2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Luontobiologistin (just sua osoittava) syyttävä sormi

Jösses mitä skeidaa taas:

Luonnon hyväksikäyttö johti koronapandemiaan, arvostettu biologi sanoo The Guardianille: ”Teimme tämän itsellemme”

Ilmastointiskientologit eivät jätä käyttämättä yhtäkään saumaa tuutata sekopäistä tuubaansa.
Luonnollisestikin avataan tällä assosiaatiolla, joka on väärä, mutta paskaakos se näitä sankaritoimittajia kiinnostaa.
Tunnettu biologi Thomas Lovejoy sanoo, että ihmisten pitää alkaa kunnioittamaan luontoa, jotta vastaavilta pandemioilta voidaan tulevaisuudessa välttyä.
Siis "pandemioilta", jotka viritetään fiktiivisen "viiruxen" ympärille – valheellisilla tilastoilla, metsään menevillä ennusteilla, yliammutulla paniikinlietsonnalla?
Harva voi kieltää, etteivät kuvat ja videot villieläimiä myyviltä toreilta ympäri maailman olisi ikävää katsottavaa: pieniin häkkeihin ahdetut ja likaisissa oloissa pidetyt eläimet ovat kaukana luonnollisesta elinympäristöstään.
Totta. Tämä ei silti liity "pandemioihin" millään lailla.
Näistä oloista lähti leviämään ihmiseen myös pandemiaksi kehittynyt koronavirus. Viruksen arvellaan tarttuneen eläimestä ihmiseen Kiinan Wuhanissa sijaitsevalla villieläimiä myyvällä torilla.
Eli siis Iltapaniikkipornosanomat valitsee jatkaa suoran valehtelun linjalla? Hienoa! Kukas tässä on toimittajana? Nelli Lapintie. Loistavaa työtä, Nelli Lapintie.

Nelli. Jos sulle ei millään ole vieläkään mennyt jakeluun: koronavirus™ covid-1984 ei karannut miltään torilta. Jokainen tietää tämän – paitsi ehkä Iltakoronasanomien lukijat, joita toivottavasti on päivä päivältä vähemmän.

Koska itse juttu lähtee täysin tyhjän päältä liikkeelle, voidaan loikata suoraan loppukaneettiin:
Helppoa ratkaisua tilanteeseen ei löydy, mutta Lovejoyn mukaan maailmassa jylläävä pandemia toimii kuitenkin hyvänä esimerkkinä siitä, että ihmisen loputtomalla luonnon hyväksikäyttämisellä on lopulta hintansa.
– Ratkaisu on ottaa kunnioittavampi lähestymistapa luontoon. Tämä pitää sisällään taistelun ilmastonmuutosta vastaan, hän sanoo.
Nämä fiktionarratiivissa pärskivät pässit. Ikävä sanoa, mutta sitten kun maailmassa alkavat ihan oikeat ongelmat kumuloitua, nämä ilmastonmuutospandemoniaskeidaa tuutanneet idiootit päätyvät ensimmäisenä ladon taakse – niin kuin miljoonia turhia kuolemia aiheuttaneille syyllisille käy (vaikka olisivatkin vain hyväuskoisia hölmöjä).

Ei kommentteja: