torstai 15. marraskuuta 2018

The cunning plansters of Venice

Kuten tulin eilen vihjanneeksi, valistusaika oli venetsialainen keksintö – ja kuten kerkeimmät havainnoivat, kuljemme nyt ajassa taaksepäin nähdäksemme mistä poliittiset broilerit tulevat.

Venetsia – Länsi-Rooman ajallisena jatkeena – on vain osaksi sidoksissa paikkaan; oligarkit tuppaavat olemaan kosmopoliitteja. He voivat liihottaa missä vainen, mutta kotipesä on se, jota ei liata – vaikka nimenomaan kotipesien likaaminen on muuten hyvinkin käytetty metodi.

Esim. Voltaire, tuo kärkevän keskustelun malliyksilö... No, hänen nimensä oli Voltaire siinä kuin Bonon nimi on Bono. Ja vähän niin kuin Bono ei ole kummoinen laulaja, mutta vaikuttava esiintyjä – Voltaire samaan tapaan tyrkyttää laajalle yleisölleen ajatuksia, jotka eivät välttämättä ole ihan omia. 

Bonon paatoksen sijaan Voltaire käyttää ivaa. Molemmat keinot aiheuttavat nimenomaan emotionaalisen vasteen, joka suoraan resonoi esiintyjän välittämän viestin kanssa, ja hyppää älyllisen analyysin sijaan suoraan osaksi vastaanottajan psyykeä.

Venetsian tavoitteena oli vallan ylläpitämiseksi valita ihmisten puolesta, mitä mistäkin pitää ajatella: "paremmin perillä olevat piirit" valitsevat julkisen keskustelun keskipisteeksi ihmisiä, jotka tekevät yksinkertaisista asioista monimutkaisia, ja monimutkaisista yksinkertaisia, kunhan esittävät sisäistämänsä konseptit emootioita heruttavalla pieteetillä. 

Tärkeintä on, että kauppa käy; valuutaksi kelpaa ihan yhtä hyvin valeet kuin totuuskin – kunhan faktoidit/juorut on paketoitu kivasti.

Samaan aikaan, kun muokattiin mielipidettä oikean tieteen luonteesta, työstivät rokokookeikarit Cagliostro ja Casanova omilla tahoillaan hämmentävää subversiivisuutta ympäri Eurooppaa. Ensinmainittu illusionisti teki osansa Ranskan vallankumouksen pohjustamiseksi, ja jälkimmäinen taas oman aikansa rockhudsonina herätti skandaaleja missä kulkikin – paitsi että Rock Hudson ei ollut varsinaisesti mikään skandalisti ennen kuin tuli kaapista, mutta... catch my drift? Kuinka moni Hollywoodin hurmureista hurmailee naisia työkseen, vaikka syömmensä pamppaileekin ihan toiseen suuntaan – ja millaista seksuaalimoraalia kyseinen kukkula promotoi?

Mutta siis venetsialaisen eetoksen huikeimpana esimerkkinä lienee jo 1204 masinoitu manööveri, jossa nk. neljännen ristiretken porukka luvatun Jerusalemin sijaan avustettiin ryöväämään Konstantinopoli – kunhan ensin logistiikkapalkkioksi oli ryövätty Zara. Sama kai se, mikä kaupunki hävitetään? ...ja onko vastassa sattumalta muslimien sijaan se toinen katolisuus? ...ja sen itäisen, vielä jäljellä olevan imperiumin, pääkaupunki? ...jonka kirjastot voi polttaa siinä samalla, kuten tapana on aina ollut? ...kun satutaan tulemaan sen aikaa sitten sortuneen läntisen imperiumin suunnalta?
Tuliaisia Konstantinopolista (Cavalli di San Marco)
Oi niitä aikoja! Miten monta kertaa tämä mafia onkaan hävittänyt kaiken mahdollisen omien tavoitteidensa tieltä? Tämä perheyritysten kollektiivi jonka oma historia syrjäyttää kaikki muut historiat, ja jonka ikioma "tiede" varmistaa juuri sen mitä sen halutaankin varmistavan? Vaikkapa sen, että on just sun syy™ että maailma [hirmu todistetusti] kuolee / olet painoindeksin ulkopuolella / joku jossain kokee olonsa loukatuksi...

Aika usein tämä mafia on pitänyt majaansa juurikin Italian seudulla, mutta tällä hetkellä: ketkä ovat historian sankareita ja ketkä vihollisia? Mistä me tiedämme tämän? "Luotettavista lähteistä", vai mitä? Niistä, joita ei – toistaiseksi – ole poltettu matkan varrella.

Ei kommentteja: