2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 15. helmikuuta 2021

Mitä asiantuntijatkaan eivät vielä tiedä

 Ai niin, ja sittenhän on tämä huuhaa-spinoff:

Lähes jokainen elin voi oireilla koronan jälkeen – erikoislääkäri kertoo, mitä asiantuntijatkaan eivät vielä tiedä jälkioireista

Asiantuntijat eivät tunne asiaa jonka pitäisi kuulua heidän asiantuntemuksensa piiriin – jonka yksi lääkäri on kekkaissut, koska on viksumpi kuin muut eksperttispesialistit. Tällaista tämä.

Selkeiden jälkioireiden lisäksi potilaiden kehossa ja voinnissa on havaittu paljon myös muita muutoksia, jotka Reijulan mukaan ovat erittäin "todellisia", mutta hankalammin mitattavia. 
Onneksi kerkisin juuri valmistua keuhkoamislääkäriksi, niin pääsen rahastamaan tällä olemattomalla viruksella ihan tuelta!

Liitän tähän uudestaan sen tutkimuksen, joka kertoo, miten maskien aiheuttama hypoksia/hyperkapnia vaikuttaa juurikin kaikkiin elimiin (täsmälleen samoin miten tämä spesiaaliallopaatti väittää "koronan"™ vaikuttavan):


Ja kun nyt tämän asian äärellä ollaan, vilkaistaan rinnakkain, miten Jeren keksimät oireet ovat täsmälleen samat, joita aiheutuu maskeja pitämään pakotetuilla lapsilla joilla ei ole mitään vaaraa tästä ninjaviruksesta:

Tällaisia oireita ovat muun muassa uupumus, väsymys, kolotukset, aivosumu, kognition häiriöt, mielialaongelmat ja ylipäätään tunne, ettei kaikki ole hyvin.

Some of the health issues found in the study include: increased headaches (53%), difficulty concentrating (50%), drowsiness or fatigue (37%), malaise (42%), and nearly a third of children experience more sleep issues than they had previously and a quarter of children developed new fears.

Though these results are concerning, the study also found that 29.7% of children experienced shortness of breath, 26.4% experienced dizziness, and hundreds of the participants experiencing accelerated respiration, tightness in chest, weakness, and short-term impairment of consciousness. 

Teurastajantakkeihin sonnustautuvat münchhausen-hypokondrikot aiheuttavat sairastumista. He ovat paatuneita rikollisia, jotka on syytä potkia todella kauas viroistaan loppuelämäkseen.

Ei kommentteja: