Yllätyksettömyys on toisinaan toivottava olotila, mutta tässä aivovammasaagassa ei niinkään. Kuten elävästi muistetaan, allekirjoittanut paransi oman jälkitilansa hankkiutumalla rapakon taakse, koskapa kotimaassa hoitoa ei anneta.
Ennen reissua viimeisin neurologi kirjoitti lähetteen PET-tutkimukseen, jotta tulehduksen tila saataisiin todettua. Luonnollisestikin konsultaatiokutsu osui ajankohtaan, johon matka oli buukattuna, joten se piti siirtää (siis se konsultaatio; ei todlakaan matkaa [paitsi lääkärien mielestä toki]).
Hoidon jälkeen kyseinen audienssi oli toki lähtökohtaisesti turha, mutta kyseisen hoidon saamiseksi ihan rahvaan ulottuville katsoin, että parempi käydä kääntymässä edes. Odotukset eivät olleet toki kynnystä korkeammalla. Haihattelua olisi kuvitella, että potilas voisi liikauttaa asiantuntijan varmuutta omasta ekspertiisistään mihinkään suuntaan.
Tapaamisen ennustettavuus tarpoi turhauttavia polkuja: kuten arvata saattaa, hyvin valikoivasti käyttöön otettava fraasi "ei riittävää tutkimusnäyttöä" oli taajaan käytössä - 20 vuotta onnistuneita hoitoja ei vielä riitä todisteen tyngäksi edes. Ylenpalttisen röyhkeyden vallihaudasta veikkailtiin jopa lumevaikutusta, vaikka Joorstruuli erottaa plasebon todellisesta vaikutuksesta reilun parinkymmenen vuoden intensiivikokemuksella.
Ei minkäänlaista uteliaisuutta. "Ihan kiva, että potilas kokee hyötyneensä, mutta siinäpä se." Tuhannet ja taas tuhannet potilaat hyötyisivät kyseisestä hoidosta minuutissa, mutta me nyt jatketaan näillä hyödyttömillä sapluunoilla joilla tähänkin asti on jatkettu.
Kun argumentoinnin taso on tätä: "Levittelemme käsiä, koska vaikka jotain olisi tehtävissä, emme voi edes tutkia mahdollisuutta, koska tämä nyt vain ei ole käypä hoito -suosituksissa mainittuna tällä hetkellä," on perin hankala synnyttää keskustelua. Kehäajattelussa varsinainen ajattelu on resurssoitu minimiin, koska: "Hei, mä olen vaan töissä täällä."
Lääkäröinti on puoskarointia, joka on formatoitu toimimaan tavalla, joka ei hyödytä ketään - mutta vahingoittaa kyllä sitäkin useampia. Hys hys. Jos ei ajattele asiaa, ei tunnu niin syylliseltä.
Yhdessä tuumin tohtorilääkärin kanssa päädyimme siihen, että jätetään PET-skannailu(kin) sikseen (varsinkin kun siihen liittyy radioaktiivisen matskun tunkeminen kroppaan). Tokihan sillä olisi ollut saatavissa kiva ennen-jälkeen -vertailu koskapa olen kertaalleen käynyt tuossa operaatiossa, mutta ketäpä kiinnostaisi nähdä ihan selkeänä kuvaparina hoidon toimivuus - kun sitä lähtökohtaisesti ei suostuta edes mahdolliseksi myöntämään.
Todettakoon nyt vielä tämä välskäristön hybriksestä: kun valkotakki vääntää rautalangasta asioita, joista potilas on ollut tietoinen jo tämän ekspertin itsensä peruskouluaikana, voisi kiivaammalla temperamentilla varustautunut polttaa kääminsä aika nopeasti. Itse olin yllättävänkin zen huolimatta siitä, että koin puhuvani seinälle kohtaamisen alusta loppuun. On hyödytöntä yrittää puhua ihmiselle, joka kuvittelee tietävänsä jo valmiiksi kaiken olennaisen.
Viimeisenä päänkäännön yrityksenä jätin luettavaksi nivaskan paperia aiheesta - mm. Australiassa vastikään suoritetusta sokkotestauksesta - mutten turhaan odota mitään tapahtuvaksi. Ignoranssi on tehokkaasti sisäänrakennettu tähän meidän sairaushuoltamoketjuumme - ja se vahvistuspiikki, johon ei ollut varaa, pitää käydä hakemassa edelleen uudelta mantereelta, jahka on tullut käärittyä aimo nippu pätäkkää jostain joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti