2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Savua ilman tulta

Kun Kalifornian maastopalot tänä vuonna tussahtivat (ja sähköyhtiön osuus uhkasi lipsua yleiseen tietoisuuteen), onnistuttiin onneksi saamaan kiva apokalypsi Australiassa aikaan – ja epäilemättä joka käänteessä jauhetaan ilmastointiskientologiaa.

On erinäisiä asioita joita varmastikaan ei taas muisteta mainita – kuten sitä, että sen jälkeen kun valtion vesivarat yksityistettiin, myös joet padottiin, joten jokiuomat ovat tätä nykyä kahluupuroja, mikä saattaa hiukan edistää kuivuutta.

Tai sitä, että palot sattuvat riehumaan siellä, mihin on suunniteltu luotijunarataa halki itärannikon. Tai sitä, että palokuntien autot eivät ole päässeet duuniin, koskapa eivät ole saaneet ostettua polttoainetta, kun valtio on pistänyt tankkaustilit jostain syystä jäihin.

Eikä sitäkään ole varmaankaan mainittu, että Australian rannikolla tuppaa olemaan sen verran syvät vedet, että vesi on kylmää, mikä tarkoittaa vähäisempää höyrystymistä, mikä tarkoittaa kuivempaa rannikkoilmaa kuin joillain muilla aurinkorannoilla.

Näihin pikkuisen haiskahtaviin detaljeihin tuskin on meediosto jaksanut kiinnittää huomiota, koska kaikkihan on sun syytä™.
Eivätkö ihmiset jo vähitellen ala kyllästyä loputtomaan valehteluun? Muutama poiminta muista aiheista ihan tämän vuorokauden ajalta:


Hups. Hyvä että ne amerikkalaiset eivät ehtineet liikahtaa vielä...
Syyria-avun? Avuksi lasketaan vissiin luonnonvarojen varastaminen, eiks jeh? Ja terroristien tukeminen?
Ihan ehdottomasti tarvitaan Yhdysvaltojen väliintuloa – justiinsa kun ihan melkein oltiin jo lähtöä harkitsemassa. Voihan hitsi. Niin oli jo ISIS täydellisesti kukistettu, ja nyt tämä. Ai niin, ja mihin ihmeeseen ne paenneet siviilit oikein pääsevät? Oisko kellään pääministerillä omaa kämppää tarjota? Varmasti ovat orpolapsia kaikki tulijat, ja eittämättä nimenomaan Syyriasta, eikä vaikka Afrikasta.
Valemedia, MV-lehti, Bäckman. Kuinka monta iskusanaa saadaan ahdettua yhteen otsikkoon?
Hengenvaarallista kauhua lifestyle-osastolla! Rokotuksia ja äkkiä!
 
Täginä "Yhdysvallat", vaihteeksi. Hondurasissakinhan on nukkediktatuuri, mutta ehkä se pitää taas vaihtaa...

Ei kommentteja: