2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Mukautumisen välillä on yhteys

Jjaa sieltähän se tuli – tietystikin ämpäritelkkarin uutisena:

Tällaiset ihmiset eivät noudata koronarajoituksia yhtä säntillisesti kuin muut – brasilialaistutkijat löysivät lisää näyttöä persoonallisuuden vaikutuksesta

Johan tätä pari viikkoa saikin odotella. Että milloin rantautuu tämä epätutkimus kotirannoille.
Antisosiaalisella käyttäytymisellä näyttäisi olevan yhteys piittaamattomuuteen koronavirusrajoituksista.
Ei kuitenkaan hypätä ihan yhtä pitkälle kuin ulkomailla: "se, että et pidä hyödytöntä/haitallista maskia, kertoo että olet sosiopaatti".

Katsotaanpa mitä tutkimuksen kolmas esittelykappale sanoo:
The increase in COVID-19 cases in the country are not associated with people's adherence to containment measures.
Suomeksi: körönän leviävyys ei riipu siitä pidätkö kuonokoppaa vai et, tai siitä seisotko kahden metrin päässä, tai pysytkö kotona. Tämähän toki johtuu ihan siitä, että tätä ninjavirusta ei ole olemassa (kuten edelleenkään ei turhaan ole edes yritetty todistaa), mutta jokatap, tämä koko nivaska valikoitua metatutkimusta on lähinnä mustamaalaukseen käytettävä työkalu.
Tutkijoiden mukaan sellaisia ominaisuuksia kuin piittaamattomuutta, vilpillisyyttä, vihamielisyyttä ja riskin ottamista ilmenee tyypillisesti henkilöillä, joilla on todettu epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tällaiset piirteet liitetään sääntöjä rikkovaan käyttäytymiseen, kuten rikollisuuteen ja väkivaltaan, tutkijat kirjoittavat.
Näin. Sillä lailla. "Järjenkäyttö on psykopatiaa."
Terveyskirjasto kertoo, että epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle on ominaista välinpitämättömyys toisten oikeuksista ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. Henkilö on impulsiivinen, vilpillinen, helposti ärtyvä ja syyllistyy kerta toisensa jälkeen lainrikkomuksiin eikä henkilö kadu tekojaan. Epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle tyypillistä on yleisistä normeista piittaamaton toimintatapa, kertoo Mielenterveystalo.
Pistääkö kellään silmään mihin tällä pyritään – sen sijaan että todistettaisiin kaikilla koronatoimilla™ olevan mitään merkitystä? ...Mikä tosin on vähän vaikeaa kun todennettuna on nimenomaan päinvastaiset tulokset.
Sää hengität liian vaarallisesti, joten me vähän autetaan sua.
Tutkimuksen tekijät olettivat, että enemmän antisosiaalisia piirteitä omaavien sekä vähemmän myötätuntoa muita kohtaan kokevien henkilöiden voisi olla vaikeampi noudattaa koronavirusrajoituksia. Antisosiaalisia taipumuksia omaaville ja vähemmän empatiaa kokeville näyttäisi tutkijoiden käsityksen mukaan olevan tyypillistä se, että he altistavat itsensä tai muut riskille myös silloin, kun riski olisi vältettävissä.
Riski tosin ei ole vältettävissä "koronatoimilla". Itse asiassa riskiä ei ole olemassa. On vain kausiflunssa, joka korjaantuu vitamiineilla.
Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että nämä piirteet selittävät osaltaan sitä, miksi ihmiset eivät noudata rajoituksia siitäkään huolimatta, että koronavirustartuntojen ja viruksesta johtuvien kuolemantapauksien määrä jatkaa nousuaan.
Nehän eivät jatka nousua. Ne piirtävät tasaista viivaa (pun so intended). Ihmiset eivät kuole cövidiin. Eivät ole koskaan kuolleet, mutta puoskareiden omatkin – raskaasti vääristellyt – tilastot näyttävät, että jäljellä on vain #Casedemic.
Tutkimustulosten kerrotaan tuovan vahvistusta aiemmille teorioille siitä, että persoonallisuuspiirteiden ja koronavirusrajoituksiin mukautumisen välillä on yhteys.
Tämä on totta. Kyse onkin ihan puhtaasti behaviorismista. Alttein enemmistö saadaan toimimaan päättömästi, minkä myötä lopulta kaikkien on pakko tehdä niin. Fasismi toimii juuri näin. "Älä nyt oo tommonen. Kaikki muutkin tekee näin."

Ei kommentteja: