Tieteelliseltä kuulostavien väitteiden käyttäminen ihmisten systemaattiseen tyhmistämiseen on nimeltään agnotologia. Kuten Wikipedia (hyvin lyhyesti, suomenkielinen versio) kertoo: "Stanfordin yliopiston professori Robert Proctor (tieteen historia) on ehdottanut epätarkan tai harhaanjohtavan tieteen tarkoituksellisesti luomaan epäilyyn tai väliinpitämättömyyteen käsitettä agnotologia." ...Tuo on itse asiassa melko epätarkka (ja hiukan harhaanjohtavakin [sic]) kuvaus, mutta menköön...
Proctorin käyttämänä esimerkkinä nostetaan yleensä päällimmäisenä esiin tupakkateollisuuden tuottamia "tutkimustuloksia", joiden mukaan tupakointi on itse asiassa hyvinkin terveellistä ja suositeltavaa – mikä kuvaakin agendan hyvin selkeästi: jos jollakulla on valkoinen takki, hän kertoo "totta".
Aina ei ole ihan selvää, milloin liikutaan agnotologian piirissä, mutta vaikkapa "ilmastotiede" on hyvin selkeästi sitä: väitteet eivät vastaa todellisuutta kuin hyvin tarkkaan rajatuissa viitearvoissa: "pohjoisnapa-alue pienenee", mutta samaan aikaan laajeneva etelänapa-alue jätetään huomiotta – tai se, että Koillisväylää kutsutaan Koillisväyläksi, koska laivoilla on ollut tapana kulkea sitä pitkin esim. edellisen vuosisadan alkupuolella.
Tai tämä surullisen kuuluisa "97% maailman tiedeyhteisöstä": John Cook (et al.) teki meta"tutkimuksen", jossa onnistui huikeilla painotuksilla päätymään tuohon tulokseen, vaikka "only 1.6 percent explicitly stated that man-made greenhouse gases caused at least 50 percent of global warming".
Kyseinen Cook pyörittää sivustoa nimeltään Skeptical Science, jonne on helppo eksyä, jos on sattunut havahtumaan siihen, että väitteet ei tunnu vastaavan reaalitodellisuutta – ja agnotologia toimii juuri näin: esittäydytään "skeptikoksi", joka pitkän "tieteellisen päättelyn" jälkeen löytää johtopäätökseksi, että "juu, kyllä se näin on että 'denialistit' ovat ihan väärässä kuitenkin".
Miksi agnotologia sitten toimii? Ihan yksinkertaisesti siksi, että kun jotain on jauhettu vuodesta toiseen, se halutaan nähdä totena – koska asiantilan myöntäminen laukaisee aivoissa ihan samat alueet, jotka heräävät fyysisen kivun yhteydessä.
Kukaan ei halua tuntea itseään tyhmäksi – ja vaikka siinä kohtaa viisasta olisi myöntää maailmankuvan virheellisyys, ja tehdä sen muutoksen aiheuttamat viilaukset, on suuri kiusaus edelleen roikkua siinä vanhassa "totuudessa". Koska sehän on esitelty "epämukavana", vaikeana hyväksyä, mutta nimenomaan totuutena. Mitä vaikeampi on hyväksyä tietty "totuus", sen syvemmälle se juurtuu.
Maailma on täynnä vääriä totuuksia, ja harhautuksia: meitä pommitetaan asioilla joilla ei ole mitään merkitystä, ja samaan aikaa jätetään kertomatta asioita joihin todella pitäisi kiinnittää huomiota.
Äskettäin saatiin lukea: "...jos alakulo ja matala kuva itsestä on jatkunut yli kaksi vuotta, kyseessä on todennäköisesti sairaudeksi luokiteltava tila: pitkäaikainen lievä masennus eli dystymia".
Tässä on kyse ihan todellisesta, olemassaolevasta asiasta (uskokaa pois*, tiedän hyvin tarkkaan mistä puhun) mutta depression medikalisointi on vähintäänkin kaksiteräinen miekka. Niin kuin medikalisointi ylipäätään.
Depressio ei ole tauti. Se voidaan diagnosoida sairaudeksi – ja diagnoosista voi olla potilaalle hyötyä asiaintilan tunnistamisessa –, mutta depressio on lähinnä oire: avuttomuuden tunne, joka aiheutuu siitä, että hlö ei saa itseään mahtumaan tarvittaviin raameihin; hän kuvittelee maailman olevan tietynlainen, vaativan tietynlaista persoonaa, eikä hän tiedä miten muodostaisi tuollaisen persoonan. Hän on törmännyt samaan seinään yhä uudestaan yritettyään kaikkensa, ja lopulta luovuttanut, koska ei yksinkertaisesti keksi miten mikään, mitä hän tekee, voisi parantaa tilannetta.
Jos depressio on sairaus, se sijaitsee yhteiskunnan rakenteissa. Tämä yhteiskunta tuntuu tekevän kaikkensa, jotta ihmiset menettäisivät yhteyden toisiinsa. Lapset eivät saa kasvaa kotona; heidät laitostetaan heti kun se vain on mitenkään mahdollista. Me emme saa kasvaa omiksi itseksemme, joten ei ole ihme jos itse kukin alkaa jossain kohtaa elämäänsä oireilla.
Ja henkisten ongelmien medikalisointi on laastarin laittamista murtumaan.
ADHD:n isä, Leon Eisenberg, myönsi ennen kuolemaansa, että ADHD on fiktiivinen syndrooma, jossa ei vain porauduta tarpeeksi syvälle siihen, mistä todella on kysymys. Jälleen: diagnoosista saattaa olla apua itsetuntemuksessa, mutta se saattaa myös tarjota kätevän tekosyyn olla tekemättä asioille mitään.
Yhteiskunta tuntuu ruokkivan lyhytjänteisyyttä aivan urakalla. Samaan aikaan kun vekarat laitetaan istumaan rivissä koko päiväksi – vaikka kroppa todellakaan ei haluaisi tuossa iässä pysyä paikallaan –, tungetaan mainoksia joka rööristä katkomaan kaiken keskittymisen. Joka paikassa soi radio, jotta kukaan ei vaan hetkeäkään voisi olla oman päänsä sisällä.
Olen itsekin toisinaan kulkenut luurit korvilla kaupungilla, jotta voin edes itse valita mitä kuuntelen – ja siis eristäytynyt omaan kuplaan, jossa muut ihmiset ovat vain ohikulkevia haamuja.
Teeveeohjelmat rakennetaan loputtoman toiston varaan, mikä vahvistaa tunnetta siitä, että "en tajua mitään jos ei sitä toisteta moneen kertaan, en muista mitä tapahtui viisi minuuttia sitten – puhumattakaan että muistaisin mitä edellisessä jaksossa tapahtui –, enkä ole valmis ottamaan tietoa vastaan, jos siitä ei ole näytetty lyhyitä etiäisiä muutamaan kertaan ennen varsinaista tapahtumaa".
Ihmiset laitetaan työskentelemään avokonttoreissa, joissa kukaan ei voi keskittyä yhtikäs mihinkään. Tämä on kaiken järjen vastaista toimintaa, firman sisäistä sabotointia – ja siitä huolimatta sitä tehdään, tehokkuuden nimissä.
Ekonomia on hyvin pitkälti agnotologiaa – pörssitoiminta ja valtiontalous ovat molemmat kaoottisia systeemejä, joissa mikä tahansa veikkaus on yhtä validi kuin mikä tahansa toinen veikkaus – ja "teoriat" ovat enintäänkin hypoteeseja, joita testataan laajoilla ihmiskokeilla.
Politiikantutkimus on agnotologiaa, johon pätee edellinen kappale sanasta sanaan. Ja journalismi, se on agnotologian päivitystoiminto, jonka avulla hyvin aktiivisesti vahvistetaan asenteita ja heikennetään hinkua ottaa asioista itse selvää.
---
*kun sanon "uskokaa", täytyy heti muistuttaa kyseenalaistamisen tarpeellisuudesta: väitän tietäväni, mutta väite on aina vain väite. Minä en tiedä mitä en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti