2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 5. lokakuuta 2020

Kyselyn mukaan uupumista

Koronakokoomuksen Verkkokoronauutiset siteeraa Iltakoronasanomia:

IS: "Kiihtymisvaihe" jo "pitkällä", "epidemian" "hoito" alueilla "vasta" käynnistyy

Verkkokoronauutiset hysterisoi lisäksi:

”Karmiva koronasunnuntai”: Useita "tartuntoja", laajat "karanteenit"

...joten päivän agenda lienee selvillä. Taikauskoista messuamista, yhä vain ja edelleen.

Kyseistä fantasianarratiivia ponkittää myös tämä jokaisesta meediasta löytyvä kikkare:

Korona"epidemia" uuvutti sairaanhoitajat: Yli puolet on harkinnut alanvaihtoa

"Koska meillä on niin hirveä kiire"

Ei ole mitään epidemiaa (missään vaiheessa ollutkaan), joten Turun Koronasanomat aloittaa jo otsikossa suoraan valehtelulla.

Sairaanhoitajaliiton kyselyn mukaan uupumista aiheuttivat esimerkiksi työtehtävän tai -paikan vaihtuminen.

Epäilemättä. Kun osastot suljetaan ja normaali toiminta vaihdetaan epänormaaliin – se varmasti saa harkitsemaan alanvaihtoa. Hyvä niin. Te olette sairaan systeemin sisällä – ja pysymällä siellä: sen saman systeemin mahdollistajia. 
Tosin useampi kuin joka neljäs sairaanhoitaja oli uupunut jo ennen korona"pandemiaa".
...koska systeemi on sairas. "Hoitajamitoituksia" piirrellään ekseleissä finanssit edellä – joten sekä hoitajien että hoidettavien todellisuus suljetaan niiden ulkopuolelle. Katsotaanpa vielä tätä körönä"pandemian" aiheuttamaa hirvittävää ruuhkaa sairaaloissa:
Missä tuolla näkyy kiireisyys? "Epidemia"? Aiheuttaako potilaiden määrä uupumista – vai jokin ihan muu? Työuupumus ei synny työn määrästä, vaan jäsentymättömyydestä. Kun päälle vielä ympätään maaginen ninjavirus, joka väijyy kaikkialla jatkuvasti muuttuvan narratiivin kauhumaalailussa... Siitä seuraa irrationaalinen paranoia, joka ei työssäjaksamista kauheasti paranna. 
 
Ja jos satut olemaan kyseisen narratiivin rakentamassa laitoksessa, luonnollisestikin uskot ninjavirukseen ja kaikkeen siihen, mitä se fysiikanlakeja rikkoen kykenee tekemään – ilkeyttään. Sinut on koulutettu pelkäämään näkymättömiä viruksia. Olet kirkon henkilökuntaa.
Pyhä Toimitus
Me emme tarvitse näitä fiktiivisten "sairauksien" palvontapaikkoja, joissa kukaan ei koskaan parane. Sairaaloiden ovien yllä pitäisi olla kyltti: "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää" – koska noissa kliinisyyden temppeleissä kultivoidaan nimenomaan toivottomuutta; avuttomuutta, johon "auttaa" vain hierofanttien maagiset riitit. Potilasta myrkytetään kemiallisesti ja säteilyttämällä; hänestä leikataan "paha" pois – ja kaikki oikeasti toimiva hoito kirotaan maagisten maanrajojen ulkopuolelle.

Tämä hillitön kusetus ulottuu niin syvälle kollektiiviseen psyykeen, että nekin, jotka tajuavat koronan™ olevan sumutusta, valittelevat sitä, miten kyseisen valheoperaation takia ihmiset jäävät vaille "tarvitsemiaan" leikkauksia ynnä muita operaatioita.

Ei ole välttämättömiä operaatioita. Kirurgin mielestä kaikki on ratkottavissa skalpellilla, mutta se johtuu siitä että hänen skalpellinsa on vasara jonka takia kaikki ongelmat ovat nauloja. Kai te tiedätte, että vaikkapa mammografia on suurin syy rintasyövälle? Ettekö? Ylläri.

Ties kuinka monelta on poistettu umpisuoli – vaikka sekin on käytännössä C-vitamiinilla parannettavissa, kuten lähestulkoon kaikki* –, ja vasta lähiaikoina on tajuttu, että sillä itse asiassa on oma funktionsa. Että se ei olekaan "turha" pätkä jonka voi heittää menemään. 
 
*Tiedän kyllä oikovani hiukan mutkia... mutta paljon vähemmän kuin allopaattisen refleksiivisesti kuvittelisi.
 
Tämä sama futiilisuusperiaate rikkoo elimistöä joka osastolla. Kaikki "hoidetaan" poistamalla elimistöstä jotain. Erityisesti hammaslääkärit loistavat tässä touhussa: hampaiden poisto ja juurihoito rikkovat molemmat koko elimistön toimintaa. Mikään osa kropassa ei ole siellä turhaan, vaan jokainen hermopääte on yhteydessä kaikkiin muihin hermopäätteisiin. 
 
Tämä järjestelmä toimii yhteistyössä itsensä kanssa – mutta teurastajantakkeihin pukeutuvat diletantit tekevät kaikkensa, jotta ihmiselimistö ei vain saa rauhassa uusiutua omaan luonnolliseen tahtiinsa. 
 
"Sairaudet" ovat parantumista. Medikalisteille itse itsensä parantavat potilaat ovat huonoin mahdollinen prospekti – koska sellaiset vievät duunit alta ja leivän pöydästä.

Ei kommentteja: