2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Körönä tuo "rauhan"

YLE on jälleen ruusunpunaisten lasien pauloissa:

Saudi-Arabian johtama liittouma jatkaa tulitaukoa Jemenissä kuukaudella, syynä koronaviruksen vastaiset toimet

Saudi-Arabian "johtama" "liittouma" on rikkonut tulitaukoa jokusen kerran ihan itse – joten sen "jatkaminen" on sanahelinää, jonka pitäisi mennä läpi vain idiooteille. Ja luonnollisestikin annettu "syy" on pelkkää potaskaa.
Vuosien sisällissota on tuhonnut Jemenin talouden. Avustusjärjestöjen mukaan koronaepidemia olisi köyhässä maassa hyvin ankara.
Kyseessä on siis hyökkäyssota, jossa Saudi-Arabia tuhoaa Jemeniä kaikin mahdollisin keinoin, mm. näännyttämällä jemeniläisiä nälkään ja koleraan. "Koronaepidemia"™ taas – kuten olemme huomanneet – voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, vaikkapa juurikin nälänhätää ja koleraa.
kertoo Saudi-Arabian virallinen uutistoimisto SPA
Kerttulan Anu ottaa siis hyökkäysvaltion tiedotteen kyselemättä totena. Sillä lailla sitä journalismia nykyään tehdään.
Suuren osan Jemenistä vallanneen huthien kapinallisryhmän
...eli siis Jemenin kansalaisten...
ja kansainvälisen liittouman välisessä sodassa on kuollut yli 100 000 ihmistä. Liittouma tukee maan virallista hallitusta
...eli siis nukkehallitusta, joka on Saudi-Arabian jatke...
ja se on taistellut huthikapinallisia vastaan yli viisi vuotta. Jemen oli jo sodan alkaessa rutiköyhä, ja vuosia jatkunut konflikti on rapauttanut maan taloutta entisestään.
...kiitos Saudi-Arabian loputtoman pommituksen.
Kaksi viikkoa sitten julistettu tulitauko päättyi torstaina. Huthikapinalliset eivät ole hyväksyneet tulitaukoa, ja väkivaltaisuudet ovat jatkuneet useissa provinsseissa.
...Saudi-Arabian pommituksina....
Tämän pelätään heikentävän Jemenin mahdollisuuksia käsitellä koronapandemiaa.
Älä?
Täydellisen hyödytöntä suihkimista – paitsi jos halutaan lietsoa paniikkia (tai mahdollisesti myrkyttää matkustajia)
Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan huthit suostuvat tulitaukoon, mikäli ilma- ja merisaarto kapinallisryhmän hallussa oleville alueille lakkautetaan.
...eli siis: jos ihmiset saavat asua omassa maassaan rauhassa? Outoa sakkia.
Saudiuutistoimisto SPA:n mukaan pysyvän tulitauon mahdollisuutta ei ole suljettu pois.
Ei varmaan niin. Ihan heti kun koko maa on pommitettu kivikasaksi, voidaan aloittaa "pysyvä tauko".
Jemenissä on rekisteröity yksi koronavirustartunta. Avustusjärjestöt pelkäävät, että epidemiasta voi tulla hyvin ankara, mikäli virus leviää aliravitussa väestössä, eikä kunnollisia testaamismahdollisuuksia ole.
...koska toimimattomat testit parantavat.

Ei kommentteja: