kasbach

Mielensoittajan maagista errealismia – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu

2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Sen jälkeen meitä onkin kovasti talutettu mm. russofobian alttarille, jossa väki uhrataan lopulta rintamalla sotateollisuuden katteiden vuoksi – ja samalla pidetään silmiä visusti ummessa kun äärisiionismi jatkaa loputonta kansanmurhaansa. Kaikki menee juuri niin kuin äärioikeammisto haluaa: energiainfra ajetaan vähitellen alas; Suomesta tehdään kehitysmaa, kun länsimaat ylipäätään pitää tuhota. Sellaista se on täällä sivistyksen loppuhämärissä aina.

lauantai 10. lokakuuta 2020

Paljastuvan kokonaisuudessaan vasta

Suomessa kaikki on toisin:

Suomessa ollut ylikuolleisuutta liki koko kuluneen vuoden

Muualla maailmassahan kuolleisuus on ollut "koronakriisin"™ ansiosta reippaasti normaalia alempana – koska sairaalat ovat olleet kiinni, joten lääkärit eivät ole saaneet potilaitaan hengiltä (muuten kuin tarpeettomalla intuboinnilla).

Suomessa kuitenkin kuolleisuus on saatu pidettyä korkeana – koska täällä on "tehty asiat paremmin"?

THL:n tilastotutkija Oskari Luomala arvelee ainakin kevään ylikuolleisuuden selittyvän koronaviruksella.

...jonka olemassaoloa ei edellenkään ole edes yritetty todistaa. On kätevää syyttää lääkärien virheistä jotain, mitä ei ole olemassa.

IS vertasi suomalaisten tämänvuotisia kuolleisuuslukuja viikkotasolla vuosien 2010–2019 keskiarvoon. Laskuissa hyödynnettiin Tilastokeskuksen ennakkotilastoja.

Ennakkotilastoja? Ei todellisia lukuja? Mitä tässä nyt taas ollaan tekevinään?

Valtakunnallisesti pahin piikki osui muuta maata dramaattisemman tartuntatilanteen vuoksi eristetylle Uudellemaalle.

Ei suinkaan tällä eristämisellä ollut osuutta asiaan? Tätä ei varmaan tohdita edes vahingossa sörkkiä?

THL:n tilastotutkija Oskari Luomala luonnehtii Ilta-Sanomien laskelmia informatiivisiksi.

Miksi? Tässä on haettu tukea omille ennakko-oletuksille – jolloin yleensä jätetään olennaisimmat asiat huomiotta, ja erikseen painotetaan asioita jotka tuottavat vääriä tuloksia. Tilastotutkijan pitäisi tämä tietää, mutta nykyään tuntuu olevan pikemminkin käytäntö päättää etukäteen lopputulos, ja sitten vain nypläillä luvut paikoilleen väkisin.

Hän arvelee ainakin kevään piikin selittyvän koronaviruksen aiheuttamilla kuolemantapauksilla.

...eli siis intuboinnilla ja epäinhimillisellä eristämisellä & mihinkäänperustumattoman paniikin lietsomisella.

Luomalan mukaan viime vuosina kuolleisuudessa on nähty aiemminkin rajuja heilahduksia yläviistoon. Erityisen karulta luvut näyttivät esimeriksi vuoden 2018 keväällä, jolloin maassa riehui tavallista ärhäkämpi kausi-influenssa.

Eikä kellään tule mieleen tsekata, josko flunssarokotukset mitenkään korreloisivat näiden heilahdusten kanssa? Ne nimittäin korreloivat, koska sattuvat olemaan myrkkyä epätieteellä ladattuna. Yksikään empiirinen tutkimus ei tue virologian väittämiä.

IS:n laskelmat osoittavat ylikuolleisuutta esiintyneen myös toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa, vaikka tuolloin koronakuolemat olivat Suomessa liki hävinneet. Onko korona siis voinut kuolemaan johtavien tartuntojen lisäksi paisuttaa kuolleisuutta epäsuorilla tavoilla?

Jos "koronalla" nyt tarkoitetaan puoskarointia, niin vastaus on kyllä: korona™ tappaa epäsuorasti. Jännä että tätä rikosta voidaan jatkaa yhä edelleen, ja meediosto hoitaa cheerliidauksen.

Koronapotilaiden kuormittaessa terveydenhoitosektoria kiireetöntä hoitoa ajettiin alas ympäri Suomea, ja ihmiset peruivat myös itse lääkäriaikojaan.

...paitsi että "koronapotilaat" eivät kuormittaneet mitään; sairaalat ja terveyskeskukset olivat tyhjillään ja vaikkapa "hoitokodeissa" koronapositiivisiin vanhuksiin suhtauduttiin kuin leprasairaalassa – eli "hoidon" virkaa toimitti lähinnä heitteillejättö.

Taloussosiologian professori Pekka Räsänen Turun yliopistosta arvelee "epidemia"-aikana kärsineen talouden heijastuvan kuolleisuuteen kunnolla vasta ensi keväällä.

Kysymyshän on koko ajan ollut talouden alasajosta: pyramidihuijaus nimeltä keskuspankit olivat kaatumassa omaan velankiskontaansa, joten haluttiin sen sijaan kurjistaa ihmisten elämä siihen pisteeseen, että itsemurhien määrä ylitti "pandemian aiheuttamat" kuolemat. ...Ja Pekka veikkailee ihan oikein: tämä oli vasta alkua.

– Yleisellä tasolla ahdistuneisuus, masennus, viina ja vastaavat liittyvät vahvasti taloudellisiin taantumiin. Saa nähdä, ilmeneekö kevään puolella kuolleisuudessa selkeä kasvuvuosi.

Kun ruoantuotanto on samalla tahallaan ajettu alas milloin minkäkin fiiruxen verukkeella – ja pienen jääkauden tuloon on "varauduttu" tuhoamalla myös voimansiirtoinfra... Ihmiset kuolevat viluun ja nälkään. Ja itsareihin. Mutta ne voidaan kaikki merkitä kätevästi körönäksi, koska kukaan ei osaa diagnosoida tätä ninjavirusta, jota ei ole olemassa.

THL:n Luomala arvioi koronakriisin kuolleisuusvaikutusten paljastuvan kokonaisuudessaan vasta maailman palatessa pandemia-ajasta normaalioloihin.

Normaalioloihin? Eikös meidän pitänyt totutella tähän Uuteen Perverssiin, koska paluuta normaaliin ei ole? Maailmanpankkihan aikoo jatkaa vuoteen 2025 – ja pankkiflunssastahan tässä on alunperinkin ollut kyse.

Samaan aikaan fasismia lietsotaan näinkin leppoisasti:

"Hih hih, vähän jos piestäis ihmisiä niin johan oppisivat!"

klo 07:56
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: 1984, kollektivaatio, korodomor, riistaatio, välskäröinti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Mielensoittaja

Oma kuva
Tarkastele profiilia

Kacbach vitterääriössä

Tweets by kasbach1

Hae tästä blogista

"Ei riittävää tutkimusnäyttöä"

  • STATEMENT ON VIRUS ISOLATION (SOVI)
  • The Covid Outbreak: “Biggest Health Scam of the 21st Century.” Report by 1500 Health Professionals
  • Don't Believe Everything You Read About Flu Deaths
  • Experimental vaccine death rate for Israel’s elderly 40 times higher than COVID-19 deaths: researchers
  • Wall Street and the Bolshevik Revolution
  • “Fraudulent Marketing”: The Pfizer COVID-19 Vaccine Is an “Unapproved Product” which Is “Permitted for Use”
  • EXC: Bill Gates Foundation Funded Genomics Firm ‘Mining’ DNA Data Through COVID Tests.
  • “Look for ways to increase insecurity, anxiety and uncertainty” – Zero Covid document
  • A novel mRNA modification may impact gene expression
  • Lasting immunity found after recovery from COVID-19
  • Vitamin D Insufficiency May Account for Almost Nine of Ten COVID-19 Deaths: Time to Act.
  • Why The WHO Faked A Pandemic
  • Urgent Open Letter from Doctors and Scientists to the European Medicines Agency regarding COVID-19 Vaccine Safety Concerns
  • Are face masks effective? The evidence.
  • Universal Declaration on Bioethics and Human Rights
  • Corona Investigative
  • The Germ Theory: A Deadly Fallacy
  • “The Misconception Called Virus”. Dr. Stefan Lanka 2020 Article
  • Warning: Covid Vaccines! Huge Risks, Huge Injuries – Huge Compensations?
  • A Pandemic of Insanity
  • COVID-19: “Virus Isolation”. Does the Virus Exist?
  • On Being Sane in Insane Places
  • Canadian Expert’s Research Finds Lockdown Harms Are 10 Times Greater than Benefits
  • Peer-Reviewed Study “Did Not Find Evidence” Lockdowns Were Effective in Stopping COVID Spread
  • Medical Doctor Warns that “Bacterial Pneumonias Are on the Rise” from Mask Wearing
  • The Injection Fraud – It’s Not a Vaccine
  • The Basic Principles of War Propaganda: The US Lies About Every War
  • The Unwelcome Return of the Real Purveyors of Violence
  • Dystopia Now! – Surveillance Through Vaccine Certificates, Digital IDs, and Biometric Data
  • The COVID-19 RT-PCR Test: How to Mislead All Humanity. Using a “Test” To Lock Down Society
  • How Covert Agents Infiltrate the Internet to Manipulate, Deceive, and Destroy Reputations
  • The 2020 Worldwide Corona Crisis: Destroying Civil Society, Engineered Economic Depression, Global Coup d’État and the “Great Reset”
  • The Invisible Rainbow: A History of Electricity and Life
  • COVID-19 Masks Are a Crime Against Humanity and Child Abuse
  • What is Covid-19, SARS-2. How is it Tested? How is It Measured? The Fear Campaign Has No Scientific Basis
  • The Covid Crisis: A Brief History of the Pandemics of the 21st Century (2000-2020)
  • The Coronavirus COVID-19 Pandemic: The Real Danger is “Agenda ID2020”
  • Resisting Corona “New Normal” Oppression: Every Civil Rights Movement Begins with a Shunned 5%
  • Chief Science Officer for Pfizer Says “Second Wave” Faked on False-Positive COVID Tests, “Pandemic Is Over”
  • Manufactured Pandemic: Testing People for Any Strain of a Coronavirus, Not Specifically for COVID-19
  • COVID19 PCR Tests Are Scientifically Meaningless
  • Assaulting Science in the Name of Science: Exploring the Coronavirus Crisis of 2020
  • The Politics of Obedience: The Discourse of Voluntary Servitude
  • Death by medicine
  • Gates vaccine agenda
  • Locked-in Range Analysis: Why most traders must lose money
  • Nonpharmaceutical Measures for Pandemic Influenza in Nonhealthcare Settings—Personal Protective and Environmental Measures
  • A cluster randomised trial of cloth masks compared with medical masks in healthcare workers
  • Unmasking the surgeons: the evidence base behind the use of facemasks in surgery
  • Amphibian study shows stress increases vulnerability to virus
  • Vitamin D appears to play role in COVID-19 mortality rates
  • Influenza vaccination and respiratory virus interference among Department of Defense personnel during the 2017–2018 influenza season
  • Influenza A vaccination associated with 6.3 times more aerosol shedding than non vaccinated
  • Emerging respiratory agents: New viruses for old diseases?
  • Amending Koch's postulates for viral disease: When “growth in pure culture” leads to a loss of virulence
  • The smog of ignorance: Knowledge and wisdom in postnormal times
  • Adverse health effects of 5G mobile networking technology under real-life conditions
  • Towards 5G communication systems: Are there health implications?
  • The likely adverse environmental impacts of renewable energy sources
  • Wind energy: Increasing deployment, rising environmental concerns

Tunnisteet

1984 agnosis aivo arjensankarismi aurinkokun autoiluiskelu bitcoin byrokratia bänditouhut ei-tupakointi elävät kuvat esiintyminen etanersepti faktio GTD ilmasto ilmastointiskientologia jorinat just sä kielenkyttö (ihan tarkoituksella kirjoitin sen noin juu) kill-bill gates o'hell kirjailu kollektivaatio korodomor koulutta kuvittelu laulaminen lohkoketju magneettikent meedia mentalismi muusik polismi puppulismi riistaatio rockefeller runnoilu salamyhkävehkeily sarjakuvausta sosiofobia teatteri Teevee orjuuttaa meitin tomumaja transaktioanalyysi unideprivaatio uskonta vaalinta vempeleitä ver'rahat viestintä viimaa vintillä virtuaalinen maailma välskäröinti äärikonformismi äärioikeammisto

Kuukauden luetuimmat:

  • Kukaan presstituoiduista osaisi puhua
     Tuplastandardeista päivää: Homoagenda jatkuu ja jatkuu – huolimatta siitä, että ainoastaan heteroiden ansiosta kukaan meistä on olemassa. S...
  • Pyhät psykopaatit
    Kuten hyvin tiedetään, islam on vihan uskonto. Se on myös rasistinen uskonto – käyttääksemme islamofiilien tapaan käsitettä miten sattuu. E...
  • Jo aloitettu miljoonien minkkien tappaminen
     Psykoosi näyttää tältä : Suomen turkistarhoilla on nyt supertiukat koronatoimet – Hollannissa ja Tanskassa on jo aloitettu miljoonien minkk...
  • Vaikutelmatalous ja sen geenijalostetut hedelmät
    Pudotin leukani, kun parikin aikamme älykkäimmistä ja tarkkanäköisimmistä ajattelijoista – kuorittuaan yhteiskuntamme rakenteita vuosia ja ...
  • "Hyvin yllättävää"
    Koronatekniikan paniikkipornomaailmassa ollaan yllättyneitä asiasta, joka on ollut tiedossa aina: WHO:n yllättävä lausunto: On ”hyvin ha...
  • Todellisuuden maalittajat
    Iltahouresanomissa hallusinoidaan : Ruotsalaistutkijat varoittavat maailmaa Ruotsin koronastrategiasta: ”Älkää tehkö niin kuin me teimme,...
  • Lisääntyvät ja tappavat ennätystulokset
    Hysterialinjalla tänään : YK: Pandemiat lisääntyvät ja tappavat yhä enemmän ihmisiä Tosiaan, vuoden alussahan ihmisen miljoonia vuosia toimi...
  • For crimes against humanity
     Tältä rintamalta tulee päivästä toiseen yhä synkempiä uutisia : Whistleblower: 8 Of 31 Residents In German Nursing Home DEAD After Being FO...
  • Vähentääkö vapaaehtoisuus pakottamista?
    Hesarissa kannetaan huolta yhdestä ihmisestä, joka haluaa käyttää huivia – sen sijaan että kannettaisiin huolta niistä tuhansista ja tuhans...
  • Sidan du sökte
     Minkähän takia tämä linkki johtaa ei mihinkään: THL suosittelee kaikkien Portugaliin, Brasiliaan ja Israeliin suuntautuvien matkojen välttä...

Vuoden luetuimmat

  • Ahkeroinut vampirismin saralla
    Miten tästä kumuloituvasta idiotismista pääsisi eroon? Kun poliittiset päätökset ovat viikko viikolta vahingollisempia... jotainhan pitää ol...
  • Huhupuheita tosiuutisina
    Totuusministeriön tiedotusosaston olisi syytä nostaa tasoaan, jos haluaisi tulla otetuksi tosissaan kriittisesti ajattelevien joukossa. Täl...
  • Korvaamattomat (ja muita harhoja)
    Että pitikin sattua: justiinsa kun USSA oli luvannut vetäytyä vihdoin viimein seitsemäntoista vuoden kuppaamisen jälkeen Afganistanista, jo...
  • Nyt mulle heti parempi maailma
    Petteri Järvinen sinänsä ansiokkaasti yrittää suhteuttaa vallitsevaa ilmastohyperventilointia edellisten sukupolvien "tiedostavia...
  • Kakka valuu ylämäkeen
    Bloody 'ell. Jokin siinä narratiivissa olikin oudosti kenollaan. ...koska koko Israel-konsepti on brittiläinen keksintö! Koko siionismi...
  • Kukaan presstituoiduista osaisi puhua
     Tuplastandardeista päivää: Homoagenda jatkuu ja jatkuu – huolimatta siitä, että ainoastaan heteroiden ansiosta kukaan meistä on olemassa. S...
  • Toimittelemme politiikkaa
    Otetaanpa vaihteeksi Aamulehti tarkastelun alle. Poliittisen kommentaattorin mielestä Lavrovin ja Soinin tapaaminen oli turhan leppoisa; il...
  • Sanavalinnoista ja objektiivisuudesta
    En varsinaisesti jaksaisi toistaa itseäni, mutta kuten hyvin tiedämme, viestin perillemeno vaatii repetitiota. Joten ihan eksemplaarina...
  • Miksei kukaan, siis kukaan! ajattele lapsia?
    Tulin jo joku aika sitten kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten lapsijoukot jostain kumman syystä ovat männäviikkoina intoutuneet alarmiso...
  • Täyspäisyyttä millään tasolla
    Kuten asiaan kuuluu, selkärangaton meediostomme juhlii Syyrian "vapautusta" – samaan aikaan kun äärisiionistinen Israel laajentaa ...

Viikon luetuimmat

  • Pyhät psykopaatit
    Kuten hyvin tiedetään, islam on vihan uskonto. Se on myös rasistinen uskonto – käyttääksemme islamofiilien tapaan käsitettä miten sattuu. E...
  • Sidan du sökte
     Minkähän takia tämä linkki johtaa ei mihinkään: THL suosittelee kaikkien Portugaliin, Brasiliaan ja Israeliin suuntautuvien matkojen välttä...
  • Vaikutelmatalous ja sen geenijalostetut hedelmät
    Pudotin leukani, kun parikin aikamme älykkäimmistä ja tarkkanäköisimmistä ajattelijoista – kuorittuaan yhteiskuntamme rakenteita vuosia ja ...
  • Kukaan presstituoiduista osaisi puhua
     Tuplastandardeista päivää: Homoagenda jatkuu ja jatkuu – huolimatta siitä, että ainoastaan heteroiden ansiosta kukaan meistä on olemassa. S...
  • Vähentääkö vapaaehtoisuus pakottamista?
    Hesarissa kannetaan huolta yhdestä ihmisestä, joka haluaa käyttää huivia – sen sijaan että kannettaisiin huolta niistä tuhansista ja tuhans...
  • Pelasta fiktiivinen maailma fiktiivis-konkreettisin keinoin
    Kun otsikko kertoo: " Koko maailmantalous perustui pitkään valheelle," kohoaa valveutuneemmalla lukijalla helposti kulmat: ...
  • Vale, emävale, tendenssijournalismi
    Näitä ei jaksa edes ruotia enää sen pidemmin, mutta tässäpä kuvakaappaus erkkomedian lööperistä parilla kommentilla höystettynä: Tämän ...
  • Puolueeton viestintä tänään
    Uuh, pakotteita! Hyvin toimivat aina; kun syyttömät kansalaiset on näännytetty nälkään ja tapettu lääkkeiden puutteeseen, voidaan tulla ...
  • Globaalia nälänhätää odotellessa
    Totuusministeriö hourii veronmaksajien rahoilla: Siipikarja on pidettävä nyt sisällä, jotta lintuinfluenssa pysyy aisoissa: "Eivät ne ...
  • Luonnon lait vs. narratiivit
    Yllättäin media on hiljaa, kun WTCn räjäytyksestä vihdoin viritellään oikeudenkäyntiä . Siis räjäytyksestä. Kaikkien kolmen rakennuksen ko...

Vuosikymmenen luetuimmat

  • Yhteiseen hiileen metsää puilta samassa veneessä
     Ihminen on utelias olento. Me tykkäämme ajatella asioita, ratkoa ongelmia, punoa skenaarioita. Ja kuitenkin me olemme koko ajan eri mieltä...
  • Todellisia salaneuvoksia
     Päivänpolttava puheenaihe on nyttemmin ollut "elvytysrahasto"™, jossa ei ole kyse elvytyksestä vaan valtioliiton hivuttamisesta l...
  • Hippa!
     Näin toivottomana utopistiromantikkona sitä jatkuvasti miettii, että millähän tämän hullujenhuoneen saisi raiteilleen – ilman väkivaltaa. V...
  • Tuottaa jatkuvasti voimakasta
     Jaahans. Yrjö "En tajua mistä puhun" Kokkonen jauhaa taas idioottikonsepteista : Tutkimus: Merilevän lisääminen lehmien rehuun lä...
  • Pakkomyynnin asiakkaana kehdosta hautaan
     Miten mahtaa olla? Käyneekö lähivuosina niin, että väki tulee olemaan niin häpeissään näistä Holhouksen Vuosista, että niistä vaietaan täys...
  • Saman psykoosin sisällä
     Jos koronapelleilyä ajattelisi vaikkapa futismatsina, näyttäisi pahasti siltä, että melkein kaikki pelaajat potkivat samaan maaliin joukkue...
  • Vellihousujen väkivaltajaosto suojelee flunssalta
    Rikollissyndikaatti nimeltä "Suomen poliisi" on jälleen esitellyt sitä, miten heikäläiset ovat lopultakin vain kiristys- ja painos...
  • "Tiedon vastaisena haihatteluna"
    Jaahans, mitäpä kriittisesti rajoittuneet saarnaavat maailmanlaajuisen mielenosoituksen jälkeen?: Rajoite­kriittisten mielenilmaus täytti v...
  • "Eivät ole lisänneet"
    Ihan jänskättää! Mitenkähän koronaporttolassa tänään valehdellaan suoraan päin naamaa? : THL: Koronarokotteet eivät ole lisänneet verisuoni...
  • "Analyysi": Toimittajatko muka riippumattomia? Tapaus Kavanaugh ja blaa blaa blaa
    Washington Verorahoillamme toimittaja on postitettu "analysoimaan" tuulesta temmattua kohuwaujuttua, jolla on tuhlattu rapakon t...

Blogiarkisto

  • ►  2025 (2)
    • ►  huhti (1)
    • ►  maalis (1)
  • ►  2024 (8)
    • ►  joulu (5)
    • ►  marras (3)
  • ►  2023 (1)
    • ►  huhti (1)
  • ►  2022 (2)
    • ►  syys (2)
  • ►  2021 (167)
    • ►  marras (2)
    • ►  syys (1)
    • ►  elo (1)
    • ►  heinä (3)
    • ►  touko (2)
    • ►  huhti (9)
    • ►  maalis (57)
    • ►  helmi (90)
    • ►  tammi (2)
  • ▼  2020 (529)
    • ►  joulu (32)
    • ►  marras (38)
    • ▼  loka (85)
      • Se voi pienentää
      • Sujuu siinä missä muukin
      • Voivat aiheuttaa pahempia
      • Lisääntyvät ja tappavat ennätystulokset
      • "Deaths shouldn't stop flu shots"
      • Laajempaa ja syvällisempää
      • Vaikutusta on vaikea
      • Tutkimus käynnistettiin nopeasti
      • 408 = 215
      • Että voisikohan kuljettajakin
      • Asfyksiaa norsunluutornista just sulle
      • "Johtunee yhteiskunnallisista muutoksista" – tai "...
      • Antavat myös ymmärtää
      • Vaikka kausittainen tekijä
      • Näitä virheitä käyttäessäsi – aka NOT INFECTIOUS T...
      • Erityisen tärkeää
      • Synnyttää niin voimakkaan
      • Tomulla viitataan hiekkaan
      • Todennäköisesti johtuisi pystyisi voisi
      • Ilman yksityiskohtia
      • Joita muut eivät
      • Vielä havaittu yhtään
      • Keinoja tavoitteiden saavuttamisessa
      • Entää ilmoille lentävää
      • "Ei, ei, ei!"
      • Taloudellisen hyödyn "korona"kuolemat
      • Professori hämmästyi – ja taustasairaudet
      • Tuntumaa järjissään paljasti
      • Lähellä tsunamia vaarallisin
      • Äärirajoilla stadionille
      • Tuntojen yllettyä
      • Koronan massa
      • Viha ja vastakkainasettelu
      • Paljastelevat professorit ja vetoavat lyhennelmäjo...
      • Ylivoimaisesti alkusoittoa kohti järjestäytynyttä ...
      • "Itsekritiikkiä"
      • Nettohaittaa
      • Kaventuminen vie ihmisen
      • Koronajodlausta
      • Haitat, myös kouluissa
      • Jo aloitettu miljoonien minkkien tappaminen
      • Faktojen kirjopesua
      • Että muilla olisi turvallisempi
      • "Teillä on täällä kuulemma piilossa semmoisia tosi...
      • Ei ole toistaiseksi todettu
      • Lievään flunssaan kuolevat ranskalaiset jotka eivä...
      • Kolmas ja kuolettavin
      • Lisännyt valvontaa ja asenteita
      • Hiukan suurempi todennäköisyys. Hiukan?
      • Mennyt täysin överiksi
      • Raivaa tietä uusille
      • Ei osata lopettaa
      • Usein hyvin lievä
      • Määrä liki kaksin
      • Puheet siitä ettei
      • Ilmaantui äkillinen sydänongelma
      • Enkä nyt osaa sanoa
      • "Kiistää poliittisen ohjauksen"
      • Paljastuvan kokonaisuudessaan vasta
      • Well-known risks that have been well-studied
      • Miljardöörejä alle 2 dollarilla päivässä
      • Sairaita suosituksia
      • Alkuperää ei pystytä
      • Mitä varmasti moni
      • Odotettua keskenmenojen määrää
      • Terroristijohtajalla välähti
      • Jyrkästi viime vuonna
      • Mitään oikeudellista pohjaa
      • Emme todellakaan, todellakaan tiedä
      • Ylilääkäriyteen ei älliä kaivata
      • Luontevaa pakkoa
      • Yli muiden riehuu ja leviää
      • On osallistunut koronaan
      • Kantelua esikantelusta
      • Kyselyn mukaan uupumista
      • Ei ole aina kaikkien
      • Valmistaudu antamaan yhteystietosi (ja aivan kaikk...
      • Välttämättä mikään hopealuoti
      • They just don't understand science
      • Tuonelan joutsen väijyy
      • On "todettu" levinneen
      • Lucky to make it here alive!
      • The interpretation of it
      • Petturien palkkapäivä
      • Ajaa perheet epätoivo
    • ►  syys (50)
    • ►  elo (45)
    • ►  heinä (45)
    • ►  kesä (36)
    • ►  touko (86)
    • ►  huhti (53)
    • ►  maalis (31)
    • ►  helmi (8)
    • ►  tammi (20)
  • ►  2019 (71)
    • ►  joulu (24)
    • ►  marras (8)
    • ►  loka (9)
    • ►  syys (9)
    • ►  huhti (2)
    • ►  maalis (10)
    • ►  helmi (6)
    • ►  tammi (3)
  • ►  2018 (101)
    • ►  joulu (28)
    • ►  marras (43)
    • ►  loka (20)
    • ►  syys (2)
    • ►  heinä (2)
    • ►  kesä (5)
    • ►  tammi (1)
  • ►  2017 (100)
    • ►  joulu (1)
    • ►  syys (1)
    • ►  elo (2)
    • ►  heinä (5)
    • ►  kesä (3)
    • ►  touko (13)
    • ►  huhti (16)
    • ►  maalis (10)
    • ►  helmi (21)
    • ►  tammi (28)
  • ►  2016 (17)
    • ►  joulu (11)
    • ►  marras (3)
    • ►  kesä (3)
  • ►  2015 (14)
    • ►  elo (1)
    • ►  touko (9)
    • ►  huhti (3)
    • ►  maalis (1)
  • ►  2014 (5)
    • ►  marras (1)
    • ►  maalis (1)
    • ►  helmi (1)
    • ►  tammi (2)
  • ►  2013 (39)
    • ►  marras (4)
    • ►  loka (6)
    • ►  syys (1)
    • ►  elo (2)
    • ►  heinä (2)
    • ►  kesä (5)
    • ►  touko (6)
    • ►  huhti (3)
    • ►  maalis (10)
  • ►  2010 (4)
    • ►  kesä (2)
    • ►  helmi (1)
    • ►  tammi (1)
  • ►  2009 (3)
    • ►  joulu (1)
    • ►  loka (1)
    • ►  syys (1)
  • ►  2008 (5)
    • ►  marras (1)
    • ►  elo (2)
    • ►  huhti (2)

Huom!

Älä usko mitään ennen kuin olet itse ottanut asiasta selvää. On täysin mahdollista, että olen muistanut yksityiskohtia väärin. Kenties en yhtään edes tiedä mistä puhun, peräti. Ehkä vain luulen tietäväni.

Tai ehkä viesti vain kulkeutuu perille eri tavalla kuin mitä olen tarkoittanut – muuttuu matkalla minun aivoistani sinun aivoihisi. Hyvin todennäköisesti sinä luet jotain muuta kuin mitä minä kirjoitan.

Kuten Osmo Wiio sanoisi: "On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut."
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.