2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Olivat liian pieniä

 Totuusministeriö valehtelee vaihteeksi tästä:

Vain kerran se on onnistunut täysin: rokotukset pyyhkivät tappajaviruksen koko maailmasta – 40 vuotta isorokon hävittämisestä

Ei, se ei ole onnistunut kertaakaan. Ei ole mitään tappajavirusta, eikä sitä ole hävitetty rokotuksilla. Rokotuksista on pelkkää haittaa.


Tässä tilanne Ruotsissa rokotteen keksimisen jälkeen: isorokko lisääntyi, kunnes hygienian paraneminen huolehti sen katoamisesta.

Rokotusten ansiosta jo kaksi sukupolvea on syntynyt Suomeen, jossa muidenkaan vakavien tartuntatautien uhka ei enää ole etenkin lasten arkea.

Ei ole olemassa mitään "tartuntatauteja". On vain myrkytystiloja – ja elimistön reaktio niihin. Rokko on tapa poistaa toksiineja.

Ihminen ei kuole tauteihin, vaan siihen millä tauti on aiheutettu. Rokotteet sisältävät aimo annoksen patogeenistä materiaalia – joka vain pahentaa myrkytystilaa.

Rokotukset aiheuttavat sairastumista.

Isorokkorokotuksen "sivuvaikutuksena" on sairastuminen lehmärokkoon. Ollaan rokotusten alkuvaiheissa, joista kirjoitin näemmä huhtikuussa. Edward Jenner sai päähänsä tunkea lehmänvisvaa ["vacca" = "lehmä"; "rokotus" on siis "lehmäytystä"] ihmiseen, "ehkäistäkseen" isorokkoa. Hän halvaannutti oman poikansa tällä tempulla, mutta sama idioottilinja jatkuu tänäkin päivänä.

Kruunumyrkkylehmäytintä hingutaan ja halutaan pakolliseksi, vaikka hyvin tiedetään sen aiheuttavan hyvin mahdollisesti "flunssankaltaisia oireita" – eli juuri niitä mitä koitetaan vältellä. Nämä samat oireet on vältettävissä C- ja D-vitamiinilla ilman "flunssankaltaisia 'sivuvaikutuksia'", mutta allopaateillehan sellainen ei passaa: pitää olla patentoitua myrkkyä, jonka "tutkimus" on tehty verorahoilla, mutta jonka tuotot kotiutetaan ihan yksityisesti.

Igor Babkinin ja Irina Babkinan tutkimuksen mukaan virus tarttui pronssikauden viljelijäväestöön eläimestä, jonka kanssa ei ollut aiemmin oltu tekemisissä. Uusi otus oli tutkijoiden mukaan oletettavasti kameli.

...koska luonto on vaarallinen. Juurihan joku ääliö löysi naudan jauhelihasta jollain ilveellä körönää – mikä tarkoittaa oletettavasti satojen miljoonien lehmien turhanpäiväistä teurastamista ja ruhojen hävittämistä. Mikään ei perustu mihinkään, mutta seurauksena on tahallaan aiheutetut nälkäkuolemat.

Ilmastonmuutos, joka tiedetään pandemioiden kasvavaksi uhkatekijäksi, oli luultavasti laukaiseva tekijä myös isorokon synnyssä.

Onko toimittaja tässä nyt vihjaamassa, että "ihminen on aiheuttanut ilmastonmuutosta" jo pronssikaudella? Siellä ovat katumaastureilla rällänneet ja tuhonneet luontoa – josta ihminen on aina ollut täysin erillinen? Mikään osa ihmisestä ei ole luontoa. On ihminen, ja sitten on luonto – ja nämä kaksi pitää "terveyden" nimissä pitää visusti erillään, niinkö?

Parista antiikin kirjoituksesta 400-luvulta ennen ajanlaskumme alkua on tietoa siitä, miten silloinen ajattelu kulki, kertoo Heikki Vuorinen.

Jos jollakin paikkakunnalla on paljon sairaita, mutta heidän oireensa ovat erilaisia, syiksi pääteltiiin ihmisiä erottavat asiat: elämäntavat. Jos oireet sen sijaan olivat samanlaiset, syy oli se, mikä yhdisti ihmisiä: ilma.

– Se oli hyvin loogista. Kukaan ei selviä hengittämättä.

Se oli hyvin loogista. Tässä artikkelissa koitetaan kuitenkin maalata kuvaa "väärästä teoriasta" – jonka allopatia syrjäytti kun Carnegie ja Rockefeller ostivat koko alan.

Körönän kohdalla ajatellaan, että ilmassa on jotain vikaa; siksi maski (joka ei tokikaan auta vaan vahingoittaa, mutta taikauskon piirissä tehdään kaikkea typerää). Kuitenkin miasma-ajattelussa "on jotain vikaa" kun siinä ajatellaan, että tauti välittyy ilmateitse.

Uudella ajalla tältä pohjalta kehittyivät ajatukset miasmoista, tauteja aiheuttavaksi muuttuneesta ilmasta. Syitä löydettiin läheltä ja kaukaa.

– Esimerkiksi silloin, kun musta surma tuli 1300-luvun puolessa välissä, Pariisin lääkärit päättelivät kokouksessaan, että syynä olivat planeetat, jotka olivat asettuneet toisiinsa nähden erityiseen asemaan, Vuorinen kertoo.

Mmhmm? Eli että verrataan ei-allopatiaa astrologiaan? Kuten aina. ...Paitsi että planeettojen sijainti todella voi antaa vihjeitä siitä, mitä maapallolla tapahtuu – ne kun vaikuttavat aurinkoon, ja aurinko taas maahan. Kaiken tämän vaikutus ihmiseen kollektiivina on todella arvioitavissa.

Miasma-ajattelua oli vielä 1800-luvullakin, kun kolera levisi Eurooppaan uutena tautina. Miasmojen syiksi arveltiin muun muassa maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia. Paikallisesti epäiltiin miasmojen johtuvan mätänevistä jätteistä.

Kuitenkin tämän – täysin oikean – päättelyketjun syrjäytti allopaattinen, terästehtailijan ja öljynjalostajan sanelema "tiede".

– Miasma-ajattelu oli keskeinen syy sanitaatioliikkeeseen, joka syntyi Britanniassa 1800-luvun alussa ja myöhemmin Saksassa. Kaupungeissa piti olla riittävästi hyvälaatuista vettä ja viemäreitä. Silloin miasmakin huuhtoutui pois, selittää Vuorinen tuolloista ajattelua.

Vuorinen tässä esittelee mielestään virheellistä ajattelumallia, vaikka hyvin on tiedossa, että riittävä hygienia vähentää sairastamista (mutta mitä ei jakseta myöntää: liiallinen desinfiointi aiheuttaa sairastumista).


Vuorinen siis harrastaa melkoista menttaaliakrobatiaa päivitellessään juuri niitä asioita, jotka ovat käytännössä edelleen – ikään kuin ne eivät olisi.

Kaupunkien sanitaation kehittämistä perusteltiin myös sillä, että samalla päästäisiin eroon mielisairauksista ja rikollisuudesta ja juoppoudesta, sillä miasmojen arveltiin vaikuttavan niihinkin.

Ja onko Vuorisen mielestä rikollisuus, juoppous ja mielisairaudet pikemminkin sanitaation seurausta? Missä määrin toimittaja Anniina Wallius vääntää tätä juttua mutkalle? Konnotaatiot heittävät volttia joka välissä.

Mikroskooppiteknologian kehityttyä bakteereita alettiin tunnistaa 1800-luvun puolivälissä. Virustenkin olemassaolo kyllä tajuttiin, mutta ne olivat liian pieniä optisille mikroskoopeille.

"Virustenkin olemassaolo kyllä tajuttiin"... Miten niin tajuttiin? Oletettiin on huomattavasti osuvampi termi tähän. Oletettiin, että on olemassa myrkky ["virus"], joka on niin pieni että sitä ei näe. 

Ja miksi näin tehtiin? Koska bakteereilla ei voitu selittää sairastumista – koska koko oletus on pielessä. Mutta koska Rockefeller ja Carnegie ostivat sekä lääketieteen että koulut, tätä täysin virheellistä oletusta levitetään edelleen "tosiasiana".

Virukset saatiin ensi kertaa kuviin vasta 1930-luvulla elektronimikroskoopilla.

...Tai siis löydettiin jotain. "Jotain" ≠ "virus". Tänä päivänäkään ei osata erottaa "virusta" eksosomista. Eksosomi tulee kudoksen sisältä, mutta "viruksen" väitetään – ilman ensimmäistäkään todistetta – tulevan elimistön ulkopuolelta.

Ei kommentteja: