2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Halutaan "demokratiaa" tosi paljon niinku

Dodii! Tällä kertaa on Unkarissa polkaistu mielenosoitukset pydeen, ja YLEhän toki osaa kertoa miksi: Orban on paha mies. Katsotaanpa:
»– Nykyhallitus on romuttamassa kaikki demokraattiset instituutiot. Asun tällä hetkellä ulkomailla [mutta satuin sattumalta tänne yhtäkkiä huis vaan ilmaantuneeseen miekkariin]. Haluaisin palata vapaaseen maahan, jossa kukin saa tehdä, mitä haluaa, maahanmuuton parissa työskentelevä Eszter sanoo Ylelle. – Demokratian pohja on kadonnut pääministerimme harjoittaman diktatuurin takia, sanoo puolestaan yliopistonopettaja ja professori Gábor Schein.» 
Joo-o. Haastateltavat vaikuttavat ei-yhtään-strategisesti-valituilta. "Haluaisin palata vapaaseen maahan, jossa kukin saa tehdä, mitä haluaa." Hmm. Siis sellaiseen maahan, jossa saa vaikkapa sanoa mielipiteensä asioista? Maahanmuutosta esimerkiksi? Maahan, jossa saa kyseenalaistaa doktriineja? Sellaisestako maasta tämä maahanmuuton parissa työskentelevä Eszter haaveilee? Jaa-a, ei taida Euroopasta kovin montaa moista maata nyt löytyä.
mielenosoittajia
"Ohhoh, mites mulle nyt tää Eurooppakyltti sattu matkaan?" "Jaa-a, en kyl yhtään tiiä. Ja munhan ei pitäis edes olla koko maassa! Kaikkee sitä!"
»Fidesz-puolue on pyrkinyt leimaamaan mielenosoitukset rikollisten katumellakoinniksi. Se on myös syyttänyt unkarilaista, Yhdysvalloissa asuvaa miljardööriä George Sorosia mielenosoitusten masinoimisesta.
Soros on ollut Fideszin ja Orbánin tähtäimessä aiemminkin. Hallitus on kampanjoinut häntä vastaan muun muassa katumainoksin ja syyttänyt Sorosia esimerkiksi sallivan siirtolaispolitiikan ajamisesta.»
Sallivan siirtolaispolitiikan? Sallivan? Soros ajaa väestön vaihtoa, koska siinä pyörii raha. Jos joku ei vielä ole kuullut – ja moni varmaankaan edelleenkään ei ole –: mies teki omaisuutensa myymällä kanssajuutalaisten omaisuutta natsien piikkiin. Katsottaisiinko tämä sallivaksi siirtolaispolitiikaksi?
»Euroopan parlamentti päätti syyskuussa, että EU:n pitäisi käynnistää sanktiomenettely Unkaria vastaan. Asiasta keskusteltiin viime viikolla eurooppaministerien kokouksessa, mutta esitys ei ole johtanut vielä konkreettisiin toimenpiteisiin.»
Aa? Ja nyt on sitten mielenosoitukset menossa? Melko kätevä ajoitus! Juuri kun keskusteltiin sanktioista, mutta kyseiset keskustelut eivät vielä johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin?

Joo-o. Kyllä kyllä. Pitipä sattua.

Ei kommentteja: