2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Jää yhä piiloon

Lääketehtaiden mainostoimisto YLE (aka Totuusministeriö) on taas sitä mieltä, että ihmiset kuolevat koronaan huomaamattaan:

Maailmalla suuri osa koronakuolemista jää yhä piiloon – Grafiikat näyttävät, miten kuolleisuus on pandemian aikana kehittynyt

Vaikka miten älyttömästi valehdellaan tilastoissa, siltikään vainajia ei saada körönän piikkiin riittävästi. Harmin paikka. Kaikki mahdolliset oireet lasketaan hittifiiruxemme piikkiin, mutta tilastoja ei vain saada näyttämään... noh, miltään. Joten mitäpä sitä muutakaan veronmaksajien rahoilla tekisi kuin valehtelisi myös tilastomerkinnöistä joita ei ole olemassa?

Tätä huttua vääntämään on tarvittu kolme "toimittajaa", vaikka matskut on todnäk tulleet melkoisen suoraan Kill-Bill och Mel Gates O'Hell -säätiöstä. Tai Rockefeller-säätiöstä. Tai mitä näitä ääreisrikkaiden rahanpesulaitoksia nyt onkaan.

Me sitä suolletaan mitä  tahansa, kunhan kukaan ei joudu vastuuseen mistään.

Maailma on kärvistellyt koronaviruksen kourissa jo yli vuoden, 

Ei. Maailma on kärvistellyt suoran valehtelun aiheuttaman taloudellisen alasajon kourissa vuoden – koska keskuspankkien pyramidihuijaus oli kaatumassa omaan mahdottomuuteensa. Piti keksiä joku veruke, jonka niskaan ihmisten elämien tuhoaminen voitiin kaataa. Ja orjuuttaminen perustella. 

Kai dzjurnalisteilla oli tiedossa se, että rokotepasseja valmisteltiin jo vuonna 2018? Että niitä ei ole häthätää keksitty tämän "koronakurimuksen"™ "kurittaman"™ pellesirkuksen aikana? Että ensin mietittiin, miten ihmisten vapaata kulkemista voitaisiin eniten ja kätevimmin rajoittaa – ja sitten jotenkin jostain yhtäkkiä tupsahti karmea ninjafiirux, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt, mutta jokainen on syyllinen sen "aiheuttamaan" näkymättömään "pandemiaan"™?

Yhteistä tutkijoille on se, että päätelmiä on vaikea tehdä, koska tilastotieto kuolleisuudesta on niin puutteellista.

Jep. Mutta meediostolle se ei kuitenkaan tuota mitään ongelmia. Jos lähtökohta: "Kaikki on körönää!" on selvillä, on helppo tuottaa todella pitkiä artikkeleita, joiden yllättävä johtopäätös on "Kaikki on körönää! Jopa vielä enemmän kuin kukaan osasi koskaan haaveillapelätä!

Israelilainen tilastotieteilijä Ariel Karlinsky arvioi Ylelle, että maailmassa on koronakuolemia ainakin 60 prosenttia enemmän kuin mitä viralliset tilastot kertovat.

Korona-Ariel lienee myös tietoinen siitä, että "koronakuolemia" ei ole olemassa? Että tätä(kään) virusta ei ole koskaan isoloitu, joten kaikki mitä aiheesta puhutaan on kukkua?

Karlinsky työskentelee Kohelet-ajatushautomossa sekä Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa ja Kobak puolestaan Tübingenin yliopistossa Saksassa. Heidän tutkimustaan(siirryt toiseen palveluun) ei ole vielä vertaisarvioitu.

Ei ole vertaisarvioitu – mutta aiheesta pitää silti vääntää järjettömän pitkä artikkeli ihan kuin kyseessä olisi oikeasti tutkittu tieto? Kai arvon dzjurnalisteilla on tiedossa se, että noin 60% kaikista "tieteellisistä" tutkimuksista on epätiedettä, jossa oiotaan mutkia niin reippaasti että tulokset ovat silkkaa chutzpaa?  

Onko dzjurnalisteilla käynyt koskaan mielessä, mikä "ajatushautomoiden" tehtävä on? Se on haluttujen narratiivien ajaminen kansan syviin riveihin – meedioston kautta.

Ei kommentteja: