2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Kuvaillaan vastatoimiksi

Israeliksi nimetty Palestiinan miehittänyt Siionin viisaiden natsihallinto on esitellyt raukkamaisuuttaan oikein urakalla tänään. Jälleen on hyökätty Syyriaan vanhalla tutulla tekosyyllä: "attentaatti" josta ei ole aiheutunut mitään, paitsi että "tekijät" on luonnollisestikin jo ehditty ottaa hengiltä, keitä sitten olivatkin – ja koska "Israel" haluaa ulottaa laittomat maalaajennuksensa [the Greater Israel] myös Libanoniin (ja Syyriaan, jolta Golan onkin jo varastettu), sai Beirut tuta sen, mitä Mossad on valmis tekemään rikollisten tavoitteidensa eteen.

Luonnollisestikin Beirutin tapaus meediassa esitetään vain jonain räjähdyksenä joka nyt vain sattui tapahtumaan, eikä ilmiselviä johtopäätöksiä uskalleta vedellä, koska oksymoroni "antisemitismi" – joka siis ei tarkoita sitä mitä sen väitetään tarkoittavan – leijuu rikkisenä katkuna kaiken yllä.

Ainakin 27 ihmistä on kuollut ja 2 500 louk­kaan­tu­nut rä­jäh­dyk­sis­sä Bei­ru­tis­sa Li­ba­no­nis­sa – Suomen edus­tus­ton tilat Bei­ru­tis­sa ovat tu­hou­tu­neet, sisällä ei ollut työn­te­ki­jöi­tä

Tämä olisi sodanjulistus, jos Israel ei sattuisi jo valmiiksi olemaan sodassa kaikkia naapureitaan – ja palestiinalaisia – vastaan. Mutta nyt se haluaa olla sitä näemmä myös vaikkapa Suomea vastaan. Yhtäältä, johan Torniossakin on paukuteltu, että looginen jatkumo olisi se – jos olisi.

Räjähdykset tapahtuivat Beirutin satamassa, jossa lähteiden mukaan sijaitsee räjähdevarastoja.

Siellä ovat spontaanisti räjähdevarastot muuten vain leimahtaneet, ja hups.
Lebensraum
Libabonin välit ovat kiristyneet naapurimaa Israelin kanssa viime aikoina. Reilu viikko sitten Israelin ja Libanonin rajalla rytisi, ja Israel kertoi estäneensä viiden Hizbollah-järjestön jäsenen yrityksen tunkeutua maahan.
"Israel kertoi" – ilman mitään todisteita, jälleen kerran, kuten tapana on – että Libanon on yrittänyt viiden miehen armeijalla vallata naapurivaltionsa. Ja meediosto nielee kaiken.

Israelin hävittäjät iskivät Syyriaan

Jaha. Tässä näyttää toimittajana olevan Antti "Korona" Kirkkala, joten objektiivista otetta jälleen odotettavissa.
Ilmaiskuja kuvaillaan vastatoimiksi Golanin kukkuloilla sattuneeseen välikohtaukseen.
"Kuvaillaan"? "Vastatoimiksi" johonkin, mitä on väitetysti "tapahtunut" kukkulalla, joka kuuluu Syyrialle, mutta jonka siionistinatsit ovat anastaneet? Kenen mukaan tämä on "vastatoimi"? Ei suinkaan Israelin?
Israelin asevoimat (IDF) kertoo pommittaneensa sotilaskohteita Syyriassa vastatoimena Golanin kukkuloilla tapahtuneeseen välikohtaukseen.
Ja se, mitä nämä jatkuvasti työkseen valehtelevat rikolliset sanovat, painetaan suoraan faktana lehteen. Hienoa.
Neljän hengen ryhmän havaittiin asettavan myöhään sunnuntaina räjähteitä lähelle Israelin miehittämää aluetta.
Aion nyt pidättää henkeä, koska heti seuraavassa lauseessa varmaankin tarjotaan pitävät todisteet siitä, että tämä räjähteiden asentaminen tosiaan on tapahtunut – siellä Syyrialle kuuluvalla alueella, jolla Israelin SchutzStaffel majailee.
IDF:n tiedottaja, everstiluutnantti Jonathan Conricus syytti tapauksesta Syyrian hallintoa. Israel surmasi räjähderyhmään kuuluneet.
Homma klaari. Ei siinä sitten mitään. Jatketaan entiseen tahtiin.
– Iskimme Syyrian asevoimien kohteisiin vastauksena turvallisuusaidan lähellä havaittuun hyökkäysyritykseen. Kohteina olivat valvontapisteet, tiedustelujärjestelmät, ilmatorjuntapatterit ja komentokeskukset. Syyria joutuu vastaamaan teoistaan, IDF toteaa tiedotteessa.
Korona-Antin mielestä tämä on vissiin ihan passelisti mitoitettu "vastaisku" tapahtumalle, joka ehkä tapahtui tai sitten ei?
BBC:n mukaan Israelissa on varauduttu myös Libanonissa toimivan, Iranin tukeman Hizbollah-miliisin
Tässä liudennetaan kaksi järjestöä kätevästi yhteen. Iran on sidoksissa Kata'ib Hizbollah -nimiseen järjestöön. Libanonin Hizbollah on eri pulju, vaikka molemmat ovat shiialaisia. Vähän niin kuin Ruotsin väitettäisiin vehkeilevän Venäjän kanssa, koska sana "aero" löytyy sekä Aeroflotin että SAABin (Svenska Aeroplan AB) nimestä...
mahdollisiin kostoiskuihin. Israel surmasi kaksi viikkoa sitten järjestön taistelijan ilmaiskulla Syyriaan.
...joka siis oli jälleen ilmeisesti täysin perusteltu (ennaltaehkäisevä?) isku, ja kohdistui juuri sinne mihin väitetään, ja nyt ei edes esitetä minkäänlaista syytä tuohon ilmaiskuun, joka onkin juuri kirurgisen tarkka tappoväline vain yhden ihmisen päiviltä päästämiseen.

