Romantisoitua jeesustelua

On tietysti hyvä nähdä ylevöittäviä puolia asioissa, mutta jos samaan aikaan sinnikkäästi kieltäydytään näkemästä kalseaa todellisuutta sellaisena jota se on... Tämä on altruismiksi naamioitua patsastelua, jota harrastetaan täysin itsekkäästi vaikka muuta väitetään.

Meidät valtasi keväällä outo tunne, joka on upea, sillä se on yhtä aikaa uhrautuva ja itsekäs

Mikä ihme tuo meidät maalis-, huhti- ja toukokuussa vallannut humaus oli? Se oli solidaarisuus.

Hieman yleistystä tässä. Solidaarisuus tuppaa kyllä valtaamaan ihmiset poikkeustilanteissa – mutta edelleenkin: tämä "poikkeustilanne" oli kausiflunssahysteria; täysin tarpeeton rituaali, jossa lähestulkoon jokainen maa synkronoidusti lipsahti fasismin puolelle.

Tämän ihmisoikeudellisen tilanteen naamioiminen joksikin, joka oli muka pakko käydä läpi, on tietoista sokeutta: valitaan olla näkemättä mihin tämä johtaa. 

Valitaan asenne, jossa katsotaan että meillä Suomessa kuitenkin lipsahdettiin vain vähän fasismiin. 

Vähän fasismia on fasismia yhtä kaikki, ja se johtaa siihen, että sitä saadaan lisää, kunnes lopulta ollaan täysfasismissa.

Ei ollut mitään pandemiaa. Pandemia on sellainen, jossa sitä on mahdoton olla näkemättä. 

Kuinka moni joutui seuraamaan, miten naapurustossa kannettiin päivittäin ruumiita haudattavaksi? Sellaista voisi kutsua pandemiaksi – mutta kun koko kauhea koettelemus tapahtuu vain ja ainoastaan meediassa, se ei ole pandemia. Se on plandemia. Ja plandemian seurauksena ilmaantuva solidaarisuus on lammasmaista käyttäytymistä.

”Pitäkää yllä solidaarisuuden henkeä”, parkaisi esimerkiksi Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus koronan terveysohjeista Twitterissä maaliskuun puolivälissä.

Tämä parkuva gebrejeesus oli siis uransa alkajaisiksi vastuussa etiopialaisten kansanmurhasta – jos tuollaisista teoista tässä maailmassa yleensä vastuuseen joutuisi. 

Kun Live Aid keräsi rahaa Etiopian nälänhädän uhreille, ne päätyivät gebrejeesuksen terroristijärjestölle, joka oli nälänhädän aiheuttanut. Eikä gebrejeesus ollut edes ehtinyt terveysministerin pallille tuolloin. Ei ollut ehtinyt peitellä kolmea koleraepidemiaa, jotka sattumoisin näyttivät kovasti kohdistuvan rodullisiin ryhmiin. Ei ollut ehtinyt nimittää tunnettua diktaattoria, Robert Mugabea, "hyväntahdonlähettilääksi".

Psykopaatit eivät joudu vastuuseen. Miksi eivät joudu? Koska meediot on ostettu. Toimittajat on ostettu. Ei ole olemassa sellaista kuin "tutkiva journalismi" tonavamedian piirissä. 

Meedia on olemassa juuri tätä varten: pidetään ihmiset erimielisinä asioista joissa ei ole mitään riitelemistä – ja jotta hämmennys olisi täydellinen: rauhoitellaan toisinaan kuin tarhatädit itkuraivokakaroita. Silitellään egoa siitä, miten tosihianosti oltiin altruistisia ja huomattiin välillä että muitakin ihmisiä on olemassa. Kivasti annettiin toisen leikkiä sillä lapiolla joka ensin oli omittu koko aamupäiväksi.

Solidaarisuuden ytimessä on juuri yhteinen vastuu. Sanan alkuperä on ilmeisesti latinan ilmauksessa obligatio in solidum. Sillä viitattiin järjestelyyn, jossa perheen tai jonkin muun yhteisön jokainen jäsen oli rajattomasti vastuussa yhteisestä velasta. Solidaarisuus oli siis velvoite, joka sitoi ihmiset yhteen.

Velvollisuus. Ylevä sana, ja latina ylevöittää vielä vähän lisää. Meillä on velvollisuus olla solidaarisia – ja tällä siis tarkoitetaan, että meillä on velvollisuus totella täysin järjettömiä käskyjä, koska... No, se nyt vaan on velvollisuus. Tiäks.

Ja kun velasta nyt puhutaan: sattumoisin meediosto ei varsinaisesti nosta esiin sitä, että miljardöörit – samalla kun pienyrittäjät ovat menettäneet toimeentulonsa – ovat työntäneet taskuihinsa näitä paljonpuhuttuja koronatukia niin paljon, että he ovat rikkaampia kuin koskaan. Asia kyllä mainitaan toisinaan, mutta siinä ei jotenkin nähdä mitään vikaa.

Sillä, että ihan pikkuisen on käyty fasismin puolella, on tuhottu lukematon määrä elämiä – mutta valtavia mastodonttimarketteja pitävät konglomeraatit senku porskuttavat. Ne, jotka tekevät rahansa maksamalla työntekijöille mahdollisimman vähän, ja hankkimalla myymänsä tuotteet mahdollisimman halvalla. 

Voisi kuvitella, että kun meediosto on kuitenkin täysin punavihreää sakkia, jollekin pistäisi silmään se, että riistokapitalisti ostaa lisäaikaa pyramidihuijaukselleen plandemialla, ja sitten vie itselleen vielä nämä koronatuet™kin. 

Vaan ei. Solidaarisuutta, kamut. Sulla ei ehkä ole enää tulevaisuutta, mutta muistathan silti jeesata muita. Se on kato sun velvollisuus.

Tässä kohtaa on mainittava, että Pullisen Jussi tässä tulee hiukan kurkanneeksi myös verhon taakse:

Pandemiassakin oleellinen kysymys on, missä solidaarisuuden raja menee.

Viime viikolla vastausta sai miettiä, kun seurasi Brysseliin kokoontuneiden EU-johtajien vääntöä unionin elpymispaketista.

Eurooppalaisen solidaarisuuden osoituksena esitelty paketti näyttäytyikin kustannus-hyötylaskelmana.

Näitä painotuksia soisi vain näkevänsä vähän enemmän ja paljon kärkevämmin. Bryssel on systeemisen väkivallan tuote, ja sieltä kumpuaa pelkästään systeemistä väkivaltaa. 

En usko, että monikaan on tästä asiasta eri mieltä – joten miksi sen annetaan jatkua? 

Ihmisiä ne siellä Brysselissäkin ovat, ja heitä on paljon vähemmän kuin meitä muita. Miten niin nämä aateliset voivat määrittää alamaistensa elämän joka ainoan käänteen – vaikka eivät rahvaan elämästä yhtikäs mitään tiedäkään?

Brysselin rahanjako ei edes ollut pandemian pahin haaste solidaarisuudelle. Kohta jokin lääketehdas ilmoittaa, että heillä on toimiva koronarokote. Silloin on ratkaistava, kuka sitä saa ja kuka jää ilman.

Ja tämä loputon lääkeuskovaisuus. Tätä ilmeisesti joutuu jankkaamaan lopun ikäänsä: rokotteita ei koskaan, ikinä, ole kaksoissokkotutkittu. Kaksoissokkotutkimuksen pitäisi olla lääketutkimuksen standardi, mutta se ei ole sitä.

Kaksoissokkotutkimuksessa on vähintään kaksi ryhmää: ne, jotka "saavat" lääkettä, ja ne jotka luulevat "saavansa" mutteivät saa. Myöskään lääkkeiden annostelijat eivät tiedä kuka saa kumpaa – jolloin tuloksista on luettavissa josko lääke oikeasti toimii taikka ei.

Tätä siis ei ole rokotteiden kohdalla tehty ikinä. Niiden toimivuudesta ei ole kerrassaan mitään takeita; ne ovat uskomushoitoa. 

Lisäksi niistä tiedetään olevan todella paljon haittaa: vastikään maksettiin rokotevahingoista rapiat neljä miljardia rokotusten uhreille (verorahoilla, koska lääketuottajilla ei ole minkäänlaista vastuuta) – ja kun tiedetään, että noista vahingoista raportoidaan noin yksi prosentti (1%)...  

Rokotteet tekevät paljon enemmän vahinkoa kuin taudit. Varsinkin kun tauteja ei oikeasti osata edes diagnosoida. Varsinkin kun niiden olemassaoloa ei ole koskaan todennettu; testit mittaavat ihan muuta kuin mitä väitetään (ja siinäkin ovat enimmäkseen väärässä); ja "epidemian" aikana viranomaiset narahtavat lähes päivittäin aivan tolkuttomista tilastojen vääristelyistä.

Mutta me puhumme solidaarisuudesta. Siitä onko sitä rokotteeksi kutsuttua raskasmetallien ynnä muiden ihmiselimistöön kuulumattomien aineiden cocktailia varmasti tarpeeksi kaikille.

Solidaarisuus on eri asia kuin puhdas uhrautuva epäitsekkyys: se sisältää aina ajatuksen siitä, että kun yhteisö hyötyy, myös minä hyödyn. Siksi ei ole mitään syytä, miksei solidaarisessa järjestelyssä voisi vaatia muilta myös vastuuta – kuin Suomi tai ”nuuka nelikko”.

Vastuuta. Milloin allopaateilta aletaan vaatia vastuuta? Milloin? Kuinka pitkään pitää katsella sitä, että ihmiset ajavat itsensä (ja toisensa) suoraan lihamyllyyn kuvittelemalla, että jos oikein toivoo, niin kyllä tämä tästä. Että "asiantuntijat" pelastavat, vaikka eivät yhtään tiedäkään mistä puhuvat. Vaikka narratiivi muuttuu päivittäin, koska mikään oletus ei koskaan pidä paikkaansa. 

Jos oikein visusti jaksetaan olla solidaarisia, niin sitten virkamiehet pelastavat meidät. Miten tämä kuulostaa ihan uskontunnustukselta?