2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Sei7semän – odotettavissa kylmää kyytiä

 Shmita tarkoittaa seitsemää. Kyse on juutalaisesta traditiosta, jossa joka seitsemäs vuosi pelto jätetään kesannolle – jolloin seuraavan vuoden sato on taas entistä runsaampi. Sattumoisin tämä traditio on levinnyt talouselämän puolelle: joka seitsemäs vuosi pankkiirit möyrivät kuin pellossa eläisivät.

Juuttaan väen ajanlaskuhan menee ihan eri tavalla kuin gregoriaanispaavillinen. Vuosi alkaa Rosh Hashanasta, ja kestää kolmetoista kuunkiertoa. Päivät alkavat auringonlaskusta ja myös päättyvät auringonlaskuun – koska kyse on kuu-jumalan kultista [ja Saturnuksen, josta "sapatti" juontaa nimensä].

Joka seitsemäs shmita on juhlaversio, jonka aikana yleensä markkinat romahtelevat. Ne romahtelevat ylipäätään seitsemän vuoden välein, mutta aivan erityisesti 49 vuoden välein. Ja nyt on juhlashmitan viimeiset viikot menossa.

Edellisen juhlashmitan aikaan koettiin öljykriisi – ja dollari irrotettiin kultakannasta. Tällä kertaa on saatu aikaan keinotekoinen energiakriisi, ja sotanäyttämö [joka tosin on ollut sotanäyttämönä jo kahdeksan vuotta, mutta aiempia vuosia ei turhaan noteerata, koska narratiivi] – sekä globaali rahatalouden romahdus, joka on vasta alkutekijöissään. 
Shmitan hengen mukaisesti velat "annetaan anteeksi" – mutta tilalle tulee perustulo, jota saa käyttää vain paremmiston haluamalla tavalla.


Velkaan ja koronkiskontaan perustuva pyramidihuijaus nimeltä keskuspankkijärjestelmä on alusta lähtien rakentunut kaatumaan omaan mahdottomuuteensa – joten se vaihdetaan digitaaliseen versioon, jossa ylemmystö voi päättää rahvaan rahankäytöstä täysin. Sosiaalisessa luottoluokituksessa tavan tallaaja on orja.

Meneillään oleva shmita päättyy 25. päivän iltana. Jostain syystä Vatikaani on ottanut työn alle kaikkien finanssien kotiuttamisen 24. päivään tultaessa.
Jokainen jae vastaa yhtä vuotta juutalaisessa ajanlaskussa – viides Mooseksen kirja 32 [vuoden 1776 raamatusta].

Juuttaanväellä on myös toisenlaisia syklejä. Yksi niistä on 19 vuoden välein samoille päiville osuvat kuunvaiheet. 2001 oli samaa sykliä vuoden 2020 kanssa.  
War on terror → koronapelleily. 
Ihmisten oikeuksia on poljettu kiihtyvään tahtiin, ja nyt ne ollaan lakkauttamassa kokonaan.
Markkinoilla on odotettavissa kylmää kyytiä.

Kun sähköt katkeavat, kannattaa muistaa että kyseessä on suunnitelma. Mikään tässä katastrofissa ei ole sattumaa. Aiotko todella maksaa viisi- tai kymmenkertaisen summan siitä, että kämppä pysyy lämpimänä? Minä en. Terroristien kanssa ei neuvotella, vai mitä?


Ei kommentteja: