2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

60 GHz ja muita pikkujuttuja

En väitä tietäväni asioiden oikeaa laitaa, mutta minusta tämä haiskahtaa pahasti:

Koronavirustartunnat leviävät Iranin johdossa, Khamenein neuvonantaja ja viisi muuta korkea-arvoista päättäjää kuollut

Tämä siis maassa, jonka johtoa Yhdysvallat on kammennut tuloksetta (mitä nyt yksi kenraali [ja parikymmentä sivullista] posautettiin hengiltä – ja vaivihkaa aika monta ydininsinööriä tässä vuosien varrella – ja siinä iranilaisten tunaroimalla alasampuneessa koneessahan oli sattumoisin jokunen kymmentä tiedemiestä kyydissä) vallasta jo vuosia.

Myös Kiina, USSAn ekonomisesti suurin vastapooli, ajautui kaaokseen sattumoisin samaan aikaan, kun Wuhanissa oli aloitettu sotilasolympialaiset.

Kun vielä tiedetään – jos halutaan tietää –, että koronaviruksen diagnosointi on kutakuinkin mahdotonta, ja tauti näyttää sopivasti sekä flunssalta että ilmansaasteiden (joita vastaan Wuhanissa protestoitiin laajasti ennen "epidemiaa") aiheuttamalta hengitystieinfektiolta...

Ja sekin on tiedossa, että kaikki "pandemiat" on puhjenneet Yhdysvaltojen vaalivuosina... Voisiko mitenkään olla, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää?
Iranin ulkoministerin Javad Zarifin neuvonantaja ja entinen apulaisulkoministeri Hussein Sheikholeslam, 68, on kuollut
Ensimmäinen Iranin poliittiseen johtoon kuulunut uuden koronaviruksen uhri oli 81-vuotias uskonoppinut Hadi Khosroshahi [...] Vallankumousveteraani luettiin uskonnollisen johtajan ajatolla Ali Khamenein lähipiiriin.
Korkea-arvoisin koronaviruksen iranilaisuhri on Khamenein neuvonantaja Mohammad Mirmohammadi, 71, joka kuoli tautiin viime maanantaina. Mirmohammadi oli Iranin korkeimman valtaa käyttävän elimen eli valvojien neuvoston jäsen.
Iranin parlamentin jäsenistä yli 20 on saanut tartunnan. Tautivuoteella on lisäksi muun muassa Iranin varapresidentteihin kuuluva Masoumeh Ebtekar.
Suurinta julkisuutta on tähän mennessä saanut varaterveysministeri Iraj Harirchi
Kätevää. Jos siis haluaa esittää klassisen kysymyksen: "Qui bono?" Kuten myös huomataan, melkoisen iäkkäitä herroja näyttäisi olevan kyseessä. 

Kahteen otteeseen jutussa halutaan iskostaa sosiaalisessa mediassa epäilemättä virulentisti leviävää viestiä:
”Tämä on demokraattinen virus”, sairastunut varaterveysministeri kommentoi tautivuoteeltaan. 
Iranissahan – väitetysti – demokratia voi huonosti, ja – yhtä lailla väitetysti – Yhdysvallat levittää demokratiaa ympär' maailman päivittäisenä askareenaan.

Jostain kumman syystä
epäilykset Iranin virallisia tautitilastoja kohtaan ovat lisääntyneet. Todellisten sairaustapausten määrän uskotaan olevan jopa kymmenkertainen viralliseen lukuun verrattuna.
Miltähän suunnalta tämä uskottu epäilys mahtaa olla kotoisin?
Johns Hopkins-yliopiston laskurin mukaan varmistettujen koronavirustartuntojen määrä nousi koko maailmassa perjantaina iltapäivällä 100 278 tapaukseen. Kuolonuhreja oli 3 403.
Johns Hopkins on sattumoisin sama instanssi, jossa Event 201 järjestettiin. Siis se YK:n alainen – täysin hypoteettinen – keskustelutilaisuus, jossa pohdittiin Wuhanissa puhkeavaa koronavirusepidemiaa – kuusi viikkoa ennen kuin kyseinen epidemia nimenomaan Wuhanissa puhkesi. 

Jännää on kaikki tämä. Kuka mahtaa hyötyä tästä globaalisti paisuvasta jutskasta, jota ei oikeasti pystytä siis diagnosoimaan, mutta jonka varjolla Suomessakin on asetettu ihmisiä karanteeniin. Pitäisiköhän ihmisiä ryhtyä – just sun turvallisuutes™ vuoksi – keräämään semmoisiin ghettoihin vähitellen, etteivät likaisemmat ihmiset pääse levittämään hengitysvaikeuksia?

Ai niin, ja sitten on vielä tämä: 60 GHz. Kyseisellä taajuudella hemoglobiini kuljettaa happea elimistössä. Minkä trendaavan teknovillityksen taajuudet kattavat mm. tuon 60 GHz? 5G:n. Siis sen kaikkialle rakennettavan uuden puhelintaajuuden – joka otettiin ensimmäisenä käyttöön Wuhanissa. Tietenkäänhän juuri tuota taajuutta ei (ehkä?) käytetä, vaikka se sisällytetäänkin kaistalle – eihän käytetä? Eihän mitään joukkojenhallintasysteemeitä ole ennenkään koskaan käytetty siviileihin? Niin kuin steriloivia rokotteita tai metrossa levitettäviä nimenomaan viruksia? Eihän ole?

Kukaanhan ei ole kuullut myöskään sellaisesta "Jumalan ääni" -teknologiasta, jossa ihmiset saadaan kuulemaan ääniä päänsä sisällä – koska eihän kukaan sellaista tekisi? Joten vaikka 5G:tä voitaisiin käyttää ihmisten paikantamiseen, jäljittämiseen, seurantaan ja tappamiseen, vaikkapa, niin tietenkään kukaan ei sitä sellaiseen tule koskaan käyttämään. Joukkojenhallinta on ihan vaan sellainen satunnainen bonus joka noilla taajuuksilla sattuu luuraamaan. Koska tärkeintä toki on saada nopeampia hymiöitä, interaktiivisempaa teknologiaa ja muutenkin kaikille kaikkea kivaa. Tietysti.

Ilmansaasteita, 5G, sotilasolympialaiset, juuri nimenomaan Wuhaniin etukäteen sijoitettu koronavirusharjoitus, ja nimenomaan Kiinan jälkeen Iraniin painottuva epidemia... Eiväthän nämä ihan irralliset yksityiskohdat voi mitenkään liittyä yhteen?

Siis mitenkään.

Ei kommentteja: