2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Voisi olla käsivarsinauha

 Jatkuva valehtelu vaatii veronsa:

Tuore tutkimus paljastaa hoitohenkilökunnan kuormituksen: Yli puolella koronahoitajista ilmeni mielenterveyden ongelmia

Se, että mitään "koronakriisiä"™ ei oikeasti ole, mutta koko ajan kohkataan niin kuin olisi – vaikka ihan selvästi todellakaan ei ole... Se alkaa käydä mielenterveyden päälle. Mutta sitähän se teettää kun antaa psykopaattien sanella miltä todellisuuden muka pitäisi näyttää. (Kannattaa taas muistuttaa itselleen, mitä käsite "gaslighting" tarkoittaa.)

...ja sitten on näitä täyteen psykoosiin harhautuneita "toimittajia", jotka esittelevät huuruista fasismiaan koko kansalle, täysin estoitta:

Näin maskipakko näkyy Helsingin joukkoliikenteessä – Jorma täräytti päätöksestä suoran sanan

Jorman suora sana on "Vituttaa" – niin kuin on syytäkin vituttaa. Olet alistunut mielivaltaiseen happivajaukseen – mutta "toimittajan" mielestä tämä on ylevä teko. "Toimittaja" on latvalaho idiootti. Hän on lähtenyt räknäämään maskittomia, ja luonnehtimaan heitä pejoratiiveilla – koska "toimittaja" on parempi ihminen (kuin kukaan muu).

Tuomas "Korona" Manninen ei nimestä päätellen kuitenkaan ole "bättre folkia", mikä selittää alemmuudentuntoisen närppimisen.

kasvoilla maski, joka on likomärkä, osittain liimaantunut ihoon, osittain lepattaa Jorman puheen ja hengityksen rytmissä, jolloin kankaan ja kasvojen väliin syntyy ilmakuplia ja pieniä ilmataskuja.

Jorma on sankari.

Ei tarvitse teeskennellä, ettei maski tunnu missään, kunhan käyttää sitä.

Vittu että voi ihminen olla tyhmä. Koronatuomas tässä kuvailee, miten happivajaus esiintyy. Sen hän toki unohtaa, että läpimärkä rätti ei estä edes sitä imaginääristä määrää mikrobien kulkua – ja kaikki haittavaikutuksethan hänelle on tuiki tuntemattomia. Koronatuomas kun ei kykene omaehtoiseen kognitiiviseen toimintaan.

Koronatumppi haikailee keskitysleirin vartijaksi. Koronatumppi on ehkä pannut merkille, miten maskia pitävät tottelevat olematontakin "auktoriteettia" vaikka eivät siinä mitään järkeä näekään. Koronatumppia saattaa vähän pelottaa ne, jotka eivät suostu tekemään älyttömyyksiä vaikka mikä olisi – ja ihan syystä.

Sankareita oli lauantaina liikkeellä runsaasti, kun IS tarkkaili maskipakon näkymiä lähijunissa, metroissa ja raitiovaunuissa.

"Sankaruus" on koronatumpille matelevaa orjaluonteen esilläpitämistä, ajattelun välttämistä, konformismia. Kaikkihan tietävät mitä tietä konformistit alttiisti kiveävät.

Kiinnostavaa on, ketkä eivät käytä maskia ja miksi eivät.

Useissa tapauksissa sitä ei kehtaa kysyä. Kyse on moniongelmaisista henkilöistä, joilla on ongelmia ilman kintereillä roikkuvaa toimittajaakin.

Wau. Diagnoosi tulee kuin Mengeleltä itseltään. Koronatumppi onnistuu olemaan jollain ilveellä selkeästi vastenmielisin koronahuora, mitä tässä on vastaan tullut – ja koko tämän koronabordellin väki on tooo.ooodella vastenmielistä sakkia jo valmiiksi.
"Maskipakon" langettajat tekevät itsestään suoraan ihmisoikeusrikollisia. Sen lisäksi kyseessä on tahallinen vamman tuottaminen – mikä on rikos ihmisyyttä vastaan. Hyvää matkaa Haagiin, rikolliset.

– Hyvä asia, kommentoi maskipakkoa Hanna.

– Olisi aika outoa vastata mitään muuta, kun olen sairaanhoidon opiskelija ja maskit ihan oikeasti ehkäisevät tartuntoja.

...ja ihan aikuisten oikeastihan nämä kuonokopat eivät todellakaan ehkäise "tartuntoja". Miten mahtaa Hannan mielenterveys jaksella tätä tuubaa suoltaessa?

Eniten käykin sääliksi niitä, jotka eivät voi terveydellisistä syistä käyttää maskia. He ovat silmätikkuja. Ratkaisu voisi olla käsivarsinauha. Silloin kanssakulkijat ymmärtäisivät niin sanotusti yskän.

Astman.

Vai olisiko semmoinen keltainen tähti rintapielessä mitä? Jos ymmärrät yskän? Vitun natsi.

Mut hei! Tässä kun fasismia nostalgisoidaan ja verenmakuun aletaan vähitellen päästä:

Aijai, vanhoja hyviä aikoja.

Ei kommentteja: