä iso osa tietää hänen valehtelevan. Hän kertoo totuuden hippusia vain silloin kun se hyödyttää narratiivia. Hän on treenannut – koska pelkillä taipumuksilla ei vielä tulla päteväksi. 

Älä koskaan myönnä mitään. Älä koskaan vastaa siihen kysymykseen joka juuri on esitetty. Vastaa omalla totuudella, liittyi se kysymykseen tai ei (useimmiten ei liity). 

Jos onnistut kertomaan juttusi niin, että itse uskot siihen, et mielestäsi valehtele. Toki sitä ennen on pitänyt oppia katsomaan asioita "eri vinkkelistä", niin että itse valehtelun aiheuttamat stressireaktiot eivät (isommin) näy. Sen takia politiikassa ja liiketoiminnassa koko ajan muutetaan kieltä ja sanojen merkityksiä. 

Myös jankkaaminen on toimiva keino: kun tietyt sanayhdistelmät ovat kadottaneet toistossa kaiken merkityksensä, niiden sanominen on helppoa; ne ovat vain merkityksettömiä tavuja, joihin kuulijat ripustavat merkityksen – joka useimmiten on (vähintään jossain määrin) eri kuin sanojalla.

Ja näin valehtelu leviää viruksen tavoin. Ihmiset käyttävät sinun slouganeitasi puhuessaan heille tärkeistä asioista, ymmärtämättä että sinä puhuit itse asiassa vähän muusta; kuvittelevat puhuvansa samoista asioista, vaikka koskaan eivät puhu. Sen takia demokratiat ja ihmisoikeudet tarkoittavat eri ihmisille päinvastaisia asioita.

Olisi voinut kuvitella, että joku ilmastovouhotus oli valehtelun pinaakkeli – mutta se olikin vain testikenttä sille, mitä ihmiset saadaan seuraavaksi tekemään silkalla valehtelulla. Pari miljardia ihmistä on saatu jonkinasteiseen vankeuteen – ja enimmäkseen vapaaehtoisesti. 

Ihmiset vaativat miliisivaltiota, jossa kellään ei ole oikeutta tehdä mitään – koska flunssakauden luvut on systemaattisen epäsystemaattisesti muilattu näyttämään ihan mitä sattuu, ja ihmiset on saatu epärationaalisen pelon valtaan.

Suurin osa valhetta jatkavista ei valehtele – he vain eivät tiedä mikä on totuus. He kuvittelevat puhuvansa totta – ja niin he tekevätkin, omasta mielestään. Ajatus siitä, että kukaan voisi järjestää näin suurisuuntaisen huijauksen, on yksinkertaisesti liikaa. Sen haluaa työntää syrjään jo ennen kuin se ehtii tietoisen tason liepeille edes.

Emotionaalinen kuolemankauhu sekoitettuna "asiantuntijoiden" lietsomaan moralismiin: toimii aina.

Viikon MacGuffin

Eilinen "Poliitikon huoneentaulu" ei muuten ollut suunnattu Vanhasen viimeisimpään kompastuskiveen, vaan ylipäätään poliittisen keskustelun luonteeseen. Sattuipahan vain samalle päivälle tämä MacGuffin. Hitchcockhan määrittelee MacGuffinin tarinalliseksi elementiksi, joka aiheuttaa kertomuksen henkilöissä pakkomielteistä toimintaa juuri tuota elementtiä kohtaan [juu, käänsin juuri ihan oman tulkintani päälle – Hitch ei juuri noita sanoja käyttänyt]. Se voi olla aikapommi, viisastenkivi tai mikä tahansa objekti joka laukaisee toiminnan liikkeelle. Vanhasen MacGuffin on nyt joku paperi, josta käy ilmi onko tyyppiä lahjottu vai ei. YLEn lähteellä sellainen ehkä on. Sellainen joko on olemassa, tai sitten ei ole – kuten MacGuffinin ambivalenttiin luonteeseen sopii. Eilinen kirjoitukseni kuitenkin kirposi liikkeelle seuratessani tätä vaalirahajupinaa. Niin kauan kun saivarrellaan vaikkapa vaalitukien määrästä ja ilmoittamisrajoista, ei keskustella – ts. ei myönnetä että ongelmaa olisi olemassa, että liikeyritykset tuskin levittelevät rahojaan ilman konkreettisia tavoitteita. Ja niin kauan asialle ei tarvitse tehdä varsinaisesti mitään. Poliitikon erityiskykyihin kuuluu nimenomaan olla puhumatta käsillä olevasta aiheesta, mutta kuulostaa siltä kuin puhuisi. Toinen liipasin oli viimeisin MOT-ohjelma, joka näin haja-asutusalueen asukkina koskee allekirjoittanutta. Meitä landepaukkuja painostetaan vaihtamaan likakaivoratkaisu vuoteen 14 mennessä uuteen. Ohjelmassa kuitenkin todettiin että nämä uudet systeemit lyhytnäköisyydessään eivät aja asiaansa – tuovatpahan vain kivasti kaivourakoitsijoille pätäkkää. Parhaaseen poliitikkotapaan Hannele Pokka kiisti kaikki ohjelmassa esitetyt faktat, ilmeenkään värähtämättä. MOT on muuten siitä hyvä ohjelma, että jos haluaa opetella lukemaan ihmisistä, milloin nämä valehtelevat, juuri noista haastattelupätkistä löytyy hyvää matskua. ...Karaistuneista poliitikoista on tosin hyvin vaikea lukea noita merkkejä, he kun pitävät tapanaan puhua asian vierestä ts. "eivät valehtele".