Persausfrontaalisesti kapuamme latvaan kaatamalla puun

Uskomatonta on se, miten takaperoisesti byroopellet ajattelevat bisneksen. Kun innovoidaan juohevuutta, sitä kampitetaan "tuottavuuden" kasvattamisen alttareilla.

Mistäkö puhun? IPTV:lle kaavailtavasta rajoituksesta, jossa pakotetaan katsojat kärsimään mainoksista: ohjelmistoihin vaadittaisiin semmoinen jippo, että tallennettuihin ohjelmiin lomitettuja mainoksia ei voisi hyppiä yli.

Siis oikeasti, millaisia idiootteja noille palleille istutetaan?

Ihmiset vihaavat mainoksia. He saattavat hokea typeriä sloganeja, huvittuakin ajoittain, he saattavat olla tottuneita, turtuneita, oppineita siihen että kuvavirta katkaistaan kausi kaudelta taajemmin, mutta mainoskatkon laukaisema ensimmäinen, primaali, reaktio on ärtymys.

Mainokset keskeyttävät, ne ovat häiriötekijöitä. Tiettyyn rajaan saakka ne toki saavat ostoja aikaiseksi - aivopesu todellakin toimii - mutta pidemmällä tähtäimellä ne tekevät koko ihmiskunnasta pätkäajatteluääliöitä, jotka eivät kykene pitkäjänteiseen keskittymiseen - joka taas on lopultakin edellytys edistykseen.

Kaupantekoon pitkällä aikajänteellä ei riitä tolkuton meuhkaaminen, mitä disruptiivinen mainosälämölö on. Mutta silti ihan virallisiin säädöksiin väen vängällä kammetaan pakko katsoa mainoksia.

1. Ensin tuli videonauhuri, jonka ansiosta ohjelmia ei tarvinnut enää katsoa silloin kun ne tulivat. Mainokset saattoi kelata yli.
2. Sitten digiboksit, jotka ajoivat saman asian. Missään vaiheessa tosin ei tainnut markkinoille asti päätyä aikakoodia seuraavia malleja, joilla voisi yhdellä napin painalluksella hypätä mainoskatkon yli - eikä varsinkaan sellaista, joka yksinkertaisesti tallentaisi vain halutun ohjelman ja jättäisi sälät tallentamatta. Teknisestihän tuo olisi mahdollista, vaan lyhytjänteinen ajattelu oli jo vahvasti voimissaan kun laitteiden takuuajan umpeuduttua, laitteen hajotessa, oli sen valmistajakin saattanut kadota kartalta - ja mediaformaatti hypännyt seuraavaan sukupolveen tehden värkin muutenkin vanhaksi.
3. Seuraavaksi digiboksi siirtyi pilveen, ja suoratoistopalvelut ilmaantuivat. Tässä kohtaa oli havahduttu siihen, että mainoksia tosiaankaan ei katsota, joten ohjelmien päälle ruvettiin länttäämään bannereita, joita suurennetaan kausi kaudelta. Lopputekstien päälle ruvetaan hölöttämään, mainosten alku- ja loppukohtaa hämärretään, jotta hyppynappeja käyttävä voidaan jallittaa katsomaan vielä vähän tyrkytystä.

Knoppi: Miksi HBO:sta on tullut käsite? Koska kyseinen kanava - maassa jossa mainostaminen tunkee iholle kaikkialla - keskittyi laatuun, sisältöön, ja mainoksettomuuteen.

Suuntana kaikessa innovoinnissa on koko ajan ollut käytön helpottuminen - mutta valitettavasti käytäntöön siirtämisen välttämättöminä välikäsinä on aina insinöörejä, jotka eivät hahmota maailmaa käytettävyyden kannalta, vaan jotka hurmioituvat nippeleiden määrästä.

Ja sitten välissä on myös kauppiaat, jotka hekään eivät ymmärrä loppukäyttäjän tarpeita, vaan katsovat taseita. Plus markkinoijat, jotka ovat kauppiaita. Lopputuloksena on tuotteita joista asiakas tarvitsee noin 20%, mutta joutuu ostamaan koko paketin kun muutakaan ei ole tarjolla.

Ja viimeisenä lukkona lainsäätäjät, joita rahanmaksimointia tuijottavat etujärjestöt painostavat kaikin mahdollisin keinoin, ja jotka muutenkin ovat kadottaneet todellisuudentajunsa aikaa sitten. Mikä on seuraus: tapetaan innovaatiot ja pyristellään takaisin sinne missä oli olemassa vielä yhtenäiskulttuuri ja koko kansa katsomassa uutisia saunan jälkeen puoli yhdeksältä. Ja uutisissa pääministeri raapimassa päätään kun ei oikein vienti meinaa vetää, että mikähän siinä mahtaa olla kun leikattu on kyllä, ja elvytetty, mutta kun kansa ei tajua ostaa.

Romutta

Sitä ei tule ajatelleeksi. Ainakaan itse en tullut. Nimittäin kun pihastossa on majaillut pari liikennekäytöstä poistettua autoa, on tullut kuviteltua, että eihän niistä mitään vakuutuksiakaan tarvitse sitten maksaa.

No, ei liikennevakuutuksia niin. Mutta kaskot siellä edelleen rokottavat tiliä.

Tämä kävi ilmeiseksi kun syynäsin viimeisen vuoden ajalta menoerät, ja tulin vilkaisseeksi että mitäs nämä vakuutusmaksut oikeastaan sisältävätkään. "Kas tässäpä harvinaisen hyödytön rahareikä!" riemastuin.

Joku optimistipälli sisälläni on herutellut sellaista ajatusta, että noista molemmista saisi vielä kulkukelpoisen vehiikkelin - mutta totuus on kyllä se, että vain, jos sattuisin olemaan auton remppaamiseen intohimoisesti suhtautuva räplääjä, tuo olisi mahdollista. Mutta tässä todellisuudessa auton remppaamiseen kohdistuva intohimon liekki loimuaa siinä vihassa, jota tunnen kaikkea ruuvinvääntelyä ynnä muuta hinkkailua kohtaan. Eli ei; mitä minä oikein olen kuvitellut kuvittelevani?

Joten tilasin molemmille kuljetuksen tuonpuoleiseen. Kätevästi voi netissä tehdä semmoisen, ja sitten vain hakevat pois. Mitä nyt kannattaa muistaa tyhjentää autoissa mahdollisesti lojuvat sinne kuulumattomat mutta toisaalla merkitykselliset artefaktit. 

Ja semmoinen mutka tässä voi olla vielä, että tuon varhaisemman rekisteriotteessa saattaa olla myöskin exän nimi. Tämä pitänee tarkistaa. Tai kaipa ne sieltä soittelevat ja mainitsevat asiasta. Valtakirjaanko tässä vielä pitää puumerkki käydä hakemassa? Sen näkee.*

Tuottamuksettomuuksissammekaan

Tuottamuksellisuus on jännän ambivalentti sana. Kuten tuossa jokin aika sitten noottasin, oli sakkoa odotettavissa. Ja tuosta vein sitten skoudestatsuunille paperin, jolla vastustin rangaistuspäätöstä.

Konstaapeli siinä jo vastaanottaessa veikkasi bumerangia, ja sellaiseksihan pumaska osoittautui. Edelleenkin voisin vastustaa päätöstä, mutta toisaalta taidan olla donquijotena byroo-automaatin sisällä: vastaus näyttää siltä kuin omaa vastinettani ei olisi edes luettu - kirjattu kyllä, muttei luettu.

Ihan ”huvikseni” siis tsekkasin mitä aiheesta löytyy sanalla tuottamuksellisuus. No, löytyy sellaista, että liikennerikkomuksen kohdalla tuottamuksellisuudella ei ole merkitystä:

[…] joidenkin säännösten on katsottu tarkoittavan myös tuottamuksesta rankaisemista. Liikennerikkomus on tyypillinen esimerkki tästä: myös punaisia päin vahingossa ajamisesta saa sakkoja, vaikka pykälä sanoo vain "muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo". Tavallaan tämä on järkevääkin, mutta monimutkaistaa säädösviidakon selailua huomattavasti.

Jos olet kameran tallentama, ei harkintaa juuri käytetä. Paitsi että kyllä käytetään. Olen kerran aikaisemmin laukaissut saman kameran saamatta siitä sakkorangaistusta. Tuolloin kyse oli ohitustilanteesta, mikä on varmaankin käynyt räpsystä ilmi: rekka takana, ja ohitus juuri kohdassa, jossa nopeusrajoitusta ei ole voinut huomata.

Tällä kertaa ongelma lienee siinä mahdollisuudessa, että epäilty kenties vain yrittää selittää itseään ulos rangaistuksesta. Väittämä siitä, että vastaantulija on häikäissyt strategisesti krusiaalilla hetkellä, on vain väite jota ei voi todistaa. Toisinaan olen kyllä vakaasti harkinnut kameran laittamista sekä eteen että taakse, juurikin tällaisia tilanteita varten.

Mutta toisaalta: lakihan ei ole sama kuin oikeus, kuten olemme monessa yhteydessä saaneet todeta...

Tuplailluminaatio

Nämä on käteviä, sakkorysät. Koko matkan olet ajellut rajoitusten mukaan, kuten aina, ja sitten vastaan tulee joku pässi pitkät päällä - pistää lyhyet vasta kun olet sokea, ja uudestaan pitkät tietystikin ennen kuin olette ohittaneet toisenne - ja sitten tajuat olevasi siinä sadan metrin pätkällä, jota ei voi huomata jos sattuu olemaan sopiva häiriötekijä juuri hollilla. Aikaa reagoida on noin sekunti.

Räps. On niin tyytyväisen näköinen kuski varmastikin siinä kuvassa.

Luopumisen tuska

Ach! Mun oli pakko päästää ne meneen. Nimittäin erinäisetkin striimauspalvelut ja mitä näitä kuukausimaksullisia serviisejä nyt onkaan.

Juuri irtisanoin pleikkarin plusjäsenyyden - kun siis enhän mä ole pleikkariin päinkään kattonu varmaan vuoteen. Että mitä siitä maksamaan? Paitsi että jahka menee umpeen tämä maksukausi, niin sitten ei ole ainuttakaan peliä kun kaikki on tuolta plussasta ”ilmaiseksi” kuukausimaksulla imutellut.

Tai irtisanoin ja irtisanoin. Eihän siellä ole sellaista kohtaa kuin ”irtisano palvelu” tms. Otinpahan luottokorttitiedot pois niin eivät voi velottaa. Heti katkeaa kyllä kätsysti sitten kun eivät saa maksuansa. Kokemusta on: kun edellisen kortin voimassaoloaika loppui enkä muistanut vaihtaa uuteen, katkesi palvelu - eivätkä tulleet Sonyn velanperijät ovelle, mikä oli kiva ylläri :D (joo, käytän nykyään hymiöitä :D).

Ja siis lopullinen niittihän oli tuo, kun äsken kävin katsomassa että mitähän olisi tarjolla, että kai nyt muutama peli on ehtinyt kertyä kivasti sinne, niin mitä mä näin? Yksi peli oli siellä. Yksi! Kolmospleikkari on selkeästi putoamassa kelkasta. …Ja niin, pitihän siinä päivittää käyttis ja hyväksyä uudet ehdot eikä tuo yksikään peli ole vissiin edelleenkään perillä.

Muuten ihan kätevä tuo. Paitsi että enhän minä jaksa pelailla. Todellakaan en halua vapaa-ajalla käyttää aikaa mihinkään mikä nostaa adrenaliinia ja sykettä ja turhautumiskäyrää. Jo sudokun pelaaminen saa näkemään punaista, vaikka numerot eivät tulekaan demonisina hyökyinä kimppuun pimeissä käytävissä aina vaan nopeammin.

Mitäs minä muuta irtisanoin? Spotifyn. En kuuntele musiikkia (olen jo kuullut kaikki biisit mitä tässä elämässä tarvitsee kuulla), joten miksikäs minä tuostakaan olen ties kuinka pitkään maksanut? Ja Filmnetin, jossa uusia katsottavia pätkiä tulee ehkä kaksi kertaa vuodessa, ja striimauksen taso heittelee pikselimössön puolelle, eikä airplay edelleenkään pelitä. Se on moro sille.

Vielä jäi käyttöön HBO, Viaplay, Netflix sekä BooxTV, joka siis on käytännössä digiboksi netissä. Ei tarvitse muistaa ajastaa sarjoja enää, ja näkee ihan hoodeenä matskut. Fyysinen digiboksihan on sd-laatuinen, kun taas töllö ei, joten on ihan kiva nähdä kunnon kuvaa.

Netflix oli kyllä sekin liipasimella idioottimaisen suosittelusysteeminsä takia - eikähän tarjonta tuollakaan ole erityisen hulppea - mutta olkoon nyt vielä; aina välillä sinne ilmaantuu jotain mielenkiintoista… Ja HBOkin oli eroharkinnassa kun ei airplay futannut - vaan nyt uusi käyttis on ratkaissut tuon ongelman. Jatkan tilausta kun koko ajan tuntuu olevan käynnissä vähintäänkin yksi mielenkiintoinen sarja.

Amerikkalaiset on kyllä viekasta sakkia. Eittämättä täytyy olla amerikkalainen keksintö se, että aina erikseen aika ajoin pitää tarkistella että mitäs kaikkea minä olenkaan sitoutunut huomaamattomasti maksamaan hautaan saakka.

Kaiken maailman softalisenssejä saattaa olla lojumassa kyllä vielä. Ja onkin. Mutta mihin ohjelmiin? Miten voi kukaan tietää tuommoista? Ei mitenkään! Ei ihme että lama kolkuttelee itse kunkin kukkarolla.

Tuplavarmistus, tuo belsebuubin keksintö

Ottaa pattiin. Parkkinappiin nimittäin jossain vaiheessa ilmaantui tuplavarmistus, mikä eilen tuli maksamaan allekirjoittaneelle 40 euroa enemmän kuin olisi syytä. Viisi parkkia, joista neljä onnistunutta.

Sikälihän homma jäi voiton puolelle – jos nyt optimisteja halutaan olla – että olin juuri käynyt tinkimässä musiikkivermehankinnasta seitsemisen kymppiä alaspäin, joten tavallaan tämä oli melkein kuin sijoitus...

Mutta kauheasti ei hymyilyttänyt että sen kymmenminuuttisen pitstopin jälkeen huomasin parkkivirkailijan seisoksivan autoni vierellä – koskapa olin tällä kertaa unohtanut, että ParkMan tätä nykyä ei usko selvää käskyä.

Kun painan näytöltä ”Pistä parkkiin” (vai mikä se sanamuoto nyt onkaan), niin sen sijaan että parkkiaika lähtisi juoksemaan, laite kysyykin että ”Ihanko varmasti haluat nyt laittaa parkkimittarin päälle? Oletko nyt absoluuttisen varma, että tarkoituksella avasit ohjelman, merkitsit parkkiaika-arvion ja näiden kahden vaiheen lisäksi vielä vasiten painoit parkkiajan käyntiin? Ihanko varmasti? Ettet skoijaa kuitenkin? Tai tullut hulluksi?"

En ollut muistanut kuitata olevani tietoinen, suht täysjärkinen olento, jonka valinnat (myös kännykän näytöllä) enimmäkseen ovat valideiksi katsottavia. Kas kun eivät ole vielä spämmifiltteriäkin siihen lisänneet (jotta voitaisiin olla varmoja että kyseessä ei ole nk. "taskuparkki”…).

Pyykkikoneen lunnaat

Ah, arki ja sen haasteet.

Pesukone kidnappasi viimeisimmän pyykkilastinsa: ”Hähähä, täällä homehtuu aimo annos tyypin garderoobista, hähähä.” Mietin mitä se haluaa, mutta se ei kerro. Pieni punainen valo vaatii huoltoa, mutta nykyään kaikki pikkuprobleemit pitäisi muka luovuttaa ammattilaisille.

Mitään korjaajaa en kutsu ainakaan heti. Enkä mihinkään huoltoon rupea roudaamaan. Avaamaan konetta rupean.

Minä olen yhden koneen avannut ja korjannut, mutta nämä uudemmat mallit tietysti tehdään niin, että ne on mahdollisimman hankala purkaa. Kun saat kyljen auki, huomaat että siellä puolen metrin päässä on vielä joku ruuvi, joka pitää ilmeisesti avata jollain teleskooppiruuvaimella. Kiva.

Eikä tuolla raottamisella vielä selvinnyt ollenkaan missä on ne hiilet jotka mahdollisesti pitäisi uusia. Hihna näyttäisi olevan ehjä, eikä mikään siis edelleenkään selitä miksi rumpua ei saa edes manuaalisesti käännettyä niin että saisi ne kosteannihkeät vaatteet ulos. Yhden klipsin olen jo katkaissut siitä värkistä kun en ajoissa hiffannut mitä kaikkea tuota peltiä oli kiinni pitämässä.

Näissä tilanteissa minulla aina tulee ponnekas ”pitäkää tunkkinne” -reaktio. Keräilen inspiraatiota ja duunailen jotain ihan muuta. Kiroilen ehkä vähän. Silleen zenisti. Om mani padme hum.

Liikenneviestintää juohevoittamassa

Sarjassamme ”Päheitä keksintöjä auttamaan kaikkien autoilijoiden elämää ihan hirmusti” pälkähti päähän tänään – yllättävää kyllä, ratin takana – keksintö, joka välttämättä pitäisi olla… jos nyt ei kaikilla, niin ainakin minulla.

Itse asiassa olen haaveillut jo piii.iiitkään kommunikointivälineestä, jolla voisi viestiä vaikkapa taaksepäin: ”Tuoko todella on käsityksesi turvavälistä?” ja muuta hyödyllistä. Mutta olen näihin asti aina vain ajatellut jotain erillistä tekstipaneelia, johon voisi aina laittaa nämä – toki mielellään sarkastiset, ironiset, parodiset sekä satirisoivat – tekstit näkymään.

Mutta tänään tulin yhdistäneeksi nerokkaasti teleprompteritekniikan ja auton lasit (mielessäni; en fyysisessä todellisuudessa, valitettavasti). Ei tarvita kuin semmoinen pikkuinen videotykki joka kääntyisi tarpeen mukaan mihin tahansa akkunaan! Nerokkaasti laite myös kääntäisi tekstin peilikuvaksi jos viesti olisi suunnattu edessä ajavalle, vaikkapa.

Ihan turha tulla selittämään että ei voi toimia. Kyllä voi! Vähän saattaa vaatia teknisten yksityiskohtien hinkkaamista ynnä muuta käytännön probleemien ratkomista, mutta varmalla toimisi jos vain laittaisi toimimaan. Suomi nousuun! Nyt joku härpäkefirma toimeen siitä.

Ja niin olisi taas viestintä kirjavoitunut kun voisi kivasti huomauttaa kun joku ajaa kuin pässi vähän höhlästi – niin kuin monilla joillakuilla on tapana saattaa joskus hajamielisyyttään päästä sattumaan:

• ”Oliko sinusta todellakin vihreä valo siinä?” 
• ”Ihanko oli pakko tunkea juuri siihen väliin?” 
• "Sulla on pitkät päällä.”
• ”Aika reipasta alinopeutta köröttelet siinä…”
• ”Oletko ryhmittymisestä kuullut?"

Kaikenmoisia tekstejä voisi olla esiohjelmoituna, ja ne löytyisivät tarvittaessa ääniohjauksella tai jostain pikavalintapaneelista. Tai sitten voisi olla vastaavasti näppäimistö ratissa jos sattuu iskemään inspiraatio kesken ajon (niin kuin monesti käy). Ei olisi yhtään vaarallista se jos kuski osaisi kymmensormijärjestelmän (tuota varten tarvitsisi ajaa konekirjoituskortti tosin: todistaisi ettei tarvitse tuijottaa sitä näppistä samalla kun kirjoittaa). 

Tuossa toki voisi olla vaarana se, että nykyään nettiraivona tuntemamme ilmaisun karkeus karkaisi myös rattiraivon pariksi, mutta kyllä se siitä helpottaisi varmaan, jooko. Kun saisi ihan sanallisesti kerrottua että mikä kaihertaa siinä toisen toilailussa. Eikä tarvitsisi pelkästään pitkillä tai jarruvaloilla tahi ääni-, saati sormimerkein viestiä.  Eikä irvistelläkään tarvitsisi niin kovasti. Kyllä olisi mukavaa liikennöidä kommunikoivasti.

Niin! Joku saattaisi joskus antaa jopa ihan positiivistakin palautetta; mikäpä tuon estäisi? Mentaliteetti saattaisi estää, mahdollisesti – mutta noin teoriassa… Ja jos ei positiivinen viestintä kuitenkaan ottaisi ihan tuulta siipeinsä alle, niin melkoisen varmasti saataisiin ainakin haastettua enenevissä määrin ihmisiä käräjille niinkutsutun ”vihapuheen” takia. Edistystä kai se olisi sekin, vai?

Juokse poika juokse

Ah, tekniikka. Kuten kaikki hyvin tietävät, suoritan juoksulenkkini juoksumatolla. No.

Juoksumatossahan on se hyvä puoli, että sitten kun joku nivelistä sanoo "kiitos, tämä riittää", ei tarvitse tallustella takaisin koko juoksemaansa matkaa, vaan voi ihan vaan kavuta alas ja keksiä jotain muuta tekemistä.

