Katsotaanpa tätä havainnekuvaa:
Norsut kommunikoivat infraäänillä, jotka kattavat parhaimmillaan sata neliökilometriä. Me emme kuule tätä kommunikointia, mutta se kulkeutuu kaiken läpi.
Toinen kaavakuva:
 |
| Pikkuisia norsufantteja tuulimyllyjen katveessa |
Miten mahtaa olla: kulkeutuuko tuulimyllyn tuottama infraääni kauemmas kuin puolentoista kilometrin päähän?
...vai mistä mahtaa johtua, että kun tuolla taivaanrannassa keikistelevästä kuuden myllyn setistä puolet on nyt käynnistetty, tuntuu toisinaan siltä kuin maa tärisisi? Erityisen kivasti se tuntuu tuossa riippumatossa makoillessa, siinä jonka olen pingottanut metallijaloilla keskelle olohuonetta. ("Hierova riippumatto; mikä voisi olla rentouttavampaa!" huudahtaa joku sieltä takarivistä...)
Tärinä ei tunnu aina, mutta kun se tuntuu, sitä on mahdoton olla huomaamatta. Vähän niin kuin satunnaisesti joutuisi ruotsinlaivan autokannelle.
Sitä ei voi itse valita milloin tämä tärinä alkaa, mutta kuten kaikki hirmukattavat "tutkimukset" ovat pitävästi osoittaneet: "En kuule mitään, joten kaikkihan on kunnossa!"
Ja siis jos nyt jotain tärinää sattuu välillä vähän ilmenemään, niin... No, sittenhän koko ongelma on kartoitettu, eikä solutasolla millään voi tapahtua mitään, koska solut on ihan liian pieniä verrattuna suuritaajuuksiseen ääneen. Tai jotain.
Saas nähdä moniko ilmastointiskientologi tullaan hirttämään näihin vatkaimiin jahka yhteiskuntien hajoaminen on vapaapudotuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti