2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Huippututkijat etsivät tietä ulos kaivamastaan kuopasta

Kuten Besmenoffin Juri jo KooGeeBeestä loikattuaan kertoili: kun demoralisaatio on saatettu loppuun, ihmiset eivät kerta kaikkiaan tunnista tosiasioita vaikka miten selkeästi niitä naaman edessä roikottaisi. 

Kenen tahansa pitäisi kyetä näkemään minkä farssin näyttämöllä huojumme, mutta suurin osa ihmisistä ei kerta kaikkiaan kykene ajattelemaan. Meediosto kuvittelee kykenevänsä, muttei kykene – ja sama koskee yliopistoväkeä. Mullikuoro ölisee täysin koheesiovapaita tarinoita, ja yleisö vain nyökyttelee kun ei muuta osaa. 

Kokoomuksen Koronasanomissa horisee tänään Antti Kirkkala:

Huippututkija varustaisi kodit maskeilla nyt

"Huippututkija"? Ihanko tosi? Otsikosta päätellen kyseinen "tutkija" on joko tyhmä, tai sitten haluaa edistää fasismia. Tai molempia, mikä tekee hänestä huippuidiootin.
Yhdysvalloissa virus on lähtenyt käsistä alueilla, joilla ei ole käytetty kasvosuojaimia.
Eikä ole. Tilastointi on saattanut lähteä, mutta kuonokopat on moneen kertaan todistettu paitsi hyödyttömiksi myös haitallisiksi. Kirkkalan Antit vain tykkäävät jorista joutavia, jos siitä saa palkkaa. 

Kirkkalan Antit eivät tajua vaarantavansa osaltaan vaikkapa juuri sitä kansanterveyttä josta ovat olevinaan hirmu huolissansa.
Columbian yliopiston apulaisprofessorin, geenitutkija Tuuli Lappalaisen mukaan hallinnolliset virheet ja maskittomuus ovat Yhdysvalloissa nähdyn koronapiikin taustalla.
Tämä apulaisprofessori on nyt sitten ilmeisesti se "huippututkija", josta otsikossa keuhkottin? Hän on oikeassa siinä, että hallinnolliset virheet tosiaan ovat ihan kaikkialla "nähdyn" koronapiikin™ taustalla. 

Itse asiassa "hallinnollinen virhe" on melkoisen myötäsukainen ilmaus valheellisilla premisseillä toimitetuista loputtomista ihmisoikeusrikoksista, jotka monissa paikoin ovat kevyesti ylittäneet sotarikoksen tunnuspiirteet.
Hänen mukaansa kesään mennessä nähtiin, että ”ilman maskeja tämän pandemian kanssa on hyvin vaikea elää suhteellisen normaalisti”.
Tuulilappalaiset ilmeisesti pitävät kuonokoppaa luonnollisena ihmisen jatkeena? Tämä plandemia, johon jaksetaan vedota ilman ainuttakaan tieteen riekaletta, ei ole olemassa. Se ei ole koskaan ollut todellisuutta, eikä tästä harhaisesta psykoosista saa sellaista tehdä. 
Tutkija Lappalainen toteaa aiheen politisoituneen myös Suomessa.
Tutkijalappalainen on oikeassa: kyseinen aihe on alusta loppuun politiikkaa. Tai bisnestä, jos politiikka halutaan jotenkin erottaa kolikkonsa toisesta puolesta. Ja tämä kolikkohan on Cosa Nostran ["meidän asiamme {jonka tarkemmat yksityiskohdat eivät kuulu teille}"] suojelurahaa.
– Maskien käyttö on ihan simppeli asia
Eikä ole, tanopää. Kuten tutkijalappalaistenkin epäilemättä taajaan siteeraama CDC asian ilmaisee: "evidence from 14 randomized controlled trials of these measures did not support a substantial effect on transmission of laboratory-confirmed influenza".
ja normi täällä New Yorkissa. 
Kuonokoppa auttaa vain ja ainoastaan pölyisässä ympäristössä. Sillä ei ole mitään tekemistä fiktiivisten virusten kanssa. Fiktiivisillä viruksilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, paitsi valtiofasismin.
Julkisissa sisätiloissa aina päällä, kadulla jos on ruuhkaisempaa.
Tällekö ihmiselle maksetaan muka siitä, että hän käyttää aivojaan? Katsokaa nyt tätä yliopistojen alennustilaa: täysin psykoottisia apuproffia kertomassa muille miten elämä on tuhansien vuosien selviytymisen jälkeen muuttunut täysin – noin viikossa. Hopsan!

Varmaan joku otsikko kohta kirkuu: "Tutkijat yllättyivät: ihmisellä ei ole koskaan ollutkaan immuniteettia! Me olemme selvinneet pelkällä tuurilla". Nämä aivonsa sijoiltaan nyrjäyttäneet ovat etikettikonsulantteja jossain hemmetin sulkeisdiskossa.
Suojaamme maskeillamme muita ja osittain myös itseämme.
Me emme suojaa ketään; me vahingoitamme itseämme laskemalla elimistön happipitoisuutta ja nostamalla hiilidioksidin määrää – mikä on ihanteellinen kasvuympäristö tulehduksille, syöpäsoluille jne. 
"Ai jehna, tää Frankfurtin koulukunta on tosiaan pistäny töpinää töppöseen niin että hippulat vinkuu. Eri vänkää seurata miten yhteiskunta toisensa perään kaatuu pelkkään idiotismiin!"
Jos täydellisen järkipuolet ihmiset pääsevät luennoimaan pakkolakien hyödyistä, on rakenteissa jotain todella pahasti vialla – ja nämä Uuden Perverssin airueet tulevat rikollisen (valikoivan!) sokeutensa takia ennen pitkää löytämään itsensä ladon takaa. Kuten loppuunkäytetyille pettureille aina käy. 

Ei kommentteja: