2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

"Piilevistä" tapauksista suurta

 Hir-veen yllättävä nollatutkimus:

Koronavuosi ei kohdellut suomalaisia samanarvoisesti: varakkaat säästivät, mutta nuorten ja pienituloisten tilanne heikkeni

Varakkailla on ollut melkoiset juhlat: kiinteistöjä vapautuu pilkkahintaan lunastettavaksi kun hallituksen idioottipäätöksillä tehdään elinkeinon harjoittaminen mahdottomaksi. Kun vielä verotus on järjettömissä lukemissa – muttei yhtä järjettömissä kuin ensi vuonna! – pääsevät ne, joilla on varaa sijoittaa, kasvattamaan omaisuuttaan. Köyhillä sitten taas ei ole varaa suunnitella elämäänsä kuukautta pidemmälle, jos sinnekään. 

Tässä ei ole mitään uutta. Lamat toimivat joka kerta samalla tavalla – vain verukkeet vaihtelevat.

Kruunumyrkky [eli nk. korona"virus"] tunnetaan myös nimellä "hallitusohjelma" – joka muodostuu hallituksen [korona] ja meedioston [virus] yhdessä loitsimasta  luulotaudista, jolle ei ole mitään perusteita (mutta kun koko puoluejärjestelmälle ei ole muuta perustetta kuin päsmärien hinku viedä toisten rahat ja vapaus, niin... normimeininki).

Mitäs muuta on harhaisesti horistu viime aikoina?

Virus levisi hormien kautta asuntoihin – ”tarvitaan tuuletusohjeita”

Vaikea arvata tämän jutun toimittaja. Vain Korona-Kirkkala kehtaa hakea koronakerrontansa vaikka kivenkolosta; pääasia että koronakokoomuksen kerholehden lukijat saavat päivästä toiseen uutta järjenvastaista pelättävää. Se on Korona-Kirkkalan duuni!

Mitäs oman elämänsä diktaattoreille kuuluu?

Yhdysvaltojen tuleva varapresidentti Harris sai koronarokotteen televisiokameroiden edessä

Eikä saanut. Kamala tietää ihan hyvin, että "koronarokotteen"™ kanssa leikkiminen on venäläistä rulettia. Hän ei halua halvaannuttaa toista puolta kasvoista, eikä kuollakaan – koskaan todentamattoman fiiruxen takia.

Näistä julkisista "rokotusten" feikkauksista on narahdettu ties kuinka monta kertaa jo tämän(kin) pelleilyn aikana. Feikkaaminen on niin monella tavalla mahdollista, että on suorastaan ihmeellistä että näitä esityksiä on kämmätty ihan urakalla. Kamala ei todellakaan saa tässä mitään kokeellista rokotetta käsivarteensa.

Ruotsissa pelätään, ettei sairaaloiden henkilökunta pian riitä hoitamaan koronapotilaita – viikossa 205 kuollut koronaan

Ei pidä paikkaansa. Kukaan ei ole koskaan kuollut "koronaan". Sairaalat ovat tyhjillään, kuten keväälläkin. Kaikki tässä pelleilyssä on pelkkää lavastusta. Ihmisiä kuolee ihan samaa tahtia kuin aina ennenkin – ja kuten aina: iatrogeenisesti. 

It Is Long Past Time for the CDC and NCHS to Clean Up the COVID-19 Death Counts

Mitäs, löytyiskö kotikamaralta joku riemuidiootti?

Vapaavuori: ”Riski piilevistä tapauksista suurta”

Näköjään löytyy. Ei ole olemassa mitään "piileviä tapauksia". Ei ole "oireettomia kantajia". Tiede ei tue tästä hallusinoinnista ainuttakaan osa-aluetta.

"Meitsi on tyhmä ku saapas – mut eihän sitä tirehtööriksi muuten pääsiskään. Eniten mua pelottaa ninjafiiruxet, jotka vaanii vastaantulijoiden sieluissa, ja mulla on koko ajan sellanen olo, että mä olen demonien tähtäimessä. Diabolisiin peikkoihin auttaa vain suora fasismi, ja mähän olenki aina halunnu kyykyttää ihmisiä niin turhaan kuin suinkin mahdollista."

Ei kommentteja: