maanantaina, maaliskuuta 20, 2017

Turkasen ottomania

Joko Erdogan on vihdoin tullut hulluuskaapista, tai sitten tämäkin on osa ajoitettua suunnitelmaa. Jokatap, vaikuttaa kovasti paljon siltä, että kohta velloo semmoinen muukalaisten virta Euroopan katuja, että 2015 tuntuu ihan vaan turistiekskursiolta.

Turkkihan on ollut epävakaana tulppana berserkfundamentalistien ja meidän välissä, ja kyseisen maan sulttaani on alkanut käyttää sen verran levotonta retoriikkaa, että ilmeisesti on aikaa sitten ohitettu se vaihe, jossa kukaan enää miettisi josko maa liitettäisiin tähän ihanaiseen unioniimme.

Siis: Erdogan on ottanut älyllisen argumentaation kirkkaimman helmen käyttöönsä, ja ruvennut haukkumaan eurooppalaisia natseiksi. Samalla hän on ruvennut yllyttämään turkkilaislähtöisiä kolonialisteja lietsomaan levottomuuksia (ikään kuin niitä ei vielä tarpeeksi olisi) – ja lisääntymään entistäkin holtittomampaan tahtiin.

Jos nyt Suomen media ei ole sattunut informoimaan, niin Erdogan on todellakin täysin avoimesti kertonut islamisoivansa koko Euroopan vyöryttämällä barbaareja yhä kiihtyvällä tahdilla rajojensa yli. Ottomaanien kulta-aikoja varmaankin havittelee hän: jos ei unioniin hyväksytä, otetaan se haltuun ihan vaan kävelemällä sisään.

Ja mitä tekevät Rutte, Juncker & Merkel? Lisäävät ihan vapaaehtoisesti entisestäänkin näiden fanaatikkojen maahantuontia – ja syytävät vielä rahaa Turkille jotta logistiikka toimisi kitkattomammin. Kun Erdogan haastamalla haastaa, että "Katotaan miten monta uutta islamistia kuussa teidän manner kestää", niin nämä idiootit vain jatkavat ääliömäisellä linjallaan.

Mutta eihän noiden oligarkkien tarvitse seurausten kanssa tulla toimeen; norsunluutorneja ei pikkuinen viima heiluttele. Joten Turkin lisäksi assimilaatiovastaista väkeä haalitaan enenevissä määrin myös Afrikan suunnalta. Tällä menolla tästä keväästä tulee verisin kylvökausi miesmuistiin.

Ei kommentteja: