2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Omppusensuuria

Katselen Tuubia yleensä AppleTV:n kautta – paitsi silloin kun se käy mahdottomaksi. Kyseinen palikka saa toisinaan "kernel panic" -kohtauksen, kun satun katsomaan jotain, jonka informaatio paljastaa liikaa valtavirtanarratiivien valheita. Värkki yksinkertaisesti sammuu kesken videon, ja buuttaa itsensä – uudestaan ja uudestaan yksi ja sama video jotenkin katkeaa, vaikka kaikki muut klipit toimivat ihan moitteettomasti.

Tänään kävi mahdottomaksi katsoa tätä:

...varsinkin siinä kohtaa kun aiheeksi nostettiin Israel, ja sen loputtomat rikokset. Jouduin lopulta siirtymään eri laitteistoon nähdäkseni mistä lopussa oikein puhutaan, koska Äpple ei todlakaan halua näyttää mitä tuolla tapahtuu. 

Eikä myöskään sitä, miten Ranskan poliisit pieksevät keltaliivejä – mikä sekin on jatkunut yli vuoden jo. Moniko tietää, että myös pelastushenkilökunta, asianajajat ja lääkärit järjestävät jo omia mielenosoituksia hallituksen mielivaltaa vastaan?

Tässä kohtaa voisi myös nostaa esiin sen, miten Anna Kontula joutui Israelissa pidätetyksi halutessaan huomiota kyseisen konklaavin sota- ja ihmisoikeusrikoksille. Mistä puhuivat lehdet? Siitäkö, miten Israel samoihin aikoihin hyökkäsi Syyriaan Libanonin ilmatilan kautta? Siitä, miten pommittivat jälleen kerran Gazaa näkymättömien rakettien takia – niiden verukkeiden, jotka eivät koskaan osu mihinkään?

Ei, lehdistö puhui siitä, miten jotkut juutalaisjärjestöt suhtautuivat penseästi Kontulan toimintaan – koska se tietystikin oli "antisemitismiä" [joka sanana, kuten muistamme, tarkoittaa lähinnä arabivastaisuutta]. Laitan tähän taas kuvan, joka tulee katoamaan ennen pitkää "johonkin":
Meedia on varmaan kertonut siitä ukrainalaiskoneen alasampumisesta, miten juuri tuolla hetkellä ohjus- ja tutkajärjestelmä hakkeroitiin, radioyhteydet katkaistiin, kyseisen matkustajakoneen transponderi oli pois päältä, lähistöltä löytyi amerikkalainen drooni, iranilaisille oli tullut juuri väärä tieto, joka väitti amerikkalaisten laukaisseen risteilyohjuksia..? Eikö? Jännä.

Eivät varmaan sitten ole muistaneet verrata tilannetta myöskään siihen, miten nimenomaan Israel on tykännyt käyttää matkustajakoneita hyökkäystensä kilpenä. Eivätpä tietenkään ole kun on ollut kaikenlaisia holokaustijuttuja kerrottavana.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Järkevästi kun asiaa ajattelee, kysymys on lähinnä Applen tekniikasta joka ei kykene lähellekään toivottavaa.

kasbach kirjoitti...

Kovin valikoivasti näyttää tekniikka tökkivän – mutta sattumateoriointi on toki lohdullisempaa kuin se toinen.