Käänteinen joulukalenteri

Tiedätte sen Jimmy Stewartin leffan, jossa päählöllä menee kaikki päin persettä, mutta sitten juuri kun tyyppi on hyppäämässä hyiseen koskeen, joulun henget näyttävät hänelle miten on sitten hänen syynsä, että kaikkien muidenkin elämä menee päin persettä. Tai jotain. En muista. Näin tuon joskus kakarana.

Heräsin hyvissä ajoin. En halunnut missään nimessä nukkua kun puhelin soisi, ja minulle kerrottaisiin, että se verikoe (tsekkaa edellinen kirjoitus jos et tiedä mistä puhun) olisi otettavissa koska tahansa. Koska tottahan se soi heti aamusta, kun jo eilen ties monennenko kerran tolkutin että asialla alkaa olla vähän kiire. 

...Minkä vahvistukseksi – siis kiireen [öögdzönsi] – illalla sainkin muikkarin, jonka mukaan tulosten pitäisi olla Atlantin toisella puolella tasan 24 päivän kuluttua – jos siis haluan pitää sen buukatun ajan buukattuna, sen josta olen jo pankista halvalla lainaamaani rahaa puolentoista donaa maksanut. 

Dollarit on paljon vähemmän kuin eurot, joten ei tunnu missään vaikka kävisikin niin, että... hetkinen, tässä on joulu tulossa, mikä tarkoittaa sitä, että terveydenhuoltolaitoksella kiinnitetään huomiota kohta enää vain akuutisti kuoleviin, jos osaavat tehdä kuolemaansa oikealla ovella. Ja virkamiehistön jouluhan jatkuu loppiaiseen, vähintään.

Ei tule ajatelleeksi ihminen, miten monta luukkua suljetaan naaman edestä ihan vain siksi, että systeemi nyt vain sattuu toimimaan niin. Jos nyt oikein ruvetaan räknäämään: aika lailla kaksi kuukautta sitten lähdin jahtaamaan lähetettä siihen, että jotain tehtäisiin. Koska kolmisen vuotta sitten neurologi lakkasi vastaamasta mihinkään hoitoehdotuksiin, koska potilas oli hänelle jo yhden ennenkuulumattoman, mutta toimivan (oireen)hoidon eteen tuonut – mitä oli sitten palloteltu useampien lääkärien voimin, josko kyseinen lääke, joka jossain ulkomailla löytyy ihan hyllystä, voitaisiin poikkeusluvan turvin kirjoittaa.

Ja kun potilaalle oli sitten ihan Ministeriön sinetillä tuo ihmelääke kirjoitettu, mutta liian pienellä annoksella toki – ja kun potilas on erinäisiäkin mielipidelääkkeitä vuosien varrella saanut syödäkseen – otti hän ja parin vuoden odottelun sijaan parissa kuukaudessa nosti annoksen omin päin sille tasolle, jolla se oikeasti alkoi vaikuttaa. Resepti toki meni moisen radikalismin takia toviksi tauolle, mutta kun kyseinen lääke on itse asiassa nippa nappa lääke – ei sivuvaikutuksia, ei minkäänlaista vaaraa vaikka tulisi epähuomiossa syöneeksi ylimääräisen napin (se ei tunnu kerrassaan miltään, mutta jaksaminen on silti parempi kuin ilman, tai millään muulla aiemmin kokeillulla lääkkeellä [joilla niillä kaikilla on ties mitä sivuoireita...]

Ai vitsi mä muistan kun aloitin ensimmäisen SSRI-lääkkeen. Se oli joku legendaarisen Prozacin johdannaisista, jonka sivuoireluettelossa lukee jotain itsetuhoisista ajatuksista. Parin kuukauden päästä ajoin autolla niin lujaa kuin sillä pääsi päin sillantolppaa (niihinhän on nykyisin perin vaikea ajaa, kun ne on aidattu, mutta tuolloin uudella moottoritiellä onnistuin löytämään vuoraamattoman tolpan).

Vaikka fysiikan lakien mukaan ihminen kuolee 98% varmuudella törmäyksessä, joka tapahtuu 70 km/h (tuon kynnysnopeuden jälkeen on lopputuloksen suhteen ihan sama paljonko vauhtia on), heräsin siihen kun pelastuslaitos leikkasi kattoa auki. 

Oikeasti nauroin itselleni (sen verran mitä siinä kunnossa pystyi, eli enämpi sardonisesti) kun paareilla kantauduin ambulanssiin: "Multa ei vittu mikään onnistu. Kaksi kertaa olen yrittänyt tappaa itseni idioottivarmalla tavalla, koska olen ajatellut että musta ei vaan ole mihinkään. Ja sitten en onnistu siinäkään. Kahdesti."

Jahka olin saanut sairaalassa itseni sen verran kuntoon, että pääsin omin voimin yleisöpuhelimelle, jutskailin asiaa tutkineen konstaapelin kanssa. En ole koskaan kuullut masentuneempaa ihmistä. Joskus myöhemmin kuulin hänen sittemmin ampuneen itsensä. 

... Kappas, puhelin ei ole vielä soinut, vaikka kello on jo vaikka mitä. No, onhan tässä melkein 24 päivää aikaa vielä toivoa, ettei tämäkin asia kuse reisille.

---

...Ihan suspensen luomiseksi kerronta pitäisi lopettaa jo tuohon toiseksiviimeiseen virkkeeseen, mutta jottei joku lukijoista vallan panikoimaan rupea, loivennan sen verran, että kolmas (tai neljäs, tai no, riippuu miten laskee...) yritys ei vielä ole tämän luukun takana. Eli relax, folks! Maailma on täynnä ihania yllätyksiä!