2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

torstai 7. toukokuuta 2020

Yhä sairaammaksi, yhä ahnaammin

Täysin suunnitelmien mukaan:

Einesruuat maistuvat kotiin linnoittautuneille suomalaisille entistäkin enemmän – tässä ovat poikkeusaikojen suosikit

Ihmiset siis syövät itseään yhä sairaampaan kuntoon. Mitään ei ole opittu. Ja luonnollisesti meedia juhlii tätä trendiä.
Kuvituskuvaksi on luonnollisestikin valittu hyllykkö, jolla ei ole eineksiä vaan lihaa. Vahinko? Mutta onhan tuohon vasemmalle sentään mahtuneet sokerilitkut, joiden voimalla tuotetaan diabetestä (varsinkin niiden light-versioiden voimalla – ja kai tiesitte, että "terveellisissä" hedelmämehuissa on vielä enemmän sokeria) teollisella vimmalla.
Atriasta ja Saarioisesta kerrotaan, että valmisruokaan suhtaudutaan yhä myönteisemmin.
Hienoa. Kaikki tietävät, että nämä mössöt tappavat elimistöä, koska niissä ei ole ravintoa yhtään, mutta sitäkin enemmän sokeria. Ihmiset syövät ja juovat käytännössä pelkkää sokeria – joka on syövän polttoainetta. Mitä staattisempi elämä, mitä enemmän sisälläkäkkimistä, mitä enemmän valmishöttöruokia – sitä raihnaisempi ja ylipainoisempi loppuelämä. 
Valmisruokien myyntiä vielä enemmän näkyy kotona kokkailu. Kotona valmistetaan ruokaa nyt mielellään alusta loppuun, mikä on lisännyt jauhelihan ja siipikarjasuikaleiden menekkiä.
...Täh? Siis että ihmiset syövät enemmän sekä eineksiä että oikeaa ruokaa? Miten tämä on edes mahdollista? Sen ei pitäisi olla sikäli, että esmes lihaa on huomattavasti hankalampi syödä liikaa kuin vaikka pottuja. Proteiini pitää nälän loitolla, ja sitä tulee syötyä vain sen verran että nälkä lähtee. Potut pastat leivät yms. sitten taas on tyhjää protosokeria, jolla ruokitaan loisia enemmän kuin itseä.

Mutta tämän psykopaattisuunnitelman tavoitehan onkin tehdä ihmisistä huonokuntoisia ja heikkoja, tahdottomia botteja, jotka vain suorittavat annettuja riittejä mitään koskaan kyselemättä. Hyvin toimii suunnitelma.

Ei kommentteja: