Iltalehti, tuo journalistisesti moraalittomimmaksi osoittautunut – vaikka kilpailu toki on kova – kalankääre, juoksuttaa kauhumaalailemaan tällä kertaa "riippumattoman" tutkijan (joka tosin työskentelee THLssä, mutta haluaa takoa paniikkimarkkinarakoa vielä vähän psykoottisemmin).
Tutkijoilta raadollinen arvio: Uudellamaalla kuolee 600 tai 6000 ihmistä koronavirukseen – Ruotsin malli olisi tappanut yli 16 000
Tai 6000000, todennäköisesti – pelkästään Uudenmaan protektoraatissa, ensimmäisenä päivänä. Mistä nämä arviot oikein kaivellaan niin, että kertaluokat vain paukkuvat?
Suomalaistutkijoiden mukaan koronavirusepidemiaa vastaan voi taistella hidastamalla tai pysäyttämällä. Lähipäivät määräävät, kummalle tielle Suomi lähtee.
Suomalaistutkijat osoittavat olevansa tolppa-apinoita, joille ei pidä tietokoneita antaa. "It's either 1) my way, or b) highway."
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on nostanut arviotaan uuden koronaviruksen vaarallisuudesta. Aiemmin THL arvioi, että viruksen aiheuttama COVID-19-tauti tappaisi yhden tuhannesta, siis 0,1 prosenttia sairastuneista. Tuoreen arvion mukaan luku olisi 0,2 prosenttia.
Millähän rahkeilla? Ei kerrota. Tuplataan vaan numerot ettei kukaan tule panneeksi merkille, että vuosittaisen flunssakauden huippu ohitettiin jo aikaa sitten – ja koko paniikkihärdelli on polkaistu tyhjästä.
Suomalainen tutkijaryhmä on laatinut oman arvionsa, joka on THL:n tilannekuvaa pessimistisempi. Suomalaistutkijoiden mukaan kuolleisuusluku olisi lähempänä yhtä prosenttia. Uusi mallinnus koskee Uudenmaan aluetta ja sen noin 1,7 miljoonaa asukasta.
Jep. Mallinnus. Näitä meinaan riittää. Ja kertaluokkaa korottamalla lukemat todellakin nousevat. Siellä ekselissä.
Ai niin: saisko niitä parametrejä vilkaista? ...Ei vissiin, taaskaan.
– THL:n arvio perustuu lähinnä vasta-ainetesteihin ja käsitykseen siitä, että oireetonta tautia on hyvin paljon väestössä. Meidän arvioimme perustuu pikemminkin siihen, että katsomme, minkälainen kuolleisuus on Italiassa, Espanjassa tai New Yorkissa, missä tautia on paljon, tutkijaryhmän jäsen Jouni Tuomisto sanoo.
Eli siellä missä myös asutus on tiiviimpää ja ilmansaasteita on enemmän. Ja minkäpäs takia Tuomiston Jone valkkaisi semmoisia alueita joissa olisi jotakuinkin vastaava tilanne kuin täällä? Silleenhän tulis paljon pienempiä numeroita!
Tuomisto toimii THL:n johtavana tutkijana, mutta kommentoi asiaa Iltalehden haastattelussa riippumattoman tutkimusryhmän jäsenenä. Tuomiston mukaan on vaikea nähdä esimerkiksi Italian tapahtumien valossa, että tauti olisi Suomessa lievä ja kuolleisuus jäisi 0,2 prosenttiin.
Minä taas päätän nyt kommentoida, en blogioitsijana, vaan tukkijätkänä. Välillä saatan olla hetken ajan balettitanssija.
Enihuu, "Italian tapahtumien valossa"? Viittaako spesialisti Jontte nyt siihen, että koronamerkinnät olivat hyvin, hyvin... koronapainotteisia, esimerkiksi juuri niissä kuolemantapauksissa, joista koronan™ piikkiin oikeasti saattaa laskea vain ehkä 12% väitetyistä. ...Ja jenkeissähän kirjoitetaan myös kaikki mahdolliset oireet suoraan koronaksi – koska jokaisesta covid-potilaaksi merkitystä maksetaan sairaalalle automaattisesti 13000 dollaria, ja jokaisesta ventiloidusta "koronapotilaasta" 39000 dollaria. Eli vertauskohdat on tosi otollisia, hyvä Jontteri!
– Tietysti voidaan lähteä miettimään, onko Italiassa perimä tai joku muu poikkeama niin, että Suomessa voi olla matala kuolleisuus ja Italiassa korkea. Tässä vaiheessa meillä ei kuitenkaan ole semmoista tietoa, että voisimme sanoa, miksi italialaiset olisivat paljon suuremmassa riskissä.
Tohtori Jontterilla on täyyy.yyysin jotenkin mennyt ohi se, että Lombardiassa (josta yleisesti meediassa puhutaan ikään kuin se olisi koko Italia) on Euroopan vanhimmat ihmiset, ja aivan saatanalliset ilmansaasteet. Että näille vanhuksille tuutattiin joku flunssarokotekampanja justiinsa ennen tätä pelleilyä, ja että alueella kuolee huomattavissa määrin ihmisiä vuosittain keuhkokuumeeseen johtuen juurikin edellämainituista seikoista. Tuomiston Jontteri vain on niin saatanan tyhmä, ettei tajua näitä ilmiselviä seikkoja. Tai valehtelee. Jomminkummin.
Tuomiston Jone tietää varmasti oikein hyvin myös sen, että vanhuksille on vähän siellä sun täällä tupattu allekirjoitettavaksi elvytyskieltolappuja. Mitä tämmöinen kampanja mahtaa poikia? Voisko herra spesialisti veikkailla jotain, kun arvontameiningeillä taas liikenteessä ollaan?
Tuomisto sanoo, että on tekijöitä, jotka ovat italialaisten tappioksi vertailussa. Esimerkkinä hän mainitsee selkeästi korkeammat ilmansaastepitoisuudet, jotka ovat yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen.
Ai, kappas. Yksi neljästä. Hyvä Jone!
– On tyypillistä, että monet sukupolvet asuvat samassa kotitaloudessa. Vanhemmat saavat helpommin tartunnan nuorilta. Mutta se, että Suomessa ero olisi viidesosa Italiaan nähden, sellaista tekijää ei meidän arvion mukaan ole.
Ei vai? Kumpaakos sä nyt olitkaan, Jontteri? Tyhmä vai valepukki?
Italian katastrofi voisi siis tapahtua Suomessakin.
Eli se, että ei osata merkata papereihin mitään muuta kuin covid-19?
Tuomiston ja hänen tutkijaryhmänsä mukaan jopa pahempana versiona.
Totta hemmetissä. Miksi ihmeessä himmailisi kun ei kerran yhtään tiedä mitä tekee?
Luvut ovat synkkiä. Nykyisillä rajoitteilla koronavirus tappaisi Uudellamaalla 172 ihmistä. Se kuitenkin edellyttäisi, että niitä jatketaan kuukausikaupalla, mitä ei ole tällä hetkellä näköpiirissä.
Tuomisto haluaa sut johonkin todella kauas kaikista, ja todella pitkäksi aikaa.
Jos rajoitteita höllennetään toukokuun puolivälin jälkeen, kuolleiden määrä olisi 11 314. Jos Suomi olisi lähtenyt alusta lähtien Ruotsin viitoittamalle tielle, malli olisi koitunut jopa 16 521 ihmisen kohtaloksi.
Jep. Normaali elämä nostaa kuolonlukuja monituhatkertaiseksi. Laskenta-algoritmeissa on ihan varmasti kaikki tosi hyvin vaaterissa.
Minkälaisia temppuja
Siis minkälaisia kuperkeikkoja, voltteja ynnä salkoveja
Suomessa sitten voi tehdä, että kuolleisuusluku pysyisi matalana? Jouni Tuomiston mukaan vaihtoehtoja on kaksi; pitkäaikainen hidastaminen tai nopea pysäyttäminen ja nopea palautuminen. Lähipäivät määräävät, kumpaan suuntaan Suomi lähtee. Kumpikin strategia on vielä mahdollinen, mutta päätöksiä pitää tehdä nyt.
Mä ehdotan, että teljetään Tuomisto johonkin... sanotaan nyt vaikka puoleksi vuodeksi, eikä todellakaan päästetä ainakaan median liepeille hönkimään yhtikäs mitään. Ikinä. Tyyppi on menettänyt todellisuudentajunsa täysin.
– Jos hidastetaan, silloin tavoitteena on saada laumasuoja väestöön. Hidastetaan epidemiaa sen verran, että sairaala pystyy hoitamaan kaikki vakavasti sairaat ja tehohoitoa riittää kaikille kriittisesti sairaille. Sitten annetaan ihmisten sairastaa se niin, että tulee vastustuskykyä ja tauti sitten loppuu aikanaan.
Huippu ohitettiin jo. Päästetään tämä latvaroso horisemaan joskus syssymällä – ja lyödään vetoa siitä, josko todellisuus on sitten jo ehtinyt hiipiä kallon viereen, vai jatketaanko samalla psykoottisella vaihteella.
Hei vaan! Mä olen Tuomiston Jone, ja te tulette kaikki kuolemaan tuskallisesti, tai vielä tuskallisemmin. Mulla on ekseli joka kertoo niin. |
Tämä "artikkeli" on tässä kohtaa vasta puolivälissä, mutta koska aivan kaikki väitteet on kumottu ties kuinka monta kertaa, mistä piittaamatta nämä ruojat vain jatkavat tyhjää kolinaansa... Pistänpä tässä kohtaa poikki. Nämä ihmiset olisi syytä vetää tilille tästä megalomaanisesta kusetuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti