2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 2. marraskuuta 2020

Eroavat kuitenkin siinä

Kuolleiden päivän kieppeillä meediostossa harjoiteltiin "kriittistä ajattelua". "Syväluodattiin" taikauskoa ja uskonnollisuutta – joka toki on taikauskoa sekin. Ulos koko sormiharjoitelmasta unohtui skientismi – mistä olen hir-veen yllättynyt.

Eri sukupolvien uskonnollisuudessa on valtavat erot Suomessa – erityisesti naisten uskonnollisuus on vähentynyt jyrkästi

Tämähän on sikäli hyvä asia, että uskonto on parituhatta vuotta jatkunutta riistoa ja aivopesua, joka ei perustu mihinkään. Raamattu on alusta loppuun astrologiaa, josta "historiaa" löytyy nippa nappa siteeksi. 

Risti ja sädekehä

Miekkalähetykseen perustuvat – läpeensä poliittiset – ristinusko ja islam on tehneet todella rumaa jälkeä – eikä juutalaisuuden salaseura ole todellakaan jäänyt vehkeilyssä kesymmäksi. Jokaiseen noista kuuluu täysin mielisairaita kultteja – mikä ei ole ihme, kun ne kaikki perustuvat skitsofreenikkojen hallusinaatioihin.

Katolis-ortodoksi-protestanttien lisäksi jeesuskultin ympärille on vielä kehkeytyneet ilmisalaseurat jehovien todistajista mormoneihin, joista molemmat on amerikkalaisten joutomiesten kynäilemiä (korjaan: kumpikaan ei osannut kirjoittaa eikä lukea – joten tarkoitan: sanelemia) kultteja, joiden edustajista varsinkin jälkimmäisiä löytyy rapakontakaisilta johtopaikoilta. Ja sitten on tietysti skientologit ja vapaamuurarit ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan.

Kun psykoottiset uskonnot on edustettuna politiikan joka tasolla, on odotettavissa järjetöntä väkivaltaa, joissa ihmishenki ei ole minkään arvoinen ja ihmisarvoa poljetaan joka askeleella – ja parituhatta vuotta (paitsi että kirkko taisi sepittää koko "keskiajan", ja ympätä siis erinäisiä satoja vuosia olematonta historiaa joukkoon...) onkin mennyt jatkuvan sotimisen ja orjuuttamisen merkeissä kaikkialla mihin nämä "ilosanomaansa" väkisin työntävät kultit ovat löyhkäävän "ideologiansa" ulostaneet. Kaikki omaperäiset kulttuurit on tuhottu systemaattisesti – ja sitkeimmät vaikutteet imeytetty frankenstein-kirkkoihin, joiden keskeltä löytyy läpitunkematon pahuus.

Vatikaani on mahdollisesti maailman rikkain valtio, jonka pedofiilit myrkyttävät ilmapiirin kaikkialla. Israel on natsisaksan turboversio jossa kaikki on käännetty nurinniskoin, ja Saudi-Arabia on yhden perheen psykoottisen hirmuvallan alla. 

Joten tämä on silkkaa hurskastelua:

Mitä taikausko kertoo ihmisestä ja milloin se on liiallista? Kysyimme asiantuntijalta

Geesus Phuck'n Cryst. Kukahan eksperttispesialisti täällä on tyhjiä horisemassa? 

– Kun asiaa on tutkittu, noin puolet ihmisistä kertoo olevansa taikauskoisia. Taikausko on niin yleinen ilmiö, ettei siinä ole mitään kummallista, sanoo psykologi Outi Olani.

Psykologi. Nämäkinhän on melkoisen pitkälti kulttiväkeä. Perustaja oli pakkomielteisen kiinnostunut seksuaalisista perversioista – ja hinkatumpi versio löytyy Frankfurtin koulukunnan suunnalta. Frankfurtin koulukunta sitten taas on vastuussa siitä, miten koko läntinen yhteiskunta on rikottu sisältäpäin.

Ajattelumme koostuu Olanin mukaan analyyttisesta ajattelusta ja intuitiivisesta ajattelusta. Analyyttinen ajattelu on tietoista ja hidasta, intuitiivinen ajattelu taas tiedostamatonta ja nopeaa.

Juu ei. Tässä ihan turhaan ja keinotekoisesti erotellaan kaksi toisiinsakietoutuvaa ajattelun lajia toisistaan. Kumpaakaan ei ole ilman toista – ja analyyttinen jäsentäminen on täysin alisteinen intuitiolle: kaikki "analyyttiset" päätökset tehdään lopulta aina fiilispohjalta. Aina. 

Se, että intuitio erotetaan omaksi entiteetikseen, on itsessään taikauskoista ajattelua. Konseptiin kuuluu idea jumalallisesta johdatuksesta – kun taas psykologia sinällään on puhtaan mekanistinen tapa katsoa "aivoja" maallisena reaktiotehtaana, vaikka ajatusta tai persoonaa ei itse asiassa voida lokalisoda aivoihin. "Minä" on selkeästi vähintään koko kropassa, ja "ajatteluksi" kuvittelevamme toiminta on suurelta osin ruumiillista, hormonaalista loiskintaa.

– Molempia näistä tarvitaan. Ihmiset eroavat kuitenkin siinä, kuinka he hyödyntävät näitä ajattelun prosesseja. Voimakkaasti analyyttiseen ajatteluun nojaava on todennäköisesti vähemmän taikauskoinen kuin intuitiivisesti ajatteleva, Olani selittää.

Tässä tullaan sitten taikauskon eri lajeihin. Analyyttiset ihmiset ovat itse asiassa voimakkaan uskonnollisia – mutta heidän uskontonsa on skientismiä. 

...Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä, miten analyyttisena itseään pitävät tulivat reagoineeksi juuri tuon väittämän luettuaan. Fanaattisella järkytyksellä, veikkaan.

On samantekevää minkätyyppisellä ohjelmoinnilla ihmiset itsensä varustavat; lopputulos on sama: passiivinen orjaluonne, joka suorittaa kuvittelemaansa elämäntehtävää, joka on täsmälleen sama kuin muilla kaltaisillaan temperamenteilla. Istutaan riveissä ja jonoissa, suoritetaan samat rituaalit hassuine hattuineen ja taikasanoineen. Kuvitellaan ettei olla taikauskoisia, vaikka kaikki viittaa siihen, että todellakin ollaan.

Eikä siinä mitään; maailma on taikaa täynnä. Me manifestoimme jatkuvasti omaa tulevaisuuttamme jokaisella teolla ja ajatuksella. Me ritualisoimme arjen, ja näissä rituaaleissa joilla päivämme täytämme... Niiden pitää mennä aina juuri samalla tavalla, tai koko päivä on pilalla. Kaikki on ritualisoitua, emmekä edes huomaa sitä. ...Ja tämä koskee myös niitä, jotka tekevät kaikkensa ollakseen "spontaaneja" aina ja koko ajan.

Plus että sitten on nämä uuden ajan fanaatikot:

Luonnon köyhtyminen ja villieläin­kauppa kiihdyttävät maailman­laajuista tautiriskiä, varoittaa kansain­välinen luonto­paneeli

Maailmanlopunkultit, niitä löytyy joka sukupolvesta. Ne pyrkivät kaikin keinoin päättämään siitä, miten muut ihmiset elävät. Ne kuvittelevat, että ihmisen toimet tuhoavat maailman, ja vain nämä kultit tietävät miten tämä aina-ihan-kohta-tuleva maailmanloppu saadaan vältettyä. 

Ja miten se vältetään? Lepyttämällä jumalat. Rituaaleilla, tietysti. Anekaupalla, enimmäkseen, koska ne, jotka ajavat näitä yhdenasianliikkeitä niiden pyramidihuijauksen huipulta, tietävät itse oikein hyvin mistä on kyse: vallasta. Niin kuin uskonnoissa aina.

Skientismi kutsuu jumaliaan elusiivisilla määreillä: "virus" ["myrkky" latinaksi] – jota ei ole koskaan todennettu vaikka välineet siihen on olleet olemassa jo sata vuotta; "pimeä aine" – jota ei kaikkien triljoonien törsäyksen jälkeen vaan löydy mistään yhtään vaikka se on kaikkialla.... – ja tietysti kirkon perusteos: "ihmisen aiheuttama ilmastonlämpeäminenmuutos", jonka senkin peruskomponentti on näkymätön kaasu. Olemassaoleva, sentään, mutta myöskin välttämätön kaikelle elämälle. 

Tästä näkymättömästä kaasusta syntyy ylivoimaisesti suurin osa planktonien voimalla merissä – ja sen "kasvihuonevaikutus" on mitätön verrattuna vesihöyryyn, joka sekin syntyy ihan vaan merissä. Ihmisellä ei ole mitään vaikutusta tämän pallon ilmastoon, vaikka säähän toki osataankin vaikuttaa, ja on paikallisesti vaikutettu siihenkin jo ehkä sata vuotta.

Todellinen ilmastotekijä on kuitenkin maan magneettikenttä, jota taas säätelee aurinko, joka sekään ei olisi mitään ilman planeettoja ynnä muuta sitä kiertävää sälää, josta jokainen hiukkanen on elintärkeä osa samaa koneistoa – joka se taas on osa isompaa koneistoa eli galaksia, (jonka kaikkien aurinkojen säteily tunkee maan magneettikentän läpi) – ja joka on vain yksi pieni osa isompaa galaksien koneistoa...

Tai sitten kaikki on vain simulaatiota. 

Todellista, mutta siltikin simulaatiota – jonka synnytämme me kaikki? Meidän kollektiivinen tajuntamme on yhtä kuin universumi? Universomo jossa somnambuloimme, koska emme muista keitä olemme?

Kukaan ei tiedä, mutta jokainen kuvittelee tietävänsä. Melko moni niistä, jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin kuin muut, haluaa pakottaa oman ajattelumallinsa kaikille – koska valta on juovuttavaa, ja mikä hyvänsä tekosyy kelpaa verukkeeksi – oli ajattelumalli sitten miten hapero hyvänsä.

---

Tiesittekö muuten, että sana "kirkko" tulee kreikkalaisen... jumalattaren?... Kirken nimestä? Kirke oli lumoojatar, joka houkutteli Aiaian saarelle eksyneet palatsiinsa pitoihin – ja muutti heidät sitten eläimiksi.

Melkoisen osuvaa, minusta. ...Sikälikin, että Kirke käytti ihmisten eläimiksi muuttamiseen rohtoja – jollaisia nykyään kutsutaan "lääkkeiksi".

Ei kommentteja: