2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Ylivoimaisesti alkusoittoa kohti järjestäytynyttä aivoverenvuotoa

Kummallista. Maailman fasistisimmaksi äityneen valtion vaaleista ei ole esitetty mitään vaalivilppisyytöksiä? Ei ole mitään värivallankumousta meneillään kaduilla?

Pääministeri Jacinda Ardern on voittanut Uuden-Seelannin vaalit ylivoimaisesti

Tässä maassa kaikki on kiellettyä hamaan tulevaisuuteen – mutta vaalitulokseen voidaan luottaa, eikä meediostossa tule mieleenkään funtsia josko jotain voisi olla pielessä.

Koronalla kruunattu kuningatar, joka kieltää alamaisiltaan ihan kaiken – ja alamaiset hinkuvat lisää piiskaa. Demokratia toimii.
Sen sijaan, että mengelöinnillä hallitseva diktaattori saisi minkäänasteista kritiikkiä, suunnataan huomio tietysti Venäjä Venäjä Venäjä kaikkialle missä niitä värivallankumouksia (ja spontaaneja yhtäkkiä alkavia sotia) kummasti ilmaantuu juurikin Venäjän ja Kiinan (ja Iranin) rajoilla.

Tutkija varoittaa: Ukraina ja Valko-Venäjä ovat vasta alkusoittoa

Ihan varmasti ovatkin – globalistit kun eivät pysähdy ennen kuin jokainen maailman kolkka on homogenisoitu samalla liukuhihnasapluunalla. 
 
    Tutkijat eivät suinkaan puhu siitä, mitä todella tapahtuu; he kertoilevat tarinoita, joilla tuuditellaan yleisö yhä syvemmälle passiivisen pötköttelyn höyhensaarille – pois tieltä, jotta isimammavaltiot ja isimammakorporaatiot voivat rauhassa muhinoida uutta "parempaa" yhteiskuntaa milloin minkäkin tekosyyn varjossa.

Professori varoittaa: Maailma on matkalla kohti maastopalojen aikakautta – "Olemme onnekkaita, että kyse ei ole jääkaudesta"

Tuutilullaa, ei ole mitään jääkautta tulossa, ja ihminen säätelee ilmastoa. Ja hallitukset tekevät kaikkensa just sun™ vuoksi.

”Viiden silmän” -liittouma vaatii teknologiayrityksiä höllentämään salausmenetelmiään valtioiden vuoksi – Salaava tekniikka estää viranomaisia tutkimasta järjestäytynyttä rikollisuutta

"Viisi silmää" on maailman suurin rikollisjärjestö – mutta se, että just susta ei tiedetä automaattisesti ihan kaikkea (vielä) koko aikaa, vaikeuttaa "rikollisuuden tutkimista".

    Ja sitten sivumennen voidaan mainita osatotuuksia – koska pelkkä valehtelu on uuvuttavaa jopa paatuneimmillekin huijareille:

Uutta tietoa masennuslääkkeiden yhteydestä aivoverenvuotoon

Mainitsematta toki jätetään se, että nämä "lääkkeet" eivät ylipäätään toimi koska yhtään ei tiedetä mitä ollaan "hoitamassa" – ja kaikki lääkkeethän ovat vain metallin- ja öljynjalostamisessa syntyvää kuonaa, josta päästään mukavan kustannustehokkaasti eroon myymällä niitä terveysväittämillä.

Saattavat aiheuttaa aivoverenvuotoa ja itsetuhoisia ajatuksia – mutta se on sun parhaaxes, kato. 

    Mutta hyi! Ihmiset uhkaavat ruveta ajattelemaan omilla aivoillaan. Siksi on kiire kipin kapin lähteä leimakirvein sensuroimaan ja niputtamaan kaikki ajattelu pikimmiten:

YouTube pistää lääketieteelliset huuhaa-videot pannaan

...ja olisiko jotain katteetonta hysterisointia asioista joita ei ole olemassa? Tottahan toki!

Jopa neljä viidesosaa myyräkuumeen saaneista kantaa sen tietämättään – Suomessa tautia diagnosoidaan suhteessa väestöön eniten maailmassa

Ninjamyyrät nunchakujensa kanssa vilistävät terveistä sairaita – ja nykytrendin mukaisesti niin, että sairas ei tiedä olevansa sairas. Koska näkymätön demonifiirux. Se ei aiheuta mitään, mutta kaikki kuolee koko ajan – ja se on sun syytä™.

Ei kommentteja: