Portinvartijoiden valtakunta

Amppareissa pisti silmään pöllölaakson juttu kahdesta MS-potilaasta, joista toinen haki hoitonsa Venäjältä, koska Suomesta sitä ei saa – ja toinen kärvistelee täällä, kun ei satu olemaan ylimääräistä puoltasataatuhatta euroa.

Kyseisessä artikkelissa on puolensa ja puolensa. Valitettavasti virallinen lääkäristö pääsee turhankin paljon ääneen, perustelemaan sitä, miksi jatkuvaa pahoinvointia aiheuttavat lääkkeet ovat "parempi" vaihtoehto kuin kantasoluhoito – ja miksi kantasoluhoito Suomessa on jotenkin muka vaarallisempaa kuin muualla.

Jo ensimmäinen virke kertoo mikä pohjimmainen ongelma on: "Parantumattoman MS-taudin voisi mahdollisesti parantaa kantasolusiirrolla, mutta se ei ole Suomessa käypää hoitoa."

Siis: parantumattoman voisi mahdollisesti parantaa – muttei Suomessa. Sen sijaan että suomalaisen medikaaliston perustaktiikan mukaisesti nostetaan kädet pystyyn ja hoetaan: "Mitään ei ole tehtävissä, tämä on peruuttamatonta!" ...Missä näiden ihmisten tieteellinen uteliaisuus oikein on? 

Kaikki taudit johtuvat jostain, ja jos tiedetään mistä mikäkin johtuu, siihen on olemassa myös vastalääke – mutta esimerkiksi tässä linkkaamassani artikkelissa ei ole jälkeäkään siitä, että kantasoluhoidon kauhuja maalailevat lääkärit tietäisivät missä MS-taudissa on edes kyse.

Ettei vain olisi idiopaattinen taudinaiheuttaja jälleen kyseessä? Idiopatiahan on vain kiertoilmaus sille, ettei tiedetä mistä puhutaan – ja valitettavasti suurin osa hoidoista perustuu täydelliseen idiopatiaan. Kuten arvata saattaa, "idiotia" on etymologisesti samaa juurta – minkä pitäisi kertoa hyvin paljon siitä, miksi jatkuvasti päädytään vain jarruttamaan taudin etenemistä (mikä sekin on kiistanalaista, jos erehdytään tarkemmin analysoimaan). 

Vilkaistaanpa mitä Wikipedialla on sanottavaa multippeliskleroosista:

Nykyisin arvellaan, ettei MS-tauti olisi yksi sairaus, vaan kirjo useita eri sairauksia.^[6] Suurin osa tutkijoista pitää niitä autoimmuunisairauksina.^[7] MS-potilailla havaittu aivo-veriesteen heikentyminen näyttäisi kuitenkin tukevan 1970-luvulla esitettyä teoriaa, jonka mukaan MS-tauti johtuisi päinvastoin immuunipuutoksesta eli immuunijärjestelmän puutteellisesta kyvystä eliminoida elimistöön päätyneitä mikrobeja.^[8]

Hmm. Eli että kyse mahdollisesti on siitä, että immuunipuolustus toimii liikaa, tai sitten liian vähän? Hyvä lähtökohta! Valitse noista diagnoosiksi juuri se väärä vaihtoehto, ja lääkitys pahentaa tilaa – mutta potilaan kärsiessä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, joka päivän joka minuutti, empatiavajeinen lääkäri muuttelee hissuksiin annoskokoja ja vaihtelee lääkkeitä, ja toteaa joka välissä, että tämähän on siis parantumaton sairaus vaikka ei edes tiedetä mistä se johtuu. Ei ihme että terveyskeskuksia kutsutaan arvauskeskuksiksi.

MS-potilailla on Ruotsissa ja Britanniassa lähes kaksinkertainen itsemurhakuolleisuus muuhun väestöön nähden.^[9]

Potilaiden heitteillejättö (kyllä, käytän tuota nimitystä silloin kun muualla hyväksyttyjä hoitoja kieltäydytään antamasta) saattaa aiheuttaa reaktioita, jotka olisi vältettävissä jos vaikkapa suostuttaisiin kuuntelemaan mitä potilaalla on sanottavaa. 

Tuota alkuun linkkaamaani juttua pidemmälle päästyäni aloin ihmetellä miten haastatellun neurologin puheet kantasoluhoidon vaaroista kuulostivat perin äärimmäisiltä. Tätä ei taidettu jutussa mainita, mutta jostain syystä kantasoluhoitoon automaattisesti liitetään kemoterapia. Näin ei tarvitsisi tehdä, mutta tehdään silti. Ilmankos hoito on vaarallinen ja pudottaa hiukset! Sillähän tuhotaan koko kroppa sen sijaan että vain tuikattaisiin luuydintä sinne missä sitä tarvitaan.

Näyttikö Ronaldo syöpäpotilaalta kantasoluhoitonsa jälkeen? Ei tainnut näyttää. Huippu-urheilijoista perin moni on saanut kantasoluhoitoa, mutta heistä ei tehdä ihmisraunioita kylkeen ujutetulla säteilymyrkytyksellä.

Kemoterapiahan normaalissa yhteiskunnassa olisi rikollista toimintaa, mutta sen sijaan lääkeaineiden käytöstä päättävät farmakologian ekspertit, eli byrokraatit – joten kannabis pysyy edelleen lääkinnällisistä vaikutuksistaan huolimatta ihmisten ulottumattomissa, ja sen (ynnä monien muiden ei-destruktiivisten hoitojen) sijaan tarjolle työnnetään toinen toistaan tuhoisampia myrkkyjä. Ja potilaat päätyvät tappamaan itsensä jäädessään loputtomasti ilman hoitoa – tai nimenomaan hoidosta johtuen.

Näköalattomuus, se on depression merkki. Se, että sanotaan ettei mitään ole tehtävissä, on masentuneen ihmisen puhetta. Masennus tarttuu. Lääkärien luulisi ymmärtävän tämän, mutta akuutti ja krooninen masennus toki aiheuttaa sitä, että ei kerta kaikkiaan jakseta katsoa omaa työpöytää kauemmas. Ehkä depressio on leivottu tähän systeemiin jo alkuvatkauksessa? Ehkä ihmisten ei haluta paranevan? Miksiköhän? Mikä instanssi kärsii siitä, että potilas hautaan saakka syötävien lääkkeiden sijaan parannetaan kerralla?