Puppulismia & mielensoittajia

Aika ajoin joku kauhistelee sitä, miten "tämä näyttää ihan samalta kuin -20-30-luvulla"... ja on ihan oikeassa. Tosin eri tasolla kuin hurskaudessaan kuvittelee. Hän viittaa Saksaan, ja natsismin nousuun – unohtaen (monen muun asian lisäksi) kommunismin tuosta kuviosta täysin. Kyse ei ole lopultakaan nationalismista sen enempää kuin internationalismistakaan, mutta noin pitkällehän harva tulee edes harkinneeksi lukitsemaansa kausaatioketjua venyttää.

Hajoita ja hallitse; simppeli periaate – joten: kuka hyötyy ääripäiden riekkumisesta (todellisesta tai meedian fantisoimasta)? 

Jos vasemmisto on vallankahvassa, mitä seuraa? Keskitetty hallinto. 

Jos oikeisto on vallankahvassa, mitä seuraa? Keskitetty hallinto. 

Jos valta jaetaan, mitä seuraa? Keskitetty hallinto.

Mitä keskitetty hallinto tekee ruohonjuuritasolle? Hyödyttää? Hoivaa ja huolehtii? Tsemppaa ja kannustaa? Kuta kauemmaksi päätöksenteko viedään, sen vähemmän hallintoa ylipäätään kiinnostaa mitä ruohonjuuritasolla ajatellaan. 

Hallinto päättää asioista joista ei tiedä eikä ymmärrä mitään. Kaikkeen tarvitsee virallisen luvan – loitsuja listaavan sopimuksen, joka sinetöidään maagisilla merkinnöillä, joiden Näyttäminen toimeenvihityille Katsojille aukoo näkymättömiä kahleita ja potentioi Kykyjä, joita Ilman Katsojan Todistusta ei voi Omata. Kautta kiven ja kannon.

Keskitetyn hallinnon ykkösprioriteetti (ja ainoa olemassaolon ponnin) on alamaisten verotus. Mitä pidempään keskitetty hallinto jatkaa, sen vähemmän sen toiminnassa on tolkkua, sen monimutkaisemmaksi pykäläviidakko repeää, sen enemmän ilmaantuu "veroluonteisia maksuja". 

Lopulta alimmalla portaalla ei ole varaa elämään. Kun riittävän moni suivaantuu tilanteeseen, alkavat lakkosumat – joita ratkotaan keskitetyn hallinnon pykäläviidakkoa samoten. Kun lakkoilu yltyy riittävästi, alkaa mellakointi. Kun mellakointi yltyy, alkaa sotiminen – jonka syillä ei ole mitään tekemistä perimmäisen ongelman kanssa.

Ongelma ei koskaan ole se, jonka sen kulloinkin väitetään olevan. Ongelma on aina se, että ihmiset (suostuvat siihen että) eivät saa itse päättää mitä tekevät ja mitä eivät tee – eivätkä varsinkaan saa tienaamiaan rahoja itselleen, koska ne menevät keskitetyn hallinnon pyörittämiseen. Suojelurahoihin.

Mutta hei, tokihan yhden Ministerin (sana, joka hirmu yllättäin tulee kirkon suunnalta, ja joka jossain muualla on Sihteeri) eroaminen ratkaisee kaiken? Koska ongelma on lähtöisin yhdestä ihmisestä, eiks jeh?

Rohkeimmat hekumoivat peräti Uusilla Vaaleilla, joissa maagisen ympyrän sisälle hyväksytyt Kansalaiset voivat Käyttää Valtaa ja katsoa sitten miten Uusi Keskitetty Hallinto epäilemättä toimii ihan eri tavalla kuin ne kaikki aiemmat.

Mutta mitä muutakaan me voimme tehdä? Mikä ihme voisi olla Keskitetyn Hallinnon vaihtoehto? Eihän sellaista voi kukaan edes kuvitella? Eihän voi?

Ihan melkein kaiken teoria

»Tutkija yllättyi: rillit olivatkin silmillä koko ajan! "Ilmankos näkökenttäni vaikutti epätavallisen terävältä," avautuu asiantuntija»

Kuolema on jotain, jota ihminen ihan sisäänrakennetusti ei pysty käsittelemään lainkaan. Oletan, että suurimmalla osalla aivot yksinkertaisesti tilttaavat heti, kun edes yrittää ajatella mitä tapahtuu kuolemassa tai sen jälkeen.

Vallalla oleva „taivaan isi“ -konsepti kaikessa mundaaniudessaan on lapsellinen ehkä juuri siksi, että kuoleman käsittely on oletusarvoisesti jotain, mikä oikosulkee ajatukset välittömästi.

Itse näen kaksi vaihtoehtoa: 1) Olemme vain biologisia koneita. Kun virta loppuu, lakkaamme olemasta. Henkkohtaisesti tuo ei aiheuta minkäänmoista ahdistusta, koskapa tämän teorian mukaan en kuoleman jälkeen ole enää piittaamassa mistään mitään.

Olen vanhemmiten kuitenkin kallistunut yhä enemmän siihen, että 2) käymme täällä kääntymässä lukemattomia kertoja – ja tapaamme toisemme aina uusissa olosuhteissa/rooleissa.

"Ettäkö että sielunvaellustako meinaa kirjoittaja? Sitä hippien hourailua?"

No, sitäpä – en nyt ehkä ihan siinä muodossa kuin kysyjä asian näkee, mutta. Asioita ei ihan kauhean syvällisesti tarvitse puntaroida päätyäkseen olettamaan tuon mahdollisuuden todennäköisemmäksi kuin kumpikaan ylempänä esiinotetetuista vaihtoehdoista.

Toki jäljelle jää vielä se mahdollisuus, jota kukaan ei ole tullut ajatelleeksi, mutta joka on kuitenkin se kaikkeista totisin. Tätä ei voi tietää kun tietämätön sattuu olemaan tajuntahorisontin ulkopuolella. ...Mutta jos nyt kuitenkin tähän hätään oletetaan edes leikisti että olen jyvällä siitä mistä puhun:

Kaksi väärää kysymystä: 1) „Mitä oli ennen alkuräjähdystä?“ ja 2) „Onko ihmisellä sielu?“

Lonkalta vastaten: alkuräjähdystä ei ollut. Tämänpuoleinen maailma on, kulunutta vertausta käyttäen, „virtuaalinen“, tai „simulaatio“ – ja ei, meillä ei ole sielua; sielulla on meidät. Se, jonka koemme koko itseksemme, on vain käyttis-adapteri, jolla koemme materiaalisen maailman, jota siellä toisella puolella ei ole. [Ja siis meidän kropastammekinhan on suurin osa ulkoista bakteriaa, jota ilman emme pysy hengissä, ja joka saattaa itse asiassa ohjata käytöstämme enemmän kuin me itse – mutta palataanpa takaisin pleroman puolelle...]

Itse asiassa zarathustralaisuudessa – jolta nykyiset, uudemmat, valtauskonnot on pöllineet kahmalokaupalla – on olemassa konsepti, jossa arkkityyppinen minä tähän maailmaan syntyessään pirstoutuu moneksi, koska sielu ei mahdu yhteen ruumiiseen. Tämän mukaan minua on itse asiassa monta tällä hetkellä tällä samalla planeetalla. Tämä myöskin selittää sen eksistentiaalisen riittämättömyyden tunteen, joka saa itse kunkin vimmatusti etsimään "parempaa puoliskoaan".

Tuolla puolen (eli hyperavaruudessa, jossa valo ei liiku vaan ainoastaan on) aika on kolmiulotteinen, ja tila… merkityksetön? Vääjäämätön? Mittaamaton? Kenkään ei tiedä, mutta tämän teorian mukaan, kun ihan itse valitsemme sen elämän, johon tulemme, tiedämme (synopsiksenomaisesti) jo etukäteen kaiken mitä tulee tapahtumaan – jokaisen virheen ja rikkoutuneen luun – mutta syntyessämme, tai vähän sen jälkeen, unohdamme. Sitten kiinnitymme tähän elämään kuin se olisi ainoa, ja kadumme kaikkia niitä valintoja jotka jätimme tekemättä – koska emme olleet niihin valmiita, ja joiden valinta oli siis mahdotonta – ajassa johon emme voi palata. Korjaamme asioita jotka ovat juuri niin kuin niiden pitää olla, tässä hetkessä johon kaikki elämämme valinnat ovat tuoneet, koska juuri nyt meidän pitää olla juuri tässä.

Tekojen ja tapahtumien merkityksistä teemme valtavia, vaikka aivan kaikki on pelkkää näpertelyä. Syy, miksi aloitin tämän kirjoituksen kuoleman konseptilla, on se, mitä tapahtuu maapallolle n. 12000 vuoden välein.

The Adam and Eve Story on kirja, jonka kuuskeetluvulla kirjoitti Chan Thomas (joka muuten puhuu kuuden ja puolen tuhannen vuoden sykleistä – hän on siis tuplannut katastrofien taajuuden). Kyseisen opuksen päätti vetää markkinoilta infomöösi KeskusÄlytysToimisto, joka äskettäin deklassifioi ensimmäiset puolensataa sivua, ja palautti raskaasti retusoituna (melkein kaikki teksti on peitetty) takaisin yleiseen tietoisuuteen. 

Bengal Press on näemmä onnistunut painamaan tuosta yhekskeetluvulla jonkun painoksen, joka täältä löytyy skannattuna, ja siitä siis löytyy (ehkä; tiedä sitten mitä muutoksia ensimmäiseen painokseen on tehty...) kaikki se, mitä sentraalisantrojen tiedustelu"palvelu" haluaa meiltä pimittää. Pikaisella silmäilyllä ei vastaan näytä lävähtävän mitään niin kuohuttavaa – tai ainakaan itselleni uutta –, että kirjan sensuroinnille löytyisi isommin perusteita.

Ensimmäinen luku on periaatteessa silkkaa apokalypsia: kilometrien korkuisia hyökyaaltoja, jotka pyyhkivät kaiken elämän koko pallolta isolla pensselillä. Mannerlaatat törmäilevät toisiinsa. Tätä seuraa hyvin nopea jäätyminen, joka viimeistelee tuhon. Ihmisistä jäljelle jää pari kourallista sitkaita lottovoittajia, jotka ovat juuri todistaneet maailman tuhon.

Ja tämä siis tapahtui viimeksi suunnilleen 12000 vuotta sitten (tai Thomasin mukaan 6500 vuotta sitten; niillä paikkeillahan nykyisen sivilisaation jäljet virallisesti tyrehtyvät). Tuomiopäivää on toki odoteltu aina ja joka sukupolvessa, joten voi olla, että me emme sitä pääse kokemaan. Ei niin että asialla olisi lopultakaan merkitystä.

Sivupolulle törmätäkseni: juuri tähän teoriaan ei taida liittyä fringemmän laidan „expanding earth“ -hypoteesi, joka niveltyy kylläkin hyvin sekaan jos niin halutaan. Nykyiset teoriathan tuppaavat olemaan kumman staattisia, ja lineaarisia. Ilmastolla on olevinaan oikea vakiolämpötila, ja ihmiskunta on kaiken uiskentelun ja ryömiskelyn jälkeen kekkaissut nousta takajaloilleen Afrikassa eikä missään muualla, ja sitten vaeltanut reittiä joka hypoteesina ei mitenkään voi olla muu kuin se hypoteerattu, ja vaellettuaan tietyille seuduille jämähtänyt sinne, vaihtanut pigmenttinsä toiseksi ja muuttunut ruumiinrakenteeltaan muutamiksi ihan erilaisiksi versioiksi, koska miten tää nyt muutenkaan olis voinu tapahtua…

Olen joskus tullut maininneeksi, että hirmuliskot eivät kykenisi elämään nykyisen pallomme painovoimassa: tehokkaimmassakaan sydämessä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi potkua pumppaamaan verta niihin korkeuksiin. Myöskin megaliittiset rakennelmat viittaavat siihen, että ne on rakennettu paljon isompien ihmisten käyttöön sekä toimesta – ja siis pienemmälle planeetalle. Ties kuinka monta korkeakulttuuria tällä pallolla on elänyt – vain kadotakseen silmänräpäyksessä historian tomuun.

Joku on ehkä joskus törmännyt uutisiin mammuteista, joita on löydetty jäätyneinä ruokaa suussaan. Niin nopeasta tuhosta on kyse. Kun navat kääntyvät – toinen Perun (Macchu Picchu muuten saattoi joskus olla saarikaupunki), ja toinen öbaut Jaavan kieppeille –, se tapahtuu muutamassa tunnissa.

Mitä jää jäljelle tästä kertakäyttökulttuuristamme? Ei mitään. Jo pelkästään kataklysmin lievempi versio, jossa auringonpurkaus päsähtää suoraan heikentyneen magneettikenttämme läpi, tekee kaikesta tietoteknologiasta kerralla käyttökelvotonta. 99,9999% kaikesta siitä, mitä nyt "tiedämme", katoaa hujauksessa ihmiskunnan muistista – ja parissa sukupolvessa hiipuu sekin vähä, mitä luulemme muistavamme. Jää vain lennokkaita tarinoita, ja ehkä satunnaisia artefakteja, joiden käyttötarkoituksesta voidaan 12000 vuoden päästä vääntää peistä:

"Jep, näitä on käytetty uskonnollisissa rituaaleissa (kuten ihan kaikkea aina on). Ihmisillä oli – legendojen mukaan – tapana rakentaa jopa satojen metrien korkuisia tuulenpalvonta"myllyjä", joidenmukaisia tyyliteltyjä ristejä he sitten kantoivat kaulallaan, skitsofreenisiä jumalia lepytelläkseen. Tämä saattaa, heh heh, nykyisen teknisen kehityksen varjossa kuulostaa naurettavalta, mutta ihmiset olivatkin huomattavasti vähemmän kehittyneitä tuolloin. Nykyinen faxi-lähetysteknologiamme tuntuisi heistä varmasti taikuudelta, hehhehehe!" (Kaikki nauravat, kunnes joku päästää nolon äänen. Laskeutuu vaivautunut hiljaisuus.)

Tämä lienee monelle turhan nihilistinen katsanto – että kaikki pyyhkiytyy aika ajoin jäljettömiin, emmekä voi sille kerrassaan mitään. Tai jotenkin päämärättämältä ehkä ajatus siitä, että käymme uudestaan ja uudestaan, milloin missäkin ajassa, kokemassa tuskaa, kipua, hekumaa, naiivia innostusta ja pohjatonta voimattomuutta, vain jotta universumin ulkopuolinen universumi (jossa Tosi Minä myös enimmäkseen luuraa) oppisi ymmärtämään mitä on tuska, kipu, hekuma, naiivi innostus ja pohjaton voimattomuus. Että tämänpuoleinen on olennainen osa tuonpuoleista, ja kaikki on lineaarisuuden sijaan loputtoman syklistä – jotain jolla ei ole alkua eikä loppua... jollei sitten tuonpuoleinen ole sekin osa vielä suurempaa kokonaisuutta. Ja miksei olisi: kaikki näyttää muutenkin olevan molempiin suuntiin fraktaalista.

Runollisesti sanoen: kohtu on yksisuuntainen portaali tähän pakohuoneeseen, jonka exit on aikalukon takana – emmekä muista mitä olemme tulleet tänne tekemään. Ja aina välillä huone täyttyy vedellä, ja sitten hölskytellään niin että kaikki jäljet kenenkään olemassaolosta hukkuu, jauhautuu & hautautuu.

Harmi että valokuvaus keksittiin vasta äsken. Olen nimittäin antanut itselleni kertoa, että tulemme joka kerta jotakuinkin samannäköisinä tänne kokemussimulaatioon. Vähänkö olisi päheää bongailla missä meiningeissä milloinkin on tullut oltua mukana – mutta jokatap todnäk kaikki, mitä kukin voi ikinä kuvitella, on jossain kohtaa tehty ja tapahtunut. Geneettinen muisti sisältänee huomattavasti detaljoidumpaa dataa kuin äkkiseltään kuvittelisi.

Pirstoutuneen sielun potretti kenties? Tässä serkukset – brittein kingi Jori Viides sekä Venäjän tsaari Nikke Kakkonen. Kuteet on piuvannut kolmas serkku, Saksan keisari Ville Kakkonen. Siis: lähestulkoon koko Eurooppaa hallitsi yksi ja sama suku (mutta tällaista pikkudetaljiahan olisi aivan turha pitää tapetilla, koska sodissa on aina kansoista kyse). Tekosyyllä (kuten aina) käynnistetyn rituaaliteurastuksen sodan jälkeen vain yksi haara piti kruununsa/päänsä. Tässä serkusten painissa raunioitettiin sekä Eurooppa että Lähi-Itä (tai siis, operaatio toki jatkuu edelleen...). Nikke pistettiin kylmäksi, koska eräs Vladimir halusi kostaa sen, ettei tsaari ollut suostunut kuolemaan Vladden veljen kovasta yrityksestä huolimatta – ja että tuo velipoika-parka oli sitten syyttä suotta itse joutunut kalman kouriin. Epistä. Mutta onneksi tätä vääryyttä on meilläkin korjaamassa Vasemmistoliitto – sekä pohjoisten ameriikkojen Kolme Kovaa Koota, eli "Demokraatit" (kyllä: KKK oli nimenomaan demarien puuhastelua – mut hei pyh & pah: mitäpäs faktat nykyään merkkaa?).

Aivan sivupolulle horjahtaakseni: täällä tiivistelmä KeskusÄlytysToimiston pumaskasta (linkki itse agendaan löytyy tuon postauksen loppuvaiheilta), jossa suunnitellaan kommunismin riemusaattoa vuonna -57. Hyvin mielenkiintoisia faktoideja, joista aniharva lienee koskaan kuullutkaan... Mutta takaisin asiaan: 

Toki tähän ajattoman tuonpuoleisen ja uudelleensyntymän ajatukseen liittyy nimenomaan ajallinen paradoksi: joko edelliset ja tulevat elämät tapahtuvat kaikki samanaikaisesti, tai sitten tuonpuoleinen ei kuitenkaan ole ajaton. Lisäksi ajatus universumista, joka pyrkii ymmärtämään itseään... siihenhän liittyy kehityksen idea, joka se taas on väistämättä ajallinen.

Yhtäältä: jos kaikki on vain alati päivittyvää nyt-hetkeä joka tapauksessa... Mmm. Filosofia on ärsyttävää potentiaaleilla palloilua. Ehkä pitäisi sen sijaan keskittyä maailman pelastamiseen kaikkivoipaiselta ihmiskunnalta, joka kaikkivoipaisuudestaan huolimatta toimii koko ajan itseään vastaan? Tämä siksi, että Juuri Minä Tiedän – toisin kuin kaikki muut – mikä ihmiskunnalle ja planeetalle on parhaaksi? Viis siitä, että juuri paremmintietämisestä aina syntyvät diktatuurit, ja diktatuureja aina seuraa, edeltää, reunustaa ja läpäisee järjetön väkivalta – koska Juuri Tällä Kerralla se tehdään oikein?

Vitsi vitsinä. Koska selvästikin olen fatalismi/vapaavalinta -akselilla kallistumassa ensinmainittuun, ja näen että kaikki me olemme eräänlaisia non player -hahmoja jotka vain toteuttavat sisäänrakennettua koodia…

Tämä muuten on huono veruke itsekkääseen toimintaan: "Hei, mä nyt vaan olen tämmönen!" Stagnaattinen katsanto, joka huokuu luovuttajamentaliteettia. Sama kuin sanoisi: "Olen kykenemätön muodostamaan uusia neuroniyhteyksiä, vaikka solut tekevät sitä automaattisesti koko ajan, ja vaikka vanhojen synapsiyhteyksien ylläpito vaatii itse asiassa erikseen ponnistelua." Oman persoonan (suom. naamio) jatkuva renovointi vaatii lopulta enemmän energiaa kuin muuttuminen – ja ne, jotka eniten kailottavat oman persoonallisuutensa epiteettejä, eivät todennäköisesti tunne itsejään ollenkaan. Koska eivät ole konsaan tohtineet todella katsoa itseään rehellisesti.

Ehkä buddhistinen karmanpyörästä vapautuminen on ainoa todella tehtävissä oleva valinta, johon päädytään vasta kun tanhā (eli viettiohjelmointi) on saatu sammutettua – kun siellä tunnelin päässä huhuilevat läheiset tajutaan illuusioksi, ja kyetään olemaan lankeamatta myös niiden kuolleiden kirjasta luntattujen kauhujen/viettelysten pauloihin (joista viimeinen kompastuskivi taisi olla itsetyytyväisyys siitä, että tuli selvitettyä kaikki levelit)…. Vasta sitten edessä on se ainoa vapaa valinta jonka todella koskaan teemme: ryhtyäkö boddhisattvaksi vai yhtyäkö kaikkeuteen.

Ristilliset ihmiset epäilemättä haukkovat henkeä ohjeesta: "Älä mene sinne valon suuntaan, se kun johtaa suoraan seuraavaan uudelleensyntymään" – että kuulostaa ihan saatanalliselta helvettiinjohtavalta juonelta moinen, mutta... Šatana oli alkujaan iranilainen naispuolinen jumaluus, jonka hahmo peloponnesolaisittain tunnettiin Medusana. Perkelehän sitten taas oli täällä meidän seuduillamme (onomatopoeettisine nimineen) ukkosenjumala, joka demonisoitiin armaan katolisen kirkon toimesta. Kaikki valloitettujen maiden jumalat impattiin ristillisen ylijumalan ominaisuuksiksi, ja sitten demonisoitiin ne vanhat paikalliset jumalat. Kaikkialla, joka kerta, poikkeuksetta.

Se pyhäkoulujumala, jonka nimeen taajaan vannotaan, on melkoinen hybridivaikuttaja. Ja denialisti. Ja siis hyvin pitkälti kontrollifriikkien sepitettä. Vähän niin kuin antropomorfinen ilmastonmuutos™. Ja lääketieteestä mitään ymmärtämättömien byrokraattien mielivaltaisesti säätelemä "lääketiede"™.

"Demokratia". Pankkijärjestelmä. Valtiollisen verotuksen oikeutus. Koululaitos [kansan"sivistys"]. Keskitetty hallinto. "Vaaleissa voit vaikuttaa siihen miten itseohjautuvuuttasi rajoitetaan, ja mitä sinut pakotetaan tekemään milloin milläkin verukkeella :D". Kaikki väkivalloin pakkosyötettyjä konsepteja todellisuuden luonteesta – siitä "miten asioiden pitää olla, koska eihän ne muutenkaan voi olla – vaikka nämä ainoat oikeat totuudet muuttuvatkin heti kun siirryt maasta toiseen".

Maiden rajat ovat maagisia: tietyn ympyrän sisällä käytetty kannabis on lääke, mutta toisen ympyrän sisällä se on vaarallinen myrkky. Saman aineen substanssi vaihtuu maagisen maanrajan ylityksen hetkellä. Oikea ja väärä riippuvat täysin geolokaatiosta, mutta tässä ei ilmeisesti ole mitään ihmeellistä. Muuttuuhan viinikin vereksi, ja kuiva keksi lihaksi maagisen rajavartijan hierofantin loitsuessa.

Kyssäri: oletko Sinä sitä mieltä, että Jonkun täytyy päättää muiden puolesta mitä saa tehdä ja mitä ei; mitä on pakko tehdä ja mitä ei? Mistä tämä Joku ammentaa viisauden detaljikkaille päätöksilleen? Miksi totuudet muuttuvat geolokaalisesti? Missä kohtaa sanelupolitiikka eroaa diktatuurista? Missä kohtaa ihmisten rajottaminen/pakottaminen muuttuu rikoksesta velvollisuudeksi? Mistä Juuri Sinä Tiedät missä nämä rajat kulkevat?

Onko jossain joskus ollut oikeudenmukainen hallitus [joka on siis iii.iiihan eri asia kuin "hallinto" {Se, kumpaa nimitystä käytetään, riippuu päivästä sekä puhujan fiilareista, mikä erotusdiagnostiseti katsoen on eksplisiittisen jees metodi määritelmien arvottamisessa}]? Mistä kumpuaa – toisinaan hyvinkin vajavaisia älynlahjoja esittelevien – päättäjien konsensuslainsäädännän oikeutus?

Onko optimaalisesti (lain)säädetyssä yhteiskunnassa lakkoja? Vai voisiko olla, että lakot syntyvät siitä, että mielivaltaisten viritysten pokkuroinnille tuppaa aina ennen pitkää löytymään joku raja (jota toki kuumeisen väsymättömästi siirrellään yhä penetratiivisemmilla mikromangerointikikkailuilla, joiden motiiveja on täyyy.yyysin mahdoton jäljittää vaikkapa ahneuteen)?

Tiedättekö mistä tulee armeijoille tuttu lippaanveto-taksisliike? Se tulee siitä, kun jotain isoherraa kauan sitten nöyristeltiin tälviisii: "Voihan vitalis kun ootta kuulkaas häi-käi-sevä näky, armas kuninkaani! Ihan on kuulkaas pakko nyt suojata silmiä ettei vallan näkö lähe kun ootta niin siis kerta kaikkijjaan niin kauhian vetävän näkönen karju!" Tämä itsensä alentaminen, nöyristely, nyt tuhansia vuosia myöhemmin on hinkkautunut rituaaliksi, jonka laiminlyönnistä tietyssä positiossa tulee... seurauksia. Tuleeko kellekään mieleen jotain muuta täysin järjetöntä, mitä on ihan pakko rituaalinomaisesti tehdä vaikka siinä ei siristämällä näy mitään tolkkua... koska muuten tulee... seurauksia? Onko kukaan ikinä uskaltanut kassajonossa seisoa sen "Odota tässä!" lattiateipin väärällä puolella? ...En ole kuullut, että olisi – joten tuskin on. Koska tottahan siitä juttuja kuulisi koska sehän olis kyllä le-gen-daarista kapinaa!

Tähän kohtaan armeijatarina (koska miksipä ei! Armeijatarinat kiinnostaa aina kaikkia). Eräs nimeltämainitsematon allekirjoittanut, kutsuttakoon häntä vaikka Meitsiksi, (vaikka todellakin oli joku ihan muu koska siis eihän kukaan voi tunnustaa olevansa niin tyhmä kuin mitä tarina antaa olettaa) oli ensimmäistä kertaa apupäivystäjänä. Siinä istui Meitsi päivystäjänpöydän takana, ja hänelle oli kerrottu, että aina kun sotilasmestari kulkee pöydän editse, on syytä nousta ylös ja kiskaista käsi lippaan koska on niin häikäisevä tuo karju. No, siinä ramppasi sotilasmestari eessuntaas ninq jatkuvalla syötöllä, mutta Meitsi ei itseään häikäisyltä koskaan noussut suojaamaan – koska kyseinen isoherra ei tarkkaanottaen kulkenut pöydän editse, vaan muutaman metrin etäisyydeltä. Ja muutenkin olisi tyhmältä tuntunut jatkuvasti kammeta siitä tuolilta ylös ja takaisin alas. Ei ole "editse" sama asia kuin "muutaman metrin etäisyydeltä".

Jotenkin pisti kyllä silmään, että jokin tuota kapparia alkoi jurppia siinä rampatessa – vaan ei ikinä tullut kertomaan että mikä. Pieni aavistus syystä alkoi kyteä, mutta ei kai sitä nyt kesken kaiken voi enää systeemiä muuttaa kuin mikäkin idiootti.

Samaista sotilasmestaria saattoi hiukan siepata myös se, että aina Hänen Ylhäisyyttään puhutellessaan käytti Meitsi ilmaisua "herra vääpeli". Miksikö? Koska hän oli nk. komppanian vääpeli. Helvetistäkö Meikä-rukka saattoi tietää että nyt on muuten väärä titteli käytössä, taas. Jumankauta koko alokaskauden loppuun (minkä jälkeen tuli jostain syystä siirto eri komppaniaan) itki sotilasmestaria varmaan itsensä uneen kun aina halventavasti tämä yksi häntä kohteli. Mutta kertoiko tuo alokkaan alentama jermu että mikä harmitti? Ei kertonut. Kunhan vain näytti hapanta naamaa (profiilissa lähinnä, mutta kyllä sellaisen havaitsee niinkin tarkkanäköinen kaveri kuin Meitsi). Kyllä olisi kaikilla varmaan ollut kivempi jos olisi vain yhdessä selvitetty, mitä mikäkin sana kullekin tarkoittaa. Ihme mökötystä. Yhtäältä, tyyppi taisi oikeasti olla ylivääpeli, joten hän varmaan arvostaa että näin postuumisti tulin kuitenkin ylentäneeksi hänet todellisuutta korkeammalle.

BTW (kun nyt extempore-osastolla taas on vauhtiin päästy): Miksi viime päivinä on tehty kaupparyöstöjä? Yleensä ei juuri tehdä. Onko tämä sattumaa, vai miksi juuri nyt juuri tuo ratkaisu on yhtäkkiä joidenkin yksilöiden mielestä järkevin tapa toimia?

...Vaikka tokkopa tuokaan nyt mitenkään voi mihinkään laajempaan ongelmakokonaisuuteen liittyä. Kuin ei myöskään tämä:

"Tuossa kö poikain kanssa aateltiin että salaojitettaan tämä kirkko nii huomattii että mitä helevettiä, niillähän on ikkunat kellarissa. Ja uluko-ovi näköjään kakkoskerroksessa. Kysyttiin sitte rovastilta että mitenkä tämä näin on rakennettu, että tämähän on aivan... Että mikä järki! Kuka se on keksiny että hauattaan kirkko puoliksi tantereesseen? No siinä se rovasti sitten raapi päätään että jaa! Että no kappas, senköhän takia nuita kellari-ikkunoita ei saanu puhtaaksi sittenniinku millään. Eikä aukikkaan kyllä. Ja myöku aateltiin vaan että ollaan niin syntisiä ja lähellä helevettiä että kellari-ikkunoista ei sen takia valo läpi paista."

Tuubaatio

YouTube on lupaillut aikaista joululahjaa, joka tosin tulee rumasti käärityssä paketissa. Yhtiö aikoo 10. joulukuuta viskata pihalle kanavat, jotka eivät ole "commercially viable" – mikä on käytännössä eutanasia yhtiölle itselleen, mutta hidasta itsemurhaahan kyseinen alusta on tehnyt jo vuosia.

Koska sensuuri on sananvapautta, Tuubi on kaikin mahdollisin verukkein pyrkinyt siihen, että katsotuimmat kanavat hautautuvat "tosiuutisten" ja muun joutavan skeidan alle; että julkista narratiivia kritisoivat tekijät eivät saa työstään palkkaa (näin katsojana tosin on ihan kiva kun ei tarvitse mainoksien takia koko aikaa kiristellä hampaitaan)... Kun aivojaan käyttävien kanavista on vängällä tehty kaikkea muuta kuin commercially viable, ne voidaan löysässä hirressä roikottamisen päätteeksi nirhata lopullisesti.

Hivutus on tosin ollut sen verran hidasta, että kilpailevat alustat – sellaiset, jotka sallivat vapaan ajattelun (moinen eetoshan on joskus tunnettu "liberalismin" nimellä, mutta tuo sanahan tätä nykyä on yhtä validi kuin vaikkapa "(kansan)tasavalta") – ovat saaneet mestat kuntoon, ja kun tekijät joutuvat lopullisesti siirtymään niille, siirtyvät myös yleisöt.

YouTube voi sitten MySpace 2.0 -tyyppisesti jatkaa valitsemallaan linjalla, ja katsella kun katsojat kaikkoavat toisaalle. Sellainen on elon kierto.

Tokihan meediakartellit tekevät kaikkensa, jotta vaihtoehdot saadaan teilattua tien sivuun – vaan suostuvatko ihmiset enää siihen, että heille kerrotaan mitä ja miten pitää ajatella? Toivottavasti eivät, ne laumasieluisimmatkaan. Ehkä väki on hiljalleen puutumassa loputtomaan höpsisjournalismin jankutukseen.

Koska täällä... khm... demokratiassa... khm... "äänestämällä voit vaikuttaa"... Amppareissa on semmoinen kätevä ominaisuus, että siellä uutisia voi peukuttaa kumpaankin suuntaan – joskin systeemi kaipaa sikäli hiomista, että osa äänestää sen mukaan onko otsikossa oleva asia kiva vai ei sen sijaan että peukuttaisivat uutisoinnin tasoa tahi agendaa – ja sieltä on melko helppo päätellä mitkä agendajournalismin helmet herättävät yleisemmin antipatioita tyrkytyksellään.

Ampparitkaan tuskin on ihan puolueeton alusta (jonkun ison kustantamon vipstaakihan sekin nykyään on). Vaikka peukuttelua on helpotettu niin, että sitä varten ei enää erikseen tarvitse kirjautua... Voi olla että vain kuvittelen, mutta captcha-kuvientökkiminen saattaa ehken laueta kerkeimmin silloin kun arvottajan mielipide on... väärä. 

Lisäksi alaspeukuttamisessa on yksi ylimääräinen klikkaus yläpeukkuun verrattuna – eli siis tuplasti duunia. Saattaa tuntua äkkiseltään vähäpätöiseltä ja harmittomalta, mutta... kiusa se on pienikin kiusa, ja pienen kiusan kumuloinnilla saadaan vähitellen passivoitua mielipiderikolliset. Mikä toki ei välttämättä ole tarkoituksellista. 

Mutta voi silti olla. Pienillä (mielipide)ilmastoteoillahan voi saada ihmeitä aikaan, eiks? ...Ei toki niin paljon kuin vaikkapa verottamisella, joka itsessään on elämän eliksiiri, mutta... Kiinalaista vesikidutustakaan ei suotta kutsuta nimenomaan kidutukseksi. Kyllä siinä kelkka jos toinenkin kääntyy kun meinaa järki lähteä. Eiks jeh?

Pölyisät tähdet & kiroisa julkisuus

Hmm. Housena ynnä Woosterina tunnetuksi tullut Hugh Laurie on ateisti. Tästä huolimatta hän uusimmassa sarjassaan (Chance) intoutuu esittelemään kabbala-talismaania, jota julkkikset vuosien ajan on esitelleet ranteensa ympärillä. Siis se punainen lanka ranteessa.

Hyvin mielenkiintoista. Kyseinen rannepukine pisti silmään jossain toisen kauden jaksossa, jossa sitä pidettiin pitkin jaksoa kuvassa niin paljon, että sitä ei voinut olla huomaamatta. 

Tämä saattaa hyvin olla jonkinmoinen sisäpiirin vitsikin. Laurie on Chancen tuottaja, joten hän voi hyvinkin paljon vaikuttaa siihen, mitä sarjassa tapahtuu. Sikäli kuin tässä juuri duckduckgouailin, langan pitäisi olla vasemman ranteen ympärillä, mutta Chancella muistan elävästi sen olleen kylläkin oikeassa kädessä. 

Onko Laurielle tyrkytetty kovasti paljon kabbalaa, ja onko hän ateistina vastannut tarjoukseen julkisella kuttuilulla, joka ei kuitenkaan ole verbaalista? Vai onko mies yksinkertaisesti taipunut julkiseen rituaaliin rahoituksensa turvaamiseksi?

Niin: en tosiaan yhtään tiedä mistä puhun nyt. Spekulointi on kuitenkin jänskää & fascinoivaa. Viihdealalla starojen suorittamat julkiset rituaalit ovat ihan tosiasiallinen toimintakuvio, jolla pidetään huoli uran jatkumisesta. Ne viestivät tietynlaisesta alisteisuudesta, jota ei sanota ääneen, mutta joka on nähtävissä sille jolle asia kuuluu.

Ateismi ja kabbala eivät myöskään ole ihan niin paljon ristiriidassa kuin äkkiseltään kuvittelisi – kabbala kun ei varsinaisesti ole uskonto. Toki hysteerisimmät rinnastaa sen suoraan satanismiin – mitä jollain tasolla voi pitää totenakin, mutta noin yleisesti liikutaan ihan eri käsitemaailmassa.

Samaan aikaan kun kristityn on mahdotonta olla ateisti, on kuitenkin olemassa käsite "juutalainen ateisti" – mikä hurskaamman mielestä lienee käsittämätöntä: ylijumalan olemassaoloon joko uskotaan tai sitten ei uskota mihinkään. Ja ateisti joutuu helvettiin.

Uskomisen mekanismit ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta pintauskonnon yksioikoisuus sitten taas perin puuduttavaa (niin kuin sen on tarkoituskin olla). Ja sitten on tämä vihkimysten... polku, joita niitä onkin monia. Osa noista poluista johtaa suoraan takaisin yksitotiseen uskomiseen, osa täysin käänteiseen maailmankuvaan, joka kuitenkin on ihan yhtä ritualisoitua touhua. Näitä salaseuroja on historiassa ollut useita, ja ne ristillisemmässä katsannossa ovat satanismia – mitä ne jossain tapauksessa ovatkin, mutta koska ristinusko on jo itsessään kavaltanut aivan kaiken matkan varrella... On olemassa muita polkuja, filosofisempia. Spirituaalisempia. Kukaan vain ei verkostoja valitessaan tiedä mihin on sotkeutumassa.

Julkisuuden kiroja on se, että julkkiksen – ja poliitikot kuuluvat tähän kastiin, samoin kuin toimittajat – poikkeuksetta pitää myydä sielunsa jollekin taholle jos haluaa pitää itsensä relevanttina ja naamansa tapetilla. Kabbalisteista Leonardo DiCaprio on pitänyt statustaan yllä ilmastopelleilyn torvena, ja Madonna julkisesti haaveilemalla pressanpalatsin räjäyttämisestä. Jokainen vähänkin menestyneempi teeveesarja pitää sivulauseissa yllä liberaaleja puheenaiheita, ja samaan aikaan perin kyseenalaisia moraaliasenteita.

Chancen "sankarin matka" näyttää kulkevan nössöhköstä väkivallan uhreja kuuntelevasta neuropsykiatrista omankäden oikeutta käyttäväksi, väkivaltaa ratkaisukeinona käyttäväksi... eheämmäksi ihmiseksi? En ole vielä toista kautta loppuun katsonut, mutta suunta näyttää melko lailla peruuttamattomalta.

Veikkaan, että amerikkalaisilla on muihin maihin nähden enemmän aivovammoja, koska sikäläinen viihdeteollisuus pitää nyrkkitappelua ihan normaalina tapana ratkoa erimielisyyksiä. Tappaminen näyttäytyy hyvin usein oikeutettuna toimintana, monesti ainoana mahdollisena ratkaisuna. Samaan aikaan esitellään yhä kieroutuneempia moraaliasetelmia niin, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan tiedä enää mikä on normaalia tai luonnollista. Raja on toki jo valmiiksi häilyvä, mutta sen häivyttämiseksi kokonaan tehdään hartiavoimin töitä.

Poliittista teatteria, josta ei lopulta koskaan tiedä kuka on milläkin puolella. Olen ollut panevinani merkille, että Bolivian vallankeikauksesta on Suomenkin meediassa kerrottu "diktaattorin" viraltapanona, vaikka Morales oli täysin demokraattisesti valittu pressa, joka suostui ensin uusintavaaliin, ja sitten luopumaan koko virasta selkeän mafiatyylisen uhkauksen jälkeen – mutta hänen virheensähän oli Yhdysvaltojen kritisointi YK:ssa. Joten leimakirves viuhahti, ja sen jälkeen onkin väkivallan uhka leijunut myös tuon maan yllä.

Kaikki maat, joiden johtajat erehtyvät arvostelemaan USSA:n hävityspolitiikkaa, ajautuvat "sisällissotaan". Varoittamatta syntyvät mellakat syöksevät maan välittömästi kaaokseen – mutta vuoden ajan jatkuneet väkivallattomat mielenosoitukset (Ranskan keltaliivit jatkavat edelleen) jäävät meedioilta täysin pimentoon.

Jos joukkotiedotusvälineitä seuraa, näyttää maailma täysin kaoottiselta paikalta. Mistä tämä mahtaa johtua? Useimmat ulkomailla reissaavat törmäävät lähinnä pelkästään hyväntahtoisiin ihmisiin, mutta jostain syystä meediassa maailma näyttää arvaamattomalta helvetiltä, jossa kuka tahansa voi koska hyvänsä joutua mielipuolisen väkivallan kohteeksi. Samaan aikaan ISIS-terroristeista käytetään nimitystä "-taistelija", jolla ylevöitetään toimijoiden oikeutusta – ja toki koko ajan aktiivisesti unohdetaan se, että nämä järjestöt ovat kaikkea muuta kuin orgaanisia; että niiden tarkoitus on horjuttaa todellisuuskuvaa ja rikkoa toimivia yhteiskuntia; että "ratkaisun" tuojina esiintyvät ovat itse asiassa alun perin synnyttäneet ongelman. 

Politiikka on fiktiota. Uutiset ovat viihdettä. Viihde on mielipiteenmuokkausta. Mielipiteenmuokkaus on politiikkaa. Käsikirjoitettua kuvaelmaa, jota esiintyvät taiteilijat palavasieluisesti tulkitsevat.

Teknoviihteen kauhut ja hinku

Jotain kohinaa on herättänyt leffa, johon on deepfeikattu James Dean. Kyseisestä kasvojenvaihto-innovaatiosta on jo pidemmän aikaa hysterisoitu, että kohta ei kukaan enää tiedä mikä mediassa on totta ja mikä ei + että kuka tahansa voidaan haluttaessa lavastaa mihin tahansa.

Jotkut toppuuttelevat, että vaikka moinen on tulevaisuudessa mahdollista, siihen menee vielä kymmeniä vuosia. Nämä toppuuttelijat unohtavat sen, että kehityksen velositeetti on luonteeltaan eksponentiaalista. Toisin sanoen tekniset innovaatiot tapahtuvat yhä nopeammalla tahdilla. Oletettavasti jossain päin mediaa pyörii jo tällä hetkellä matskua, jonka aitoutta kukaan ei ole kyseenalaistanut, mutta joka on puhtaasti pikseleillä luotua tavaraa.

Harvempi jaksaa myöskään muistutella, että uutisointi on jo perustasolla todellisuuden muovaamista. Kaikki uutiset ovat vain fragmentteja siitä, mitä tapahtui – ja varsinkin siitä, mikä kyseisen tapahtuman on poikinut. Me elämme täysin keinotekoisessa maailmassa, joka vastaa reaalitodellisuutta vain viitteellisesti. Käyttöjärjestelmän ehtojen muutokset hyväksytään automaattisesti.

Vielä harvempi kykenee millään tasolla hyväksymään sitä, että tiedekin on vain osatotuuksista rakennettuja illuusioita, joiden pohjaoletukset saattavat perustua täysin virheellisiin käsityksiin todellisuuden luonteesta. Virheoletusten vaikutukset kumuloituvat kun niitä lisäksi katsotaan täysin väärässä perspektiivissä.

Yksi teknohysterisoinnin kuumimpia aiheita on tekoäly – joka sekin on jo käsitteenä pielessä. Artificial Intelligence ei ole älyllisyyttä nähnytkään; se on pelkkää algoritmien sofistikointia, ja koodia kirjoittavat ihmiset. 

Älyllinen prosessointi vaatii itsen tiedostamista, ja vaikka lehtiotsikot joskus taannoin terrorisoivat kahden supertietokoneen kommunikointitestistä, joka jouduttiin keskeyttämään, koska "koneet ehtivät jo keksiä uuden kielen kommunikoida salamyhkäisesti keskenään vehkeillen", kuka tahansa sananvaihtoa vilkaissut näkee, että kyse oli vain bugista, joka sai koneet puhumaan sanojen pirstaleilla. Kyse ei ollut älyllisestä keskustelusta, vaan siitä, että algoritmit alkoivat pyöriä luupeissa, joissa ei ollut järjen häivää.

Kauhumaalareilla on toki pointtinsa: koneet tulevat syrjäyttämään ihmiset työmarkkinoilta. Tämä tosin on hyvä asia, koska suurin osa ihmisistä vihaa duuniaan. Ja liikkuvan kuvan puolella: ei liene kaukana aika, jolloin näyttelijöitä ei enää tarvita. Ei tarvita kuvauksia, koska kaikki tehdään periaatteessa animaatioina, joita ei erota todellisuudesta muu kuin se, että todellisuus toimii vähemmän virtaviivaisesti kuin leffat.

Jossain kohtaa ollaan tilanteessa, jolloin leffoja ei enää käsikirjoiteta, ohjata eikä leikata: AI hoitaa koko prosessin, ja katsomme elokuvia, joissa pääosissa esiintyvät kaikki elokuvahistoriassa tunnetuiksi tulleet näyttelijät, sekä kuolleet että elävät (joista jälkimmäiset käräjöivät kasvojensa ja äänensä ja elekielensä omistusoikeudesta loputtomiin).

Toki kuriositeettina jotkut tekevät leffoja edelleen "manuaalisesti", ja jotkut hifistelijäyleisöt nimenomaan vannovat aitouden nimiin. Mutta suuri yleisö ostaa sitä mikä viihdyttää, ja yhä kehittyvät algoritmit koukuttavat aina vain tehokkaammin.

Epäilemättä joku firma kehittää standardin, jossa tilaaja voi valita mihin tahansa jo tehtyyn leffaan kenet tahansa mihin hyvänsä rooliin – myös itsensä ja tuttunsa. Ehkä näyttelijöiden tähtihohde hiipuu kun jokainen voi katsoa millä tahansa miehityksellä mitä hyvänsä leffaa.

Ja sitten on toki se vaihe, jossa algoritmit tuottavat loputtomasti viihdettä, joka on räätälöity just sulle. Jokainen katsoo saippuaoopperaa, jossa näkee itsensä pääosissa; joka ei lopu koskaan ja jonka juonenkäänteet säätyvät masiinan seuratessa reaaliajassa miten reagoit juonen mutkaan, kuvan väritasapainoon, taustamusiikkiin. leikkaustaajuuteen – ehkä reaalitodellisuudesta ongitut tapahtumat limitetään fantasian sekaan ja arjen vastoinkäymiset hyvitetään niin kuin asiakas haluaa... Lopulta kaikille tarjotaan ultimaattista kokemushuumetta, jossa jokainen elää silkkaa emootioiden vuoristorataa ja ilotulitusta, ultimaattista autuutta, johon ripotellaan sopivasti katharttisia elementtejä mahdollisimman suoraan aisteille.

Kehityshän ei toki lopu siihen. Virtuaalilasit ovat immersoinnissa vasta ensimmäinen askel. Ennen pitkää kuluttajamarkkinoille ilmaantuvat systeemit, joilla kaikki tiedonsiirto tehdään suoraan aivoihin. Joku väliporras tuossa on toki implantti, mutta hetikohta sen jälkeen ilmaantuu langaton systeemi, joka saa implantin hankkineet kiroamaan hötkyilyään.

Mutta ettäkö kaikki vain istuisivat kotonaan tekemättä mitään? Sitähän me enimmäkseen teemme nykyäänkin, mutta ei. Aina on se osuus ihmisistä, jotka pitävät uusimman teknologian mahdollisimman loitolla – mutta he ovat vähemmistöä. Ja passiivinen toljottaminen ei sekään kaikkia himota – joskin heitä varten on aina pelillistäminen olemassa. Suurin osa ihmisista tulee viettämään käytännössä kaiken aikansa verkossa (tämähän on tilanne jo nyt), ja täysi immersio tulee paljon pikemmin kuin uskalletaan kuvitella.

Moni tulee kuolemaan sohvanpohjalle kun eivät vain muista syödä. Moni joutuu psykoosiin, kun reaalitodellisuuden ja virtuaalisuuden erottaminen toisistaan hämärtyy. Pelkkä sähkökatkos (viiveellä, eli akkujen loppuessa) ajaa joukoittain ihmisiä täyteen epätoivoon ja asuinalueita kaaokseen. Ja toki marginaaleissa tulevat hiippailemaan kaikki ne, jotka käyttävät ihmisten virtuaalistumista hyväkseen ties millä tavoin. Ynnä tuon todellisuuden arkkitehdit, jotka todnäk nautiskelevat tuotteidensa sijaan reaalielämästä.

Yhtäältä moni tavalla tai toisella rajoitteinen löytää verkosta itselleen uuden elämän, jossa voi vaikkapa kävellä halvaantumisesta huolimatta. Kaikessa on puolensa; vaikutusten arvottaminen riippuu hyvin paljon mielipiteen muodostajasta – ja henkkohtaisesti valinnan mahdollisuus ohittaa rajoittamisen aina niin kauan kuin valinta ei rajoita toisten valinnanmahdollisuuksia.

Toki yksi auringonpurkaus voi tehdä koko tuon tulevaisuuden tyhjäksi parissa minuutissa, mutta jos ei tee: kehitys kehittyy aina mahdollisen suuntaan: jos se on kuviteltavissa, se on toteutettavissa. Lentävät autotkin (joiden liikkumisessa kuskin valinnat mimoidaan päämäärän valintaan) ovat jo ihan olemassaoleva konsepti (tai konsepteja on toki useampiakin) – mutta tekniseen kehitykseen liittyy aina myös politiikka. Mitä luulette: halutaanko ihmisten liikkumista helpottaa vai pikemminkin vaikeuttaa?

Viihdeteollisuus pitää ihmiset passiivisina, paikoillaan ja paimennettavina – mielentilassa jossa ei ajatella omaa välitöntä hyvinvointia pidemmälle (eikä varsinkaan kyseenalaisteta ympäröivien olosuhteiden järjellisyyttä), vaan pakkaudutaan sinne mihin kaikki muutkin jonottavat. Tällaista kansaa on helppo johtaa, ja johtamisesta kiksinsä saavat eivät tokikaan turhan haastavia alamaisia kaipaa. Suurin teollisuudenala on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisten todellisuuskuvan ja käyttäytymisen ohjailu sekä hyväksikäyttö.

MIelipidekairausta

Tänään saavat näemmä iltasanomien lukijat eteensä tekemällä tehdyn rillerin:

”Suuren luokan huono uutinen?” – Kairaukset salaisessa tukikohdassa paljastivat, että Grönlannin mannerjää saattaa sulaa odotettua nopeammin

Kun heti otsikon alkuun lykätään kysymysmerkki, voitaisiin huoletta sivuuttaa loput koko jutusta, mutta jatketaan nyt hetki vielä: "saattaa sulaa odotettua nopeammin".

Saattaa. Ehkä. Mahdollisesti. Tai sitten ei.

Jos olisi niin (ei tosin ole), että mannerjää sulaisi odotettua nopeammin, mistä tämä kertoisi? Siitäkö että sulamisnopeutta ei osata arvioida – että odotukset on vedetty alunperin hihasta – ja siis tämänkertainenkin arvio on vain summittainen heitto? Tämä – siis se, että ei tiedetä mitä tehdään – todella olisi huono uutinen, jos tutkimustuloksien tulkintoihin olisi syytä suhtautua emotionaalisella vasteella.

Jos sulamisnopeudet vaihtelevat tutkijan mielipiteestä riippuen, tutkijoiden mielipiteille ei juuri ole syytä laskea painoa.

Jäätiköt sulavat. Sulaessaan ne liikkuvat – koska ne ovat vettä, joka virtaa. Mannerjäiden sulaminen sitten taas ei nosta merenpintaa. Se ei myöskään laske merenpintaa. Merenpinta on noussut samaa tahtia koko mittaushistorian ajan – paitsi että täällä meidän niemellä se laskee, samaa tahtia kuin aina ennenkin. Aivan kuten Grönlannissakin kävisi jos mannerjää sen päältä katoaisi. 

Merenpinnan vaihtelut eivät tapahdu hujauksessa; siitä ehditään kyllä hyvin alta pois ja rakentamaan kaupungit toisaalle. Ja varsinkaan merenpinnan vaihtelut eivät tapahdu ihmisen toimesta.

Se toki on hyvinkin mahdollista, että normaalin katastrofisyklin päätteeksi navat kääntyvät, ja sen jälkeen olemme tehosekoittimessa josta vain kourallinen selviää. Näin todnäk tapahtuukin, ihan koska tahansa, ja sen estämiseksi meillä on yhtä paljon valtaa kuin basilllilla kerrostalon rakentamiseen.

...Joten mistäs sitten hysterisoitaisiin? Näemmä joka lehteen on eksynyt pentagonin mielipide, jonka mukaan ilkeät Venäjä, Kiina ja Iran pyrkivät ratkaisemaan seuraavat pressanvaalit siellä vapauden valtakunnassa, jossa on enemmän vankeja kuin missään muussa maassa.

Päätellen siitä, että otsikot lehdestä toiseen ovat sanasta sanaan samoja, ei liene odotettavissa syväanalyysia siitä, miten jenkkipoijaat ovat pyrkineet vaikuttamaan ihan kaikkien valtioiden ihan kaikkiin vaaleihin – hyvin useasti asein. Koska se ei vissiin ole olennaista?

Kuten tuo Grönlannin Camp David, USSAlla on lukemattomia laittomia pesäkkeitä ympäri maailman. Niin on toki muillakin mailla – Ranska taisi tässä männäpäivänä pommitella Syyriassa (koska vapaus veljeys tasa-arvo) – mutta kun meidän postiluukusta ränkyttävät vallan vahtikoirat eivät millään ikinä kohdista huomiotaan siihen loputtomaan hybridivaikutteluun, joka puskee löyhkänä vastaan aivan kaikkialla... Keppi! Hae keppi! Missä keppi? Ei näy missään! Siiieltä löyty semmonen Grönlannin kairaus! Ai että on hieno!

Portinvartijoiden valtakunta

Amppareissa pisti silmään pöllölaakson juttu kahdesta MS-potilaasta, joista toinen haki hoitonsa Venäjältä, koska Suomesta sitä ei saa – ja toinen kärvistelee täällä, kun ei satu olemaan ylimääräistä puoltasataatuhatta euroa.

Kyseisessä artikkelissa on puolensa ja puolensa. Valitettavasti virallinen lääkäristö pääsee turhankin paljon ääneen, perustelemaan sitä, miksi jatkuvaa pahoinvointia aiheuttavat lääkkeet ovat "parempi" vaihtoehto kuin kantasoluhoito – ja miksi kantasoluhoito Suomessa on jotenkin muka vaarallisempaa kuin muualla.

Jo ensimmäinen virke kertoo mikä pohjimmainen ongelma on: "Parantumattoman MS-taudin voisi mahdollisesti parantaa kantasolusiirrolla, mutta se ei ole Suomessa käypää hoitoa."

Siis: parantumattoman voisi mahdollisesti parantaa – muttei Suomessa. Sen sijaan että suomalaisen medikaaliston perustaktiikan mukaisesti nostetaan kädet pystyyn ja hoetaan: "Mitään ei ole tehtävissä, tämä on peruuttamatonta!" ...Missä näiden ihmisten tieteellinen uteliaisuus oikein on? 

Kaikki taudit johtuvat jostain, ja jos tiedetään mistä mikäkin johtuu, siihen on olemassa myös vastalääke – mutta esimerkiksi tässä linkkaamassani artikkelissa ei ole jälkeäkään siitä, että kantasoluhoidon kauhuja maalailevat lääkärit tietäisivät missä MS-taudissa on edes kyse.

Ettei vain olisi idiopaattinen taudinaiheuttaja jälleen kyseessä? Idiopatiahan on vain kiertoilmaus sille, ettei tiedetä mistä puhutaan – ja valitettavasti suurin osa hoidoista perustuu täydelliseen idiopatiaan. Kuten arvata saattaa, "idiotia" on etymologisesti samaa juurta – minkä pitäisi kertoa hyvin paljon siitä, miksi jatkuvasti päädytään vain jarruttamaan taudin etenemistä (mikä sekin on kiistanalaista, jos erehdytään tarkemmin analysoimaan). 

Vilkaistaanpa mitä Wikipedialla on sanottavaa multippeliskleroosista:

Nykyisin arvellaan, ettei MS-tauti olisi yksi sairaus, vaan kirjo useita eri sairauksia.^[6] Suurin osa tutkijoista pitää niitä autoimmuunisairauksina.^[7] MS-potilailla havaittu aivo-veriesteen heikentyminen näyttäisi kuitenkin tukevan 1970-luvulla esitettyä teoriaa, jonka mukaan MS-tauti johtuisi päinvastoin immuunipuutoksesta eli immuunijärjestelmän puutteellisesta kyvystä eliminoida elimistöön päätyneitä mikrobeja.^[8]

Hmm. Eli että kyse mahdollisesti on siitä, että immuunipuolustus toimii liikaa, tai sitten liian vähän? Hyvä lähtökohta! Valitse noista diagnoosiksi juuri se väärä vaihtoehto, ja lääkitys pahentaa tilaa – mutta potilaan kärsiessä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, joka päivän joka minuutti, empatiavajeinen lääkäri muuttelee hissuksiin annoskokoja ja vaihtelee lääkkeitä, ja toteaa joka välissä, että tämähän on siis parantumaton sairaus vaikka ei edes tiedetä mistä se johtuu. Ei ihme että terveyskeskuksia kutsutaan arvauskeskuksiksi.

MS-potilailla on Ruotsissa ja Britanniassa lähes kaksinkertainen itsemurhakuolleisuus muuhun väestöön nähden.^[9]

Potilaiden heitteillejättö (kyllä, käytän tuota nimitystä silloin kun muualla hyväksyttyjä hoitoja kieltäydytään antamasta) saattaa aiheuttaa reaktioita, jotka olisi vältettävissä jos vaikkapa suostuttaisiin kuuntelemaan mitä potilaalla on sanottavaa. 

Tuota alkuun linkkaamaani juttua pidemmälle päästyäni aloin ihmetellä miten haastatellun neurologin puheet kantasoluhoidon vaaroista kuulostivat perin äärimmäisiltä. Tätä ei taidettu jutussa mainita, mutta jostain syystä kantasoluhoitoon automaattisesti liitetään kemoterapia. Näin ei tarvitsisi tehdä, mutta tehdään silti. Ilmankos hoito on vaarallinen ja pudottaa hiukset! Sillähän tuhotaan koko kroppa sen sijaan että vain tuikattaisiin luuydintä sinne missä sitä tarvitaan.

Näyttikö Ronaldo syöpäpotilaalta kantasoluhoitonsa jälkeen? Ei tainnut näyttää. Huippu-urheilijoista perin moni on saanut kantasoluhoitoa, mutta heistä ei tehdä ihmisraunioita kylkeen ujutetulla säteilymyrkytyksellä.

Kemoterapiahan normaalissa yhteiskunnassa olisi rikollista toimintaa, mutta sen sijaan lääkeaineiden käytöstä päättävät farmakologian ekspertit, eli byrokraatit – joten kannabis pysyy edelleen lääkinnällisistä vaikutuksistaan huolimatta ihmisten ulottumattomissa, ja sen (ynnä monien muiden ei-destruktiivisten hoitojen) sijaan tarjolle työnnetään toinen toistaan tuhoisampia myrkkyjä. Ja potilaat päätyvät tappamaan itsensä jäädessään loputtomasti ilman hoitoa – tai nimenomaan hoidosta johtuen.

Näköalattomuus, se on depression merkki. Se, että sanotaan ettei mitään ole tehtävissä, on masentuneen ihmisen puhetta. Masennus tarttuu. Lääkärien luulisi ymmärtävän tämän, mutta akuutti ja krooninen masennus toki aiheuttaa sitä, että ei kerta kaikkiaan jakseta katsoa omaa työpöytää kauemmas. Ehkä depressio on leivottu tähän systeemiin jo alkuvatkauksessa? Ehkä ihmisten ei haluta paranevan? Miksiköhän? Mikä instanssi kärsii siitä, että potilas hautaan saakka syötävien lääkkeiden sijaan parannetaan kerralla?

"Tekninen vika"

Baltian ja Pohjoismaiden pörssit olivat tänään offline joitain tunteja. Virallinen selitys on tietystikin tekninen vika – mutta rohkenen epäillä. Sopivasti viikonlopun kynnyksellä myös Osuuspankin automaattikortit lakkasivat toimimasta. 

Tekninen vika. Parin kryptopörssin asiakkaat saivat juuri kylmää kyytiä, kun toinen (isoin kryptojohdannaismarkkinapiste) hakkeroitiin jonkun sählättyä sähköpostissa; toisessa tapahtui "joku fiba", ja kurssi heilahti 20% kolmessa minuutissa.

FED on viimeiset pari kuukautta syöttänyt pankeille ilmaista rahaa kiihtyvällä tahdilla; Kiinassa joku pankki pisti juuri tilit jäihin toviksi.

En kauheasti ihmettele, jos maanantaina herätään talouskaaokseen. Isoimmat pelurit ovat mukavasti viikonlopun aikana ehtineet tilikirjojen ulkopuolella kotiuttaa mitä lypsettävissä on.

Yhtäältä en myöskään ihmettele, jos ensi viikolla kaikki jatkuu kuin ennenkin – mikä ei tarkoita etteikö pääomia olisi mystisesti kadonnut; siitä vain kerrotaan joskus pitkän ajan päästä, jos sittenkään. 

Tekninen vika ei juuri koskaan ole todella tekninen vika. Pankkijärjestelmän nimellä kulkeva pyramidihuijaus vain vaatii pientä buuttailua aina välillä ettei täysin tilttaa koko flipperi.