Tuijottamalla valkeuteen

Otsikko, josta sydän melkein ehtii hypähtää riemusta:

Kolumni: Lapseni eivät osaa katsoa televisiota

Hienoa! Ei pidäkään osata. ...Vai hetkinen, mitä tarkoittaa "eivät osaa katsoa"? Onko tässä tehty ongelmaksi se, että kakarat hypnoottisen tuijottamisen sijaan tekevät asioita, vai se, että "katsovat väärin"?

Olen pohtinut, onko television katsomattomuus hyvä vai huono juttu.

Hyvä. Sitä kannattaa miettiä.

Sama ilmiö [Tässä toimittaja viittaa aiemmin täsmentämäänsä ongelmaan: "Lapseni eivät halua katsoa televisiota, koska he haluavat itse päättää mitä he katsovat."] toistuu isompienkin mediakäyttäytymisessä. Uutiset luetaan vain omien sosiaalisen median kanavien feedeistä ja kun algoritmit syöttävät feediin samankaltaisia juttuja toisensa perään, katsomus maailmasta kapenee. Tai ainakin näin ajattelemme me, jotka omasta mielestämme olemme monipuolisempia uutisten kuluttajia [kuluttajia? Uutiset ovat kulutus... tuotteita? Ne kuluvat käytössä? Mikä on uutisten käyttötarkoitus? Mitä varten uutisia valmistetaan?].

Mmm. "Samankaltaisia juttuja toisensa perään"? Sattuiko kukaan panemaan merkille, miten erilaisia juttuja meedia vastikään tuuttasi? Tsunami, joka tapahtui 15 vuotta sitten, täytti kaikki mahdolliset röörit kaikilla mahdollisilla tsunamijutuilla. Sen sijaan, että keskityttäisiin siihen mitä tapahtuu nyt, keskitytään siihen, mikä tapahtui 15 vuotta sitten. Sen sijaan, että vaikutettaisiin asioihin joiden suhteen jotain on tehtävissä, vellotaan asioissa joihin ei voida eikä voitu vaikuttaa.

Tätä kutsutaan traumaohjelmoinniksi: ihmiset saadaan tuntemaan itsensä mahdollisimman pieniksi ja avuttomiksi – jotta viisaat poliitikot voivat rientää avuksi ja kertoa, miten sinulta ryöstetyillä rahoilla voidaan ehkäistä tulevaisuuden tragediat, jotka joko tapahtuvat tai sitten eivät. Tämähän on vakuutusyhtiötoimintaa, jossa firma(n johtoporras) tekee rahaa kuvitteellisilla vaaroilla – ja jos joku vaaroista sattuu osumaan kohdalle, korvataan mitä korvataan, jos korvataan.

Verotus on vakuutuspetosyritystoimintaa, ja sen kaikkialletyöntyvyyttä pedataan traumaohjelmoinnilla.

Ystäväperheen äiti huomasi saman televisio-ongelman. Pienellä harjoittelulla perhe on opetellut katsomaan yhdessä televisiota.

Kiva. Lampaat on saatu paimennettua pikkuiseen aitaukseensa, jossa tuijotetaan mustaa peiliä, jonka pinnalla tapahtuu taianomaisia asioita.

Joku ei ehkä tiedä, että käsite "musta peili" tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo; kyseessä on peili, jonka pinta on tehty niin tummaksi, että sitä ei varsin peilinä voi käyttää – mutta maagisiin tarkoituksiin sitä todellakin on käytetty: kun tuijotat riittävän pitkään, näet asioita joita et tiennyt olevan olemassakaan. 

Onneksi niitä nykyään on useampiakin ihan jokaisella. Jatkuva transsi päällä kaikilla – kaikkialla. Koko ajan kaikkien huomio on suunnattu mustiin peileihin. Jopa silloin, kun se taskumalli hetkeksi maltetaan työntää näkymättömiin, se pitää kiinnittää piuhoilla päähän – jotta se voi jutella meille, hyräillä meille, pitää meidät mahdollisimman kaukana tästä hetkestä. 

...Ja kuka tällaisesta hyötyykään? Sinäkö? ...Koska musta peili lohduttaa kun elämä on vaikeaa? Pehmentää todellisuuden lyöntejä? Auttaa? Kertoo totuuden? On ystävä?