Mutta mitä sitten kun vehkeimelle tulee ikää? No. Se rupeaa käymään epätasaisesti. Ihan vähän vain, mutta kuitenkin huomattavasti, niin että toisinaan askeleen alla tuntee alustan hidastuvan hetkeksi. Tulee lievästi turvaton olo siinä. Meinaako tämä tyssätä hetkenä minä hyvänsä ja nuljauttaa jalat lopullisesti sijoiltaan?

Tai mikä metkointa: kun olet spurtannut sillä pikavalinnalla nopeimman vauhdin ihan vain vetääksesi itsesi ihan piippuun, ja sitten toteat että nyt riittää, ja valkkaat hitaamman vauhdin sieltä pikavalinnoista, niin hidastaako matto? Ei hidasta! Se vain jatkaa samaa saatanallista rullaamista siinä kohtaa kun verenkierto aivoihin on parahultaisesti loppumassa, ja happi myös.

Että ikääntyvät vempeleet on juuri sitä, ansoja. Tiesittehän, että sana "vempele" tarkoittaa ansaa alunperin. En tiedä millaista ansaa, mutta ansaa kuitenkin. Tämä ansamalli on hyvinkin pitkälle funtsittu: totutetaan ansaittava [ihan relevantti sanamuoto tämäkin] siihen, että ihan voi tässä juoksennella ja vetää itsensä turvallisesti piippuun, ja sitten ruvetaan toimimaan loogisesti kuin laitteet (klassikko)elokuvassa Maximum Overdrive.

Joku insinööri on varmasti ihan huvikseen suunnitellut nuokin ominaisuudet. Niin kuin tulostimen musteet, jotka loppuvat ennenkuin oikeasti loppuvat. Siellä hykertelee pöytänsä äärellä nyt hän ilkeästi.

Ei tässä maailmassa

Harmi ettei tuota jaksoa ole tarjolla tässä maailmassa…

FilmNet voisi ehkä jollain futuristisella vippaskonstilla kertoa jo siinä linkin kohdalla, milloin se linkki on oikeasti käytettävissä, mutta tokihan nämä toimimattomat linkit jollain odotusta lietsovalla tasolla kuitenkin… toiminevat? Matalan tason hypetystä lienee semmoinen pettymysten tuottaminen? "Jätkä luuli! Ottaako päähän? Koitapa huomenna taas uudestaan! Hähähä!"

Joo no, tämä taitaa olla näitä ensimmäisen maailman ongelmia...

Säädyttömiä tutkimuksia

Sattuipa HBO:lla tulemaan vastaan sarja Masters of Sex, joka siis kertoo tutkijasta (nimeltään Masters), joka viiskeetluvulla lähti avaamaan orgasmin salaisuutta. Siis että tyyppi nyt vain oli tieteelliseltä kannalta hyvin kiinnostunut siitä mitä tapahtuu kun… touhutaan ja sitten… sattuu hassusti. Että varsinkin naisilla mitä siinä tapahtuu, kun ei niistä oikein ota selvää.

Henkkohtaisesti en viime aikoina ole ollut lainkaan kiinnostunut mistään jutuista, jotka on ajoitettu tapahtumaan ennen syntymääni. Jotenkin ei millään jaksa liikuttaa yhtään semmoiset, mutta tässä nyt aihepiiri sattuu olemaan… Enkä nyt puhu pelkästään seksistä, vaan nimenomaan siitä miten joskus on tosiaan erikseen pitänyt taistella oikeudesta tutkia sitä että mistäs tuossa kiihottumisessa oikeastaan on kyse. Että tutkimus on pitänyt aloittaa salaa ja sitten vängätä kyseisen tutkimuslaitoksen johtajan kanssa, että kyllä tämä nyt ihan oikeasti on ihan vakavastiotettavaa tutkimusta.

Mutta tottahan on se, etten olisi ehkä ruvennut sarjaa katsomaan, jos ei silmiin olisi sattunut naispääosanesittäjä ihan ensimmäiseksi. Hän johon on tullut retkahdettua jo jossain aiemmassa audiovisuaalisessa tuotannossa. Siltikin, ihan tieteellishistoriallisesta uteliaisuudestahan minä vainen; tämähän on oikeastaan yhdenlainen jatko-osa tälle elokuvalle, josta kirjoitin vajaa vuosi sitten.

Joko HBO huomaa vihdoin ottaa ohjelmistoonsa jotain sellaista mitä ei FilmNetin kautta jo näe? Eli mahtaneeko käydä niin, että en lakkautakaan tilaustani siinä vuoden tullessa täyteen? Ans kattoo.

Niin, ja saas nähdä eteneekö kyseinen sarja pilottia pidemmälle, vai onko se heristelty kuoliaaksi heti ensimmäisen jakson jälkeen.

Nöyrtyy vertyy

On tätä odotettukin. Nimittäin kun tuo juokseminen on ollut aivan tolkuttoman työlästä/rasittavaa/kolhoa viimeiset kuukaudet, on ihan mukavaa vihdoin löytää askelluksesta semmoinen rentous jota siitä kaipaakin.

Jumankauta että oli raihnaista varmaan koko kesä. Happi loppui, jalat prakailivat, kyllästytti. Mutta tänään löytyi semmoinen liito jossa tuntui että tämähän jumprahuiti toimii, tämä kroppa.

Nöyryyden kauttahan tähänkin piti taas tulla. Piti laskea vaatimustaso niin alas ettei kehtaa edes kertoa miten alas. Rupesin jälleen ottamaan juoksut punttitreenien tapaan, eli progressiivisen kiihdyttelyn malliin: ensin ihan kävellään, sitten kävellään vähän rivakammin, sitten hölkätään, sitten juostaan, sitten juostaan vähän kovempaa, ja sitten vielä kovempaa, ja loppuun vielä spurtti. Löysätään kävelyyn siksi aikaa että hengitys tasaantuu, ja sama uusiksi. Ja sitten vielä kerran. Eli käytännössä kolme sarjaa. Pidennellään juoksuvaiheita sitä mukaa kuin kunto alkaa antaa myöden.

Tämä metodi nosti edelliselläkin kerralla aerobisen kunnon melko rivakasti, mutta ehdin unohtaa tuon jossain välissä ja sompailin mitä sattuu, täysin suunnittelemattomia lenkkejä. Ja täytyy kyllä myöntää että meikäläisellä mentaliteetilla sellainen pitempi jolkottelu käy perin tylsäksi. Jotain mielenmalttia pitäisi varmaan sen suhteen jossain kohtaa opetella.

…Edelleenkin "lenkit" tapahtuvat juoksumatolla, koskapa ikinä ei tiedä missä kohtaa hajoaa nilkka tai polvi tai toinen nilkka tai toinen polvi. Mutta josko nyt alkaisi taas olla hermotukset suht kohdillaan ja nivelille tarpeeksi tukea, jänteet ja lihakset kunnossa? Ans kattoo, ei voi yhden sukseen jälkeen vielä samppanjoita poksautella...

Vasaman täsmäisku

"Ketä ampus?" olisi turkulainen tokaissut eilettäin. Kosahti nimittäin modeemi sangen glockimaisella klangilla. Taranishan se taas oli ujuttanut itsensä sisään, puhelinlankoja pitkin. Mykisti koko laitteen, ja siinä sivussa vaurioitti AirPortin sekä tämän pöytäkoneen ethernetportit tiedottomiksi. Reiluu.

Joten sikäli hyvä että kikantissa oli vain yhtä modeemia tarjolla, langattomalla varustettua. Tai vielä parempi että sattui olemaan ylimääräinen langaton… öh, reititin? nurkissa lojumassa. Kun nimittäin tuosta ostetusta ei luonnollisestikaan saanut tolkkua että millä sen langattoman salasanan saa muutettua. 

Hirmu monisivuinen ja perinpohjainen manuaali tuli kyllä mukana, mutta kuvakaappaukset siitä nettiselaimen kautta hoidettavasta asetusvalikkohimmelistä ei vastannut todellisuutta. Siellä sitten joku oletussalasana lienee, mutta missään ei kerrota mikä, eikä myöskään sen vaihtaminen meikäläisillä aivoilla taas oikein luontunut. Ennen hermojen sulamista siis. Lukematon määrä lyhenteitä, joiden akronyymiluonne ei avaudu ihan arvailemalla. Vaan tulipa siis käyttöä tuolle joutavana lojuneelle access pointille. Eli kiva?

Luonto se vaan keksii kaikkea askaretta aina. Mutta on tässä tosiaan yksi hyvä puoli! Nimittäin nettinopeus nousi gigalla, ja on siis jo yli kolmanneksen siitä mitä olen tilaamassa. Huoh. Tai ehkä vain kuvittelen maksavani kuudestatoista, ja todellisuudessa maksan kahdeksasta. Eli että bittejä ei putoilisi yli kymmentä gigaa matkan varrelle, vaan vain kaksi. Sitten oltaisiin jo lähes reiluuden äärellä.

Mutta jos todella maksan kuudestatoista ja saan kuusi, ja keksin vaihtaa kahdeksaan… Saanko sitten kolme? Vai edelleen sen kuusi? 

En minä voi muistaa mistä olen vuosia maksanut. Enkä tarkista. Enkä varsinkaan soita ja tivaa mitään. Enkä vakuutusyhtiöönkään ota yhteyttä; voi kuvitella miten helppo on saada korvauksia parista kärvähtäneestä ethernetportista. Tosi iisiä, varmaan. Modeemin hintakin varmaan menee ihan omavastuun piikkiin.

En minä voi muistaa mitään omavastuita! Enkä tarkista. Huoh.

Ei se vielä kiehu

Niin, siinä ruohonleikkurin vetreytymistä odotellessa ajattelin laittaa vähän safkaa. En niistä kanafileistä, jotka olivat vain pari päivää yliaikaisia, vaikka muistelinkin prismaohjelmassa* kerrotun ettei siinä ajassa vielä mitään hengenvaarallista ehdi tapahtua.

Vaan jauhelihasta. Keittoa vaihteeksi, vähän pakastevihanneksia ja mitä kaikkea nyt sattuukaan löytymään. Kun lihaa oli vain se naurettavat 400 grammaa, ajattelin käyttää tuota ei ihan ältsin isoa kattilaa. Kaikkihan tietävät miten tässä tulee käymään, mutta kerron silti.

Siinä sitten olin lihat paistellut sipuleineen, tyrkkinyt juurekset veteen lillumaan, ja pinaattia jos haluatte tietää, sekä purjoa. Kermaa oli, muistan elävästi. Mausteita (liian vähän, totesin myöhemmin – en koskaan maistele safkaa tehdessä, koska kaikki pitää aina tehdä tuurilla).

Kippasin paistinpannun kattilaan ja totesin jättäneeni hyvinkin toista senttiä kiehumisvaraa… Pitikös minun pyykkiä pestä? Piti.

Eipä muuta kuin kuteita haalimaan, hyvin ehtii. Kone pyörimään ja tsekkaamaan kattilaa. Ei kiehu ihan vieläkään. Jos ihan äkkiä tsekkaisi josko joku olisi jotain tärkeää blogannut tässä välissä.

Ei ollut. Kukaan ei ollut blogannut mitään, koska helle. Kai. Jotain kuitenkin tuli löytämäni kun tähän kerran olin tullut, ja… En tiedä mitä löysin, löysinkö mitään, mutta sitten päähäni pälkähti jotain, mitä en ollut toki unohtanut, mutta. 

Jo tuossa vaiheessa tiesin mikä näky olisi keittiössä vastaanottamassa – enkä erehtynyt. Niin oli kivasti enemmän tilaa kattilassa nyt! …Mutta juurekset eivät olleet kyllä ihan valmiita siinä kohtaa. Taas sai kyynelten läpi särpiä soppansa muistipuoli kokki.

Ihan oikeasti pitäisi jollain liiketunnistimella laittaa hälytin tuonne keittiöön: heti kun hella tai uuni on päällä, ja keittiössä ei tapahdu liikettä kahteen minuuttiin, olisi syytä pamahtaa punaiset valot ja hillitön ujellus päälle ympäri taloa. Muuten tämä on aina tätä. Ei vain opi ihminen, ei.

---

*vai oliko se kuningaskuluttaja?

Shiatsuleikkuri ja luomusuojakerroin

Juu. Sinne menin autotalliin hakemaan ruohonleikkuria taas kerran. Täytin tankin jälleen vähän yli piripintaan, kuten tapanani aina on, ja, kuten tapanani aina on, muistin sen jälkeen, että olisiko kannattanut ensin raapia tuolta teristä edelliset ruohot pois, ettei tarvitse kaadella vielä lisää bensaa lattialle.

Tai itse asiassa, kuten tapanani on, nykäisin ensin narusta ja totesin että mitään ei taas tapahdu. Sitten vasta vetelin johtopäätöksiä, jotka toki takaraivolla olivat lojuneet kätevästi kädenulottaman päässä.

Tehtyäni asioita hetken vielä takaperoisesti, ja todettuani että edelleenkään ei käynnisty, ajattelin kuivattaa käynnistystulppaa hetken ja käydä sisällä vähän purkamassa äkkiä kerääntynyttä ylimääräistä fissioenergiaa kahvakuulan kera. Vähän taisin kahviakin siemaista, ja nettiä vilkaista.

Sitten takaisin testaamaan josko värkki vihdoin käynnistyisi. Käynnistyihän se! Jipii. ...Ei kauhean ärtsysti kyllä jaksanut pyöriä terä, lähinnä sellaista energiahierontaa harrastin etupihan mättäille. Varmaan olivatkin perin stressaantuneita ne.

Joten takapihan jätin suosiolla odottamaan, että Taranis käy korjaamassa ihmeenomaisesti koneen vetreämpään kuntoon. Yleensä kaikki vehkeet korjaantuvat itsekseen – eivät ainakaan kaipaa sitä että minä rupean niitä korjaamaan. Suuttuvat sellaisesta.

Vaan mitä seuraavaksi muistui mieleen? Aivan. Olin ajatellut ennen auringolle altistumista ajella ylipitkäksi revähtäneen parransängen. Tein tämän postuumisti, ja… no, ei tuo nyt vielä silmiinpistävä ole tuo pigmenttiero. Mutta ehkä käyn sen takapihankin sitten vyöhyketerapoimassa tänäpänä, noin kosmeettisena toimenpiteenä. Jos suostuu laite edes jotain ääntä pitämään.

tai itke ja poraa

Mähän niin tiesin. Tekin hyvin tiesitte! Antakaas ku mä kerron. Vaikka pari vuotta sitten hommasinkin tuon tuulettuvan katon, muistuttelivat viimepäivien helteet että tuolla yläkerrassa saattaa siltikin olla vähän lämmin nukkua.

Jokunen aika sitten jo vein sinne tuon jalustalla pyörivän tuulettimen – jonka tietystikin täytyy olla eri huoneessa tai muuten tulee vähän turhan viimainen olo. Mutta että tars semmoisen isomman, ajattelin. Kattotuulettimen. No, nyt viimeistään tiedätte jo mitä on tulossa.

Kaupassa katselin sellaisia, että mitä isompi sen parempi, eiks je. Että vaikka yläkerran katto tuleekin sillälailla kaltevasti alas, niin kyllähän tämä siihen mahtuu?

No, mahtuu se. Varsinkin kun

Navigoi missä aurinko ei

Hmm, siitä on näemmä neljättä vuotta, kun jo otin esiin TomTomin todella, todella huonon päivityssoftan. Hermoani venytin siis kunnioitettavan pitkään, mutta pohja se on miunkii säkissäin:

Tämä lopputulos siis ei tullut hetkellisessä raivonpurkauksessa. Kyllästyin vain lopullisesti siihen, että ensin koitan tunnin ajan saada päivitystä toimimaan parillakin eri koneella, ja kun lopulta operaatio on valmis, kone kertoo kadottaneensa kartan, ja neuvoo että kannattaisi päivittää laite.

Ikinä en osta tomppaa enää, enkä todella suosittele sitä kenellekään. Paitsi ehkä sille arkkiviholliselle, jos sellainen sattuu löytymään.

Tässä on tietysti se huono puoli, että nyt tarvitsee käyttää Nokian seikkailunavigaattoria, joka ei kunnioita yksityisteitä lainkaan, ja joka käyttää nettiä jos ei moista erikseen blokkaa – mikä ei ole erityisen kätevää sikäli, että irtisanoin juuri mokkulasopimuksen, jonka mukana taisi mennä rajoittamaton netinkäyttö (ei voi tietää koska liittymäsopimuksista ei ota tolkkua kukaan), eikä ohjelman karttapäivitykset oletettavasti ilman nettiä juuri futaa. Paljonko tuosta sitten laskua tulisi? Ei voi tietää, koska liittymäsopimukset tosiaan tehdään tarkoituksella mahdollisimman tolkuttomiksi.

Pitääkö tässä nyt muka ruveta pitämään holttia siitä mihin ajaa? Ihan omilla aivoilla? Ei tule onnistumaan.

Etäistä sähköä (tuodaan lähemmäs viuhtomaan)

Ah, etälukumittari. Muutoksen hyödyt näkyvät heti. Eivät välttämättä "hyötyinä" per se, mutta näkyvät.

Seuraava lasku on näemmä melkein kolminkertainen. Fortumin sivuilla ei laskuerittelyä löydy, joten en tiedä miksi (– ja tarkentaakseni: pankin sivulta en jaksa kyseistä erittelyä hakea, koska kyseessä ovat Dansken sivut; näinpähän vain föönin pankkipalvelusta että näin käy [ja sieltä ei tokikaan mitään erittelyjä saa silmillensä]).

Mutta hyvä asiahan tämän täytyy olla – ei kai valtioneuvosto muuten velvoittaisi vaihtamaan kaikkia mittareita etäluettaviksi?

No. Ei minulla etämittareita vastaan muuten mitään ole – reaaliseen kulutukseen perustuva laskutus tuuriveikkailun sijaan on hyvä asia – mutta minkä tähden asiakkaalle lyödään siitä aiheutuvat kulut kertaköntällä maksettavaksi?

Sähkö on aivan saatanan kallista jo muutenkin (ja yllättävän välttämätön menoerä, muuten), joten tässä on havaittavissa jälleen kiristyksen makua. Aivan sama syödäänkö taloudessa, kunhan sähköntoimittaja saa windfallinsa ja heti.

Tässä kohtaa täytyykin muistuttaa itseään

Teknoraivo

Sähkölaitteet on perkeleen aprillipila. Allekirjoittaneella on omituinen viha-rakkaussuhde kaikenlaisten vempeleiden kanssa: jos se toimii sähköllä, se pitää hankkia – mutta jo oletuksena on se, että laite ei toimi, ainakaan kunnolla ja heti.

Eikä se kyllä useimmiten toimikaan. Joten useimmiten värkki kiehuttaa sisäisiä virtapiirejä jo pakkausta avattaessa. Harmillisesti myös ennakko-odotukset toimivat itseään toteuttavina ennusteina, ja tulee toisinaan tulkittua vempeleen kuttuiluna sellaisetkin asiat, jotka ovat vain omaa tumpelointia.

Vaan tietokoneet ne vasta veikeitä ovat! Niissä nimittäin diagnostiikka vaihtelee ennalta-arvaamattomalla viehkeydellä. Esimerkiksi eilen, ja toissapäivänä. Hirmu sattuvalla tavalla.

Rupesin nimittäin aprillipäivän aattona duunaamaan vaihteeksi uutta biisiä. Aina välillä tulee mieleen lähteä kartoittamaan, että mitenkä yksinkertaisista elementeistä saisi kasattua hillittömän hittipiisin, ja kilkuttelin kiippaireilla kuvion, jossa

Tahtoo tahtoo

Impulssikontrolli on tiettävästi käytännöllinen taito. Itselläni tuosta ei ole kyllä niin minkäänmoista kokemusta. Koko elämä on jatkuvaa kouhotusta innostuksesta toiseen, kolmanteen jnpp. 

Ja mitä suuremmalla energialla jotain lähtee kohkaamaan, sen nopeammin sen kulauttaa loppuun ja rupeaa katselemaan ympäriinsä että mitäpä sitten keksisi.

Nytkin on jo hiipumassa kasaan eräskin projekti joka ei ole edes lähtenyt käyntiin vielä. Kun nimittäin kasasin nuo rummut, ja totesin osaavani jo jotain, ja sitten keksin että rupean käymään vanhoja biisejä läpi niin, että soittelen ihan oikeat rummut midikolistelujen sijaan, ja muistin että sitä vartenhan tarvittaisiin monikanavainen äänikortti, ja tilasin… No, se kortti on jossain itämerellä seilaamassa kohti päämäärää, vaan en pariin päivään ole jaksanut enää rumpuja soitella.

Että ei tässä muuta silleen, mutta kun tämä ei tule kauhean halvaksi. Kaiken maailman roinaa nurkissa, sellaista mitä on nanosekunnin ajan kokenut tarvitsevansa enemmän kuin vaikkapa ruokaa kuukauteen. On ajatellut, että mutta tämäpäs härpäke ratkaisee elämäni kaikki dilemmat, tekee minusta kauniin ja rikkaan sekä nostaa libidoni pilviin, mille onkin hetikohta tosi paljon tarvetta… No, ei vielä ole nuo odotukset ihan täyttyneet.

Tavaraholismi, sillä meikä on ratkonut