2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Unissakulkijain tarkentumaton katse

Kaikkihan ovat varmaankin lukeneet Solzhenitsynin Vankileirien saariston? Minä en ole, mutta mies sai tuosta neuvostovenäjän kuvauksesta Nobelin. (Yhtäältä Nobelin on saanut myös Gore ja Obama, ja Punainen Risti kahdesti, joten... jälleen yksi instanssi jonka kredibiliteetti on vähän niin ja näin. Eikä ihan vähänkään. Enivei, prenikan sai.)

Solzhenitsyn on kirjoittanut myös kirjan 200 vuotta yhdessä, jota sitä taas ei ole kukaan lukenut, eikä sitä myöskään ole käännetty muille kielille juuri lainkaan.

Mistä moinen? Voisiko kyse olla aiheesta, josta ei saa kertoa? Mikä mahtaa olla se ainoa enklaavi, josta ei saa kirjoittaa kriittistä tekstiä? Ei varsinkaan tekstiä, joka kertoo bolshevismin olleen vain tämän kyseisen enklaavin (joka ei vielä fyysisesti ollut edes olemassa, mutta tekeillä kyllä) julkisivu – jonka varjossa voitiin toimittaa täysin sairaita kidutusmurhakampanjoita jo parikymmentä vuotta ennen kuin moinen toiminta lyötiin leimakirveellä aivan toisen tahon synniksi.

Kyseinen enklaavi on nykyään fyysisesti olemassa, ja toteuttaa "omalla" maallaan täsmälleen samaa agendaa – rinnakkain toisen naapurusto"valtion" kanssa. Toinen näistä on immuunimpi kuin toinen, mutta kumpikaan ei tunnu olevan vastuussa epäinhimillisistä kidutusmurhakampanjoista, joiden varjolla juuri tällä hetkellä jollekulle täysin satunnaiselle ihmiselle tuotetaan sanoinkuvaamatonta tuskaa – eikä suinkaan vain omien valtiorajojen sisällä, vaan kaikkialla mihin suinkin pääsevät livahtamaan.

Keskimääräinen ihminen ei pysty edes kuvittelemaan sitä määrätietoisen sadismin määrää, jota nämä "valtiot" harrastavat – puhumattakaan että haluaisi kuvitella. Jos pidetään silmät kiinni, nämä tosiasiat eivät katoa, mutta poispäin katsomalla taataan tuon kuvottavan toiminnan jatkuminen kyllä. 

Koska tämä enklaavi koostuu psykopaateista, heillä ei ole mitään ongelmaa esittää uhria – ja syyttää muita valheellisesti täsmälleen niistä sairaista perversioista joita todellisuudessa itse ilolla harrastavat. Sukupolvesta toiseen.

Mutta näiden sadistien tukeminen tuo kivasti työpaikkoja. Jouduttaisiin pistämään asetehtaalla lappu luukulle jos eivät saisi mellastaa rauhassa. 

Me elämme täysin sairaassa maailmassa, ja tuo sairaus vain leviää niin kauan kuin mitään ei nähdä ei kuulla ei sanota eikä tehdä. 
Kieltäydytään näkemästä, kieltäydytään kuulemasta, kieltäydytään sanomasta, kieltäydytään tekemästä. Kielletään muita näkemästä, kielletään muita kuulemasta, kielletään muita sanomasta, kielletään muita tekemästä.
Nämä ovat kaikki aktiivisia valintoja – mutta koska ne vaativat minimaalisesti energiaa, niihin on helppo kallistua. Ymmärrän kyllä. Kukapa nyt todellisiin ongelmiin haluaisi puuttua, kun on olemassa yliopistoissa kehitettyjä larppaustyylisiä ongelmia fiktiivisistä aiheista – mikä kuuluu ihan samaan suunnitelmaan josta Solzhenitsynkin kirjoitti.

Ei kommentteja: