2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Esittävät tutkijat vankoilla perusteilla

Suoraa valehtelua jälleen Erkon suunnalta:

Tutkijat esittävät nyt todella vankan perusteen kasvomaskin käytölle – näin se voi vaikuttaa koronavirukseen

Kuonokopat ovat vain ja ainoastaan haitallisia – mikä on todella moneen kertaan todettu oikeasti tieteellisillä tutkimuksilla.
Tutkijoiden kirjoituksessa pohdiskellaan jopa sitä mahdollisuutta, että kasvomaskin käytöllä voisi saavuttaa jopa immuniteetin koronavirusta vastaan, jos virusta saa elimistöönsä vain vähäisen määrän.
Tutkijat toteavat Vapalahden tavoin, että tältä osin asiaa on kuitenkin syytä tutkia entistä tarkemmin, eikä siitä ole vielä pitävää näyttöä.
Todella vankka peruste siis: ei pitävää näyttöä. Koronan™ suhteen miltään osin ei ole minkäänlaista näyttöä – mutta tämä ei nilkkimeediaa liikuta. 

Tässä hyvin hatarassa hypoteesintapaisessa flipflopataan taas kerran asetelmat ympäri: alkuun maskeja suositeltiin suojaamaan kantajaa, sitten kaikkia muita kuin kantajaa, ja nyt sen eduksi sanotaan se, että se suojaa kantajaa koska se ei suojaa kunnolla.

Todella vankkoja perusteita.

Tuo uusin maskiheureka on siis välimallin laumasuoja, joka perustuu käytännössä samaan asiaan kuin rokotuskin, mutta vaatii skeidaa keräävän rätin naamalle (laskemaan happisaturaatiota ja altistamaan elimistöä sairastumiselle). 

Rokotukset vain eivät toimi, samasta syystä kuin laumasuoja tai tämä välimallin laumasuoja – koska virukset eivät aiheuta sairastumista. Kun rokotuksia niiden alkuvaiheissa testattiin ihan oikeasti, todettiin että mikrobien tunkeminen elimistöön ei aiheuta mitään, koska elimistö pystyy hyödyntämään sen mitä tarvitsee, ja poistamaan sen jolle ei ole käyttöä. Joten kaksoissokkotutkimukset on siitedes unohdettu, ja tyydytty esittämään "sokkotutkimuksia" joissa plasebon sijaan on joku vanhempi rokote, jolloin lähinnä kilpaillaan siitä kummasta on enemmän haittaa. 

RNA on vain rimpsu emäspareja. "Virukset" ovat vain RNA-pätkiä – ja meidän kropastamme löytyy joka hetki irtonaisia RNA-pätkiä, koska keho uusiutuu joka hetki.

Koska mikrobeilla ei saatu aiheutettua mitään, lisättiin adjuvantit – jotka ovat vahingollisia, koskapa sisältävät raskasmetalleja ynnä muuta elimistölle sopimatonta matskua. Mutta koska ne tosiaan sairastuttavat, voitiin (hyvin huteralla logiikalla) ruveta väittämään että rokotukset "toimivat" – koska ne sairastuttavat (toisinaan todella vakavasti, ja yleensä neurologisella tasolla).

Koko allopaattinen idea on moninkertaisesti päälaellaan: rokotuksen idea on sairastuttaa ihminen – silleen vähän – jotta ihminen ei sairastuisi. Jostain syystä kuvitellaan että yhdenkoon "hoito" toimii kaikille samalla tavalla, vaikka elopainot vaihtelevat puolentoistasadan kilon haarukassa. Metabolismi ja kehon kaikki toiminnot vaihtelevat todella paljon ihmisestä ja hetkestä toiseen – mutta liukuhihnaratkaisun fantisoidaan toimivan kaikille samalla tavalla. Tämä on puhdasta idiotismia. 

Sama idea on tässä (uudessa) maskipelleilyssä, jolla vain halutaan pitää kuonokoppaa ihmisten naamalla vaikka moneen kertaan on todistettu että niistä on pelkkää haittaa.

Keksitään jatkuvasti yhä uusia verukkeita, jotka aina riitelevät edellisten verukkeiden kanssa. Miten pitkään ihmiset meinaavat kuunnella näitä puoskareita, jotka vaihtavat mielipidettään jatkuvasti siksi, että eivät yksinkertaisesti yhtään tiedä mistä puhuvat – tai kieltäytyvät katsomasta perusoletuksiaan kriittisesti, jolloin mielipiteet on kivettyneitä kikkareita?

Sairastaminen on parantumista – se ei ole mitään muuta kuin elimistön reaktio myrkytystilaan, siihen että sisään on tungettu kaikenlaista joka sinne ei kuulu. 

"Sairauden 'parantaminen'" on parantumisen estämistä. Keho tietää mitä se tekee, se on vuosimiljoonia parantanut itsensä – mutta puoskarit ovat viimeiset sata vuotta änkeneet väliin, ja tunkeneet meidät niin täyteen myrkkyjä, että todellisen parantumisen aloittaminen vaatii ties kuinka pitkän detoxin ennen kuin ollaan edes jossain normaalin olotilan kieppeillä. 

Kuten todettua, kaikki medikalisointi on rikos ihmisyyttä vastaan – enkä malta odottaa että nämä rikolliset saadaan vastaamaan teoistaan niiden koko painolla.
Kriisi on tuolla kuvan oikeassa alalaidassa. Kannattaa varmaan klikata kuva isommaksi jos haluaa nähdä miten hirmuisen paljon se eroaa kaikista muista flunssakausista.

Ei kommentteja: