tiistai 23. lokakuuta 2018

Rikinkatkuisena veisaa ilmastokirkko

Rikkinäistä levyä pyörittää tällä kertaa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo, jonka mielestä ilmastoexcelismin kyseenalaistajat ovat massamurhaajia. Hänen röyhkeä paskanjauhantansa on juuri sitä kirkasotsaista sun syy -politikointia, jossa nimenomaan sosiaalipolitiikalla sivuutetaan nk. kovat tieteet. 

Hiilamo näyttää olevan patologinen valehtelija, mikä tarkoittanee sitä, että hän ei itsekään tajua valehtelevansa. Hän(kin) väittää, että
»ilmastokeskustelu on nostanut esille niin kutsutun tasapuolisuusharhan: toisinajattelijan mielipide ei voi olla samanarvoinen kuin tutkijoiden enemmistön kanta.»
"Tutkijoiden enemmistö". Nämä patologiset valehtelijat vetoavat aina "tutkijoiden enemmistöön", joka on enemmistö vain koska sosiaalipoliitikot niin väittävät. Se, että epätieteellisille tilastomaakareille annetaan itsekeskeisten journalistien mandaatilla epiteetiksi "tutkijoiden enemmistö", ei tarkoita tuossa porukassa olevan yhtäkään tutkijaa, eikä varsinkaan enemmistöä.  Kyseessä on tyhjä tynnyri.

Lisäksi tuossa esiin nostamassani väittämässä on syntaksi-erhe, kenties freudilainen lipsahdus. Ilmastokeskustelu on tosiaankin nostanut esille nk. "tasapuolisuusharhan". Jos Hiilamon sanamuotoja katsoo, hän tahattomasti väittää kyseisen harhan olevan nimenomaan kuvitelma siitä, että toisinajattelijan mielipide ei muka olisi samanarvoinen kuin tämän legendaarisen "tutkijoiden enemmistön". 

Hiilamo todennäköisesti tarkoittaa sanoa juuri päinvastaista, mutta kun logiikka selvästikään ei ole hänen käyttämänsä työkalu, saattaa tekstiin lispahtaa myöskin totuus aina välillä. Jokatap: se, mitä hän yrittää väittää, on kaiken tieteen vastaista hölynpölyä. Tiedettä ei tehdä mielipiteillä – eikä varsinkaan validoimalla toiset mielipiteet toisten yläpuolelle. Mielipiteet ovat vain mielipiteitä. Evidenssi on evidenssiä. Näitä kahta ei sotketa keskenään, eikä varsinkaan ruveta tekemään niiden pohjalta syntyneen sekametelisopan mukaista politiikkaa.

Tai siis, näin optimimaailmassa. Todellisuushan sitten on aivan muuta, mistä johtuen koko yhteiskunta linkuttaa järjettömien oletusten kantajana – rinkka täynnä staattista tiedettä, jossa totuus on jo löydetty. Edes nk. "kovat tieteet" eivät ole suojassa mielipidevaikuttamiselta.

Viimeisen vuoden sisään on lukemattomilla tutkimuksilla koitettu löytää yhä fiktiivisemmäksi osoittautuvaa "pimeää ainetta", joka piti ottaa todellisuuden luonteen hypoteesiksi, koska yhä monimutkaisemmiksi menevät laskelmat eivät vain millään tunnu löytävän pistettä, joka selittäisi itse yhtälön.

Kaikki pimeän aineen löytämiseksi tehdyt tutkimukset ovat lähinnä vahvistaneet sen, että pimeää ainetta ei ole olemassa – ja koko alkuräjähdysteoria on väärä. Ja jos perusfysiikka olemassaolon luonteesta on pielessä, ei ole vaikea päätyä siihen johtopäätökseen, että moni muukin tieteenala saattaa olla pikkuisen kenollaan.

Niin kuin onkin, jos yhtään viitsii katsella ympärilleen. "Tiede" on perin suhteellinen sana, ja mitä institutionaalisemmin sitä tehdään, sitä varmemmin "tulokset" ovat juuri sitä mitä lähdettiin hakemaan.

1 kommentti:

J. Jörgensen kirjoitti...

No juu, tutkijoiden enemmistöön vetoavat vain maallikot, jotka kuvittelevat, että tiedettä tehdään ja se edistyy enemmistöpäätöksillä. Kun kotimaisen luonnontieteen lyhytkestoisten hankkeiden rahoituspäätösten yhtenä kriteerinä on tulosten 'yhteiskunnallinen vaikuttavuus', niin sen nyt tietää ettei nobeleita ole lähiaikoina juuri odotettavissa. Ainoa joskus läpimurtoihin johtavan tutkimuksen ohjenuora voi olla "Tuntematonta tutkiessasi et tiedä, mitä löydät."