...ja nyt siis räjäytettiin suunnilleen koko Beirut – mikä johtui varmaan vain vihulaisten mämmikouraisuudesta, kuten vaikkapa se ukrainalaisen tiedemiehiä täynnä olevan lentokoneen – jolla ei ollut nousulupaa eikä transponderia päällä, ja juuri oli "jostain" tullut varmaksi esitetty tieto siitä, että jenkit olivat tuolla siunaaman hetkellä ampuneet ohjuksia ja sitten menikin yhtäkkiä radioyhteys pimeäksi – pudottaminen iranilaisen tunarin hajamielisyyden takia.

Ovat niin turkasen mainioita kämmäreitä kaikki Israelin lähimaat. Kuin myös oli vaikkapa NORAD silloin kun neljä lentokonetta katosi jäljettömiin – kahdesti – ja saman verran rakennuksia tuhoutui vastoin kaikkia fysiikanlakeja. Ja tilannetta oli sattumoisin muutama juhliva israelilainen todistamassa aitiopaikalta riemusta tanssien. Hyvä tuuri noilla, jotka ovat moneen kertaan pöllityn uskonnonkin itselleen omineet.

Pöllityistä uskonnoista puheenollen:

Kirkonmiehet vakoiluohjelmien kohteena – pahamaineinen israelilaisyhtiö asialla

Niin ovat kerkeää sakkia nämä sorretut holokaustisurvojat.
Kirkollisten henkilöiden matkapuhelimissa havaittiin viime vuonna israelilaisen tietoturvayhtiön NSO Groupin vakoiluohjelmia.
Jotta olennaisin pointti menisi varmasti perille: "tietoturvayhtiön vakoiluohjelma". Turha kuvitella että tämä käytäntö päättyisi vain tämän firman käytäntöihin. Tietoturvayhtiöt toimivat samalla periaatteella kuin lääkeyhtiöt: keksitään uhka, ja myydään käärmeöljy – jolla toki pitää olla kaikki oikeudet kohdeapparaattiin. Normimeininkiä.

Hei tiiättekö muuten kuka "lahjoitti" Israelin ensimmäiset settlementit? Ei se sama suku joka osti YK:n lahjoitti vanhan teurastamotontin perustamalleen YK:lle – vaan se toinen äRrällä alkava hyväntekijäsuku. Se jonka nimi on oikeasti Bauer, mutta kantapatruuna halusi ottaa liikemerkkinsä sukunimeksi. Herra Punainen Plakaatti.

(...ja kun nyt tälle sylttytehtaalle eksyttiin, sananen anglistisemmin murtaville: It's Shield [Schildt in german], not Child, goddamit. Rot-Shield. Don't you think it would be more appropriate to call it the way it is? I mean, their reputation is linked to horrendous things done to children after all, right? So stop calling them Roth's Children. Unless u mean roth [red] in a context of carmine bloodshed... If you mean to say it like "Slayer's Child" or sumthing to that effect, and I've just not gotten it {stupid me!}... Well, that's a nice inside joke you could even hint at ever.)

Noin. Olen varma, että tästedes kaikki maailman hullut salaliittoteoreetikot samoihin nimiin jatkuvasti ja kaikkialla törmäävät tutkijat vihdoin alkavat lausua nimen oikein eikä syäntätiristävällä tavalla aina väärin.

Ei kommentteja: