Mitä syötäisiin tänään?

Netflixissä on näemmä alkanut sarja, jossa tehdään komediaa kannibalismista. En ole katsonut – viime aikoina juuri mitään itse asiassa, mutta tuota en siksi, että sen esittelykuvassa näyttäisi olevan joku pariskunta menossa piknikille hirmu keskiluokkaisen eetoksen vallassa (en edes vilkaissut niin tarkkaan, että olisin huomannut kylmälaukusta valuvan veren). 

Keskiluokkainen eetos ei juuri meikäläistä hetkauta. En siis edes harkinnut katsomista ennen – enkä harkitse nytkään, kuultuani mikä on jutun twisti.

Käytännössähän  tuossa on kyse kannibalismin normalisoinnista. Tabuja rikotaan vähä vähältä, kunnes niitä ei enää ole. Mehän olemme jo tottuneet siihen, että "laatudraama" tarkoittaa sumeilematonta oman edun tavoittelua, graafisen yksityiskohtaista väkivaltaa ja spontaaneja nyrkkitappeluita joissa aivovammoja ei synny, sekä luonnollisestikin piittaamatonta panemista.

Ylempi kuva on wikiliikatuista sähköposteista, jossa satanistisista teemoistaan tutuksi tullut Maria Abramovic – mm. tervehenkisestä imagostaan tunnetun Lady Gagan ja Jay Z:n "spirituaalinen" mentori – kyselee josko pizzagate-porukkaa olisi tulossa enemmänkin viettämään iltaa kivan kokkailun parissa.

No, tuo "henkikeittely" ei liene ihan niin saatanallista touhua kuin mitä moni haluaa ajatella (ylempi kuva on taideteoksesta, jossa mm. nuo sanat on sianverellä seinälle kirjoitettu – mutta itse kokkailu taitaa olla joku vanha tiibetiläinen safkanduunailusessio, eli ihan jotain muuta). Mutta se, että melko lailla luonnottomia asioita aletaan popularisoida...

Tämä tässä on kakku – gaalassa jossa pääruokana tarjottiin pitsaa ja hodaria.

Ja tämä sitten on eri bileistä. Kannibalismi on taidetta.

...se kertoo, että joillekin yhteiskunnassa on tilausta asenteiden muokkaukselle. Ja miksi joku haluaisi muokata asennetta suopeammaksi ihmissyönnin suhteen?

Niin, te varmaan ajattelette, että kannibalismiahan ei oikeasti harrasta kukaan enää – paitsi ehkä jotkut sekopäät. Mutta moniko sekopää on jatkanut touhujaan vuosikymmenet jäämättä kiinni?

Ja toisaalta: mitä tarjota bileissä heille, joilla on jo kaikkea? Joilla tuppaa olemaan vähän tylsää kun mistään ei oikein enää adrenaliini ala erittyä.

Ne, jotka pitävät itseään eliittinä, katsovat voivansa tehdä ihan mitä vain; rajana on ainoastaan oma uskallus.

Mitä jos kakun sijaan tarjolla olisikin ihan ehtaa kanssakulkijaa? Ihanko oikeasti kuvittelette, että Hannibal-sarja on pelkkää fiktiota? Tai Hostel? Tai Santa Clarita Diet? Näillä tuodaan vain ennalta kuvottavina pidetyt asiat esikoettaviksi sen verran läheltä, että niitä jatkossa pidettäisiin pikemminkin jännittävinä "henkisen kasvun" siirtymäriitteinä.

Näiden oman elämänsä keisareiden rinnalla Caligula oli ihan vain räpeltävä diletantti.