Olen perinpohjin kyllästynyt keskustelun tasoon kaikkialla. En seuraa uutisia enää lainkaan, joten lienen hiukan pihalla siitäkin, mikä on vapaus-aste Suomessa tällä hetkellä: ravintolat saa varmaankin olla vähän auki, muttei niin että ravintoloitsiointi olisi kannattavaa?
Typermarketeissa väki edelleen kulkee hyödytön/haitallinen vaippa naamalla, vaikka olisi ollut 14 kuukautta aikaa ottaa jostain vähän selvää – opetella kriittistä ajattelua. Mutta sellainenhan on raskasta.
Israelin miehityshallinto on yltynyt täyteen natsismiin viimeistään nyt, sopivasti ramadanin aikaan, eikä suurin osa ihmisistä tietenkään hahmota mitä tapahtuu.
Jenkeissä nostetaan bensanhintaa (ja siis rikotaan kaikkea siitä riippuvaista infraa, mikä tulee johtamaan siihen, että kaupanhyllyt tyhjenevät taas, ja kaikki tulee olemaan tolkuttoman kallista) "hakkeroinnilla". Hyperinflaatio on vähintään lähtökuopissa, mutta harvalla värähtää viisari.
Viimeistään syksyllä käynnistyy sama idioottimainen pandemiakaruselli kolmannen kerran, ja vihdoin päästään (yhtä lailla ruiskeilla ja propagandalla aiheutetun) Kansasintaudin lukumääriin. Sivistyneisyys tulee olemaan kortilla, kun ihmiset kuolevat massoittain rokotteisiin [cövid-21] ja maailmantalous kaatuu samaan aikaan.
Distraktiona on viikkokaupalla tunnuttu äänestävän rahansiirtounionista, jota ei kutsuta rahansiirtounioniksi – eikä kellään tule mieleen että siirrot tullaan tekemään huolimatta siitä mitä huomenna päätetään. Koska "demokratia" on (sekin) vain suuri kusetus.
Onhan perusoletusten uudelleen näkeminen raskasta ja riipivää, toki. Lisäksi eksperttispesialistien jargon saa tavan tallaajan kuvittelemaan asiat niin monimutkaisiksi että millään ei voi uskoa kykenevänsä ymmärtämään näitä asioita.
Ne eivät ole monimutkaisia. Ne ovat yksinkertaisia. Niistä on tarkoituksella tehty umpiluisia rakenteita. Jopa kunkin erityisalan kieli on tahallaan muutettu niin, että niistä on hankala ottaa tolkkua.
Vaan kuten moni bisnesalan gurukin sanoisi: "Jos et osaa selittää asiaa ymmärrettävästi kuusivuotiaalle, et tiedä mistä puhut." Tämä ei ole vain lentävä lause; jos narratiivi muuttuu päivästä toiseen, äänessä ovat joko valehtelijat tai ymmärtämättömät hölmöt.
Armeliasta on olettaa, että suurin osa megafonisteista on vain hyväksikäytettäviä hölmöjä, jotka suoltavat sitä mitä heille syötetään. Kaikki eivät kuitenkaan ole. Se, miten johdonmukaisesti tyyppi kykenee puhumaan – ja siis miten vähän hänen tarvitsee selitellä sanomisiaan – ...sen oletettavammin kyseinen tyyppi todella tietää mitä tekee.
Tokikin viestintäspesialistit sitten taas osaavat ohjeistaa, että omia puheitaan ei koskaan pidä selitellä; kysymyksiin ei koskaan pidä vastata, ja vanhoihin puheisiin palataan vain silloin kun sieltä löytyy jotain röyhisteltävää.
Tähän toki liittyy se kerkeyden kompastuskivi, jossa kaivetaan jostain menneisyydestä jotain, ja vaaditaan selitystä ehkä yhteen lauseeseen jonka joku on joskus tullut sanoneeksi tai kirjoittaneeksi.
Jokainen meistä on ollut väärässä ties kuinka monesta asiasta – itsekin olen, lähes kaikesta siitä mistä nykyään kirjoitan (ja edelleen tulen olemaan vähintäänkin detaljien osalta). Vielä reilu vuosi sitten kuvittelin virologian olevan ainakin jossain määrin koherentti teoria. Olen joskus kuvitellut ihmisen toimien todella lämmittävän ilmastoa. Olen kuvitellut globalismin olevan jotenkin pyyteetöntä hyvinvoinnin levittämistä.
Me kaikki olemme väärässä lähestulkoon kaikesta. Itsestäni tämä on suorastaan seikkailullinen ajatus, mutta useimmat kai haluavat jotain, jonka mieltävät "vakaudeksi". Heillä on niin kiire pitää tästä vakaudentunteesta kiinni, että eivät todellakaan ehdi kyseenalaistaa mitään.
...mikä on sekin ihan tarkoituksellista. Kun vielä kaikki relevantti info pistetään piiloon niin, että sitä pitää erikseen etsiä (ja sitten vielä ihan itse päätellä josko kyseessä todella on relevantti info)... sellainen todella on väsyttävää.
Vaikkapa itse olen pannut merkille tuolla vitterääriön puolella, että keskimäärin vain noin viidennes seuraajista tulee edes nähneeksi mitä kirjoitan. Täällä blogosfäärissä vuosien varrella on lukijoista ainakin kolmeen otteeseen kadonnut suurin osa ihan vain sillä, että eivät enää saa tietoa uusista kirjoituksista.
Jatkuva sensuuri ei todellakaan ole vahinko. Sekään ei ole vahinko, että ihmiset eivät vain millään jaksa herätä todellisuuteen: nukkuminen on lutuisaa, ja meidät on lapsesta lähtien opetettu päiväuneksimaan toisten unelmia. Todellisuutta torkutetaan vimmaisesti.
Suunta ei näytä erityisen hyvältä – mutta se, että väki jatkaa oman haudan kaivamista yhä kiihtyvällä tahdillä, ei itse asiassa jaksa enää isommin liikauttaa. Toki olen konseptitasolla jo ties kuinka pitkään tiennyt, että ainoa asia jonka maailmassa voi muuttaa on oma itse. Keskittynen siihen jatkossa.
Muutenkin, kun blogipostauksiin aina tuntuu mahtuvan vain murto-osa... mistään..., pitänee kirjoittaa kirja, jossa voi hiukan syventyä todellisuuden luonteeseen niin, että assosiaatiot ja muut aivonyrjähdykset löytyvät kuitenkin saman kirjoituksen sisältä, eikä vain fragmentteina jossain kyberavaruudessa.
"Todellisuuden ensyklopedia: yhteenharsittuja jälkikuvia". Sopivan poeettinen nimi olisi tuo.
