2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Mielivaltaiset teurastajat

Olen tästä psykoottisuudesta kirjoittanut aiemminkin, mutta jälleen houritaan ikään kuin tässä olisi mitään järkeä:

Painajainen toteutuu Tanskassa: Koronaviruksen uusi mutaatio on "levinnyt" minkeistä ihmisiin, voi vaikuttaa myös tulevan rokotteen "tehokkuuteen" heikentävästi – kaikki minkit teurastetaan

Enää tarvitsisi tosiaan todistaa, että tämmöinen kruunumyrkky tosiaan on olemassa. Ja että se aiheuttaa jotain. Ennen sitä on aivan turha horista "mutaatioista" tai "tartunnoista" – varsinkaan eläinten ja ihmisten välillä – yhtikäs mitään.

Eikä miljoonien eläinten turhanpäiväinen teurastus ole sittenkään järjen rajoissa. Kuten mikään tässä kruunumyrkky-narraatiossa. Mikään ei perustu mihinkään, mutta veri lentää.
Eläimiä on toki uhrattu mielikuvitusolennoille ennenkin – mutta se on perustunut sentään jonkinasteiseen luonnon kunnioitukseen. Nykyään vain tapetaan järjettömiä määriä eläimiä siksi, että yhden koulun tilastonikkarit on keksineet uuden mallinnoksen – joka on yhtä kaukana todellisuudesta kuin kaikki aiemmatkin mallinnokset.

– Kyseinen viruksen muutaatio saattaa vaikuttaa myös tulevan rokotteen tehokkuuteen heikentävästi, viranomaiset sanovat.
Jep. Ja enää tosiaan tarvitsisi todentaa viruksen olemassaolo. Ja se, että se aiheuttaa jotain. Ja että rokotuksista ei olisi pelkästään haittaa. Yksikään tutkimus ei ole löytänyt ikinä mitään, mikä tukisi tätä paranoidia deluusiota.
Tanskassa on noin 17 miljoonaa minkkiä.
Ja teurastajilla valkoiset takit.
---
Etelä-Koreassa oli näemmä kuunvaihteeseen tultaessa tapettu jo 83 flunssarokotteilla. Luku lienee yli sadan tätänykyä – mutta terveydenhuollolla tapettujen viimeisintä lukua lienee mahdollisimman hankala jäljittää.

Ei kommentteja: